Torstai 19.7.2018

Alkoholilaki viimeinen niitti Mikael Jungnerille: ”Erosin juuri SDP:stä”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
15.12.2017 15:36
Päivitetty: 
15.12.2017 15:52
  • Kuva: Petteri Paalasmaa /Uusi Suomi
    Kuva
    Mikael Jungner.
|

SDP:n entinen puoluesihteeri ja ex-kansanedustaja Mikael Jungner kertoo eronneensa puolueesta.

–Erosin juuri SDP:stä. Tämän alkoholilakikäsittelyn tiimoilta viimein ymmärsin, kuinka erillemme olimme vuosien mittaan kasvaneet. Kauppojen aukiolo, työperäinen maahanmuutto, paperittomien oikeudet, tieliikennekaari, kasvuyrittäjyys... Tämä ei ole enää se puolue, josta aikoinaan innostuin, hän kirjoittaa Facebookissa.

Jungner oli SDP:n puoluesihteeri vuosina 2010-2012 ja kansanedustaja vuosina 2011–2015. Nykyisin hän toimii viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtajana.

Eduskunta hyväksyi aikaisemmin tänään ruokakauppojen alkoholijuomien prosenttirajan korotuksen. Kaikki SDP:n kansanedustajat Ville Skinnaria lukuunottamatta äänestivät prosenttirajan nostoa vastaan.

Perjantaina oli kyseessä alkoholilain ensimmäinen käsittely. Eduskunta päättää alkoholilain kokonaisuudistuksen lopullisesta hyväksymisestä tiistaina 19.12. Toisessa käsittelyssä päätetään vain ehdotuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Siinä vaiheessa ei siis enää voi tehdä muutoksia lakiesityksen sisältöön.

Jungner sanoo SDP:n olleen "väärällä puolen historiaa".

–Ei luoteta ihmiseen kauppojen aukiolossa, ei alkoholissa, ei varsinkaan ulkomaalaiseen työnhakijaan, eikä erityisen varsinkaan paperittomiin. Miksi demari ei luota, siinä päivän kysymys.

 

 

Lue myös:

Nyt se on varmaa: IV-olut tulee ruokakauppaan

Alkoholilaki sai vihreän valon eduskunnalta – Nelosolut tulossa ruokakauppaan

Seurasimme: Alkoholiratkaisu keräsi kansanedustajat ”ennätyksellisesti” eduskuntaan – ”En muista tällaista”

Päivi Räsänen: ”Synkkä ja surullinen päivä Suomen alkoholipoliittisessa historiassa”

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Mikko Toivonen

Vaikka tämä Jungner on mielestäni myös hiukan maailmoja syleilevä rakkauden apostoli, niin kyllä sympatisoin hänen päätöstään kun kuunteli Rinteen perusteluja miksi piti vastustaa oluen vapauttamista kauppaan. Rinne n imittäin viittasi puhtaisiin pseudotutkijoihin ja uskomusihmisiin argumenttinaan vastuta asiaa asiantutijoiden "yksimielisellä" vaatimuksella.
Rinne vain sivuutti sadat miljoonat asiantuntijat Muualla Euroopassa ja maailmalla jotka elävät paremmin tavoin, terveempänä ja pidempään täysin vapaan myynnin maailmassa.
Nihilistitiedemiehet ja tutkijat ovat täysin subjektiivisia epätieteellisiä uskomusajajia sivuuttaessaan maailmanlaajuisen konkreettisen näytön. Heitä siis Rinne uskoo ja ylistää.
Sellaisen järjenkäytön tai oikeammin käyttämättömyyden kanssa ei kyllä samassa joukkueessa kenenkään edes lievästi järkevän pidä olla

Seija Huuhtanen

Muistan, kun keskiolut vapautettiin. Kävin silloin iltakoulua ja kun työn ja koulun alkamisen välissä saattoi olla useampi tunti (tuolloin iltakoulu oli todella ILTAkoulu), notkuin kivoissa siisteissä kahviloissa, joissa oli hyvä istua ja lukea.

Vaan ei ollut enää keskioluen vapauttamisen jälkeen. Moni siisti kahvila joutui lopettamaan ja ne, jotka pysyivät vielä pystyssä, muuttuivat pääasiassa siisteistä kahviloista räkälöiksi. Muutos tapahtui melkein yhdessä yössä.

Aikanaan Pekka Kuusi väitti, ettei alkoholin kulutus nouse, vaikka viinakauppa tuleekin joka niemeen ja notkelmaan. Kun viinakauppoja sitten perustettiin urakalla pikkukyliinkin, niin alkoholin kulutus räjähti.

Ilmari Jokinen

Juurikin näin. Tuki Tyttiä ja hävisi, tuki Juttaa ja hävisi, tukee Harakkaa joka hävisi....Lipposen juoksupojalle tuli seinä vastaan. Kokoomus odottaa ...Vartiainen putoaa ja Jungner ehkä.....
Oikeistodemarius söi puoluetta ja laski persut kentälle.Rinne teki Paasiot. Pari piirua vasemmalle ja kannatus nousee.

Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
Oikeistodemarius söi puoluetta ja laski persut kentälle
Totta.Oikeistopersuille tais käydä samoin ? Niin siinä yleensä käy kun on kepu,kok hallituksessa ja eduskunnassa on porvarienemmistö ollut -87 lähtien+EU.
-03-17 On joka ikinen puolue ollut ajamassa "oikeisto"kepu,kok ja EU politiikkaa.Kukin vuorollaan persuista lähtien.
lainaus:
Kauppojen aukiolo
Mitkähän puolueet päätti että oluenmyynti loppuu 21:00 vaikka kioskit oli pitempään auki?
Eikö se olisi tuonnut yrittäjille rahaa jos olueen myynti olisi ollut sallittua liikkeen aukioloon asti ?

Ilmari Jokinen

Juurikin näin. Tuki Tyttiä ja hävisi, tuki Juttaa ja hävisi, tukee Harakkaa joka hävisi....Lipposen juoksupojalle tuli seinä vastaan. Kokoomus odottaa ...Vartiainen putoaa ja Jungner ehkä.....
Oikeistodemarius söi puoluetta ja laski persut kentälle.Rinne teki Paasiot. Pari piirua vasemmalle ja kannatus nousee.

Risto Salonen

Sääli demareita. Politiikka tarvitsisi järkevää demaripolitiikkaa, mutta demarit ovat olleet Lipposen jälkeen jossain muualla kuin järjen lähellä. Outoa että edes presidentin vaaliin ei löydy uskottavaa ehdokasta.
Tämä alkoholiäänestys on sitä holhousdemariutta, josta olisi pitänyt päästä eroon jo aikaa sitten.
Perjantaipulloaikaako Rinne ja kumppanit elävät. Toivottavasti vain oli kiukuttelua oppositiosta käsin.

Ilmari Jokinen

Kun Lipponen pääsi puikkoihin niin demarien kannatus oli n, 28% hänen ja piikansa Jutan jälkeen oli 15%
Duunarien ja eläkeläisdemarien äänet riittää Suomen suurimmaksi puolueeksi.

Pyllistys palkansaajille vei Lipposen politiikalla kannatuksen pohjamutiin. Oikeisto kilvan kehuu tätä omaa miestään.

Ilmari Jokinen
Vastaus kommenttiin #23

500000 kokoomususkovaista ei jätä äänestämättä. Persujen pääsy markkinoille rokotti muita raskaasti. Kiitos Lipposen ja Tony Halmeen. Toinen laski äänestäjänsä ulos ja toinen ne otti avosylin hillotolpalla vastaan.

Kenneth Ainetdin

Mää voin sen sulle Mikael kertoa miksi demari ei luota ihmiseen. Se on tuo SDP sellainen puolue, joka haluaa hallita ja holhota. Jos tavallinen tallaaja saa itse päättää edes jostain elämässään niin se on demareilta pois. Mitä vasemmalle mennään, sitä diktatuurimaisemmaksi meno yltyy. Ääripäässä on P-Korea ja muistamme hyvin Suuren ja Mahatavan.

Suurin osa virkamiehistä on demareita, ja heidän elämäntehtävänään on kertoa meille kuinka pitää elää. Siihen elämänmuotoon ei nautinnot kuulu lainkaan, ainakaan muille kuin itse päättäjille. Muistan hyvin erään liikenneministeri Merjan (vas.) joka lipsautti vahingossa eräässä haastattelussa "hallintoalamainen" tarkoittaen tavallista työtätekevää ihmistä. Eikö tämä jo kerro kaiken?????????????

Jairi Palonen

SDP-Jarruttaja totta-ollut fanaattinen pakkoruotsin kannattaja

Suomessa on kaksi virallista kieltä Suomi ja Ruotsi: 88,3 % / 5,3 % kielisuhteella. Tutkimus: Poliisista päivää, från polisen god dag” tarkastetaan lauantaina 16. joulukuuta Vaasan yliopistossa."Suomenkielisten poliisien ruotsin taidosta on suomalaisen kaksikielisyyden koko kuva. Tuolta se näyttää, kun alle viiden prosentin vähemmistökieltä yritetään pitää virallisena kielenä koko maassa.Tätä tukevat e2 ilmestyvä tutkimus, jossa 56% suomenruotsalaisista käyttävät suomen kieltä julkisia palveluja käyttäessään, aivan luonnostaan, eivätkä he näe että heidän kansalaisoikeuksiaan rikotaan, asutaanhan suomessa.Myös samainen e2 tutkimus osoitti että oppilaista 23% on enään halukas opiskelemaan ruotsia, jota he eivät omassa arjessa kohtaa

Internet on teknisesti yhdistänyt maat ja ihmiset. Sen lisäksi tarvitaan yhteinen kieli. Suomi ei ole maailmankieli, eikä ruotsikaan. Englannista on muodostunut kieli, jolla pärjää laajimmin kansainvälisessä kanssakäymisessä, englannilla voitaisiin myös Suomessa asuvat erikieliset asukkaat sitoa yhteen ja muuhun maailmaan.Viime vuoden lopussa Manner-Suomessa asui vieraskielisiä yhteensä 351 738 ja puhuttiin jo yli 150:tä eri äidinkieltä. Ruotsinkielisiä oli 263 948.

Suomi on monikulttuuristunut ja -kielistynyt viime vuosina voimakkaasti kasvaneen maahanmuuton myötä. Tämä asettaa uusia vaatimuksia maahanmuuttajien muun kielitaidon tunnistamisen ja tunnustamisen käytännöille.Näin mailma muuttuu..toivotaan että suomi on kehityksessä siinä mukana, eikä pidetä käsijarrua päällä

Mikko Virtanen

Alkoholilaki on vain keksitty tekosyy. Tiedetty jo kauan että Mikael Jungner on piilokokoomuslainen. Aivan kuten Juhana Vartiainenkin joka jo aiemmin loikkasi kokoomukseen. Nyt kun auringonlasku häämöttää sdp:lle niin loputkin rotat jättävät laivan ja loikkivat pikkuhiljaa paremmille apajille. Tämä Jungnerhan paljasti itsensä jo Yleisradio TV2:sta alasajaessaan mikä on miehiään. Siitäkin huolimatta hänelle järjestettiin palkkiovirka SDP:n puoluesihteerinä. Ja sen jälkeen nykyinen toimaripesti Kreabista, aivan kuten entiselle kohuministerille Ulf Sundqvistille (SDP) "asiantuntijatehtävä".

Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
Nyt kun auringonlasku häämöttää sdp:lle

Siltäkö viimeisen gallupin mukaan näyttää?
KOK I
SDP II
Taitaa joitain puolueita ja tahoja huolestuttaa demareiden kannatus -19 vaaleja ajatellen? Samoin -18 maakuntavaaleja. Miten käy Valinnanvapauden ja kepukuntien määrälle.

Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
Miksi demari ei luota, siinä päivän kysymys.
Niinkö? Mitä vaikutusta on sdp 34 kansanedustajalla kun porvaripuolueissa on 154 edustajaa? (vasem. 12+sdp yht.46)
Jo pelkästään kepu,krst on enemmän jotka aina vastustaa asioita kun kyse on viinasta.
Kaljarekoista mainokset pois oli sekin (Ps,krst,kepu) aloitus ja vei työpaikkoja panimoilta ja kuljetusalalta.

Simo Tamminen

Alkoholilain muutosksessa prosenttirajan nosto on vain pieni osa koko pakettia. Uskon, että vastustamisessa on pääasia yrittäjyyden ja pienpanimoiden kampittaminen. Rinne&kumpp vaahtoavat populistisesti eriarvoistumista vastaan. Toimivat kuitenkin eriarvoisumista tukien.

Pasi Käyhkö

Demarit ovat kehityksen jarrupuolue. Tämä 0.8%:n noston äänestys kertoo paljon. Rinne kertoi minulle viime viikolla, että heillä on samoin maakuntauudistus ehdotus. Se on kylläkin sama kuin Kepulla. Rinne nimitti maakuntia emokunniksi. Siinäpä se ero sitten olikin.
Siinäpä sitä Demariluovuutta kerrakseen.

Mikko Toivonen

Kyllä tämä demarien alko kanta ja Rinteen sepitykset asiantuntijoista,kun esimerkiksi THL on täysin epäluotettava laitos, joka tekee tarkoitushakuista tutkintaa valitsemalla omaa ideologiaansa suosivat argumentit ja hylkäämällä kaiken muun, aivan kuin ilmastotieteilijät, on lopullinen niitti edes hyväntahtoiseen uskoon että nyky demareista olisi kansakunnan hallitsijoiksi. Tiukkaa tietysti tekee nykypolitiikalla Kokoomuksella (sotesoppa) ja Kepullakin (Bioenergia ja maakuntahallinto hankkeet).

Näihin on kuitenkin teoriassa mahdollista takoa järkeä pelottelemalla vallan menetystä, erityisesti henkilöiden osalta.

Demareilla, Vassareilla, vihreillä ja RKP'llä sen sijaan ei ole edes toivoa.

Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
Nyky Demarit ovat suomen tuho

Totta. Jos 7 porvaripuoluetta antaa 34 demarin viedä heitä kuin kuoriämpäriä vähemmistönä .
Niin vieläkö "nahkurinorret" pelottaa porvaripuolueita?
Lipponen on ollut pois kuvioista jo 10vuotta eläkkeellä.

Lauri Kiiski

SDP:n unelmavisio alkoholituotteiden kaupasta: Perustetaan uusia julkisia virkoja aivan liian vapaaksi käyvän alkoholimyynnin hallintaan ja tarkkailuun, joka ikiseen niemen nokkaan ja saarelmaan, ja joka ikiseen kauppaan, jossa keppanaa tai vahvempaa keppanaa myydään - tai saatettaisiin myydä.

SDP on juuttunut auttamattomasti viime vuosisadalle - tai jopa viime vuosituhannelle.

Ilmari Jokinen

Demaripelko on ilmeinen. Heidän kannatuksensa nousee kun nämä jungnerit häipyvät pois hämmentämästä.
Itse en heitä äänestä mutta totuuden huomioiminen auttaa ymmärtämään politiikkaa.
AY liike takaa heille ykköspaikan jos äänestysprosentti on korkea.

Pakolaiskysymys ja pakkoruotsi estää monta demaria palaamasta takaisin.

Itävalta opettaa jos ei kelkkaa demarit käännä nopeasti.

tom brunila

Kun SDP oli merkittävä ja vaikutusvaltainen puolue siihen liittyivät Martti Ahtisaari, Juhana Vartiainen ja Mikael Jungner. Ja kun puolue menetti asemansa niin siitä erosivat Martti Ahtisaari, Juhana Vartiainen ja Mikael Jungner. Ahtisaari ja Vartiainen siirtyivät kunnon opportunisteina Kokoomukseen josta on tullut merkittävä ja vaikutusvaltainen puolue. Mikael Jungner ei vielä ole ilmoittanut mihin puolueeseen aikoo siirtyä, veikkaan Kokoomusta sillä sen jäsenyys antaa parhaimmat edut!

Juha Koponen

..kaikki "asiantuntijat" vastustavat sitä mitä kansanenemmistö haluaa. SOTE on samaa asiaa. DDR terveydenhuoltomme ei saa muuttua. Jonot ja huono palvelu ei saa muuttua.Kuitenkinn maksamme siitä valtavasti veromiljardeja.
Alkoholi monopoli ei saa muuttua.
SDP on menneisyyden kannattaja ja kehityksen jarru.
Junger on oikeassa. SDP:llä oli tuhannnentaalan paikka kritisoida Sipilän hallituksen alkuaikoja. NYT kun talous nousee ja ollaan peruttu hulluimmat päätökset.Demari uppoaa omaan punalippumenneisyyteensä, ei pystytä tekemään irtiottaja valtion pakko osallisuudesta. YLEn pakkorahoitus oli tätä samaa SDP jatkumoa...

Antti Virtanen

Olen tuossa miettinyt tämän hallituskauden, että pitäisi varmaan äänestää demareita ens eduskuntavaaleissa, kun tämä porvarihallitus on sössinyt niin hyvät kuin huonotkin aloitteensa.

Etämyyntiä on ihan turha sotkea tähän, se mikä massoja kiinnostaa, on hyvänmakuinen olut/lonkero marketissa. Toivoin että edes jonkunmoinen osa demarien edustajista olisi livennyt kannattamaan 5.5:ttä - mutta ei. Tovereita vesiselvästi elähdyttää edelleenkin raittiusliikeihanne sadan vuoden takaa... Aivan sama mihin suuntaan verotulot, alkoholikuolemat, pienpanimoiden ja kauppojen myynti tai Alkon kannattavuus liikahtavat - poliittisesti on typerää 2000-luvulla luoda itsestään kuvaa kansaa holhoavana puolueena. Annas kun selitän:

Kaikki suomalaiset tietävät miten suurimmassa osassa Eurooppaa alkoholia ostetaan ja nautitaan ja miten suomalaisia on asiassa holhottu. Kansasta se pieni osa, jotka ovat rapajuoppoja, eivät varmaan asiaa ole hirveästi pohtineet, kun ovat aina kuitenkin tenupullonsa saaneet. Suurin osa kansaa (kohtuukäyttäjät) ovat asiain tilaa kironneet ja siunauksellisena asian ovat nähneet vain ne, joiden mielestä kanssaihmiset eivät osaa juoda, ja on hyvä että heitä valvotaan. Eli simppelisti sanoen: asioista ovat päättäneet ne, joiden mielestä on kiva valvoa muiden elämää - se on sitä holhoamista.

Ei voi kieltää: toki tämä lain mukanaan tuoma pieni alkoholin kokonaiskulutuksen nousu saattaa olla se ratkaiseva rajan ylitys joillekin yksilöille ja heidän perheilleen, vaikka suurin osa ihmisistä uudistuksesta hyötyykin. Paljon, paljon isompia asioita ovat kuitenkin esim. työllisyystilanne, peruskoulutuksen rahoitus, päiväkotiryhmien koko, sosiaalityöntekijöiden palkkataso, maahanmuuttajien työllistyminen jne. Näiden rinnalla 5.5:n vastustaminen on naurettavan pieni syy menettää äänestäjiä.