Maanantai 11.12.2017

Ekonomisti KL:lle: Vuodesta 2017 tulee historiallisen hyvä – ”Suurin huolenaihe on, riittääkö työvoima”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
28.11.2017 08:10
Päivitetty: 
28.11.2017 08:56
  • Kuva: Alma Media arkisto / Joel Maisalmi
    Kuva
    Aktian pääekonomisti Heidi Schauman arvioi, että kuluvasta vuodesta on tulossa historiallisen hyvä. Arkistokuva.
|

Kuluvasta vuodesta on tulossa Suomen taloudessa historiallisen vahva, kertoo Kauppalehti.

Suomen bruttokansantuote on nousemassa historiallisiin lukemiin, kun se saavuttaa ensi vuonna finanssikriisiä edeltäneen tason. Suomen talous on kirinyt tänä vuonna ja Aktiakin nostaa kasvuennustettaan 3,1 prosenttiin syyskuun arvioissa. Muutkin pankit ja ennustelaitokset ovat nostaneet arvioitaan syksyllä.

Aktian pääekonomisti Heidi Schauman puhuu historiallisen hyvästä vuodesta. Hänen mukaansa tuloillaan on suhdannehuippu, jonka jälkeen talouden kasvuvauhti hieman tasaantuu. Kasvua selittää etenkin maailmantalouden vauhti.

Schaumanin mukaan markkinoiden valoisat näkymät tukevat vientiä ja pitkän hiljaiselon jälkeen myös investoinnit ovat elpyneet. Talouden kasvua siivittää yhä yksityinen kulutus, mikä näkyy suomalaisten velkaantumisena, joka kasvaa.

–Suomessa suurin huolenaihe on nyt se, riittääkö työvoima, Schauman sanoo Kauppalehdelle.

Työikäisen väestön määrä on supistunut Suomessa vuodesta 2010 alkaen. Aktian mukaan syyskuussa 2017 työikäisiä oli 14 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin ja kahden vuoden takaisesta määrä on vähentynyt 25 000 henkilöllä. Tämä vauhdittaa Suomen työllisyysasteen nousua, joka ei silti yllä hallituksen tavoitteisiin.

Lue koko juttu Kauppalehdestä

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Marja-Liisa Kalkela

TE kertoi taas että vain hetkellisesti. Nurkantakana on jo laskusuhdanne. Joten olisiko syytä jättää "sukanvarteen" jotain sen varalle eikä jakaa niitä nyt
kuten -03-09 nousukauden jälkeen heti -08-10 veronpoistoihin ja Sari-sairaanhoitajien palkkoihin ?

Esa Auramäki

Pääekonomist(e)ille tiedoksi, että edelleenkin työttömiä on lähes 200 000 ja varmaan tempputyöllistettyjä ja tilastoista siivottuja kymmeniä tuhansia. Työvoiman riittävyys tuskin on pääongelma. Totta lienee se, että Suomen kasvua on vauhdittanut maailmantalouden vauhti ja sen taustalla keskuspankkien toiminta. Ja kilpailukykyä ovat varmaankin parantaneet kilpailijamaiden reippaat palkan korotukset.

Jussi Keskinen

Suomalaiset osaavat onneksi edes itkeä, kun siihen on aihetta. Eräät empatiakyvyttömät ja syvään narsismiiin ja hedominsmiin vaipuneet ihmiset eivät osaa tuntea myötätuntoa. He, kun näkevät peilistä oman kuvansa tajuamatta, että juuri nämä itkijät ja ne joilla menee huonosti ovat oman itsen ja kansaklunnan kuva. He projisoivat pahan olonsa toisiin, koska heikko ego ei kestä totuutta.

Suomella ei mene hyvin, sen todistaa juuri nämä harhanaäkymät, jotka ovat syntyneet eriarvoisuudesta. Vuosi 2017 on osa lopullista syöksyä kohti epävarmoja aikoja jotka päättyvät sotaan ja väkivaltaan.

Mielestäni Heidi Schaumanin näkemys on kapea ja kertoo siitä, että välinpitämättömyys kasvaa ja kyky nähdä asioita niin, että nissä olisi rakenteellista kestävyyttä. Tästä kertoo miljoonan ihmisen elämä alle köyhyysrajan, tästä kertoo osa-aikaiseten työntekijöiden lukumäärän kasvu, tästä kertoo turvattomuuden ja epäoikeudenmukaisuuden yhteiskunta, tästä kertoo se, että ei edes ymmärretä työn eikä sen vaihtosuhteen merkitystä lainkaan siitä näkökulmasta, että talous on ihmisiä' varten eikä siis ihmiset taloutta varten.

Esko Kotilainen

Prosenteissa on aina kiva tarinoida menestyksestä.
Laskekaa nyt paljonko oli vienti,paljonko tuonti,niiden erotus,sekä paljonko velkaa otettiin lisää.Sekä julkisen sektorin kulut.
Nämä luvut numeroina listalle,jospa vain viimeisen vuoden ajalta,niin se antaisi paremman kuvan menestystarinasta.
Nyt jos vielä kerkeätte laittamaan kaikille rikollisesti maassa käyskentäville 5000 euron hampaat suuhun sekä muun ylitarpeellisen hoidon,ennen joulua,niin kyllähän bruttokansantuotos nousee huimasti.
Ja koska pankitkin laskevat jokaisen suomalaisen käyttävän pelkän joulun viettoon 500 euroa,niin haluaisin todella nähdä,jonkun keskitasoisen,nelihenkisen perheen astuvan valokeilaan kertomaan 2000 euron joulukinkuistaan.
Kansalaisille syötetään sontaa,maassa kaikki hyvin.

Riitta Anttila

Pitäisi myös tuoda julki se mistä tämä nousu on peräisin. Se tulee vain todella pieneltä osalta hallituksen toimista. EKP on tämän kasvun takana, pumppaamalla joka kuukausi vastapainettua rahaa EU-alueelle noin 70 miljrdia. Rahaa on painettu ja jaettu kasvun edistämiseksi kohta kaksi vuotta, liki 2000 miljardia. Kyllä tuolla tavalla kasvua saadaankin aikaan. Suomen pankin tilastoista selviää Suomen osuus ja se on tietysti velkana.
Mitä tapahtuu kun rahan jakaminen pakostakin lähiaikoina loppuu. Sitä voi jokainen tykönään pohdiskella.