Lauantai 20.1.2018

Keskustassa vielä ”tarve jutella” alkoholista – Juha Sipiläkin mukaan ylimääräiseen kokoukseen

Jaa artikkeli:
Luotu: 
18.12.2017 17:36
  • Kuva: Alma Talent / Petteri Paalasmaa
    Kuva
    Keskustan kansanedustajia perjantaina, kun eduskunnassa oli tärkeä ja keskustalle vaikea äänestys prosenttirajan korotuksesta.
|

Keskustan kansanedustajat kokoontuvat vielä ylimääräiseen kokoukseen pian alkoholiäänestyksen jälkeen.

Lopullinen äänestys alkoholilain kokonaisuudistuksesta on tiistaina, mutta tärkeä äänestys prosenttirajan korotuksesta oli jo perjantaina. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) oli keskustalle vaikean äänestyksen aikaan huippukokouksen takia Brysselissä.

–Se aika tuli siitä, että katsottiin, koska saadaan pääministeri ja puolueen puheenjohtaja [Juha Sipilä] mukaan kokoukseen. Se aikataulu tuli siitä. Viime viikolla jo totesimme, että on hyvä pitää jossakin vaiheessa vielä ryhmäkokous, sanoo keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Hän kuitenkin kiistää, että alkoholilain uudistus olisi ainoa syy pitää kokous.

Tunteet kuohahtivat keskustassa perjantain prosenttirajaäänestyksen jälkeen ja kansanedustaja Pekka Puska totesi Ylellä Sipilän painostaneen keskustan kansanedustajia. Hän on pahoitellut sanavalintaansa, mutta pitäytyy kuitenkin kannassaan, että Sipilä ja Kaikkonen ohjailivat äänestyskäyttäytymistä.

Hallitusryhmät olivat aiemmin sopineet, että prosenttirajan nosto on omantunnon kysymys, eli että päätöksessä ei noudateta ryhmäkuria.

–En osaa sanoa, onko painetta ryhmässä yhä olemassa. Mutta olihan se vaikea kysymys monelle meidän eduskuntaryhmän jäsenelle, Kaikkonen myöntää.

Keskustan eduskuntaryhmän pääsihteeri Seija Turtiainen tunnustaa, että alkoholilain uudistuksesta on jäänyt keskustalaisille kansanedustajille ”tarve jutella”. Hänen mukaansa ryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen oli päättänyt kutsua ylimääräisen kokouksen koolle.

–Kaikkonen ryhmän puheenjohtajana arvioi tilanteen, että on hyvä pitää avoin keskustelutilaisuus. Tässä ei enää tällä viikolla ole normaalia torstain kokousta, niin kaikki saavat kertoa tuntemuksensa päätöksenteon jälkeen, niin sitten voi hyvällä mielin lähteä joulunviettoon, sanoo Turtiainen.

–Keskustalaiset ovat tässä suhteessa kuva suomalaisista: myös suomalaiset ovat puolesta ja vastaan tätä asiaa. Tämä näkyy hyvin meidän kannattajakunnassamme. Eiköhän tämä mittakaavaan asetu ajan kanssa.

Kaikkonen arvioi, että kokouksessa noussee esille myös Helsingin Sanomien kohua herättänyt artikkeli suomalaisesta signaalitiedustelusta.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Tapio Mäkeläinen

Kepun harmistus ei enää ole missään suhteessa tapahtuneeseen.
Puskan esiintyminen äänestyksen jälkeisessä uutislähetyksessä oli sellaista että hänen olisi pitänyt hakea apua.
Jos meillä olisi ollut vuonna 44 tai 92-93 ollut yhtä heikkohermoisia sotilaita , kansanedustajia tai johtajia niin meillä olisi nyt joulun pääruokana kaalikeitto ja leipävelli.

Marja-Liisa Kalkela

Lainaus:
keskustalaisille kansanedustajille ”tarve jutella”.

Pääministerin vaihtamisesta?
Kannatus hipoojo Kiviniemen"rökäletappion" lukuja.
Viinalakikaan ei menyt kuten "Strämsöössä"?
"Omantunnonmukaan" äänestäminenkin meni kuten kokoomus oli toivonutkin.
Vai heltiskö sillä maakuntamalli? Sulle-mulle periaatteella.