Sunnuntai 21.10.2018

Keskusta repesi äänestyksessä kahtia – Pettynyt Pekka Puska: Alkoholipäätös menee läpi

Jaa artikkeli:
Luotu: 
15.12.2017 15:26
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    Kuva
    Pekka Puska eduskunnassa tänään perjantaina. Hän äänesti prosenttirajan korotusta vastaan.
|

Keskustan kansanedustaja Pekka Puska uskoo, että eduskunnan tämänpäiväinen alkoholipäätös pitää.

Puska arvioi Kauppalehdelle, että tänään hyväksytty esitys menee ensi viikon toisessa käsittelyssä läpi sen voitettua rajan pitämistä 4,7 prosentissa kannattavan kannan neljällä äänellä.

Puskan mielestä päätös on keskustan aatteellisen pohjan vastainen.

Keskusta on perinteisesti kantanut huolta perheistä, lapsista ja ihmisten terveydestä. Asiantuntijat arvioivat alkoholin kokonaiskulutuksen ja haittojen kasvavan, jos prosenttirajaa nostetaan. Olen täysin vakuuttunut siitä, että arvioidut seuraukset toteutuvat, hän sanoo.

Keskustan 49 kansanedustajasta 19 kannatti prosenttirajan säilyttämistä nykyisellään, ja 29 äänesti rajan nostamisen puolesta. Pääministeri Juha Sipilä ei ollut paikalla, mutta kaikki istunnossa mukana olleet keskustan ministerit äänestivät prosenttirajan nostamisen puolesta.

Lähde: Kauppalehti

Lue myös:

Nyt se on varmaa: IV-olut tulee ruokakauppaan

Alkoholilaki sai vihreän valon eduskunnalta – Nelosolut tulossa ruokakauppaan

Seurasimme: Alkoholiratkaisu keräsi kansanedustajat ”ennätyksellisesti” eduskuntaan – ”En muista tällaista”

Päivi Räsänen: ”Synkkä ja surullinen päivä Suomen alkoholipoliittisessa historiassa”

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Pentti Westerholm

Puska halusi lakiäänestyksestä omantunnon kysymyksen,mutta SDP teki ainoana puolueena asiasta poliittisen.Vain 1 äänesti SDP,sta uudistuksen puolesta ,hyi hyi sanoisi Nassesetä!Työpaikkoja syntyy uudiastuksen myötä kuin sieniä sateella.

Erkki Joona

Alkoholiongelmat on luotu yhteiskunnassamme huonolla valistuksella ja olemattomalla kasvatuksella. Valistus ei tehoa, jos kasvatus puuttuu. Nuorisomme saa ominpäin opiskella alkoholin käyttöä ja yleensä menee överiksi.

Heikki Jäntti

Kuka sanoikaan, että hölmöläisten meininkiä. Riidellään kuukausikaupalla vajaasta prosentista. Vierailimme juuri Berliinissä, jossa esimerkiksi kassa jonossa oli erilaisia viinaksia tarjolla, kun meillä on karamellejä. Asettamalla karamellejä lasten houkuttimeksi on paljon pahempi juttu.
Toinen homma on se, että alkoholisti ottaa viinarahat vaikka lasten ruoasta. Prosentin tappelulla ei ole mitään merkitystä tähän ongelmaan.
Meitähän on aina holhottu.

Marja-Liisa Kalkela

Kumma kun Kepu ei saanut lopetettua kokonaan alkoholin valmistamista Suomessa? Rajalle olisi viinan tuonti ollut kiellettyä ja tulli olisi tuhonnut ne.
Mistähän kepu olisi ottanut viinaverosta tulevat rahat tilalle valtion kirstuun?
Viemällä toimeentulotuet kokonaan pois köyhiltä ja työttömiltä?