Lauantai 25.11.2017

Riita suomalaisten eläkkeistä: ”Haluavat viedä ansaitun leivän eläkeläisen pöydästä”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
11.11.2017 15:19
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Kuva
    Vihreiden nuorten mukaan eläkkeistä keskusteleminen on Suomessa muuttunut tabuksi.
|

Eläkeläisten asiaa ajavan Suomen Senioriliikkeen puheenjohtaja, SDP:n entinen kansanedustaja Kimmo Kiljunen tyrmää vihreiden nuorten perjantaina julkaiseman eläkepamfletin

Vihreät nuoret vaativat pamfletissaan, että tulevien sukupolvien eläkkeet on turvattava muun muassa uudelleenarvioimalla eläkkeiden omaisuudensuojaa sekä siirtymällä taitetusta indeksistä kansaneläkeindeksiin. Pamfletin taustalla on huoli nykyisen järjestelmän taloudellisesta kestävyydestä, rasituksesta hyvinvointivaltiolle sekä sukupolvien sisäisestä ja välisestä oikeudenmukaisuudesta.

–Kansaneläkkeitä ja sosiaaliturvaa heikennetään jatkuvasti. Sen sijaan työeläkkeisiin ei saa koskea, sillä perustuslakivaliokunta on 25 vuotta ennen meidän syntymäämme linjannut, että ne kuuluvat omaisuudensuojan piiriin. On korkea aika uudelleen arvioida tämä 1960-luvulla valittu linja, sillä nykytilanne on täysin kestämätön. Meidän eläkemaksumme menevät suoraan nykyisten eläkkeiden maksamiseen. Jos tilannetta ei korjata, rahat eivät yksinkertaisesti riitä meidän vanhuusvuosiemme turvaamiseen, Vihreiden nuorten puheenjohtajat Iiris Suomela ja Jaakko Mustakallio toteavat.

Kimmo Kiljunen vastaa, että jos ansiosidonnaisesta eläketurvasta luovuttaisiin, kyseessä olisi petos.

–Työntekijät ovat koko ikänsä maksaneet eläkemaksuja ja saaneet oikeuden ansiosidonnaiseen eläketurvaan, jonka taso on luvattu säilyttää eläkevuosina. Näin ei kuitenkaan tapahdu taitetun indeksin vuoksi. Mutta tämäkään ei riitä vihreille, vaan he haluavat viedä ansaitun leivän eläkeläisen pöydästä, Kiljunen kommentoi Puheenvuoron blogissaan.

Kiljusen mukaan aina on ollut niin, että työssäkäyvä sukupolvi on maksanut lastensa hoivan ja vanhempiensa eläkkeet.

–Näin tekivät myös paljon parjatut suuret ikäluokat. Ensi kerran meille on ilmaantunut nuorten puolesta olevinaan puhuva porukka, joka haluaisi tämän eläkelupauksen purkaa, hän toteaa.

Vihreiden nuorten mukaan eläkkeistä keskusteleminen on Suomessa muuttunut tabuksi. 

–Väestön ikääntyminen ei yksin selitä kasvaneita eläkemenoja. Työeläkejärjestelmä rakennettiin epärealististen kasvuodotusten varaan. Ne eivät ole toteutuneet, ja siksi nyt pitää tehdä korjausliike, vihreiden nuorten sosiaalipoliittisen työryhmän puheenjohtaja Silja Uusikangas sanoo.

Vihreät nuoret ovat huolissaan myös julkisiin palveluihin kohdistuvista jatkuvista leikkauksista sekä kansaneläkkeiden indeksijäädytyksistä. 

–Samaan aikaan kun kaikista köyhimpien kansaneläkkeitä heikennetään, työeläkemenojen annetaan kasvaa sadoilla miljoonilla joka vuosi. Vaikka eläkkeet maksetaan työeläkeyhtiöiden kautta, ne rahoitetaan pääosin työikäisen väestön eläkemaksuista, joiden taso vaikuttaa suoraan työn verotuksen tasoon. Kasvavat eläkemenot lisäävät painetta nostaa eläkemaksuja, mikä taas heikentää valtion verotuloja.

Kimmo Kiljusen puolestaan huomauttaa, että kyse on ”myöhennetystä palkasta, jonka työeläkeläiset ovat itse ansainneet”. 

Kiljusen johtama Senioriliike teki viime vuonna kansalaisaloitteen siitä, että työeläkkeitä koskeva indeksi palautettaisiin palkkaan sidotuksi. Aloite eteni eduskunnan käsittelyyn, mutta eduskunta hylkäsi sen viime keväänä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta arvioi lausunnossaan, että indeksi muuttaminen olisi kasvattanut merkittävimmin suuria eläkkeitä.

Nobel-palkittu taloustieteen professori Bengt Holmström otti eläkeasiaan kantaa elokuussa. Hän sanoi pelkäävänsä, että Suomen talouden kestävyysvajeesta kärsii seuraava sukupolvi, joka voi jäädä ilman eläkkeitä.

–Suomi tulee maksamaan eläkkeensä tälle sukupolvelle, mutta mun huoli on seuraava sukupolvi. Se, että saako se sukupolvi eläkkeet, ei näytä realistiselta, Holmström arvioi.

Työeläkeyhtiö Ilmarisen taloudesta ja hallinnosta vastaava johtaja Jaakko Kiander vastasi Holmströmin huoleen toteamalla, että suomalaisen työeläkejärjestelmän tilanne on hyvä. 

–Eliniän pidentymisestä aiheutuvaan väestön ikärakenteen muutokseen on alettu varautua jo 1980-luvulla. Viime vuosiin asti työeläkejärjestelmä keräsi maksutuloa enemmän kuin eläkkeitä maksettiin ja tästä syntynyt ylijäämä on rahastoitu. Maksuylijäämät ja sijoitustuotot ovat kasvattaneet yksityisen ja julkisen sektorin eläkevarat yhteensä lähes 200 miljardiin euroon. Tästä eteenpäin eläkemenojen ennakoidaan olevan maksutuloa suuremmat, mutta erotus pystytään kattamaan sijoitustuotoilla.

Lisää aiheesta:

”Kanavoi eläkettä liikaa keski- ja suurituloisille” – 85 000 nimen kansalaisaloitetta esitetään hylättäväksi

Nobelisti Holmström varoittaa eläkkeistä: ”Itsekäs sukupolvi syö seuraavan eväät”

Kaksi vastausta suomalaisten eläkkeistä nobelistille: ”Vaihtoehto sille leikkausten ja eläkeköyhyyden polulle, jolla nyt ollaan”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Pasi Anttila

Saattaa olla mutta jutun viimeinen lause on aika pelottava: "Tästä eteenpäin eläkemenojen ennakoidaan olevan maksutuloa suuremmat, mutta erotus pystytään kattamaan sijoitustuotoilla".

Miten kauan nämä sijoitustuotot pysyvät hyvällä tasolla? Jos toivo laitetaan näihin tuottoihin ollaan aika kaltevalla ja epävarmalla pinnalla.

Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
"Tästä eteenpäin eläkemenojen ennakoidaan olevan maksutuloa suuremmat

Totta. Niiden eläkkeiden jotka valtio maksaa verovaroista.
Takuueläke,luopumiseläke .Ei riitä verotulot edm. 9e/pv "palkoista" eikä 600 000 työttömän,kotiäitien "palkoista tule veroja sosiaaliturvaan. Samoin ei tule pakolaisilta eikä maahanmuuttajilta ,heidän eläkkeisiin .
Työeläkkeet kyllä riittää jatkossakin palkkatyötä tekevien eläkkeisiin.
Ja ne rahat ei ole valtion vaan palkansaajien rahoja.

Raimo Laine

Huonot viime vuodet ovat olleet huonoja myös eläkkeiden suhteen, koska työttömiä on ollut paljon ja myös tulotaso ei ole paljokaan kasvanut. Tilanne on nyt normalisoitunut ja eläkemaksutulotkin nousseet ja nousevat edelleen. Kyllä eläkkeitä riittää tulevaisuudessakin ja rahastokin varmasti kasvaa.

Jaakko Mustakallio

Hyvä Kimmo!

Tämä avaus on, kuten hyvin tiedät, Vihreiden Nuorten avaus. Ei Vihreiden, kuten blogisi otsikossa annat ymmärtää. Toivoisin, että voisit tämän korjata otsikkoon.

Mitä tulee itse pamflettimme sisältöön, tästä demarinuoret kuin kaikki muutkin poliittiset nuorisojärjestöt ovat kanssamme aivan samaa mieltä. Eläkemaksut tulee sitoa taitettuun indeksiin, tai muuten eläkevaramme loppuvat täysin viimeistään 2060-luvulla.

Yst. terveisin
Jaakko Mustakallio
Vihreiden nuorten puheenjohtaja

Risto Salonen

Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa vain muutamankin vuoden päähän saati 40 vuoden päähän.
Vihreitä lähellä olevan öljynkin piti loppua jo 30 vuotta sitten. Näin ennustettiin 60-luvulla. Siis ennustehorisontti oli vain 20 vuotta ja niinkin helppo asia kuin öljy.

Taisto Pihlajamaa

Nuori ja vihreä, sieltä nyt voi ulostautua mitä vain.
Sellaisen mielestä vanhuus on niin kaukana, että ei se tule ehkä koskaan. Ja jos joskus tulisikin, niin vaikka omaehtoinen kompostoituminen sen hoitaa.

Jos niille eläkkeille nyt jotakin pitäisi tehdä, niin kuinka olisi katto. Siis joku yläraja, jota enempää eläkettä ei maksettaisi..

Taisto Pihlajamaa

Aivan hyvä ja toimiva veruke.

Tuo tasapuolisuus, minäkin olen jäänyt lyhyemmäksi kuin monet pitkät ja komeat miehet. Eipä ole tasapuolista minun mielestäni. Eikä yhteiskunta ole mitenkään edes yrittänyt kompensoida tätä epätasa-arvoa minulle.

Entä se, että jotkut elävät kiusallaan pitkään ja nauttivat yhteisistä eläkerahoista sitä kautta enemmän kuin ne, jotka yhteiskuntaystävällisesti kupsahtavat vaikka heti eläkkeelle päästyään. Kuinka saisit tässä asiassa tasapuolisuuden aikaan.

Harri Tapani

Kiljunen kirjoitteli että:

"Rahastoissa on eläkevaroja jo yli 200 miljardia euroa, ja ne ovat kasvaneet koskemattomina. [...] Näitä rahoja ei ole koskaan käytetty eläkkeisiin. Mihin niitä kasvatetaan ja pantataan?"

Samaa asiaa ihmetteli Esko Seppänen jo toistakymmentä vuotta sitten.

http://www.kaapeli.fi/seppanen/jutut/el%E4kkeet.htm

Taloussanomat kuvasi eläkerahastojen kuinka eläkerahastot muutettiin osaksi valtion taloutta että päästiin €uroon, koska muuten oltiin liikaa velkaa...

"Eläkelaitosten sijoitukset
osaksi valtiontaloutta

Valtion ja kuntien eläkerahastojen lisäksi myös yksityisten alojen työeläkerahastot laskettiin osaksi julkista taloutta. Tällä oli Suomen eurokelpoisuudelle äärimmäisen suuri merkitys. "

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001664064.html

Eli onko siis mahdollisesti näin:

"Työeläkevaramme ovat velkojen panttina kansantalouden kirjanpidossa."

http://ollisaarinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/171583-tyoelakkeet-ja-oikeu...

Harri Tapani

Eskolta vielä eläkerahastoista ja niiden todellisesta tarkoituksesta:

"Jos työeläkerahastoja, jotka sijoittavat eläkeläisten varoja kotimaan sijasta ulkomaille, ei olisi, Suomen julkinen valta olisi paljon velkaantuneempi kuin päällepäin näyttää. Kun meillä ei ole enää omaa markkaa, jonka avulla voisimme operoida, sisäinen pakkodevalvaatio vaatii talouden deflatoimista ja valtion alasajoa. Jokainen, joka on halunnut liittää Suomen Emuun, on vastuussa maaliskuun tapahtumista."

http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/128048-eseppanen-astubbille

Eero Pekonen

Hyvä kysymys Jarmo. Suuret ikäluokat häipyy hautuumaalle ja eläkkeensaajien määrä laskee nopeasti. Mutta ei huolta, kyllä Kepu keinot keksii ja työeläkkeet saadaan maaseudun kehittämiseen... Tai joihinkin muihin Sipilän ja Bernerin pisneetiin. Koko aja on kysymys ollut siitä, miten työeläkevarat saadaan rosvottua pois työtä tehneiltä.

Veli-Pekka Moisalo

Vihreiden nuorten esityksestä puuttuu eläkejärjestelmän mekaniikan ymmärtäminen. Sen keskeinen tekijä on pitkittäisyyden merkitys. Eläkemaksujen keräys on suoraan riippuvainen taloudellisesta tilanteesta. Järjestelmään on rakennettu puskureita, joilla säädellään vaihteluita. Kukaan ei voi tietää, mikä on eläkemaksujen ja -tulojen jakosuhde 5, 10, 15, 40 vuoden päästä. Ennakointia tehdään mm. säätelemällä eläkeikää. Hyvä pamfletti, mutta perusteet valitettavasti väärät.

Rami Koivula

Luulisi että tässä tapahtuu itsekorjautuminen. Kun eläkeläisiä on enemmän kuin työssäkäyviä, niin palkat vain nousee voimakkaammin ja palvelujen hinnat nousee. Tietysti erinäisten sopimusten ansiosta voi muuttaa toiseen valtioon nauttimaan halvemmista palveluista. Eläkeläikäisten elintason luulisi korjautuvan aina työssäkäyviä ikäluokkin alemmaksi, ainakin jos on tarkoituksena säilyttää rauha valtakunnassa.

Raimo Ilaskivi

Hyvää isänpäivää näille lukuisille nimimerkkien ja tekaistujen nimien suojassa kirjoitteleville vihernuorille, joille tärkeintä näyttää olevan isiensä ja isoisiensä ansaitsemien eläke-etujen heikentäminen, jotta itse saisivat enemmän kuin mitä omin ponnistuksin aikovat itselleen ansaita.

Otto Tannenberg

Kiitos Kiitos, vaikka itse olenkin pitkän ja toki yhä jatkuvan vientiteollisuudessa tehnyt keski-ikäinen mies. Siis yhteiskunnan alinta kastia jo valmiiksi. Rajoilleni tuntuu olevan ottajia. Kiva kun kelpaavat, toki eläkeläiset ja feministit niitä osaavatkin paremmin varmasti käyttää. Itse ostaisin varmaan vaan viinaa koko rahalla.

Gun-May Arffman

Vihreille nuorille haluaisin vielä muistuttaa, että tämän päivän 50-60+ ikäiset ovat nuoruudessaan aloittaneet työt 14-15 vuotiaina. Maksaneet eläkemaksuja vuosittain 23-vuotiaaksi saamatta senttiäkään eläkekertymää itselleen tähän asti. Ovat siis maksaneet eläkeyhtiöihin rahaa ilmaiseksi vuosia. Eläkekattoa kannatan ylisuuriin ökyeläkkeisiin, joka on käytössä ollut jo vuosia monissa euroopan maissa. Eläkehän on tarkoitettu inhimillisen elämän turvaamiseen, ei rikastumiseen.