Keskiviikko 13.12.2017

Haastattelu espanjalaislehdessä hämmensi – Tässä Sauli Niinistön virallinen linjaus Nato-kansanäänestyksestä

Jaa artikkeli:
Luotu: 
28.11.2017 18:12
Päivitetty: 
28.11.2017 19:37
  • Kuva: Kimmo Haapala
    Kuva
    Presidentinkanslian mukaan Sauli Niinistö ei ole muuttanut näkemystään Nato-kansanäänestyksestä. Arkistokuva.
|

Jatkokaudelle hakevan presidentti Sauli Niinistön haastattelu espanjalaislehdessä aiheutti kotimaassa ihmettelyä siitä, onko presidentti muuttanut suhtautumistaan Nato-kansanäänestykseen. Linjanmuutoksesta ei ole kyse, presidentinkansliasta kerrotaan Uudelle Suomelle. Kansanäänestys ei kuitenkaan ole presidentille itseisarvo.

Sanomalehti El Paisin haastattelua on tulkittu Suomessa niin, että Niinistö ei enää kannattaisikaan neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämistä sotilasliitto Naton jäsenyydestä päätettäessä. Niinistö on aiemmin puhunut vahvasti sen puolesta, että Natoon liittymisen legitimiteetti – kansan hyväksyntä – täytyy selvittää ennen liittymistä ja että paras keino tähän olisi kansanäänestys.

Presidentti Niinistö on kertonut näkemyksensä neuvoa-antavasta Nato-kansanäänestyksestä äskettäin muun muassa Ilta-Sanomien vaalikoneessa. Tähän lausuntoon viittaa presidentinkanslia Uuden Suomen kysyessä selvennystä espanjalaislehden artikkeliin.

– Nato edellyttää, että jäsenyydellä on kansan tuki. Kansan tuki on mielestäni mitattava legitiimillä tavalla, siis niin, että hävinnytkin osapuoli joutuu myöntämään oikein menetellyn. Eduskunta tekee lopullisen päätöksen; ellei kansalta ole kysytty, siitä nousee pääargumentti Natoa vastaan. Minulle sopii, jos joku kansanäänestyksen asemasta keksii täysin luotettavan ja legitiimin mittaustavan. Se ei kyllä paljoa kansanäänestyksestä varmaan poikkeaisi, Niinistö kirjoittaa IS:n vaalikoneessa.

Toisin sanoen Niinistö on melko vahvasti kansanäänestyksen järjestämisen puolella siinä tapauksessa, että poliittinen johto päättäisi edetä jäsenyysasiassa.

”Minulle sopii, jos joku keksii kansanäänestykselle vaihtoehdon”

Niinistö ei El Paisin haastattelussa ottanut suoraan kantaa siihen, tulisiko kansanäänestys järjestää vai ei. Hän kuitenkin korosti, että kansanäänestys ei ole hänelle prioriteetti, vaan nimenomaan legitimiteetin selvittäminen – jollain tavalla. Lehden mukaan Niinistö myös nosti esiin sen, että kun kyselyiden mukaan Natoon liittymistä kannattaa tällä hetkellä vain noin 22 prosenttia suomalaisista, ei kansanäänestyksen järjestäminen ole perusteltua juuri nyt.

Kansan enemmistön lisäksi enemmistö puolueista on jäsenyyttä vastaan.

– Pitäisi olla kahden kolmasosan enemmistö [Naton puolella], ja nyt sitä ei ole, Niinistö sanoo espanjalaislehdelle.

Suomen virallisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan mukaan Suomi on sotilasliittoihin kuulumaton maa, joka kuitenkin ylläpitää mahdollisuutta liittyä Natoon. Niinistö ei presidentinvaalikampanjassaan lähtökohtaisesti esitä muutosta tähän. Esimerkiksi HS:n vaalikoneessa hän vastaa kysymykseen siitä, pitäisi Natoon liittyä lähivuosina, valitsemalla vaihtoehdon ”en osaa sanoa”. Hänen mukaansa jo mahdollisuus hakea jäsenyyttä on turvallisuuspolitiikassa ”väline” verrattuna siihen, että takavuosina Suomi sitoutui hallitusohjelmassaan pidättäytymään Nato-jäsenyyden hakemisesta. Presidenttiehdokkaista Natoon liittymistä ajaa vain Rkp:n Nils Torvalds, kun taas voimakkaimmin kaikenlaista yhteispuolustusta, myös EU:n piirissä tapahtuvaa, vastaan on vasemmistoliiton Merja Kyllönen.

Lue myös:

Presidentti Niinistö tyrmäsi väitteet Nato-kansanäänestyksen vastuunpakoilusta: ”Naurettavaa puhetta”

Päivitetty juttua klo 19.30 tiedolla, että Niinistön linjaus, johon presidentinkanslia viittasi, on Ilta-Sanomien vaalikoneesta.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
– Nato edellyttää, että jäsenyydellä on kansan tuki. Eduskunta tekee lopullisen päätöksen.
1)-Vaaleissa kansa antaa valtakirjan 200 päättää maan ja kansan asioista.
2)-Eduskunnan enemmistönä hallituspuolueiden eduskuntaryhmät tekee päätökset.
3)-Kansan tahto on toteutunut perustuslain mukaan .
Näinhän tapahtui jo EU liittymisessä .Sovittu jo juhannuksena-94.Kansa sai "päättää" lokakuussa-94.
Lissabonin -sopimuksessa -08. Eduskunta päätti . Kansa antoi valtakirjan -07 vaaleissa.

Esko Kotilainen

Hakemuksien hyväksymiset ovat katkolla,koska Turkki ja Norja ovat törmäyskurssilla,vahvasti,eikä Turkki suostu Norjan anteeksi pyyntöihin.
Suomen tulisi tukea jompaa kumpaa osapuolta,joten yksimielisyyttä Suomen osalta tuskin löytyy,ainakaan likiaikoina.

Hannu Mononen

Joko taas tätä hevosmiesten tietotoimiston kansanvalistusta.

Kun viimeksi Suomessa koohkattiin siitä, että "juuri nyt NATO ei ota uusia jäseniä", tämä varma tieto ei kantautunutkaan Montenegroon, joka jätti jäsenhakemuksensa. Sen asianmukaisen käsittelyprosessin jälkeen tietämättömästä, aivan vääränä ajankohtana jäsenyyttä hakeneesta Montenegrosta tuli NATO:n 29. jäsenvaltio 5. kesäkuuta 2017.

Ei, ei varmasti Suomen osalta löydy yksimielisyyttä yhtään mistään. Änkyröimme toki tässä kysymyksessä viimeiseen saakka omaa etuamme vastaan, vaikka sitten joukkohautoihimme asti.

Jos tasavallan presidentti Niinistö haluaa tietää, miten nykyiset NATO:n jäsenmaat ovat omalta osaltaan jäsenyyttä hakiessaan ratkaisseet näytön saamisen ongelman kansan enemmistön tuesta, hän voi milloin tahansa pyytää tästä käyttöönsä virkamieskunnalta yksityiskohtaisen selvityksen tarvitsematta teeskennellä tietämätöntä. Kansanäänestykseen jäsenyyttä hakiessaan ovat turvautuneet NATO-maista ani harvat.

Hannu Mononen

Täyttä roskaa!

Naton perustamisen 1949 jälkeen sen useimmilla jäsenmailla on ollut voimassa yleinen asevelvollisuus, josta ne ovat pikkuhiljaa luopuneet Kreikkaa ja Turkkia lukuun ottamatta, joissa se on voimassa tänäkin päivänä.

Suomen asevelvollisuus ei häiritse Natoa millään tavoin jos haluamme hakea sen jäseneksi.

Jukka Aakula

Niinistö tietää varmasti oikeasti että jos vain itse selittäisi kansalle että "Natoon kannattaa nyt vaan mennä koska tilanne on niin huono" niin Naton kannatus nousisi dramaattisesti. Rai jos sanoisi "valitettavasti Venäjän uhka on niin kova että Natoon ei voi mennä", kansa uskoisi senkin. Demokratian äänestäjäkarjan mielenmuuttaminen on suhteellisen helppoa, jos puhuja vaan on presidentti-jumala-suuriruhtinas-arvojohtaja.

Ottamatta nyt siis kantaa siihen, onko Nato paras ratkaisu vai ei, Niinistö tosiasiassa tietää paljon mitä kansa ei tiedä, mutta pitää kansan pimennossa ja panee sokean kansan päättämään asian itsensä puolesta. Heikko johtaja kun on. Tai ainakin näyttää siltä.

Jukka Aakula

"Pitäisi olla kahden kolmasosan enemmistö [Naton puolella], ja nyt sitä ei ole, Niinistö sanoo espanjalaislehdelle."

Niinistö on anti-valtiomies joka menee kansan selän taa. Paasikivi toimi 100%:sti eri tavalla - toimi niin kuin parhaaksi näki ja vakuutti kansan jälkeenpäin hiljaisella hivutuksella.

Toinen kyynisempi selitys voi olla että Niinistö uskoo itse että Natoon ei nyt missään tapauksessa kannata mennä ja käyttää kansan mielipidettä tekosyynä. Pidän tätä melkein todennäköisempänä.

En tiedä kumpi selitys antaa Niinistöstä fiksumman/moraalisemman kuvan :) Ensimmäinen selitys antaa kuvan Niinistöstä heikkona kansaa mielistelevänä pellenä mutta jälkimmäinen kekkosmaisena valtapoliitikkona.

Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
Tilaisuus on missattu jo Koiviston kaudella

Niinkö? Vaikka nimenomaan Koivisto siirsi päätösvaltaa eduskunnalle. Esim.EU liittymisasiassakin ?
(nyt avatut arkistot tuolta ajalta IL)
Koivistoko oli demarina ainut joka on vastustanut Natoon liittymistä?
Venäjä ei ollut "uhka" demari presidenttien aikana. Yhteisiä Nato-harjoituksia ei ollut edm.aikana. Koko Nato-keskustelu ryöpsähti esiin -08 Lissabonin-sopimuksen jälkeen. Islannin lennot ym.(puolustusministeri Rkp Haaglund/PMVanhanen/Kiviniemen aikana-07-11.
-15 Nato-harjoitukset Suomessa PM Sipilä/Puolustusministeri Ps Niinistö.

Mauri Gardin

Niinistö aloitti vedättämisen Natoon liittymisestä. Turha selitellä. Hän ei enää edellytä kansanäänestystä ja piste. Mikä sitten olisi Niinistön tarkoittama mahdollinen vaihtoehto? Sekin lienee jo tiedossa: AlmaMedian tekemä gallup! Siinähän yhdistyisivät kakki kokoomuslaisen Niinistön toiveet. Mihinkäpä se "koira karvoistaan pääsee". Kokoomus on kokoomus vaikka voissa paistaa!

Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
Siinähän yhdistyisivät kakki kokoomuslaisen Niinistön toiveet.

Onneksi kok 37 edustajalla-(163 muut ) ei eduskunnassa päätetä yksin mistään. Ei edes kok puolueen joululahja toiveita verovaroilla.
Täytyy olla esim.nyt Kepu,sinisten eduskuntaryhmiltä "lupa" siihen.
(eduskunnan enemmistöksi)
KOK ei yksin päätä koskaan mistään ellei hallituspuolueet ole aloitteen takana. Eikä päätä muutkaan puolueet yksin mistään.