Tiistai 12.12.2017

Matti Vanhaselta kuitti Sauli Niinistölle: "Emme saa käpertyä"

Jaa artikkeli:
Luotu: 
25.11.2017 10:53
  • Kuva: Lauri Olander
    Kuva
    Matti Vanhanen.
|

Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen sanoi linjapuheessaan lauantaina haluavansa muutosta Suomen ulkopolitiikan kapea-alaisuuteen.

–Emme saa käpertyä ulkopolitiikassa Itämeren alueen tilanteen reaktiiviseksi toimijaksi, vaan Suomen ulkopolitiikkaan on palautettava koko maailma. Se on tehtävä etunojassa, ennaltaehkäisemistä painottaen.

Hän mainitsi puheessaan keskustan puoluevaltuustossa edellisistä presidenteistä niin Urho Kekkosen, Martti Ahtisaaren kuin Tarja Halosenkin, muttei istuvaa presidentti Sauli Niinistöä.

–Kekkosen aikana kasvatimme kansainvälistä liikkumatilaamme ja pieni maa löysi tapansa toimia globaalisti. Ahtisaaren panos aktiivisena rauhanvälittäjänä oli esimerkillinen. Tarja Halonen toi etenkin naisten ja tyttöjen aseman omantunnonkin äänenä esille maailmanlaajuisesti. Meillä on hyvä perinne olemassa.

Vanhasen mukaan kansainvälisen yhteistyön ja sopimusten puolustaminen on Suomen kaltaiselle pienelle, viennistä elävälle maalle elintärkeää. 

–Jos haluamme oikeasti lisää vaikuttavuutta maapallon säilymiseen elinkelpoisena, terrorismin ehkäisyyn ja muihin isoihin kansainvälisiin kohtalonkysymyksiin, ei yhteisille säännöille ja yhteisissä organisaatioissa toimimiselle ole parempaa vaihtoehtoa. Pidän Suomen kannalta pikemminkin kauhuskenaariona YK:n, EU:n ja muiden monenkeskisten järjestelmien romuttumista. Silloin suuret ja omavaraisimmat vievät, me pienet vikisimme ja ajaudumme suurvaltojen etupiireihin, hän totesi.

Vanhanen korosti, että ulkopoliittisen johdon ja suomalaisten valtavirran ajattelutapojen on oltava linjassa.

–Maailma on muuttunut ennalta-arvaamattomampaan suuntaan. Se on yksi painava syy lisää, miksi Suomen linjasta ja suunnasta tarvitaan perusteellista keskustelua.

Vanhanen sanoo kannattavansa ulko- ja turvallisuuspolitiikan perusratkaisussa pitkäjänteistä, yhdessä sovittua ja suomalaisten laajasti tukemaa linjaa. 

–En kannata Suomen hakeutumista Naton jäseneksi.

Vanhasen mukaan tämä linja palvelee "parhaalla mahdollisella tavalla" Itämeren ja myös arktisen alueen rauhaa ja vakautta. Hän korosti yhteistyön merkitystä puolustuksen ja turvallisuuden alalla.

–Kannatan kehitystä, jossa huolehdimme kunnolla oman puolustuksemme voimavaroista, tiivistämme puolustuksen alan yhteistyötä Ruotsin ja EU-maiden kanssa, kehitämme Nato-kumppanuutta, edistämme suhdetta Yhdysvaltoihin eri aloilla emmekä ole myöskään allergisia Venäjä-yhteistyölle.  

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Veli-Pekka Moisalo

Nord stream- kaasuputkihankkeessa Vanhanen näki vain ympäristösuojelullisen ulottuvuuden. Baltian maat ja Puola pitävät sitä sotilaallisena uhkana. Kun Venäjä kokee etujaan uhatuksi jollakin alueella, niin se tuo osaston laivastoa ja lentokoneita varmistamaan Itämerta. Kumpaa skenaariota uskoa?

Tapio Mäkeläinen

Voi voi. Tanner tärisee.
Nyt Sale vapisee.
Muistan 70- alussa Tre kommarit piti Vietnam mielenosoituksen: Tärise Nixon !
Näpit irti Vietnamista tai en vastaa seurauksista!

Perässä tuli henkilö jonka lapuskassa luki : Olen nainen!
Monien mielestä selvennys oli tarpeen.

Tricky Dick läks.

Vanhasen paatos on samaa luokkaa.

Mauri Gardin

Vanhanen linjasi mallikkaasti Suomen suuntaa. Nyt ei ole aika käpertyä Trumpin lumoihin. Presidentti Niinistö ei ottanut ilmastoasioita esille tavatessaan hänet.Perusteluinaan Niinistö totesi, ettei Trump olisi tykännyt ja olisi voinut jopa
suuttua. Että näin sitä nyt nöyristellään. Niin kait se on, ettei liian kapeilla harteilla muuhun pysty.

Timo Virtanen

Se nyt on kuitenkin muistettava, että Halonen sotki Suomen ja USA:n suhteet pitkäksi ajaksi. Vanhanen nähtävästi ei ymmärrä, että on samalla polulla. Ei taida Trump pahemmin Vanhasen lautakasan takaa heittelemiä herjoja kavahtaa.