Maanantai 16.7.2018

Politiikan 14 naisjohtajaa: Suomessa ollut vain kaksi naista puhemiehenä – suurin este on ehdokkuus

Jaa artikkeli:
Luotu: 
13.12.2017 15:24
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Maria Lohela on Suomen historian toinen naispuhemies. Ensimmäinen oli Riitta Uosukainen (1994–2003). Lisäksi Anneli Jäätteenmäki (kesk.) toimi puhemiehenä noin kolme viikkoa ennen kuin hänet valittiin pääministeriksi vuoden 2003 eduskuntavaalien jälkeen.
|

Eduskuntapuolueiden ja -ryhmien naisjohtajat haastavat kokoomuksen, keskustan ja SDP:n etsimään naisia ehdokkaikseen puhemiehistöön. Vetoomuksen on allekirjoittanut kaikkien puolueiden johtopaikalla oleva nainen.

–Suomen 110-vuotisen valtiopäivien historiassa on ollut vain kaksi naista puhemiehenä siitä huolimatta, että jo ensimmäisillä valtiopäivillä oli useita naisedustajia, vetoavat Li Andersson (vas.), Sari Essayah (kd.), Anna-Maja Henriksson (r.) ja Leena Meri (ps.), Krista Mikkonen (vihr.), Aino-Kaisa Pekonen (vas.) sekä Elsi Katainen (kesk.), Sari Raassina (kok.), Johanna Ojala-Niemelä (sd.) ja Suna Kymäläinen (sd.), Tiina Elovaara (sin.), Heli Järvinen (vihr.), Mikaela Nylander (r.) ja Päivi Räsänen (kd.).

Puhemiesvaali käydään ensi helmikuussa vuoden 2018 valtiopäivien alussa. Suurimpien puolueiden eduskuntaryhmät sopivat, että nykyisen puhemies Maria Lohelan (sin.) tilalle nousee kokoomuslainen ja toisen varapuhemiespaikan saa SDP:n.

Puhemiehistön paikat on jaettu eduskunnassa puolueiden suuruusjärjestyksen mukaan siten, että toiseksi suurin puolue saa puhemiehen paikan, toiseksi suurin ensimmäisen varapuhemiehen ja kolmanneksi suurin toisen varapuhemiehen paikan. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajottua Lohela joutuu luopumaan puhemiehen tehtävästä. Hän on puhemiehistön ainoa nainen.

–Naisten edustus politiikan johtopaikoilla on edelleen vähäinen sekä maailmanlaajuisesti että myös meillä Suomessa. Suurin este naisten nousulle on, ettei heitä aseteta ehdokkaiksi eikä he siten voi edes tulla valituiksi. Kun he tämän kynnyksen ovat ylittäneet, ovat naiset pärjänneet erinomaisesti valituissaan johtotehtävissä, eduskuntapuolueiden ja -ryhmien naisjohtajat toteavat.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Henri Mäntysaari

"Puhemiehistön paikat on jaettu eduskunnassa puolueiden suuruusjärjestyksen mukaan siten, että toiseksi suurin puolue saa puhemiehen paikan, toiseksi suurin ensimmäisen varapuhemiehen ja kolmanneksi suurin toisen varapuhemiehen paikan."

Eihän tässä ole tolkkua. Luultavasti mukaan eksyi ylimääräinen toiseksi-sana.