Tiistai 21.11.2017

Näkökulma: Jos Touko Aalto, ei ”Sotkamon ihmettä”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
13.11.2017 17:03
  • Kuva: Petteri Paalasmaa
    Kuva
    Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto olisi rivikansanedustajana ajanut Talvivaaran kaivoksen toiminnan alas.
|

Loppuvuonna 2016, kun Terrafamen kaivoksen tilanne näytti jälleen kerran surkealta, päätti silloin vielä melko tuntematon kansanedustaja Touko Aalto (vihr.) profiloitua eduskunnassa.

Aalto teki talousarvioaloitteen, jossa hän esitti Terrafamen pääomittamiseen ehdotetun sadan miljoonan euron määrärahan poistamista. Aloitteen takana seisoi koko vihreiden eduskuntaryhmä.

Kansanedustaja arvioi, että ”kaivoksen alasajo maksaa, mutta väistämättömän lopputuleman pitkittäminen maksaa vielä enemmän”. Jos hän olisi siis saanut päättää, olisi koko laitos ajettu alas. Alasajon hintalapuksi olisi tullut arviolta 300 – 500 miljoonan euroa.

Sen jälkeen maailma on muuttunut, eikä Terrafamen, entisen Talvivaaran, alasajosta puhu oikein kukaan. Jopa aina kriittiset politiikan toimittajat ovat alkaneet arvioida, että pääministeri Juha Sipilän (kesk.) marraskuussa 2016 markkinoima ”Sotkamon ihme” saattaakin toteutua.

Kiistatonta on, että Sipilän hallitus on pelannut Kainuussa jättimäistä riskipeliä. Kaikkiaan valtio on tukenut huonomaineista nikkelikaivosta jo noin puolella miljardin panoksella, ja suo on näyttänyt hetkittäin pohjattomalta.

Iso myönteinen nytkähdys tapahtui viime helmikuussa, kun kansainvälinen sijoitusyhtiö Trafigura ja kotimainen Sampo (Björn Wahlroos & Co) päättivät lähteä kaivoksen kanssarahoittajiksi. Yksityiset toimijat tulivat mukaan kaivoksen kannattavuuden kannalta oleellisen nikkelitonnin hinnan pyöriessä 10 000 dollarin molemmin puolin.

Nyt nikkelitonni on 12 000 dollarin paremmalla puolella ja samaiset rahoittajat ovat päättäneet lisärahoituksesta Terrafamelle. Yhtiö kaavailee myös akkukemikaalitehtaasta itselleen suurta bisnestä. Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) uskoo tämän auttavan jopa paljon puhutun Teslan akkutehtaan saamista Suomeen.

Optimismia on nyt ilma sakeana. Näin on, koska valtio otti riskin ja päätti panna vielä kerran rahaa Sotkamoon. Sipilän hallitus ei tarttunut oppositiosta tarjottuun alasajovaihtoehtoon, josta olisi siis seurannut ehkä puolen miljardin lasku veronmaksajille.

Voi yhä pitää ihmeenä, jos Kainuun murheellinen kaivos todellakin muuttuu kannattavaksi, veronmaksajat saavat omansa pois sekä ympäristösotkut tulevat hoidettua ja uusia sotkuja ei synny.

Aivan valtavan kokoluokan ihme olisi se, että Suomi pääsisi Terrafamen avulla nauttimaan sähköautobuumista ja sen myötä tuhansista uusista työpaikoista.

Sähköautot ovat vihreiden lempilapsia. Niiden puolesta on puhunut muun muassa puoluetta puolisen vuotta johtanut Touko Aalto.

Vihreissä ei niellä ajatusta, että Sotkamossa olisi nähty vielä ihmettä, vaikka kaivoksen talous näyttää aiempaa paremmalta. Tämä kävi ilmi, kun soittelin tänään puolueen kansanedustajalle Hanna Halmeenpäälle, jonka mukaan ”ei ole vielä evidenssiä siitä, että ympäristöasiat saadaan kuntoon”.

Kirjoittaja on Uuden Suomen päätoimittaja.

Lue myös: Vihreiden vielä vaikea niellä Juha Sipilän ”Sotkamon ihmettä”

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Reino Rönkkö

Monessakin lehdessä puhutaan jo varmana että Terrafame todellakin laittaa ympäristö asiat kuntoon ja uusia ei tule.
Mihin tämä väite perustuu.
Mitään konkreettista ei Terrafamessa ole tapahtunut , ei ole vesienpuhdistuslaitosta eikä ole edes suunnitteilla.
Vaarallisten jätteiden varastointi on puutteellinen.
On ennenaikaista puhua Terrafamesta vastuullisena toimivana kaivoksen.
Tietenkin jos kaikki ympäristö asiat jätetään huomioimatta voi ehkä jotain saada
aikaan mutta onko se viisasta niin toimia.
Lasku siitä voi olla kallis luonnolle ja viimekädessä ihmisille.

Otto Tannenberg

Akkukemikaalit ovat erittäin kuuma juttu, ja koboltin hinta nousee jatkuvasti. BASF investoi 400m€ akkukemikaalitehtaaseen joka voi tulla Suomeen. Sinne menee nikkeli- ja kobolttisulfaattia, ja Terrafamen investointi edistää myös BASF:in investointihaluja Suomeen.

Ahti Uomala

Mutta KEPULLE kepulaisille kelpaa Terrafameen osakkaaksi kuka huijari tahansa, kunhan vain satsauksia tulee putiikkiin! Panaman papereissa mainetta niittänyt hämärä osakas on yksi Terrafamen kolmesta sijoittajasta!

Risto Nikander

Ahti Uomala ei taida olla selvillä, että suuri osa maailmalla kulkevasta rahasta on enemmän tai vähemmän rikollista tai ainakin petoksilla, vähintään veronkierrolla ja moraalittomasti hankittua. Vain palkalla hankittu on rehellistä ja se meneekin kulutukseen ja säästämiseen. Otto Tannenbergin esittämä mielipide on realistinen. Olemme matkalla valitettavaan köyhyyden lisääntymiseen Suomessa. Johtuu juuri vihreistä johtuvista syistä, jtolkutonta rahanjakoa "pakolaisiin", kehitysapuun, EUlle jne. Ja teollisuuden mahdollisuuksien kiristämistä. Ihan niinkuin Suomi olisi avainmaa maailman paranbtamiseen, köyhyyden poistamiseen , "pakolaisten" vastaanottamiseen ja ilmastomuutoksen torjuntaan.

Ilari Kivi

Vihreillä tuntuu peruskäsitteet olevan vähän hukassa joka asiassa. Ei osata laskea, kausaalisuus on outo asia, mitä-jos looginen pohdinta rajoittuu hyvin kapealle sektorille. Nyt kun maaseutukin on yök, niin mitä jää koko aatteesta jäljelle, millä olisi kansakunnan tasolla merkitystä? Eipä montaa asiaa tule mieleen...

Risto Nikander

Aika fiksusti sanottu. Mutta onko niillä "mitä-jos" harkintaa ollenkaan ? Tai voihan olla, ajatteleevat, että jos Suomi saataisiin päästöttömäksi, niin maailma olisi saaasteeton tai jos Suomi antaisi lisää kehitysapua, niin maailma ei ylikansoittuisi ja köyhyys poistuisi tai jos Suomi ottaisi enemmän "pakolaisia" Suomeen, niin pakolaisongelma poistuisi.

Sitä en vaan ymmärrä, että miksi vihreiden mielestä Suomen pitäisi elättää täällä nuoria miehiä € 3000/kk, kun pakolaixleirillä yhden elättämiseen menee 1/200 osa kustannuksista ja Turkissa kokonainen 5 lapsinen perhe elää alle € 200 kustannuksella EUn pankkikorttil avustuksella.