Torstai 23.11.2017

Viranomainen: Halla-aho tarvitsee perusteet korttien syynäykselle – Soinikin kimmahti

Jaa artikkeli:
Luotu: 
17.10.2017 16:03
  • Kuva: Silja Viitala
    Kuva
    Arkistokuvassa tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio.
|

Perussuomalaiset eivät voi saada haltuunsa Sinisen tulevaisuuden perustamiseksi kerättyjä kannattajakortteja noin vain, kertoo tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio Uudelle Suomelle.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ilmoitti, että sinisten kannatuskortin allekirjoittaneita perussuomalaisia voi uhata erottaminen omasta puolueestaan.

–Kannattajien nimilista on viety oikeusministeriöön, joka on viranomainen. Ja jos viranomaisen asiakirjasta tai rekisteristä haluaa saada henkilötietoja, siitä on tehtävä julkisuuslain mukainen pyyntö, selventää Aarnio.

–Ja julkisuuslain mukaan oikeusministeriö tekee sen arvion, onko perussuomalaisilla tai muillakaan oikeutta saada niitä tietoja.

Uuden Suomen sivuilla ja Puheenvuorossa on esitetty eri arvioita siitä, onko perussuomalaisilla oikeutta päästä käsiksi kannattajakortteihin. Piraattipuolueen aktiivi Janne Paalijärvi pohti, että henkilötietojen kerääminen omaksi rekisteriksi voisi olla jopa laitonta.

Perussuomalaisten pää-äänenkannattajien, Suomen Uutisten ja Perussuomalaisen päätoimittaja Matias Turkkila puolestaan näkee, että kannattajakortit muodostavat julkisen asiakirjan, joka olisi lähtökohtaisesti avoin ja julkinen.

LISÄÄ AIHEESTA: Rankkaa pohdintaa perussuomalaisista - Matias Turkkila: ”Kommentti mahdollisesta lain rikkomisesta on väärä”

Tietosuojavaltuutettu Aarnio arvioi, että mikäli perussuomalaiset kannattajakortteja pyytävät ja oikeusministeriö ne puolueelle luovuttaa, tulee perussuomalaista henkilötietojen rekisterinpitäjä. Rekisterinpitäjällä tulee taas lain mukaan olla asialliset perusteet henkilötietojen käsittelyyn.

Ratkaisevaa asiassa on Aarnion mukaan perussuomalaisten tietopyynnön sisältö, jota ministeriö arvioi.

–En osaa ihan suoraan ottaa kantaa tämän tarkemmin, koska perussuomalaiset joutuvat perustelemaan pyyntönsä. Vasta kun he ovat pyyntönsä perustelleet, asiaan voi ottaa kantaa, Aarnio sanoo.

Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini (sin.) puolestaan kummasteli blogissaan, aikooko perussuomalaiset tutkia sinisten kannattajakorttien lisäksi myös tasavallan presidentti Sauli Niinistön kampanjan keräämät 156 000 kannattajakorttia.

–Kai joku Perussuomalainen on eksynyt joukkoon, vaikka puolueella on oma ehdokas. Saako siitäkin kenkää? Soini kysyy.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Pauli Vartiainen

Jos tilanne olisi ettei "Siniset olisi koskaan ollet tekemisissä PS kanssa niin ei tietenkää Ps ole oikeutta tutkia, nythän Siniset erosi Ps ja siltä osin eronneen kohta selvä, mutta Ps-kentällä on havaittu loikkari toimintaa ja ne henkilööt on saattaneet kannattaa sinisiä antamalla kannattajakortin nimellään, on vähän niikun myy taloaan ja saanut lainaa eikä ilmoita lainanantajalle, että myy taloaan, tässä on talon sijasta kysymys puolue- aatteesta ja uskollisuudesta "talon asumiseksi edelleen, koska luottovelkaa on maksamatta.

Josa Jäntti

Eikö Oikeusministeriön , jolle jäseneksi liittymiset luovutettuun, ole velvoitettu vertaamaan sekä perussuomalaisten ja Sinisen tulevaisuus -puolueen jäsenrekisterit, ovatko jotkut henkilöt jäseninä molemmissa puolueissa ? Sellainen ei voi olla sallittua ja nykytekniikalla se on helppoa - ajetaan molemmat listat läpi ja vertaillaan keskenään !

Jari-Jukka Annala

Tässähän ei ole kysymys puolueen jäsenyydestä. Kannattajakortin voi allekirjoittaa vaikka vihreiden puheenjohtaja, jos katsoo, että kannatusta keräävä puolue tarvitaan Suomeen. Perussuomalaisilla ei ole minkäänlaista asiallista syytä saada kannatuskortteja käsiinsä. Nyt ei olla missään yksinvaltaisessa peruslandiassa vaan demokraattisessa Suomessa.

Risto Nikander

Kuka luottaa hallitukseen?!? Minä en ainakaan: Kokemusta on oikeusministeriöstä, joka ei valvo omien virkamiestensä, noudattamista, vaan käyttää oikeusasiamiestä heidän maineensä pudistamiseen. Puhumattakaan alemmista viskaaleista. JA YLE tekee propagandaa näiden puolesta.

Harri Kovala

Lain mukaan kannattajakortit ovat julkinen asiakirja, joten mikä ihme tässä on ongelma? Voiko jokin asiakirja olla julkinen vain osalle kansalaisia?

Toinen ihmetyksen aihe on eduskunnan lain mukaan julkiset vieraslistat, joiden julkisuuden myös Korkein Hallinto-Oikeus on vahvistanut. Elämmekö demokratiassa vai puoluediktatuurissa?

tom brunila

Ei siihen tarvita kuin, että joku hakee vaikkapa Perussuomalaisen puolueen kannattajakortteja nähtäväkseen ja saa ne, niin ministeriö näyttää tyhmältä evätessään luvan Perussuomalaisilta.
Jotenkin tuntuu, että tietosuojavaltuutettu on mennyt Halla-ahon virittämään ansaan.

Ilkka Repo

Jose Jäntti osui naulankantaan. Ei voi kuulua yhtä aikaa kahteen eri puolueeseen ja siksi oikeusministeriön tehtävänä on selvittää ennen sinisten puolueen hyväksymistä puoluerekisteriin, ovatko kaikki allekirjoittaneet oikeasti Sinisiä. Jos on perussuomalaisten puolueen jäsen, niin ministeriön tulee hylätä tällaiset kannattajakortit.

Timo Virtanen

Ei ne ole jäsenkortteja. Eikä Halla-aholla ole mitään syytä, jolla voisi sotkeentua muitten puolueitten asioihin. Pysykööt siellä kaukana Brysselissä. Ja kotimaassa käydessään keskittykööt maahanmuuttajien vahtimiseen.

Timo Virtanen

Onhan niitä paljastunut monen puolueen jäseniä varsinkin virkoja haettaessa. Ei se kiellettyä ole. Mutta moraalin kannalta ajateltuna kai vähän epämääräistä.... Saahan sitä vapaasti liittyä näihin yhdistyksiin. Yhdistysten asiana on sitten itse päättää, kenet ottaa jäseneksi. Erottaminen on vähän vaikeampaa.

Olli Ukkonen

Kannattajakortin täyttäminen ei tarkoita puolueeseen liittymistä, eikä se tarkoita edes puolueen ideologian hyväksymistä. Ja kysymys Esko Kotilaiselle: miten perustelet väitteesi "Oikeusministeriöön ei voi luottaa ,tarkastajana,onko henkilö elossa vai ei"?

Esko Kotilainen

Olli,ei oikeusministeriö pidä luetteloa elossa olevista,eikä kuolleistakaan.
On aivan sama vaikka vanhasta puhelinluettelosta nimet on kopioitu,menee läpi.
Tämä selittäisi,miksi kortteja ei saa kukaan lukea.
En yhtään ihmettelisi vaikka joku hyväveli toimistotyön tekijä leimaa kaikki tarkistetuksi ja hyväksytyksi.
Lyöden kassakaapin oven lukkoon.Sehän on armaan Suomen poliittinen tapa.

Jari Aho

Onkohan niissä kannattajakorteissa jotakin epäselvyyksiä, kun aiheesta on noussut melkoinen poru ja haloo? Jos kortit on ok, ja kestävät ns. lähemmän tarkastelun, miksi ketään kiinnostaisi Perussuomalaisten halu käydä kortit läpi?

Henrik Kämärä

Mikä lie kun Soini on voinut moisia syynätä... Ja ymmärtääkseni aiemmin muutkin tahot.

Mitä pikaiseseti katsoin, on puolueella kuin puolueella säännöissä maininta että kaksilla rattailla ajelu ei oikein oli sääntöjen mukaista.

Halla-ahon seinältä tämmöinen: mahtaako tuntua Timo Ässälle tutulta: https://www.facebook.com/photo.php?fbid=1497897790330410&set=a.247063185...

Minusta ihan selvää peliä ja hyvinkin oikeudenmukaista että tämmöisessä tilanteessa puoluetta kiinnostaa missä määrin viidennen kolonnan henkilöitä kyydissä olisi.

Liekö ongelmat siinä että nyt kyseessä Halla-ahon vetämät Perussuomalaiset. Yhtäkkiä kun näyttää sille että Soinista onkin tullut kovasti median tykkäämä ja ymmärtämä väärinkohdeltu uskovainen supersuvakki :-D

Joo ja muissa puolueissa aivan varmasti käydään samanlaista analyysia mutta he käyvät sen suljetusti tupailloissaan ja pienessä piirissä. Kumpiko on sitten avoimempaa: kertoa että näin teemme vai tehdä se sama asia salassa? Sitä voi jokainen tuumia ihan itsekseen.

Jouni Kaskiharju

Soinin puoluehallitus syynäsi myös Kansalaispuolueen kannattajakorttien allekirjoittajat ja lähettivät sen perusteella puolueen jäsenille selvityspyyntöjä, joten mitä tässä on ihmeellistä? :) Jussi tekee sen, mitä edeltäjänsäkin.

Hannu Mononen

"Tietosuojavaltuutettu Aarnio arvioi, että mikäli perussuomalaiset kannattajakortteja pyytävät ja oikeusministeriö ne puolueelle luovuttaa, tulee perussuomalaista henkilötietojen rekisterinpitäjä. Rekisterinpitäjällä tulee taas lain mukaan olla asialliset perusteet henkilötietojen käsittelyyn."

Eivätkö perussuomalaiset ole jo entuudestaan oman jäsenrekisterinsä rekisterinpitäjä, ja eikö rekisteröidyn puolueen toiminta ole asiallinen peruste sen henkilötietojen käsittelyyn?

Jos jäsenrekisterissä on tietokentät jäsenyyden alkamis- ja päättymispäiville sekä jäsenyyden päättymisen syylle, mitäpä uutta henkilörekisteriä tarvittaisiin näiden tietokenttien päivitykselle?

Pekka Roponen

Mikään laki ei kiellä kuulumasta vaikka kaikkiin puolueisiin, se on kunkin puolueen sisäinen asia. Useampaan ureheiluseuraankin saa kuulua.

Jos olisin itse täyttänyt kannattajakortin, ja virkamies luovutaisi kortin Halla-Ahon tähtäväksi, tekisin kyllä rikosilmoituksen tietosuojan rikkomisesta. Kortin täyttävän kansalaisen on lupa olettaa, että se on tarkoitettu vain viranomaiskäyttöön. Perussuomalaiset kyttäytyvät kuin pahimmatkin totalitaristit, eikä ihme - taas nähtiin, minkälaisesta puolueesta on kyse.

Hannu Mononen

Vaikuttaisikohan rikosilmoitukseesi mitenkään se, että puolueen rekisteröintihakemukseen liitettävän luettelokortin alareunassa lukee seuraavasti:

"Viranomaisen hallussa olevat puolueen rekisteröimishakemukseen liitetyt luettelokortit ovat julkisia. Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999), 24 §:n 1 momentin 32 kohta. "

Kirjoitat: "Kortin täyttävän kansalaisen on lupa olettaa, että se on tarkoitettu vain viranomaiskäyttöön." Em. lain 9 § mukaan ”Jokaisella on oikeus saada tieto viranomaisen asiakirjasta, joka on julkinen”.

Jaakko Paasonen

Kova on pelko joillakin, että Tässä korttipeleissä jotkut ovat huijanneet.. ja älämölö sinttien kannattajien joukossa sen mukainen...kun Pyrkivät kaikin keinoin estämään korttien julkisuuden.
Jos kaikki on tehty lakien ja asetusten mukaan, niin kortit esiin ..ja pulinat pois.
Sanoidi Soini ennen petturikdi alkamistaan.. ja tietää jo nyt että kaksilla rattailla on sinttien tulevaisuus -19 eduskuntavaaleissa äänestäjien eikä n 5000 kannattajakortin allekirjoittajan käsissä.
tuolloinhän noilla kannattajamäärillä ei ole vutunkaan väliä tai vaikutusta.
Muutenkin ovat täysin turhaa sakkia...
koko sinttu ryhmä./ry.

Jyrki Tikkakoski

Kyllä on Soinin Timpalla huono muisti. Kyllä hänen aikana tehtiin aivan samaa tarkistelua vielä tänäkin vuonna.
Ja samaa tekee kepulaisetkin, koko ajan. Itse asiassa onko puoluetta mikä ei sitä tee?
Kyllä sinisetuuvatitkin sitä harrastaa jahkas pääsee siihen asemaan.