Perjantai 19.10.2018

Näin valehtelusta syytetty Juha Sipilä tarkalleen sanoi 19.6.2017

Jaa artikkeli:
Luotu: 
25.10.2017 16:45
  • Kuva: Alma Talent / Petteri Paalasmaa
    Kuva
    Arkistokuva. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on joutunut arvostelun kohteeksi tuoreen kirjan johdosta.
|

Pääministeri Juha Sipilää (kesk.) on syytetty valehtelusta eduskunnassa uutuuskirjassa, joka käsittelee perussuomalaisten hajoamista. Lue tästä jutusta, mitä eduskunnassa tapahtui ja mitä Sipilä tarkalleen ottaen sanoi tikunnokkaan nostetussa hetkessä.

Sipilä on eduskunnassa kiistänyt tienneensä uuden 20 kansanedustajan ryhmän perustamisesta mitään ennen perussuomalaisten puoluekokousviikonloppua. Perussuomalaisten hajoamisen historia -kirjan mukaan väite ei pidä paikkaansa, sillä keskustassa oli tehty varautumissuunnitelmia ja selvitetty, mitä perussuomalaisissa tapahtuisi, jos puolue hajoaisi. Kirjan mukaan kokoomuksen ja keskustan välillä käytiin jopa keskustelua siitä, miten hallitusta voitaisiin vahvistaa loikkareilla.

Timo Soinin (sin.) valtiosihteeri Samuli Virtanen kirjoittaa tänään Puheenvuoron blogissaan olevansa pahoillaan siitä, että hänen on nähty vahvistavan kirjan väite. Hän kiistää, että olisi raportoinut suoraan Sipilälle uuden ryhmän perustamisesta.

–Tällainen ei pidä paikkaansa. Ei ollut mitään salaliittoa tai suunnitelmaa, josta pääministeri olisi voinut olla tietoinen. Ei ollut kaavailuja sen enempää uudesta vaihtoehdosta kuin sinisestä tulevaisuudesta, Virtanen sanoo blogissaan.

Lue tarkemmin: Timo Soinin valtiosihteeri: Lähetin Sipilälle tekstiviestin ja puhuin kahdesti – ei ollut salaliittoa

Sipilä itse kiisti eilen Twitterissä valehdelleensa ja totesi, että ”19.6. sanomani pätee”.

Tapahtui eduskunnassa 19.6.2017

Syytökset liittyvät Sipilän tiedonantoon hallituspohjan muuttumisesta eduskunnassa. Oppositio ryöpytti hallitusta eduskunnassa kovin sanoin. Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen kutsui tilannetta arvottomaksi näytelmäksi, jolla ”hallitus pelastettiin kriisistä kyseenalaisin manööverein”. SDP:n edustakuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman syytti hallituksen jatkavan parlamentaarisesti ja moraalisesti ohentuneena ilman kansalaisten enemmistön tukea. Lindtmanin mukaan demarit olivat valmiit hallitusneuvotteluihin, mikä olisi ollut perustuslain mukainen prosessi.

– Nyt näyttää huonolta. Teidän omakin uskottavuutenne olisi parempi, jos te olisitte asettaneet parlamentarismin nimenomaan etusijalle ja lähteneet hakemaan eduskunnan kautta mahdollisuutta a) muuttaa Suomen politiikkaa ja b) hakea uutta hallituspohjaa, Lindtman sanoi eduskunnassa.

– Pääministeri Sipilä, kysyn nyt teiltä: Voitteko todella vakuuttaa, että hallituksen piirissä ei puhuttu sanaakaan näistä suunnitelmista ennen tätä viikonloppua? Onko niin, että sanaakaan ei puhuttu perussuomalaisten mahdollisesta hajoamisesta? 

Näin Sipilä vastasi sanasta sanaan:

–Nyt tämä pääargumentti oppositiolla näyttää olevan se, että tästä olisi tehty käsikirjoitus jo ennen viikonloppua hallituksen piirissä. Edustaja Lindtman kysyi, voinko vakuuttaa, että näin ei ole. Voin vakuuttaa, että näin ei ole. Hallituksen piirissä ei ole — missään sellaisissa keskusteluissa en ainakaan itse ole ollut mukana, joissa tällaista suunnitelmaa olisi tehty. Olisihan se ennenkuulumatonta miettiä puolueen puoluekokouksen mahdollisia lopputuloksia ja tehdä siihen suunnitelma etukäteen. Nämä ovat ihan mielikuvitustarinoita, joita lehdet kirjoittavat ja te täällä toistatte. Tällaista keskustelua ei ole ollut olemassa, Sipilä sanoi.

–Sellaisia viitteitä esimerkiksi hallituspuolueiden kesäjuhlassa Kesärannassa oli, että jos tämä poliittinen koti palaa — niin kuin täällä on käytetty esimerkkejä — niin silloin voi liikehdintää tapahtua esimerkiksi siten, että edustajia siirtyy toisiin eduskuntaryhmiin. Tällaista keskustelua oli tiistai-iltana, muutamat perussuomalaisten kansanedustajat tällaista ennakoivat tuossa tilanteessa tapahtuvaksi. Mutta että syntyisi uusi ryhmä ja vielä näin iso ryhmä, niin tällaista keskustelua ei ole käyty. Sellaisesta en ole kuullut mitään ennen tuota viikonloppua, Sipilä jatkoi.

–Sunnuntai-iltana kuulin ensimmäisen kerran jotakin mietintää olevan, maanantaina, sen jälkeen kun päätös tehtiin, että arvoeromme on kasvanut liian suureksi, nuo vaihtoehdosta keskustelut alkoivat voimistua, kello 12 tämä Uusi vaihtoehto -ryhmä oli kokoontunut, ja sen jälkeen sain siitä pöytäkirjan ja soitin muistaakseni noin 14.30 matkalla Kesärantaan ryhmän puheenjohtaja Simon Elolle ja kysyin vielä muutaman kysymyksen tähän liittyen. Ja sen jälkeen teimme yhdessä päätöksen valtiovarainministeri Orpon kanssa, että tämä prosessi keskeytetään tähän, Sipilä sanoi.

–No, ketä valtiosääntöasiantuntijoita on kuultu? Ollaan kuultu Hidéniä, Tiitinen on kertonut näkemyksensä tähän, mutta myöskin oikeusministeriössä on tehty meille muistio asiasta kansliapäällikön johdolla, ja oikeusministeriössä, niin kuin oikeusministeri juuri kertoi, on tehty laaja pohdinta siitä, mitä tämä tarkoittaa. Myöskin Lavapuro — johon täällä viitattiin — sanoi, että lopputulos oli juridisesti oikein. Tämä on vähän ongelmallista, kun me aina lainaamme vain pätkän kunkin lausunnoista, Sipilä jatkoi.

Lindtman ihmetteli Sipilän vastausta ja piti sitä ristiriitaisena verrattuna muiden ministerien puheisiin. Sipilä vastasi vielä lyhyesti:

– Tässä nyt tosiaan menevät huhut ja suunnitelmat sekaisin. Hallituksen piirissä triona — tai sellaista keskustelua, missä itse olen ollut osallisena ja jossa olisi jotakin tämänkaltaista ennakoitu, mietitty saati sitten suunniteltu, ei ole ennen tuota viikonloppua ja tuota äänestyspäätöstä ollut, Sipilä sanoi.

Huhtasaari sivalsi presidenttiäkin

Salissa kuultiin monia kitkeriä puheenvuoroja, joista otsikoihin nousi etenkin Laura Huhtasaaren ryhmäpuheenvuoro. Siinä hän sivalsi myös tasavallan presidenttiä:

– Härski näytelmä! Vallanhimoiset ihmiset asettavat itsensä muiden yläpuolelle. Päättäjät ovat heille oikeita mutta jäsenistö väärä. Hurskasteluun on osallistunut Uuden vaihtoehdon lisäksi myös muita, jopa tasavallan presidentti sortui tähän. Voi tätä kaksinaismoralismin määrää!

Huhtasaari väläytti salissa myös pääministerin eroa.

–  Jäätteenmäki joutui aikoinaan eroamaan kerrottuaan muunneltua totuutta vähäpätöisemmästä asiasta kuin tämä. Tässä on nyt petetty perussuomalaisten lisäksi myös Suomen kansa. Se on häpeä suomalaiselle demokratialle ja koko Suomen kansalle. On hyvä pitää mielessä, että monet Uuden vaihtoehdon kansanedustajista ovat päässeet eduskuntaan Jussi Halla-ahon suosituslistalta. Jussi Halla-aho kelpasi monille 2015, Jussi Halla-aho ei enää näytä kelpaavan, Huhtasaari sanoi.

Lue myös:

Orpo paljastuskirjan jälkeen: ”Käynnistin prosessin ennen PS:n puoluekokousta”

Sipilä kiistää valehdelleensa – Halla-aho väläytti heti erokorttia

Pekkarinen kiistää jyrkästi väitteet perussuomalaisten värväämisestä

Näkökulma: Media oikeassa Halla-ahon touhuista

Uutuuskirja: Juha Sipilän lento Turkuun oli näytöstä – ei kertonut totuutta eduskunnassa

Halla-aho paljastaa kirjassa: Soini pelkäsi ”nuivien” loikkausta – uusi puolueviritelmä oli uhka

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Jukka Mattsson

03:47 - 24. lokakuuta 2017 Sipilä kirjoitti viestipalvelu Twitterissä:
Insinöörin mielikuvitus ei riittänyt etukäteen ennakoimaan PS:n hajoamista kahteen puolueeseen. Eduskunnassa 19.6 sanomani pätee.

Onkohan se nyt hakemassa Kolumbiasta Calin kartellilta apua? Nyt kaikki lestadiolaiset kädet ristiin.

Timo Orava

" Olisihan se ennenkuulumatonta miettiä puolueen puoluekokouksen mahdollisia lopputuloksia ja tehdä siihen suunnitelma etukäteen. "

Onpa naurettava ja harvinaisen törkeä väite. Minäkin olen jo sitä mieltä, että uudet vaalit. Siitä viis, vaikka Virheät nousisivatkin hallitukseen. Tämä on ollut ainoa syy, miksi olen tähän asti halunnut nykyhallituksen jatkavan.

Irja Röntynen

Kari Aaltonen: Sipilä lensi hallituksen eropaperin kanssa lentokoneella Turkuun, koska Kultarannassa ei ole lentokenttää. Siitä hän jatkoi autolla Kultarantaan. Matkalla hän sai puhelun, että PerSuista eronnut ryhmä käsittää kaikki ne ministerit, jotka hallituksessa olivat. TP Sauli Niinistön kanssa he olivat todenneet, että pelkkä kahvittelu Kultarannassa on turhaa ajanhukkaa. Muistini on testattu tänä vuonna geriatrin toimesta ja todettu hyväksi. Minulla on siitä paperi! Onko sinulla puhtaat paskattomat aivot ja jauhot pussissa?

Pertti Lindeman

Juha Sipilä herätysjuhlissa: – ”Poliitikko valehtelee kun ymmärtää tahallaan väärin”

"Sipilä nostikin esille myös sanojen vallan ja valeinformaation. Hän laajensi käsitettä eduskunnan istuntoihin, joissa kollegan ymmärtäminen tahallaan väärin oli hänen pohdintansa mukaan myös kristinuskon vastaista.

– Me olemme kaikki nähneet, kuinka jopa eduskunnan kyselytunnilla puhujat ymmärtävät edellisen puhujan viestin sellaiseksi, mitä hän ei ole sanonut eikä myöskään tarkoittanut. Meidän kristittyjen vastuu on tämänlaisten väärintulkitsemisten ketjujen katkaisemisessa, Keskipohjanmaa referoi."

https://www.paivanlehti.fi/juha-sipila-heratysjuhlissa-poliitikko-valeht...

Harri Tapani

" Me olemme kaikki nähneet, kuinka jopa eduskunnan kyselytunnilla puhujat ymmärtävät edellisen puhujan viestin sellaiseksi, mitä hän ei ole sanonut eikä myöskään tarkoittanut."

Tottahan tuo on ja on myös kovin käytetty joskin lapsellinen taktiikka politiikan nettikeskusteluissa, väliin oikein tuntee jopa jonkin verran myötähäpeää joidenkin tahallisista "väärinymmärryksistä".

Pekka Hovatov

Seuravassa Juha Sipilän vahingonhallintaa/torjuntaa, jälkikäteen kun vahinko on jo tapahtunut:
Valehtelen, en valehtele,valehtelen, en valehtele, valehtelen, en valehtele, valehtelen, en valehtele, valehtelen, en valehtele, valehtelen, en valehtele, valehtelen, en valehtele, valehtelen olen siis olemassa, ei kun oikeassa.....Olen hyvä, olen hyvä, olen oikeassa, valehtelen, valehtelen....

Mauri Gardin

Täysin huuhaata koko kirja. Tuollaisen ns.journalistin ja Lännen median tekeleen perässä nyt juostaan ja vouhkataan. Almamediahan tästä tykkää, niinkuin ollaan sen palstoilta nähty. Sipilä kyllä kestää ja Suomen suurin puolue,Keskusta, tiivistää entisestään rivinsä. Harmittaa, kun aikuiset ihmiset kehtaavatkin.

Seppo Simonen

Tämä laajempi case on Keskustapuolueen ja Pääministeri Juha Sipilän vastaista vyörytystä. Media jättää tarkoituksella vähälle huomiolle Jan Vapaavuoren käskyn Petteri Orpolle ettei Kokoomus tee yhteistyötä yhdessä Jussi Halla-Ahon kansa. Pääministeri Juha Sipilä myöntyi samaan. Pääministeri Juha Sipilälle jäi tämän kertominen virkansa puolesta suuressa salissa. Elikä joukkon syntisäkiksi jäi Pääministeri.
Mutta Lauri Nurmi kerää rahat pois kansalta.

Juhani Tanski

Huhtasaari: "Jäätteenmäki joutui aikoinaan eroamaan kerrottuaan muunneltua totuutta vähäpätöisemmästä asiasta kuin tämä."
Tosiasiassa Matti Vanhanen, Pavo Lipponen ja SDP:n ja keskustan eduskuntaryhmät järjestivät Vanhasen kepun puheenjohtajaksi ja pääministeriksi sen takia, että hän puhui totta.
Ennen eduskuntavaaleja 2003 Jäätteenmäki oli tuonut julkisuuteen katkelmia ulkoasiainministeriössä salaisiksi luokiteltujen asiakirjojen sisällöistä pääministeri Paavo Lipposen (sd) keskusteluista Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin kanssa Washingtonissa 9. joulukuuta 2002. Nämä keskustelut liittyivät valmisteluihin Suomen osallistumiseksi Yhdysvaltain johtamaan vapaaehtoisten koalitioon Irakin sotaa koskien.
Lipponen oli tehnyt lupauksen vastoin Suomen virallista linjaa ja halusi salata toimensa.