Keskiviikko 23.5.2018

Näkökulma: Nissinen palasi pokkana töihin – harkintakyky hukassa

Jaa artikkeli:
Luotu: 
22.12.2017 07:24
  • Kuva: Vesa-Pekka Hiltunen
    Kuva
    Korkein oikeus tuomitsi valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen sakkoihin virkavelvollisuuden rikkomisesta.

On vaikea ymmärtää tilannetta, jossa valtakunnan ylin syyttäjä, syyttäjälaitoksen johtaja ja oikeuslaitoksen keskeinen toimija, rikkoo oikeuden mukaan tahallisesti lakia virkatehtävässään. Vielä vaikeampi on ymmärtää tilannetta, jossa sama valtakunnansyyttäjä tekee edellä mainitun – ja palaa pokkana virkaansa.

Näin on kuitenkin käymässä, sillä valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen kuittaa 1700 euron sakkonsa ja jatkoi tehtävässään heti torstaina, korkeimman oikeuden ratkaisua seuranneena päivänä.

Suomessa puhutaan usein siitä, että poliittiset tai muut johtajat eivät joudu kantamaan vastuutaan. Tämä tapaus on silti räikeimpiä, mitä muistan. Jos Nissinen ei todella ole ymmärtänyt esteellisyyttään päättäessään hankinnoista veljensä firmasta, hän vaikuttaisi olevan kyvytön hoitamaan virkaansa, ja näin on myös, jos hän on sen ymmärtänyt.

Soitin SDP:läiselle lakimiehelle Valtteri Aaltoselle, joka vaati täällä Puhiksen blogissaan julkisesti Nissisen välitöntä eroa. Hänen mielestään tapausta ei voi lähestyä pelkästään virkamiesoikeudellisesti ja virkamieslain näkökulmasta, koska kyse on ennen kaikkea instituution – valtakunnansyyttäjän – suojelemisesta sekä kansan luottamuksesta oikeuslaitokseen.

– Kun ollaan näin korkeassa johtavassa asemassa, niin silloin henkilöllä itsellään pitää olla kokonaiskuva asemastaan ja siitä, miten hän vaikuttaa asemassaan koko organisaatioon ja instituutioon. Esimerkiksi pörssiyritysten toimitusjohtajat lähtevät yleensä sen siliän tien itse, kun alkaa näyttää siltä, että heillä ei ole esimerkiksi hallituksen täyttä luottamusta tai heidän jatkonsa jollain tavalla voisi heikentää yhtiön asemaa, Aaltonen sanoi puhelimessa.

Oikeusjärjestelmän tulee nauttia kansalaisten luottamusta, joten kansalaismielipiteellä on merkitystä, vaikka sen perusteella ei potkuja jaetakaan. Puhtaasti virkamieslain irtisanomisperusteita peilatenkin voi Aaltosen mukaan ajatella, että Nissisen edellytykset viranhoitoon ovat heikentyneet, minkä lisäksi teko on luonnollisesti ollut vastoin hänen velvollisuuksiaan virassa. Lain mukaan virkamiehen virkasuhde voidaan purkaa, jos hän törkeästi rikkoo tai laiminlyö virkavelvollisuuksiaan.

Aaltonen toteaa, että tuomio ei missään nimessä ole erityisen iso. Esimerkiksi kyseenalaisten hankintojen kokonaisarvo oli vain 30 000 euroa, ja rangaistus virkavelvollisuuden rikkomisesta annettiin sakkoina. Olennaista sen sijaan on, että tuomio tuli nimenomaan virassa tehdystä, tahallisesta rikoksesta. Aaltosen mukaan Nissisen on täytynyt ymmärtää, että hän toimii väärin, mutta hän on toiminut näin siitä huolimatta. Näin katsoi myös oikeus.

– Se lähettää sen viestin, että hän on ajatellut, että hän voi tässä tehtävässään rikkoa lakia, koska hänen asemansa on niin vahva, Aaltonen sanoo.

Mielestäni samasta ajattelusta kertoo se, että Nissinen ilmoittaa tiedotteessaan ”odottavansa” pääsevänsä keskustelemaan virkamiesoikeudellisesta asemastaan luottamuksellisesti oikeusministeriön kanssa. Hän viittaa oikeusministeriön selvitykseen, jossa tapauksen seurauksia ja merkitystä pohditaan. Nissistä ei huoleta.

Tämä kertoo kokonaiskuvan ja harkintakyvyn hukkaamisesta.

Kirjoittaja on Uuden Suomen toimittaja.

Lue myös:

Poliisikansanedustaja: ”Nissisen on erottava – Suomen maine oikeusvaltiona kärsii”

”Valtakunnansyyttäjän on erottava välittömästi”

KKO: Valtakunnansyyttäjä Matti Nissiselle tuomio – sakkorangaistus

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen syytteeseen virkavelvollisuuden rikkomisesta

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Antti Salonen

Jos velipoika saa henkisestä työstä 30 000€ eli mitään aineellista pääomaa ei liiku, niin eikö tuo 1700€ sakko ole aikas pieni, kun kerran rikoshyötyä ei tarvinnut palauttaa?
Tuomioistuimen voisi tuomita rikokseen yllyttämisestä, kun tuohan suorastaan kannustaa tekemään rötöksiä. Sen kun vaan antaa kaikki hankinnat tutuille ja maksaa 6% hankinta-arvosta sakkona.

Pertti Maliniemi

Puuttumatta mitenkään tuomioon, jonka tuomioistuin on antanut.
Kuitenkin ihmettelen näitä toimittajien tekemiä juttuja, jossa toimittaja pyrkivä tekemään tuomiot ja jakelemaan rangaistukset. Mielipiteitä muokataa soittamalla tietyn mielipiteen omaavalle "SDP" vetoiselle juristille joka "ärähtää" ja tietysti tuomitsee menettely, kas kun ei tullut soiteltua läpi muita puoluekantaa omaavia juristeja.

Jukka Mikkola

Valtakunnansyyttäjä on valtion virkamies ja hänen sovelletaan Valtion virkamieslakia (19.8.1994/750). Lain 4. luku käsittelee viranomaisen ja virkamiehen yleisiä velvollisuuksia. Käsitykseni mukaan valtakunnansyyttäjä on joutunut Korkeimman oikeuden tuomion perusteella tilanteeseen, joka on ristiriidassa sen kanssa, mitä lakiin näissä asioissa on kirjoitettu.

Virkamieslaki astui voimaan vuonna 1995 ja sen yhteydessä professorit ja oikeustieteen tohtorit Niklas Bruun, Olli Mäenpää ja Kaarlo Tuori julkaisivat erinomaisen kirjan ”Virkamiesten oikeusasema.” Siinä selvitetään juurta jaksain voimaan astunutta Virkamieslakia mm. virkamiesaseman vaatimusten ja virkamiesmoraalin osalta sivuilla 149-154.

Julkinen virka edellyttää aina julkista luotettavuutta.

Mikko Virtanen

Matti Nissinen ja Sauli Niinistö. Molemmat lakimiehiä. Toinen suosi toista hyväveljeä ilman kilpailutusta. Toinen käytti virka-asemiaan myös väärin kun oikeusministerinä ja valtiovarainministerinä toimiessaan vastoin perustuslakia vei Suomen euroon yhdessä sen aikaisen pääministeri Paavo Lipposen kanssa.

Erkki Joona

Suomen oikeusjärjestelmä on moraalisesti rapautunut, mistä esimerkkinä valtakunnansyyttäjän toiminta. Suomi ei ole oikeusvaltio! Yhteiskuntamme tuhoaa itsensä sisältäpäin tuhoamalla legitimiteetin hyväveli -järjestelmällä!

Mikko Virtanen

Arvoisa herra tasavallan presidentti Sauli Niinistö, onko korruptiosta kärähtänyt ja nyt tuomittu valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen mielestänne sopiva jatkamaan virassaan ja onko hän näyttänyt julkisesti syvää katumusta?

Ilkka Vuori

Pörssiyritysten ja pörssiyritysten.. On pikkasen eri asia häipyä saman tien, kun on kymmeniä ja satoja miljoonia tilillä, kuin suomaalaisen virkamiehen, jolla on satojatuhansia velkaa, tilillä kymppitonni ja liksa muutamia tonneja. Aika naiivia verrata pörssifirman johtajaa ja virkamiestä tässä pee-aukisten maassa.

Jonne Peto

Oikeustoiminta pitää uudistaa perinpohjin suomessa. Tämä tapaus ja muut joissa annetut tuomiot eivät vastaa kansan ns. "oikeustajua".
Nykyisen oineuministeri Häkkäsen kyvyt, osaaminen ja halu ei riitä tähän muutokseen. Häkkänen on kokoomuksen poliittinen broileri. Ministeriksi tulisi valita ainoastaan "oikeassa työssä" ollut ihminen. Häkkösen "ansiona" on Kataisen avustaminen. Katainenhan tunnetusti lähti karkurina paremmalle palkalle brysseliin.

Pertti Hyppönen

Hmmmm, jos on opiskellut oikeustiedettä ja on hankkinut kokemusta niin paljon, että on päässyt valtakunnansyyttäjäksi, ja sitten väittää, ettei huomannut toimissaan mitään moitittavaa, niin... Minusta silloin on kadottanut oikeustajunsa. Ja silloin on kadottanut myös uskottavuutensa Valtakunnansyyttäjän virkaan. Ihan riippumatta puoluekannasta, hienosta suvusta, kavereista ja muista hyvistä veljistä.

Jan-Gösta Grönholm

Tapaus NÄYTTÄÄ rasittavan useiden ihmisen oikeustajua.
Vaatisi perusteellisempi avaamista jotta kokonaiskuvasta saisi selvää.Mies on tunnustanut ja myöntänyt tehneensä erehdyksen huolimattomuudessaan.Minkä takia näin on tapahtunut?Syy jää epäselväksi ja nyt olettamuksien varassa on innostuttu kirjoittamaan "päätelmiä",