Keskiviikko 20.2.2019

Tuleeko USA hätiin Suomeenkin? Niinistö: ”Suomi ei ole mitään pyytämässä mistään – valmistaudumme puolustamaan yksin”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
7.11.2017 16:42
  • Kuva: Laura Kotila/Valtioneuvoston kanslia
    Kuva
    Arkistokuvassa puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.).
|

Suomi ei ole pyytämässä Yhdysvalloilta mitään turvatakuita, mutta maa on Suomelle keskeinen kumppani, joka vakauttaa läsnäolollaan koko Itämeren aluetta, katsoo puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.).

Niinistö isännöi maanantaina ja tiistaina Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattisin vierailua. Tiistaina ohjelmassa oli yhteistapaaminen Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvistin kanssa. Mattis on tehnyt ruotsalaisille selväksi samoin kuin Yhdysvaltain entinen varapresidentti Joe Biden, että USA on sitoutunut puolustamaan Ruotsia. Julkisuudessa lausunnot on nähty julkilausuttuina turvatakuina Ruotsille.

–Jos Ruotsi joutuu pulaan, me tulemme, Mattis oli todennut toukokuussa Dagens Nyheterille.

Syntyikö teille näiden päivien keskustelujen aikana sellainen käsitys, että tämä pätee myös Suomen kohdalla?

–Sanoisin näin, että Suomi ei ole mitään pyytämässä mistään. Me vain valmistaudumme puolustamaan omaa valtioaluettamme yksin. Mutta jos saamme apua kumppanimailtamme, niin aina parempi. Me yritämme tehdä tasavallan presidentin sanoin itsestämme houkuttelevan kumppanin, Niinistö toteaa.

–Sitten jos rähinä alkaa, niin kyllä niitä liittokuntia syntyy, on sotilaallisesti sitä ennen liittoutunut tai ei.

Puolustusministeri Niinistö on Ruotsin kesällä pitämän Aurora-harjoituksen jälkeen pitänyt esillä mahdollisuutta, että Suomikin voisi järjestää oman suur- tai pääsotaharjoituksen. Aurora-harjoitukseen osallistui kaikkiaan noin 20 000 sotilasta. Niinistön mukaan Suomen harjoitus voitaisiin pitää vuonna 2020 tai 2021.

Lue lisää täältä.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Kari Heimola

Nyt puhuu Niinistö järkeeä.

Venäjällä ei ole mitään järkevää syytä hyökätä suomeen.
Hyökätessään se kohtaisi kallista vastarintaa ja koko läntisen maailman vihat pakotteineen ym ym.
Vastalahjaksi se saisi korkeintaan helvetisti suomalaista metsää ja vähän suomenlahden rantaviivaa.

Samaa rantaviivaa on tarjolla esim. baltiassakin ja strategisesti parremmalla paikalla, mutta isona riskinä on NATO:n väliintulo...mikä sekään ei ole 100% varmaa, mutta silti todella suuri riski.
Ainakin siinäkin kuviossa tulisi lännen vihat ja pakotteet.

Molemmissa kuvioissa paakotteet olisi todella paljon kovemmat kuin esim Ukrainan tapauksessa.

Joka tapauksessa jos Venäjä lähtee hyökkäilemään päättömästi, niin se aloittaa sen muualta kuin suomen korpimetsistä ja koko showhun osallistuu niin monta maata, että suomi tulee olemaan NATO:n ja EU:n mukana kahinassa ollaanpa me NATO:ssa tai emme.

Joten ei ole mitään järkeä alkaa tarkoituksella ärsyttämään NATO:on liittymällä.
Ei Venäjä suomeen hyökkää vaikka Natoon liityttäisikin, mutta varmaa olisi että kaupanteko Venäjän kanssa loppuisi siihen.
Pitäisikin miettiä mitkä sen kaupankäynnin loppumisen taloudellinen vaikutus olisi suomelle ja millä sen korvaisimme.
Jo nyt nähdään mikä on vaikutus kun meiltä loppuu muutaman voipaketin vieminen sinne tai kun joitain vuosia sitten Venäjä asetti omat tullinsa puunviennille.

Toisinsanoen Suomi ei NATO:a tarvitse, mutta jos tarve tulee, niin siinä sopassa on niin monta hämmentäjää, että me ollaan NATO:n kanssa samassa sotkussa mukana joka tapauksessa

Petri Ruotsalainen

Parempi jopa "nuolla kuin kuolla. Olemme aikas pieni maa ja ilman tasapainoista apuva ei selvitä, tätä ei nyt moni oikein tajua ja kauppa suhteita länteen pitääkin vielä enemmän tehdä, suomalaiset kun eivät osaa sitä oikein vieläkään länteen tehdä. samoin itäänkin vaan jos vain on mahdollista ja miksei olisi.