Tiistai 16.7.2019

Näkökulma: Vuoden 2017 ilmiö on #Metoo – verrataan jo naisten äänioikeuteen

Luotu: 
28.12.2017 16:56
  • Kuva: Alma Media / Asmo Raimoaho
    Kuva
    Tämän vuoden yhteiskunnallinen ilmiö nro 1 on maailmalla levinnyt #Me too -kampanja, arvioi päätoimittaja Markku Huusko. Kuvituskuva.
|

Vuosi 2017 on lopuillaan, mikä pistää miettimään menneen vuoden merkittävimpiä uutistapahtumia. Paljon on ollut murhetta, mutta myös myönteistä kehitystä ja tyytyväisyyden aihetta.

Keräsin tähän kuuden otsikon alle listan suurista uutistapahtumista ja ilmiöistä, jotka ovat meitä koskettaneet joko suoraan tai välillisesti.

Rikos: Turun puukotukset

Elokuussa tapahtuneet Turun puukotukset olivat Suomen yhteiskuntaa syvästi koskettanut murhenäytelmä. Kaksi ihmistä kuoli ja kahdeksan loukkaantui, kun puukottaja iski häikäilemättömästi ihmisjoukon keskellä. Teosta on kiinni otettuna Abderahhman Bouanane, joka on epäiltynä terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä murhista. Iskijän yhteydet kansainvälisiin terroristijärjestöihin, käytännössä Isisiin, ovat vielä tutkinnassa. Tapahtuma johti keskusteluun tiedustelulakien kiireellisyydestä. Laeista väännetään eduskunnassavuodenvaihteen jälkeen.

Sodat: Isisin tappio, vihdoin

Sotien osalta tämän vuoden osalta päällimmäiseksi jäi mieleen terroristijärjestö Isisin sotilaallinen tappio Syyrian ja Irakin alueella. Prikaatikenraali Jari Kallio sanoi jo syyskuussa Uudelle Suomelle, että ”kalifaattia siellä ei enää voida katsoa olevan”. Isisille uskolliset terroristit ovat kuitenkin yhä suuri uhka myös Euroopassa. Terrori-iskuja, joihin Isis liittyy tai sen uskotaan liittyvän, nähtiin kuluneen vuoden aikana länsieurooppalaisista kaupungeista Tukholmassa, Lontoossa, Barcelonassa ja Manchesterissa.

Politiikka: Sipilän hallitus natisi liitoksissaan

Suomen politiikassa liikkuivat mannerlaatat ja hallitus Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ero oli lähellä, kun Jussi Halla-aho valittiin perussuomalaisten puheenjohtajaksi kesäkuussa. PS hajosi, ja Timo Soini sekä muut ministerit jäivät hallitukseen myöhemmin perustetun Sininen tulevaisuus -puolueen nimissä. Hallituksen taival on kuitenkin yhä tahmea: Pääministeripuolueen kannatus on valahtanut, mikä näkyi myös huhtikuun kuntavaaleissa. Hallituspuolueiden välillä on esiintynyt skismaa ja sote-uudistus ei ole vieläkään mennyt maaliin.

Talous: Suomen talous lähti laukkaan

Suomen talous lähti tänä vuonna yllättävän kovaan laukkaan kansainvälisen vedon ansiosta, mutta myös Sipilän hallituksen ja edellisen hallituskauden talouspolitiikka ovat saattaneet vaikuttaa positiivisesti. Työpaikkoja syntyy, kuluttajien ja yritysten luottamus on korkealla, ja julkinen velkaantuminen on taittunut. Työttömyysaste on painunut Tilastokeskuksen mukaan jo seitsemän prosentin pintaan. Kulunut vuosi oli erittäin lupaava sen suhteen, että vuonna 2009 alkanut velaksi syöminen on todellakin mahdollista lopettaa ensi vuosikymmenen alussa.

Juhla: Suomi täytti 100 vuotta

Suomi täytti kuudentena joulukuuta täydet 100 vuotta. Juhlia on vietetty pitkin vuotta monin tavoin eri puolilla maata. Arvoa on annettu Suomen itsenäisyyden sotavuosina pelastaneille veteraaneille, mutta myös muille kansakunnan hyvinvointia rakentaneille suomalaisille. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sukkuloi ahkerasti ympäri maata ja oli positiivisesti esillä niin, että uudelleen valinta tammi-helmikuussa 2018 näyttää melko varmalta.

Ilmiö: #Metoo alkoi muuttaa asenteita

Tämän vuoden yhteiskunnallinen ilmiö nro 1 on amerikkalaisen näyttelijän Alyssa Milanon lokakuussa käynnistämä #Metoo-kampanja. Se on herättänyt voimakkaan keskustelun seksuaalisesta häirinnästä työpaikoilla ja muissa yhteyksissä myös Suomessa. Häirintä otetaan nyt kaikkialla tosissaan, kun tietoisuus on kasvanut. Kriminologi ja rikosuhripäivystyksen Länsi-Suomen aluejohtaja Sari Somppi sanoi tänään Vasabladetissa, että #Metoo tuntuisi olevan ”suurinta, mitä naisliikkeessä on tapahtunut sitten naisten saaman äänioikeuden”. Voi olla, että olemme nähneet tästä asenteita muuttavasta ilmiöstä vasta ensimmäisen vaiheen.

Onkohan ketään, jolla olisi aivan samanlainen uutistapahtumien listaus vuodesta 2017?

Kirjoittaja on Uuden Suomen päätoimittaja.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli:

Kommentit