Keskiviikko 13.12.2017

Kaikkiaan 10 kiinniottoa Helsingissä: "On harmillista, että ihmisiä kiusaavia marsseja nähdään myös Suomen 100-vuotisjuhlapäivänä"

Jaa artikkeli:
Luotu: 
6.12.2017 18:13
Päivitetty: 
6.12.2017 20:44
  • Kuva: Pasi Liesimaa
    Kuva
    Helsingissä järjestettiin itsenäisyyspäivänä Helsinki ilman natseja -kulkue, Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Kohti vapautta -mielenilmaus sekä 612-kulkue.
  • Kuva: Helsingin poliisi
    Kuva
    Helsingissä järjestettiin iltapäivällä Helsinki ilman natseja -kulkue sekä Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Kohti vapautta -mielenilmaus. Illalla 612-kulkue lähti liikkeelle Töölöntorilta (kuvassa).
|

Poliisi teki itsenäisyyspäivänä lopulta ainakin kymmenen kiinniottoa Helsingissä järjestetyissä mielenilmauksissa ja kulkueissa.

–Mielenosoituksiin liittyen on otettu kiinni yhteensä kymmenen henkilöä. Aiemmin mainittujen kuuden lisäksi yksi heitteli kananmunia ja kolme häiriköi muuten Töölöntorilta lähtenyttä mielenosoituskulkuetta., Helsingin poliisi kertoi illalla Twitterissä.

Aikaisemmin päivällä kiinniotetuista yksi häiriköi poliisin mukaan Hakaniemestä lähtenyttä kulkuetta ja kaksi Narinkkatorilla ollutta kulkuetta. Lisäksi poliisi kertoo yhden haastaneen riitaa sivullisen kanssa ja heitti tätä oluttölkillä. Lisäksi yhdeltä löytyi Töölössä kaasusumutin.

Poliisin mukaan mielenosoitukset sujuivat rauhallisesti. Poliisi muistutti Twitterissä, että mielenosoitusten järjestäjät  vastaavat siitä, että mielenosoitukset myös puretaan hallitusti.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori arvosteli kovin sanoin itsenäisyyspäivänä järjestettäviä mielenosoituksia ja marsseja.

–Itsenäisyyspäivän lieveilmiöihin kuuluvat erilaisten ääriliikkeiden profiilinnostot. On harmillista, että ihmisiä kiusaavia marsseja nähdään myös Suomen 100-vuotisjuhlapäivänä. Ne eivät tee oikeutta sille työlle, jota tämän maan rakentamiseksi on tehty, eivät anna arvoa sille kuinka hyvä maa Suomi tänään – kaikkine puutteineenkin – on, eivätkä kunnioita maltillisen valtaenemmistön toivetta viettää isänmaan suurta juhlapäivää arvokkaasti ja rauhallisesti, Vapaavuori kirjoittaa Facebookissa.

Hän sanoo, että poliisin epäkiitollinen tehtävä on hallita mielenilmaisuja vahingot minimoiden ja kaupungin turvallisuudesta huolehtien. 

–Annetaan heidän hoitaa työnsä, meillä on hyvä poliisi. Meidän muiden tehtävä on olla provosoitumatta ja jättää mielenosoitukset mahdollisimman vähälle huomiolle.

Vapaavuori korostaa olevansa vahvasti eri mieltä sekä äärioikeiston että äärivasemmiston ajatuksista ja toimintatavoista. 

–Vapaaseen isänmaahan kuuluu kuitenkin, että heilläkin on oikeutensa. Oikeusvaltio on yhteiskuntamme peruspilareista vankimpia. Suvaitsevaisuus on sitä, että suvaitsee myös niitä, joiden kanssa on vahvasti eri mieltä, ja vaikka toivoisi, ettei tällaisia liikkeitä olisi olemassakaan.

Vapaavuori arvioi, että kansainvälisesti katsoen lieveilmiömme ovat kaikesta huolimatta olleet varsin pienimuotoisia ja harmittomia.

 

Juttua päivitetty klo 20.44 poliisilta tulleilla uusilla tiedoilla.

Lue lisää:

Sinnemäki hämmästyi: Poliisi valitsi äärioikeiston eikä lapset – Lastenjuhlat tarttui Aki Riihilahden tarjoukseen

”Poliisi ei siirrä 612-kokoontumista pois – muita mahdoton järjestää turvallisuussyistä”

 

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Markku Nieminen

Vapaavuori hurskastelee. Eikö yhtä lailla valtaapitävä eliittikin sensuroi ja rajoita sananvapautta, valtamediasta puhumattakaan.
"–Vapaaseen isänmaahan kuuluu kuitenkin, että heilläkin on oikeutensa. Oikeusvaltio on yhteiskuntamme peruspilareista vankimpia. Suvaitsevaisuus on sitä, että suvaitsee myös niitä, joiden kanssa on vahvasti eri mieltä".

Oikeusvaltio romutettiin jo Koiviston presidenttikaudella ja suvaitsevaisuus koskee vain eliitin kanssa samaa mieltä olevia. Muut hiljennetään "oikeuden tuomioilla" pelottelulla. Karmeaa, mutta totta 100- vuotiaassa Suomessa armon vuonna 2017!

Pasi Käyhkö

Presidentti Koiviston kaudella alkoi Suomen demokratisoituminen.
Kekkosen aikana presidentin vaikutuksesta irtisanottiin lehtien toimittajia ja esim. pilapiirtäjä Kari Suomalainen. Kari Suomalainen piirteli lehtiin pilakuvia valtaapitävistä.

Timo Virtanen
Vastaus kommenttiin #13

Ei kai Mauno Koivistolla ollut mitään tekemistä Karin eroamiseen. Mutta Kekkosen aikana erotettiin K Sorsan mahtikäskyllä Suomen sosiaalidemokraatti lehden pakinoitsija Simppa. Kekkonen kun arvosteli "neulanpistopolitiikasta" suomalaista lehdistöä.

Esko Kotilainen

Suomi 100 vuotta ,kohta,ja tulos on,ainoastaan laittomasti,karkoituksen jo saaneet,elinikäistä loisimispaikkaa,oikeudettomasti hakevat voivat esittää mielenosoituksia.
Valtiovallan suurin murhe on ettei he saa suomalaisia ruotuun,olemalla samaa mieltä,kestityksistä.
Mielipidepoliisia on vahvistettu jo liki tuhannella,osa koulutettu amerikkaa saakka,ei näy riittävän.
Ohjeena antaisin,ottakaa 2 miljoonaa afkaania,somalia,irakkilaista,tai muuta muslimia maahan,antakaa heti kohta heille äänestysoikeus lentokentällä,jossa he sitoutuvat antamaan äänensä ,vaikkapa sinulle Vapaavuori.
Sekä sinun ihan omalle naiskaartille,joka ajaa sinua,pienen piiskan kera, sinä pallosuussa,köntäten.
Sinulla on mielenkiintoinen virka.

Ilkka Repo

Ikävää, että meidän aitojen suomalaisten täytyy sietää Vapaavuoren kaltaisia riistoporvareita ja heidän epäisänmaallisuuttaan. Muualta laittomasti maahan tunkeutuneet elintasoturvapaikanhakijaloiset, jotka tunkeutuvat isänmaahamme loisimaan ja vaatimaan sellaista elintasoa, mitä Vapaavuoren kaltaiset isänmaanpetturit eivät salli oman maan hätää kärsiville kansalaisille, saavat halpatyövoimaa maahan hinkuvien kapitalistien sydämet sykkimään rakkautta ja myötätuntoa. 612-marssi on kunnianosoitus VAPAALLE SUOMELLE! He eivät ole natseja kuin henkisesti sairaiden vihervassareiden näkökulmasta. Milloin isänmaallisuus on katsottu natsismiksi? Tuo isänmaallisten ihmisten natseiksi nimittäminen pitäisi kriminalisoida. Harmi kun asun niin kaukana Helsingistä. Olisin suurella sydämellä lähtenyt marssimaan rakkaan Suomeni puolesta olematta kuitenkaan natsi. ELÄKÖÖN SUOMI! Pidetään Suomi suomena ja suomalaisilla. Jokainen Suomea kunnioittava ihminen nouskoon taistelemaan itsenäisen Suomen säilyttämiseksi! Tänne ei tarvitse tulla vaatimaan oman kulttuurimme muuttamista maahan tunkeutuvien mielen mukaiseksi. Jos Suomi ei kelpaa suomalaisittain, suksikoot helvettiin täältä. Suomalaisuutta ja suomalaista kulttuuria eivät islamistiset tunkeutujat tule muuttamaan.

Timo Virtanen

Mitähän varten kaneja pitää katsella juuri itsenäisyyspäivänä City Helsingissä ? Niitä muuten näkyy kaupungissa villeinä vapaina todella paljon, vaikkei nyt ehkä Töölössä... No ehkei tämän päivän cityvihreä niitä luonnossa tunnista ? Pitää jonkun kertoa heille, että tässä häkissä on vangittuna nyt kani ... Ja alpakkaa ei Suomen luonnossa edes esiinnykään. Yhtä hyvin olisi voinut tuoda näytille leijonan, kirahvin tai seepran.
Ja vapaapäiviä on Suomessa riittävästi, ettei kaksi pimeää vastakkain olevana itsenäisyyspäivänä tarvitse varata paikkoja tällaista kanin tunnistus tilaisuutta varten. Juhlitaan nyt itsenäisyyspäivänä vaan 100-vuotiasta Suomea.

Johanna Sirén-Kaplas

"...yksi heitteli kananmunia ja kolme häiriköi muuten Töölöntorilta lähtenyttä mielenosoituskulkuetta..."

Twiitissä, ja täten myös uutisoinnissa, on virhe: Töölöntorilta lähti tänään 612-kulkue, jonka tarkoituksena on osoittaa kunnioitusta isänmaallemme Suomelle ja niille, jotka Suomea puolustaessaan antoivat henkensä, jotta Suomi saisi olla vapaa, itsenäinen valtio.

612-kulkue ei siis ole mielenosoituskulkue.

Mikko Toivonen

Vapaavuori on saanut pormestarimandaattinsa siksi, että hän ennen valintaansa yksiselitteisen selvästi ilmoitti vastustavansa suurmoskeijaa.
Jos hän antaa periksi hyysäys ja feministi apulaispormestareilleen Sinnemäen toiveiden mukaan ja sallii tuon moskeijahankkeen eteenpäin viemisen niin silloin hänen on kyllä vetäydyttävä pormestarin tehtävistä petettyään suurimman osan hänet siihen hyväksyneistä.

Mikään argumenteistä tuon suurmoskeijan tänne tuomisesta ei ole kestävä vaan valheellinen jonka tarkoitus on tuoda tyranninen ja kivikautinen alistava uskomus Suomeen Salafistisen ja Wahhabistisen islamin suuntauksen toteuttajana.

Sufi ja Tataarimoskeijat taas ovat jo inhimillistyneen Islamin mukaisia ja siten hyväksyttäviä

Juhani Vinberg

kaikki sotainvalidit ja sotaveteraanin eivät olleeet linnassa. entäs, jos 612-kulkueen oisivat järjestäneet sotaveteraanit jaheidän olemassaoloaan kunnioittasvat, niin olisvatko punakaartin alpakat vaatineet heidän kulkuettaan siirrettäväksi muualle.ilmam sotaveteraaneja ei olisi juhlittu suomi 100- juhlavuotta. jos 1917 punakaarti olisi voittanut, ei suomi olisi satavuotias nyt.6/12meilläkin juhlittaisiin lokakun vallankumousta.ja Stalinin suunnitelman mukaiessti suoimalaiset olisi siirretty Siperiaan.