Lauantai 18.8.2018

Keskusta purki alkoholikuohut: ”Pulinat pois – Ei enää mitään hampaankolossa”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
19.12.2017 19:41
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    Kuva
    Pulinat pois, sanoi prosenttirajan korotusta äänekkäästi vastustanut Pekka Puskakin.
|

Keskustan kansanedustajat kävivät ”reippaan poliittisen keskustelun” tiistaina muun muassa alkoholiuudistuksesta. Keskustelu alkoholilaista on keskustassa nyt loppuun käyty, katsovat niin ryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen kuin kansanedustaja Pekka Puskakin.

–Pulinat pois, Puska huikkasi poistuessaan ryhmähuoneesta.

–Nyt on päätökset tehty ja pulinat pois. Ryhmä jatkaa yhtenäisenä eteenpäin, sanoo Kaikkonen.

–Me juttelemme kaikki asiat ja olemme hyviä keskustelemaan niin tästä kuin muistakin asioista. Kellään ei ole tästä asiasta mitään hampaankolossa. Sekin todettiin yhdessä, sanoo vuorostaan pääministeri, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.

Keskustan kansanedustajat kokoontuivat vielä eduskunnan äänestysten jälkeen ylimääräiseen kokoukseen. Aiemmin eduskunta oli hyväksynyt alkoholilain kokonaisuudistuksen, joka sisälsi myös kaupassa myytävien alkoholijuomien enimmäisvahvuuden korotuksen 5,5 prosenttiin, mikä oli keskustalle vaikea pala.

Puska on aiemmin syyttänyt julkisuudessa, että keskustan johdosta ohjailtiin puolueen kansanedustajien äänestyskäyttäytymistä.

–Tästäkin puhuttiin ja pyydettiin sanomaan, jos joku kokee tulleensa painostetuksi asiassa ja sen vuoksi pahoittanut mielensä puolueen puheenjohtajan tai vaikka allekirjoittaneen toiminnasta. Kukaan ei tämmöistä väittänyt kokeneensa, vaan päinvastoin sanottiin, että kyllä tässä sai itse päättää. Sekin asia tuli puhuttua ja loppuun käytyä, Kaikkonen sanoo.

Alkoholiuudistuksen ohella keskustalaiset kävivät keskustelua muistakin ajankohtaisista aiheista ja ryhmälle annettiin lyhyt katsaus sote-uudistuksen ja aktiivimallin valmistelusta, kertoo Kaikkonen.

–Käytiin reipas poliittinen keskustelu ajankohtaisista asioista kuten Helsingin Sanomien tietovuototapauksesta, alkoholista, tieverkon talvikunnossapidosta sekä talous- ja työllisyysnäkymistä.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Teijo Myllylä

Olipa kirvelevä tappio kepulle, kun prosentin nousi oluessa 0,7%. Maailma meinasi kaatua. Epäilyttää tässä kyllä että nää rassukat luuli että samalla mitalla vähennetään maataloustukia. Mikään muu ei oikei selitä moista kohkaamista.

Anne Savola

Vaikea pala - pitäisi olla jokaiselle suomalaiselle vaikea pala. Tiedossa on mitä viina aiheuttaa olipa prosenntti mikä hyvänsä. Jos pääkalloaan (aivojaan) ei saa muutoin sekaisin, niin otetaanpas viinaa 5,5 % :sta. Tapellaan jouluaattona ja vietään yö putkassa. Vanha tuttu tarina.
Vietetään (yritetään) viettää rauhallinen ja iloinen Joulu. Yrittäkää tekin joille viina maistuu, kaikille se ei maistu. Maataloustukia sen sijaan tarvitaan. Itse haluan syödä suomalaista possua jouluaattona - jomana mmaitoa tai piimää. Vettä janoon !