Tiistai 21.11.2017

Lukiolaiselle jopa yli 2000 €:n lasku: ”Tilanne on karannut täysin käsistä”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
12.11.2017 19:35
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL) laskee, että, että uusien oppikirjojen kustannukset lukioaikana voivat nousta jopa yli 2000 euroon.
|

Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL) laskee, että, että uusien oppikirjojen kustannukset lukioaikana voivat nousta jopa yli 2000 euroon. SLL mainitsee esimerkkinä, että tänä viikonloppuna Espoossa kokoontunut 300 lukiolaisen kokousväki käyttäisi tällöin lukiokirjoihinsa noin 600 000 euroa.

–Puhutaan siis todella isosta bisneksestä ja melkoisesta hintalapusta maksuttomalle lukiokoulutukselle. On vaikea kuvitella, että tällaiset kustannukset olisivat yhtä hyväksytyt, jos valtiolla olisi vastuu oppimateriaalien tarjoamisesta. Tilanne on karannut täysin käsistä, SLL:n puheenjohtaja Pietu Heiskanen kommentoi liiton tiedotteessa.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ilmoitti syyskuussa tilaavansa Opetushallitukselta selvityksen toisella asteella opiskelemisen kustannuksista. Ministerin mukaan opiskelun kustannukset eivät saa katkaista yhdenkään nuoren koulupolkua. 

SLL kertoo vaativansa selvityksen pohjalta toimenpiteitä mahdollisimman pikaisesti. SLL on myös mukana kansalaisaloitteessa, joka tavoittelee aidosti maksutonta toista astetta.

–Maksuttomassa toisessa asteessa ei ole kyse pelkästään nykyisten kirjakauppahintojen siirtämisestä valtion budjettiin. Nyt on hyvä aika keskustella siitä, miten ja millaisia materiaaleja ylipäätään tulevaisuuden lukiossa hyödynnetään oppimisen tukena, SLL:n vuodelle 2018 valittu puheenjohtaja Alvar Euro sanoo.

SLL:n liittokokous muistuttaa, että maksuttomia oppimateriaaleja on jo olemassa. Kyse on liiton mukaan ennen kaikkea opettajien mahdollisuudesta ja halusta ottaa perinteisen kirjan kanssa käyttöön monipuolisesti muita oppimateriaaleja.

–Digitalisaation hyödyntämisen lisäksi oppimateriaaleja voidaan tuoda kaikille opiskelijoille tarjolle esimerkiksi oppilaitosten kirjastojen kautta, SLL linjaa.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Pasi Anttila

En kyllä ymmärrä tätä ainaista "valitusta" tästä kalleudesta. Jokainen vanhempi tietää että heidän lapsensa tulee menemään peruskoulun jälkeen joko lukioon tai johonkin 2. asteen oppilaitokseen. Voisiko olla mahdollista että tähän alettaisiin perheissä varautua jo hyvissä ajoin. Ei tulisi sitten kertarysäyksellä maksettavaksi. Normaalia suunnittelua.
Tässä maassa tuntuu olevan halu ja tarve saada kaikki maksuttomiksi, viimeksi varhaiskasvatus ja nyt 2. asteen koulukirjat. Ihankuin menoja tällä velkaantuvalla valtiolla ei olisi jo tarpeeksi.

Ari Tähti

Kyllä opiskelu jotain voi maksaa, mutta 2k€ on liikaa. Jos perheessä on kaksi lukioikäistä samaan aikaan, plus autokoulut päälle, on menoja 8000€ (oletin 2000€ autokoululle).

Asian ymmärtäisi jos aineisto pitäisi joka vuosi uudistaa perinpohjin, mutta ymmärtääkseni matikka, kielet yms pysyy vuodesta toiseen samana. Jos tuossa alla esitetty materiaalin viemisestä nettiin toteutuisi (=hyvä idea), jäisi kustantajat ehkä ilman oppikirjarahojaan mutta ei ne rahat jäisi vanhempien tilille, ne menisi johonkin muualle, tuottavampaan käyttöön.

Pasi Anttila

Jos....meillä on nyt yksi kutosella, seiskalla ja kasilla. Pahimmillaan siis kolme lukiossa samaan aikaan. Jutun perusteella siis lukiokustannuksia tossa tilanteessa 6000€, edellisenä 4000€ ja seuraavanakin 4000€.
Noiden kustannusten mukaan meillä menee 18000€ noiden kolmen kouluttamiseen.
Työskentelen kaupan alalla eikä palkkani ole häävi, kuten ei ole puolisollanikaan. Tostakin huolimatta pystyn nuo maksut maksamaan. Syy on se että säästäminen on jo aloitettu hyvissä ajoin.
Toki jos joku keksii idean (muun kuin kaikki ilmaiseksi) kustannusten pienentämiseksi otan sen ilolla vastaan.

Kalevi Salonen

Oppikirjakysymys on erinomainen esimerkki hallituksen ymmärtämättömyydestä tai poliittisista tavoitteista.

Jo 15 vuotta sitten ehdotin OPM:n suuntaan, että oppimateriaalituotanto olisi uudistettava perin pohjin. Mitään vastausta ei tullut. Ehdotukseni oli, että kaikki oppimateriaalit yliopistojen peruskursseja myöten tuotettaisiin maan parhaiden tutkijoiden ja asiantuntijoiden yhteistyönä verkkoon, josta ne haluttaessa voisi tulostaa ikään kuin oppikirjaksi.

Menettelyllä olisi valtavat edut nykykäytäntöön nähden:
1. Oppimateriaali olisi ilmainen
2. Se olisi käytettävissä muutenkin omaehtoiseen sivistymiseen
3. Se voitaisiin jäsennellä tason ja käyttötarkoituksen mukaan niin, että haluttaessa näkisi vain juuri asiaan kuuluvan aineiston
4. Se voisi tarjota oppimispolun niin pitkälle kuin kukin haluaa. Silloin oppimistavoitteilla olisi vain minimi, jolloin keskimääräinen oppimistaso kohoaisi
5. Oppimispolku olisi linkitetty myös ulkopuoliseen aineistoon, jolloin siitä tulisi rajaton
6. Aineistot voisivat näyttää asioita monista erilaisista ympäristöistä, jolloin nykyinen mustavalkoinen ajattelu saataisiin minimoitua ja alettaisiin ymmärtää vaihtelun roolia
7. Aineistot olisivat niin korkeatasoisia kuin Suomessa ylipäätään pystytään tekemään
8. Aineistot olisivat jatkuvasti päivitettyjä eli tiedon taso voisi olla vuosikymmentä nykyistä ajankohtaisempi
9. Animaatio- ja videotekniikoita voitaisiin hyödyntää paitsi havainnollistamisen myös tutkivan oppimisen välineenä
10. jne.

Kun Suomessa on noin 100 000 lukiolaista pelkästään lukion kirjoista tulisi siis jo noin 200 miljoonan euron potti. Ei tunnu kovin järkevältä panna suuria summia painettuihin oppimateriaaleihin, joiden taso olisi korkeintaan tyydyttävä. Tässäkin Suomella olisi yksi monista iskun paikoista päihittää muut maat koulutuksessa.

Ettei vain poliitikkojen haluttomuus tutkija- ja opettajayhteisön yhdessä tuottaman oppimateriaalin organisoimiseen johtuisi samasta syystä kuin miksi terveydenhuoltoa yksityistetään? Itsetarkoituksena halutaan lisätä liiketoimintaa, koska kansalaisten kustannuksista ei tarvitse välittää.

Timo Tuovinen

Digi tuo tullessaan uusia maksuja. YO kirjoitukset kun sähköistyy. Hyvin harva edes ottaa selvää ostaessaan läppäriä tuleeko se olemaan yhteensopiva näiden sähköisten yo kirjoitusten ohjelmistojen kanssa. Sähköisillä oppikirjoilla taasen pidetään huoli ettei käytettyjä kirjoja kierrätetä.
Oma mielipiteeni on et koko lukio on ihan jonninjoutava väliasteen koulutus. Mitä niiden kirjoja olen nähnyt niin ihan jonninjoutavia rahasampoja tekijöilleen. Joku musiikin kirja on pelkkä nuottikirja jne.. Hyvin epämääräisiä kirjoja joiden käytettynä hankkiminen on tietoisesti sotkettu niin että jollekkin tekijälle pedataan vaan rahastuksen mahdollisuus. Hommassa mättää usein niin moni asia et kannattaisi koko lukion lakkauttamista miettiä tosissaan

Timo Tuovinen

Erääkin lukion suunnaton kiima ipadeihin, mac apleihin, on ihan uskomatonta, kun sähköistä yo kirjoitusta suunnitellaan täysin linux pohjaisella sovellutuksella, samaisen lukion oppikirja valinnat kun katsoo kirjan tekijät muuttuu vähän arveluttavaan valoon

Timo Hietanen

Kirjakustantamoille hyvä bisnes ja kilpailu kotimaan markkinoilla vähäistä.
Lukiokurssit aineesta toiseen silvotaan moneen osaan ja kirjoihin. Jopa
äidinkielen kirja vanhentuu vuodessa ja sama koskee matematiikan kirjoja jne.
Bisnes on bisnestä ja härskiä sellaista.

Seppo Ilvessalo

Ei ole olemassa mitään ilmaista. Ei ilmaisia oppikirjoja, ei ilmaista koulutusta eikä mitään muutakaan. Jos vaadit ”ilmaisia” oppikirjoja, vaadit jotain toista veronmaksajaa maksamaan kulusi. Miksi jonkun toisen pitäis maksaa, jotta sinun ei tarvitsisi? Vai pitäiskö konkun toisen tehdä työtä ilman palkaaja ehkä vielä maksaa niiden kustantaminenkin, jotta sinä saisit kirjasi maksutta?

Risto Salonen

60-luvulla pelkkiin lukion lukukausimaksuihin meni nykyrahassa enemmän kuin tuo 2000 euroa. Lisäksi ruokailu oli maksullista samoin koulukirjat.
Miksi kaikki pitää olla ilmaista. Vaatikaa lukiolaiset vielä verot valtion maksettaviksi. Eduskunta ehtii varmaan päättää siitä ennen kuin 10 vuoden päästä alatte maksamaan veroja.

Pertti Ikonen

Nykyisessä esim. englannin kielen opetuksessa on sellainen piirre, että jos joitain tehtäviä jää kirjasta tekemättä, niin opettaja ei voi antaa tekstitiedoston muodossa tehtävien vastauksia. Vaan tehtävien vastaukset voidaan ainoastaan heijastaa piirtoheittimellä kankalle, ja jos aikaa riittää, oppilas voi kirjoittaa itselleen tehtävien vastaukset -tai kuvata kameralla jos kuvaus sallitaan. Sekin on mielenkiintoista, että yhteen kurssikirjaan on saatavilla opettajan CD, jossa on kaikki kuuntelutekstit äänitiedostoina, että miksiköhän noita äänitiedestoja ei voida antaa oppillaille omassa kirjassaan.

https://tuotteet.sanomapro.fi/tuotteet/lukio//on-track.html

Esimerkiksi On Track 1 englannin kurssikirja maksaa 15,50€ mutta opettajan materiaali 31,00€ ja opettajan cd 52,00€. Hassuinta on, että oppilaatkin voivat ostaa opettajan cd:t.