Lauantai 25.11.2017

Poliisi: Kännykkä pitää saada ottaa pois turvatarkastuksessa – taustalla Jyväskylän kahakka

Jaa artikkeli:
Luotu: 
20.10.2017 17:45
Päivitetty: 
20.10.2017 18:00
  • Kuva: Iltalehti / Alma Media
    Kuva
    Poliisihallitus vaatii oikeutta ottaa kännykkä haltuun poliisitehtävän tai turvallisuustarkastuksen yhteydessä. Kuva Jyväskylän vastaanottokeskukselta, jossa alkanut poliisia vastustanut kahakka on osaltaan vaatimuksen taustalla.

Poliisihallitus toivoo, että eduskunta sallisi myös kännyköiden ottamisen pois esimerkiksi yleisötilaisuuksien tai poliisitehtävän yhteydessä tehtävissä turvallisuustarkastuksissa. Eduskunnan hallintovaliokunta ei poliisin toiveeseen kuitenkaan vastannut.

Poliisihallitus katsoo hallintovaliokunnalle jättämässään lausunnossa, että kännykkä voi ”soveltua erinomaisen hyvin poliisin virkatehtävän häiritsemiseen ja työturvallisuuden vaarantamiseen”. Eduskunnan oikeusasiamies antoi vuonna 2009 moitteet poliisille kännykän haltuun ottamisesta.

–Matkapuhelimella voidaan tehdä esimerkiksi hälytyssoitto, varoitussoitto tai avunpyyntösoitto taikka esittää vastaava pyyntö ja ilmoitus esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, poliisihallitus perustelee nyt vaatimustaan lausunnossaan.

Lausunnossa viitataan suoraan muun muassa Jyväskylän mielenosoituksiin poliisia ja karkotuspäätöstä vastaan. Poliisi katsoo, että kännykällä saatiin paikalle pikaisesti ”määräämätön joukko ihmisiä, joilla voi olla tarkoitus haitata poliisin virkatehtävän suorittamista”. Lue lisää:  Poliisi turvautui lopulta kaasuun Jyväskylän vastaanottokeskuksella: ”Kimppuun käytiin”

Poliisihallituksen mukaan virkavallan toimenpiteiden kohteeksi joutunut henkilö voi matkapuhelimen avulla hankkia itselleen apua ”estääkseen tarvittaessa väkivalloin virkatoimen toteuttamisen tai saa poliisin ainakin luopumaan toimenpiteen toteuttamisesta”. Tällöin matkapuhelinta tosiasiassa käytetään välillisesti vaaran aiheuttamiseen muille, kuten poliisipartiolle, poliisihallitus katsoo.

Kännykkää ei kuitenkaan ollut tarkoitus luokitella sellaiseksi vaaralliseksi esineeksi, jota poliisi olisi voinut etsiä turvallisuustarkastuksissa. Poliisi kuitenkin katsoo, että sillä tulisi olla oikeus poistaa kännykät tai muita esineitä, kun niillä vaarannetaan poliisin toimintaa tai työturvallisuutta vaarantavat esineet. Tällaisiksi muiksi esineiksi se katsoo megafonit, pillit ja jalkapallo-otteluista tutut torvet.

Hallintovaliokunta ei lisännyt hallituksen lakiesitykseen poliisin toivomaa pykälää kännyköiden ja muiden poliisin toimintaa haittaavien esineiden poisottamisesta.

–Saadun selvityksen mukaan esimerkiksi matkapuhelin voi tietyissä tilanteissa olla esine, jolla poliisin toimenpiteiden kohteeksi joutunut henkilö voi vaarantaa säilyttämisensä tai aiheuttaa vaaraa itselleen tai muille. Matkapuhelin voidaan tällöin ottaa pois tarkastettavalta. Valiokunta pitää tärkeänä, että poliisin työturvallisuus ja virkatehtävän häiriötön suorittaminen taataan kaikissa tilanteissa, se päätyi kuitenkin toteamaan omassa mietinnössään.

Eduskunnan käsittelyyn laki etenee ensi viikolla.

Hallintovaliokunnan poliisikansanedustaja Veera Ruoho (kok.) huomauttaa Uudelle Suomelle, että poliisin toimintaa kännyköillä seuraavista sivullisista on muodostunut aivan uudenlainen haaste poliisille. Ruoho huomauttaa, että ihmisten kutsumisen lisäksi kännykkävideoita voidaan tarkoitushakuisesti editoida ennen julkaisua sosiaalisessa mediassa. Lisäksi niissä voi näkyä poliisihaalariin kiinnitettävät nimitarrat, mitkä voivat johtaa yksittäisen poliisin häirintään.

–Jonkin verran pohdintaa on ollut siitä, pitäisikö nimien sijaan haalariin kiinnittää yksilöity numerosarja, niin että henkilöä ei voisi suoraan tunnistaa, Ruoho kertoo.

Lakiesitys laajentaa poliisin nykyisiä toimivaltuuksia tehdä kattavampia turvallisuustarkastuksia yleisötilaisuuksissa ja tapahtumissa. Tilanteen välttämättä edellyttäessä poliisilla olisi oikeus tarkastaa henkilö paitsi vaaraa aiheuttavien esineiden ja aineiden varalta, myös sen varmistamiseksi, ettei mukana ole sellaisia esineitä tai aineita, joiden hallussapito tilaisuudessa on muuten laissa tai lain nojalla kielletty. Tällä viitataan ennen kaikkea huumausaineisiin.

Huumausaineita ei katsota yleisöturvallisuuden kannalta vaarallisiksi, vaikka aineet ovat laittomia.

–Jos on ollut oikein pahasti piripäissään olevan tyypin kanssa tekemisissä, niin tietää, minkälainen se voi olla, Ruoho sanoo.

Hänen mukaansa huumausaineita koskeviin tarkastuksiin ja huumekoiran läsnäoloon ei tulisi suhtautua sen kummallisemmin kuin puhallusratsiaan tai passintarkastukseen.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Pekka Hovatov

Poliittinen poliisi pelkää, että jää todisteita(filmiä, kuvia ja ääntä) poliisin rikollisesta ja laittomasta toiminnasta, joka ei kestäisi päivänvaloa missään oikeusvaltiossa. Se on ainoa syy miksi puhelimet halutaan kerätä mielenosoittajilta pois. Todennäköisesti jos puhelimen omistaja joskus saisikin puhelimensa takaisin se olisi rikottu laittoman kopioinnin jälkeen. Näin poliittisesti johdettu, rikollisten johtama, poliisi toimii vuonna 2017 "näennäisdemokraattisessa ja oikeusvaltion irvikuvassa" nimeltä Suomi.

Pekka Hovatov
Vastaus kommenttiin #3

Suomen nykyistä ja entistä poliisijohtoa epäillään vakavista rikoksista ja epäilyt ovat parasta aikaa syyteharkinnassa. Entinen huumepoliisin päällikkö istuu pitkää vankeusrangaistuta rikoksista, joten väite rikollisesta poliisijohdosta ei todellakaan ole mikään "tuulesta temmattu juttu". Mitä tulee poliisin "mielivaltaisiin" pidätyksiin, laittomiin pakkokeinoihin on niistä netti pullollaan filmejä. Juuri tällä viikolla eduskunnan oikeusasimies totesi eräänkin poliisin syyllistyneen laittomaan kiinniottoon, vapaudenriistoon ja yllätys, yllätys laittomaan puhelimen takavarikointiin. Taidatte itse kuulua rikolliseen, poliittiseen poliisiin tai heidän etujärjestöönsä, ajamalla heidän agendaansa, kun väitätte tosiasioita, jotka kuka tahansa voi helposti todentaa oikeaksi, kun väitätte niitä " typeriksi möläytyksiksi" kehoitan teitä vakavaan itsetutkiskeluun peilin edessä....

Kauko Kaaresoja

Haistan tässä toisenlaisenkin syyn: polisi menee vokkiin ja (yrittää ) ottaa kiinni maasta poistettavia henkilöistä. Poliisin pitäisi käyttää voimakeinoja, mutta ei uskalla, kun suuri suvaitsevaisten kuoro näkee ja laulaa asioista jälkikäteen, koska joku asukki kuvaa kaiken.

Timo-Pekka Mustakallio

Kansalaisen oikeusturvan kannalta on tärkeää, että viranomaistoiminta on tilanteen niin vaatiessa dokumentoitavissa, ja valtuutuksensa ylittävä poliisi selvästi tunnistettavissa. On ollut joitain tapauksia, jolloin poliisijoukko ei ole tuntenut lakia, ja toiminut väärin eli ylittänyt lain suomat valtuutensa. Videokuva on siten oiva todiste - ja sen editointi lie helposti todennettavissa kiistatapauksissa. Luottamus viranomaiseen säilyy, kun väärin toimivat saadaan poimittua pois heidän joukostaan: salailu, valvonnan estämisyritykset taas heikentävät tätä yleistä luottamusta, ja tilanne voi eskaloitua - myös poliisin kannalta työturvallisuus siis heikkenee.

Gun-May Arffman

On totta, että rehellisellä ihmisellä ei ole salattavaa. Ei pidä olla kuitenkaan sinisilmäinen siihenkään ajatukseen, että poliisi tekee automaattisesti asiat aina oikein. Poliisikin on ihminen ja voi syyllistyä väärinkäytöksiin joko tahallisesti tai tahattomasti. Suomesta ei pidä tehdä poliisivaltiota.

Mauno Strandén

Tommi Hakkarainen: Olet oikeassa, vihervasurit saa huutaa ja nimitella miten vaan vaikka jonkun toisen suusta se olisi mitä pahinta vihapuhetta, tuomioita tulisi!
Toisekseen megafonin voisi liiskata jo siitäkin syystä, että sika sana joka loukkaa meidän ylimys kunniasotureita paremman kulttuurin vieraitamme!
Megafonit on niitä oikeita kansankiihotusvälineitä ja poliisko sallii ne?

Mikko Virtanen

Ei missään nimessä pidä antaa lainsuomaa oikeutta poliisille ottaa kännykkä pois "esim. turvatarkastuksessa"! Hehän poistaisivat kaiken itsestään arkaluontoisen, niin ääni kuin videomateriaalin. Ja tällöin he myös voisivat ottaa täysin sivullisiltakin ihmisiltä kännykän pois koska vain, jotka ovat sattuneet paikalle ohikulkijoina tai muutoin paikalla oleskelevina. Vähän sama juttu kuin niiden poliisin haalarikameroiden kanssa, kun ehdottivat "itsestään kaiken arkaluontoisen videomateriaalin poistamisen sallimista". Haiskahtaa poliisivaltiolle jossa viranomaisia arvosteleville kansalaismielipiteille jatkossa vain naureskeltaisiin ja poliisi saisi tehdä ihan mitä lystää. Näin ei voi olla.

Mikko Virtanen

Jyväskylän eritasojen viranomaisten itseaiheuttama "kahakka" oli ennalta arvattavissa ja sillä ei ole mitään tekemistä kantasuomalaisen ihmisen oikeusturvaan. Ne poliisin pakkokarkoitusta vastustavathan oli mutiaisia, ei SUOMALAISIA !

Kimmo Tallqvist

Siis laittomien maahantunkeutujien ja haittamaahanmuuttajien takia pitäisi kaikkien kansalaisten vapauksia rajoittaa ?
Ei prkl.. !
Mitäpä jos poliisin esimies sisäministeri pistäisi aluksi rajat valvontaan ja pikakäännytykset täysin perusteettomille turhapaikanhakijoille käyntiin niin
Tällaisia tilanteita ,perusteettomien joukkolusmujen niskoittelua poliisia kohtaan,Ei tulevaisuudessa syntyisi

Juha Wiklund

Niin kuin poliisille annettiin turvakamerat niin myös kansalaisille pitäisi sallia vastaavat sillä muuten tavallisten kansalaisten oikeudet poliisia vastaan vakavasti vaarantuu.

Miksi poliisi puhuu you tube editoinneista kun samaan aikaan poliisi on vaatinut spjln suulla oikeutta editoida poliisi liivien kamera tallenteita niiltä osinmissä poliisi on syyllistynyt rikoksiin tai rikkomuksiin.

Fakta taitaa olla että totuus tilanteista paljastuu vain kun poliisin tallenteet ja tavallisten ihmisten tallenteet voidaan luotettavien tahojen avulla läpi käydä. Poliisille ei missään tapauksessa saa antaa oikeutta tallennusvälineitä joissa on todistusaineistoa poliisien tekemistä rikoksista. Tästähän tässä vaatimuksessa on kyse, mutta se väritetään oudolla tavalla.

Parempi olisi miettiä syitä miksi poliisi on vaatinut oikeutta poistaa tallenteiltaan asiatietoja joissa poliisia on syyllistynyt rikokseen?

Timo Jokela

Ei ole rehellisellä kansalaisella syytä pelätä eikä myöskään rehellisellä poliisilla.
Ei missään tapauksessa tuollaisia askeleita.
Tietysti se harmittaa kun ei saa piilossa lätkiä surkimuksia nenään kuten ennen vanhaan hyvään aikaan kun miehet olivat karuja kukkakaalikorvia ja turha neitimäinen neuvottelu ei kuulunut kuvaan.
Kaikkea sitä ehdotetaan. En luota slurggeihin yhtään. Politikkojen marionettejä.

Fila Noor

Voi kamala mihin olemme menossa, jos ihmisiltä jo kännykätkin vietäisiin polisien rikosten peittämisen takia. Onneksi nykyisin on nämä älykännykät saadaan jotain talteen.
Paljon on ihmisten oikeuksia rajoitettu ja aina lisää uusia ehdotuksia poliisilta.