Perjantai 14.12.2018

Näkökulma: Haavisto-ilmiö toistuu sittenkin?

Jaa artikkeli:
Luotu: 
30.12.2017 09:01
  • Kuva: Tiina Somerpuro
    Kuva
    Likipitäen neljä kymmenestä suomalaisesta tarjoaisi nykyisin rivikansanedustajana toimivalle Pekka Haavistolle lisää valtaa, eli hänen henkilökohtainen suosionsa on pysynyt korkealla tasolla presidentinvaalien 2012 jälkeen.
|

Suomessa on suosioltaan yksi poliittinen päättäjä ylitse kaikkien muiden. Hän on tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka hakee jatkokaudelle kuukauden kuluttua pidettävien presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella.

Niinistön mainitsi Iltalehden ja Uuden Suomen kyselyssä kaksi kolmesta, kun kysymys kuului: ”Kenelle heistä antaisit nykyistä enemmän poliittista päätösvaltaa?”

Lue lisää: IL ja US mittasivat poliitikkojen suosion: Presidentti Niinistö kärjessä – Pekka Haavisto ja Li Andersson seuraavat

Tulos oli odotettu viimeaikaisten presidenttigallupien perusteella, mutta hänen jälkeensä tulevien järjestys onkin jo sitten mielenkiintoinen ja osin varsin yllätyksellinen.

Ylivoimainen kakkonen on vastaajille annetuista 22 nimestä vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto. Likipitäen neljä kymmenestä suomalaisesta tarjoaisi nykyisin rivikansanedustajana toimivalle Haavistolle lisää valtaa, eli hänen henkilökohtainen suosionsa on pysynyt korkealla tasolla presidentinvaalien 2012 jälkeen.

Kuusi vuotta sitten vihreiden ehdokkaan ympärille syntyi ilmiö, joka ammensi voimaansa poliittisesta vasemmistosta. Tästä ei ole tällä kertaa ollut nähtävissä merkkejä, jos ei oteta lukuun sitä, että hän ollut gallupeissa sitkeästi toisena, joskin kaukana Niinistön takana. 

Nyt saatu IL/US-kyselytulos enteilee, että jonkinmoinen Haavisto-ilmiö voisi olla mahdollinen myös näissä vaaleissa, jos istuva presidentti ei pese kanssakilpailijoillaan lattiaa jo ensimmäisellä kierroksella ja murskaa heidän unelmiaan siihen. 

Haavisto-ilmiö on saadun tuloksen perusteella selvästi todennäköisempi kuin Väyrynen-ilmiö tai mikään muukaan haastajaehdokasilmiö näissä vaaleissa. Paavo Väyrynen ylsi 2012 silloisena keskustan ehdokkaana aivan Haaviston kantaan ensimmäisellä kierroksella, mutta nyt omana itsenään yrittävän veteraanipoliitikon suosio on alamaissa.

Presidenttiehdokkaista kolmanneksi eniten mainintoja keräsi vasemmistoliiton europarlamentaarikko Merja Kyllönen. Hänen jälkeensä tuli lähes samoilla lukemilla kansanedustaja Matti Vanhanen (kesk.).

Häntäpäästä löytyvät kansanedustaja Tuula Haatainen (sd.), jo mainittu europarlamentaarikko Väyrynen, europarlamentaarikko Nils Torvalds (r.) ja peränpitäjänä kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps.).

Muista kuin presidenttiehdokkaista selvästi puoluettaan suositumpia ovat vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ja kristillisdemokraattien vetäjä Sari Essayah, kansanedustajia molemmat.

Se on tiedetty, että Anderssonista pidetään, mutta Essayahin näin huomattava kansansuosio on yllätys. Se ylittää esimerkiksi ministereiden Petteri Orpon (kok.), Juha Sipilän (kesk.) ja Timo Soinin (sin.) sekä puolueidensa puheenjohtajien Antti Rinteen (sd.), Touko Aallon (vihr.) ja Jussi Halla-ahon (ps.) suosion.

Kirjoittaja on Uuden Suomen päätoimittaja.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Gun-May Arffman

On se paniikki joillain kova. Media ja gallupit eläköön omissa kuplissaan. Kansa äänestää uurnilla ja minä uskon, että kansamme on sen verran viisasta ainakin suurin osa, että tuskin haluaa ampua jalkoihinsa toista kertaa.

Mikko Toivonen

Kuulostaa täydelliseltä kansalliselta henkiseltä köyhyydeltä että Niinistö saa 80% ja Haavisto ilmiö uusiutuu.
Ei toteudu ainakaan minun kohdaltani vaan toteutan toimintaa millä saadaan vähintäin 2 äänestys kierrosta ja ilmiöt eivät periydy vaan ilmestyvät ihan uusina.

Jonne Peto

Mitä gallup vastaajar näkevät ylioppilas Haavistossa? Kaveri tunaroi suomen päästörajat kun arvo laskettiin lama-ajan kuormituksen mukaan. Haavisto on ollut ja parhaillaankin tuomassa suomeen eri kulttuureista tänne sopeutumattomia ihmisiä veronmaksajien elätettäväksi. Haavisto elää viheraatteen kuplassa, siinä ei koskaan kysytä kuka MAKSAA illuusion.

Hannu Rautomäki

Haaviston ehdokkuus on eräänlainen takuu Niinistön voitolle.
Se saa nukkuvatkin liikkeelle vaaleissa äänestämään Niinistöä varmuuden vuoksi.
Tosin presidentin valtaoikeudet ovat niin mitättömät, että varsin samantekevää kuka virassa puheita pitää.

Mikko Toivonen

Rautomäki on kyllä erittäin oikeassa siinä, että pääasiassa Suomen presidentti on vain puhuva pää nykyisin eikä hänellä juurikaan ole toimenpidevaltaa.
Sensijaan Presidentillä edelleenkin on mielipide-vaikutusvaltaa. Siksi ei ole yhdentekevää minkä värinen pää jaarittelee.
Itse en voisi kuvitella että se pää enää olisi punainen tai vihreä, mutta voisi hätätilassa olla vaikka keltainenkin.

Juhani Tanski

Huusko viitttaa jutussaan joulukuun alkupuolelle tehtyyn poliitikkojen suosiomittaukseen, jossa meppi Paavo Väyrynen ei ollut mukana.
Hesari julkaisi 19.12. presidenttiehdokaskyselyn, jossa Väyrynen ponkaisi muutamassa päivässä Niinistön ja Haaviston jälkeen heti kolmannelle sijalle Huhtasaaren ja Vanhasen rinnalle.
viime kerralla Väyrynen hävisiyhden prosenttiyksikön Haavistolle ja putosi toiselta kierrokselta.
Nyt tilanne lienee toinen, koska Naton-yliopiston opettaja, Nato-haukka Haavisto on valmis viemään Suomen Natoon jopa ilman kansanäänestystä.
Jos Nato-kysymys nousisi syystä tai toisesta keskeiseksi vaalissa, Väyrynen valittaisiin presidentiksi selvin numeroin.
On ainakin mahdollista, että Haaviston ja Niinistön sammutettujen lyhtyjen kampanjat menevät myttyyn.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005495204.html

Jari Suhonen

”...kysymys kuului: ”Kenelle heistä antaisit nykyistä enemmän poliittista päätösvaltaa?”
...ja peränpitäjänä kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps.).”

Tämä on parasta koko tässä gallupissa. Kansalla on kaikesta huolimatta vielä järki tallella.