Torstai 18.10.2018

Antti Rinne vastaa niskalaukaus-heitosta tyrmistyneille: ”Pettymys tulee esiin sadoissa viesteissä ja puheluissa”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
6.1.2018 15:33
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Antti Rinne.
|

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kommentoi Twitterissä lehtihaastattelusta antamastaan lausunnosta noussutta kohua.

– Hallituksella näyttää olevan hätä aktiivimallin kanssa. Ensin se runnoi työttömiä rankaisevan mallin läpi. Nyt se pöyristyy kansalaisten pettyneestä palautteesta, jota siteerasin. Pettymys tulee esiin sadoissa viesteissä ja puheluissa. Millaista palautetta hallitus oikein odotti, hän kirjoittaa.

Rinne kertoi Aamulehden haastattelussa saaneensa palautetta, jossa ihmiset ovat sanoneet, että hallituksen politiikka tuntuu siltä, että halutaan laittaa työttömät polvilleen ja antaa heille niskalaukaus. Monet ovat paheksuneet sanavalintoja.

Esimerkiksi sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo pitää Rinteen käyttämää sanavalintaa vakavana virheenä. Elo toteaa, että kaikkea saatua palautetta ei yksinkertaisesti kannata toistaa.

–Kun sisällissodasta on kulunut sata vuotta niin tuntuu tyrmistyttävältä ja vaaralliselta, että sosialidemokraattien puheenjohtaja käyttää tällaisia mielikuvia millään tasolla. Jopa demareissa on koettu tämä häpeällisenä. Odotan puoluejohtajalta parempaa harkintaa. Kunnioitan syvästi demarien tekemää työtä Suomen hyväksi ja toivon, että Rinne ymmärtää pahoitella sanavalintaansa, Elo toteaa tiedotteessaan.

Hän syyttää sosialidemokraatteja myös pelonlietsonnasta.

–Pelko tunnetusti johtaa vihaan ja jopa epäluottamukseen koko poliittista järjestelmäämme kohtaan.

Rinnettä arvostelivat aikaisemmin myös muun muassa Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen ja kokoomuksen edustajat.

– Vaikka aktiivimallia voi perustellusti vastustaa, niin nyt menee poliittinen retoriikka oppositiossa jo aika rankaksi: "halutaan laittaa työttömät polvilleen ja antaa niskalaukaus". Vaikea nähdä tämän retoriikan edistävän asiaa, Kärkkäinen kommentoi.

Lue lisää: Menikö aktiivimallin arvostelu jo liian pitkälle? ”Törkeitä kielikuvia ei pitäisi levittää edes vitsillä”

Rinnettä ovat puolustaneet SDP:n europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari ja puolueen entinen puoluesihteeri, viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja Mikael Jungner, joka hiljattain erosi SDP:stä. Jaakonsaari ja Jungner korostavat, että Rinne käyttää sanaa niskalaukaus metaforana.

– ”Tuntuu kuin asetetaan polvilleen ja annetaan niskalaukaus” ei tarkoita sitä, että asetetaan polvilleen ja annetaan niskalaukaus. Lause kuvaa tunnetta. Sitä äärimmäisen voimattomuuden tunnetta systeemin edessä, jota moni tuntee. Kielikuva. Metafora, Jungner kommentoi Twitterissä.

Hän huomauttaa kuitenkin tviitistään syntyneessä keskustelussa, että metafora on epäonnistunut poliitikolta, mutta ymmärrettävä työttömältä kansalaiselta.

Jaakonsaari puolestaan muistuttaa, että niskalaukaus oli sana, jolla pitkäaikaistyötön oli kuvannut tuntojaan Rinteelle.

– Rankanlainen. En voi enkä halua kieltää ketään niin sanomasta, hän toteaa.

Vihreiden entinen puheenjohtaja, työelämäprofessori Pekka Sauri toteaa Jaakonsaarelle, että kyse ei ole pitkäaikaistyöttömän sanomisista, vaan siitä, että pääoppositiopuolueen johtaja toistaa sen.

– Täytyy olla todella pahantahtoinen, jos tulkitsee sitaatin ikäänkuin siteerata kannattaisi niskalaukauksia. Tällä menolla menee kieli tosi köyhäksi jos metaforia ryhdytään paheksumaan, Jaakonsaari vastaa.

Lue myös:

Ay-ekonomisti tunnustaa ehdottaneensa aktiivimallia: ”Pienetkin marjat on nyt poimittava – tilanne niin vakava”

Työministeri Lindström vahvistaa AL:lle: Hallitus tuo työnhakupakon eduskuntaan tänä vuonna

Ekonomisti: ”Vaatimukset aktiivimallin peruuttamisesta ovat absurdeja”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Mikko Toivonen

Ihan riippumatta kenenkään käyttämästä retoriikasta on selvää, että työttömänä oleminen on tehty aivan liian houkuttelevaksi.

Toisaalta valtio on tehnyt asuntopolitiikallaan työn perässä kulkemisen lähes mahdottomaksi sekä työnantajalle että työn mukana siirtyjälle pitämällä vuokra asumisen kasvukeskuksissa kuten Helsinki olemattomana ja peristeettoman kalliina ( kaikkiin sekä kotimaisiin, että vastaavien kupunkien ulkolaisiin tietoihin nähden 40-50% perusteettoman korkeina)

Halpoja asuntoja on alettava tulla joukkorakennettuna sinne missä töitä olisi tarjolla. Sen jälkeen voidaan esittää perusteltuja vaatimuksia pudottaa työttömyyden helppoutta ja jopa reippaastikin.

Muistutan vielä, että irtisanomissuojamme edelleenkin on yksi suuri työttömyyttä edistavä tekijä asuntopulan ja hinnan lisäksi.

Samaan syssyyn menköön palkkajohtajien selvästi noin 30% ylisuuret kokonaiskorvaukset sekä vahvojen ammattiyhdistysliikkeiden saalistukset vain omalle porukalleen ja johtajilleen

Paljon jäi kiky todellisesta tarpeesta tekemättä. Nykyisellä taloudellisella suhdanteella ei ole hallituksen kanssa edes mitään tekemistä ellei mukaan lasketa edellisen hallituksen vai oliko se sitä edellinen joka laski yhteisöveron 20 prosenttiin. Sillä on ollut jonkin verran vaikutusta. Lisälaskulla taas ei tule vaikutusta olemaan kuin negatiivisessä mielessä valtion talouden kannalta

Pasi Anttila

Oliko se muka teidän mielstä hyvä päätös? Muistaakseni olette haukkunut sitä veronalennusta ja laittaneet sen porvareiden syyksi.

Oliko Ahon ja Viinasen pääomatulojen veromuutos (mikä lisäsi rajusti veron tuottoa ja jota Lipposen hallituskaan ei kumonnut) teidän mielestänne hyvä ja kannatettava?

Marja-Liisa Kalkela
Vastaus kommenttiin #61

Kompromissi. Kok,rkp sai tuon.Urpilainen sai 150 000 kotitaloudelle Toimeentulotukeen 100e-150e/kk korotuksen. Ensimmäisen kerran -94 jälkeen.

EK/Hallitus-09Osinkoverouudistus.
EK/hallitus-09 Kelamaksun-poisto
EK/hallitus-09 Yhteisöveron alennus

Katsos kun näitä aloituksia tehdään edellisessä hallituksessa jossa oli
Vm kok,Rkp,Vihr. .Niin ne viedään loppuun PM kok ,rkp,vihr. aikana
Pakettina.

Maarit Korhonen

Ja ihan höpö höpö taas, ei tunnu kokemusasiantuntijan kirjoitelmilta nämä juttusi!
YT-lain pohjalta on aivan liian helppoa irtiasanoa tuhansia ihmisiä! Ei vaadita edes todisteita niistä taloudellisista ja tuotannollisista tekijöistä työnantajalta!

Toisin kuin ajattelet, työttömänä ei ole helppoa olla ihmisen, joka on vuosikymmeniä tehnyt normiduunia ja ansainnut eläkettään,ja sitten viedään pohja pois yhtäkkiä koko elämältä. Jokaisen työttömyyden taustalla on henkilökohtainen historia ja tragedia se on aina. Jos muutama nykynuori ei ole kiinnostunut työnteosta, siitä ei sovi syyttää koko työttömien ryhmää ja laittaa pakkolakeja voimaan, niinkuin mm. "aktivointilaki", se on suuri virhe ja bluffi, jonka avulla tänne halutaan vain halpatyömarkkinoita, koska työttömällä ei ole mahdollisuutta edes neuvotella työsuhteen palkoista ja eduista tuossa tilanteessa, mietipäs, jos itsesi pakotettaisiin "halvempiin" töihin, otettaisiin palkasta pois tuhansia, kokeilepa pelata Kelan kanssa edes puoli vuotta, niin huomaat, että työssäolo on paljon helpompaa ja suurin osa työttömistä ei todellakaan halua olla työelämän ulkopuolella, todelliset asiantuntijat ovat työttömät itse, ette te poskensoittajat, jotka ette tiedä asiasta juurikaan mitään. Mutta tokihan sanoja maailmaan mahtuu....

Marja-Liisa Kalkela

Jurikin noin.
Tulisikö Aktiivitoimien teettäjille mitään mieleen 25v takaa

Sosiaaliturvasta työhön EU-maissa.
"Keskeinen periaate täällä on se, että jos pyydät hallitukseltasi sosiaalietuutta, hallituksellasi on oikeus, kenties jopa velvollisuus, pyytää vastavuoroisesti jotakin sinulta. Tämä on sosiaalisen sopimuksen perustavalaatuinen sisältö. Jokaisen oikeuden takana on velvollisuus."
1. Globalitalous hyvinvointijärjestelmän muokkaajana
Euroopan Komission julkaisemasta Employment ....

Näin Suomi päätti:"Huonot työehdot-matalat palkat"!
TS -11
Tehty väitöskirja ko.asiasta.

Mikko Toivonen

Ehkäpä monen kymmen vuoden ja lähes jokaisen maanosan laajuinen työkokemukseni sitten vuoden 62 alkaen on erilainen kuin sinulla. Sillä on kuitenkin menty läpi kovin vaativia aikoja siellä täällä, mutta ei päivääkään työttömänä koskaan. Työtä on aina halutessaan löytynyt. Ei aina mahtavalla massilla, mutta selvitäkseen seuraavaan tilaan.

Lisäksi urastani johtuen kirjoitan kansainvälisten havaintojen ja tapojen pohjalta. Suomen YT laista minulla ei ole mitään tietoa.

Mutta esimerkiksi Saksassa on järjestelmä missä henkilö voi tienata hiukan alle 700 euroa kuussa vailla veroja ja muita maksuja ja työnantaja voi sen maksaa vailla työnantajamaksuja tai veroja. Sillä työllistyy jo mukavasti melkoinen joukko ilman pienintäkään byrokratiaa. Eihän se vielä paljon ole mutta aika hyvä alku.

Minä voin kirjoittaa vai kokemukseni, koulutukseni ( 3 ammatin koulutus, joista 2 lakisääteisen koulutuksen ammateissa). Se on juuri mitä kirjoitan. Ilmeisesti sinäkin kirjoitat omasta kokemuksestasi, joka näyttää hiukan toisenlaiselta

Marja-Liisa Kalkela
Vastaus kommenttiin #39

lainaus:
Työtä on aina halutessaan löytynyt
On.-60-90 aikana. Sen jälkee tuli EU,Globaali markkinatalous. Ulkomaalaiset pörssiyritykset valtion omistamiin yrityksiin.
Töihin -65 ja yht aikaa ammattiin valmistuvaan koulutukseen työn ohella-15v.
Suorittanut kaikki alan koulutuksen mitä Suomessa on tarjolla ,opistoa myöten.
Ollut työntekijänä ja suurimman osan esimiesasemassa. 4 alan eri tehtävään . Seurannut sosiaaliturvan kehitystä -90 lamasta lähtien.
Työttömyysturva rahoitetaan verovaroista . Myös ansiosidonnainen työttömyysturva. Valtion rahat on kansan rahoja.
Sosiaaliturvajärjestelmä on kaikissa Pohjoismaissa. Suomessa tiukin toimeentulituki mitä muissa maissa on. Kiristetty -94 lähtien .-96-08-10-15-18.

Seppo Simonen

Aiva juuri näin mutta mitä ihmettä huseeraa meidän Ympäristöministetri Kimmo Tiilikainen on huolissaan hiilenpoltosta tämä on typerää politiikkaa täysin, tässä asiassa pitää kulkea jälkijunassa.
Nyt on todellakin laitettava asunto grynderit taasen töihin sinne missä asuntoja tarvitaan, sekä asuntolaina korkovähennys palautettava täysimääräisenä takaisin.

Harri Kota-aho

Jotenkin tuntuu siltä ,että työttömät ovat nyt syyllisiä budjetti vajeeseen. Meillä on kuitenkin vaaleilla valittu edustajat joiden pitäisi hoitaa hommansa eli samaan tapaan ,kuin osakeyhtiössä saadakseen vastuuvapauksen tilinpäätöksessä. Suomi Oy toimii samoilla ehdoilla kuin yritykset. Tuntuu siltä ,että oma ja puolueen etu menee edelle. Ei irtisanomissuoja ole mikään ongelma työnantajalle. Kukaan rehellisesti toimiva työnantaja ei halua joutua tilanteeseen jossa joutuu irtisanomaan työntekijänsä . Asunto pula on totta ja hinnat katossa.

Pasi Anttila

Halpoja asuntoja? Muistaakseni alan ammattilaiset sano ettei sellasia kyetä rakentaan näillä määräyksillä, veroilla, vaatimuksilla, kustannustasolla. Toisekseen taitaa kaikki asunnot mennä nykyään sijoitusasunnoiksi.

Itseasiassa edes edellisen hallituksen tekemillä asioilla ei ollut tän nousun kans tekemistä. Tän nousun alotti se että kysyntä maailmalla elpyi ja investointilama päättyi.

Milli Maja
Vastaus kommenttiin #65

Ai jaa ja kuka ne kaavat sitten hyväksyisi? Maakuntavaltuustotko? Sehän tarkoittaisi että kaavoitusprosessit jumiutuisivat totaalisesti. Ei heillä ole mitään mahdollisuuksia käsitellä sellaisia määriä kaavoja. Asuntorakentamisen kannalta on tärkeää että kaavoitus on joustavaa. Kyllähän nykyiselläkin lainsäädännöllä kunnilla mahdollisuus käyttää etuosto-oikeutta. Pakkolunastamisen mahdollisuuskin kunnilla on mutta sitä ne ovat käyttäneet tosi harvoin. Monesti parempaan ratkaisuun päästään neuvotteluteitse.

Marja-Liisa Kalkela

Lainaus:
on selvää, että työttömänä oleminen on tehty aivan liian houkuttelevaksi.

Totta.Jokainen vähänkin itseään kurittava haluaa vaihtaa säännöllisen palkatulon esim.3 000e/kk .Jopa vaatii yritystä sanomaan itsensä irti. Saadakseen työttömyysturvaa 487e-1200e/kk. Alistua hallituksen ja Kelan kyykytettäväksi vapaaehtoisesti.

Marja-Liisa Kalkela

Lainaus:
on selvää, että työttömänä oleminen on tehty aivan liian houkuttelevaksi.

Totta.Jokainen vähänkin itseään kurittava haluaa vaihtaa säännöllisen palkatulon esim.3 000e/kk .Jopa vaatii yritystä sanomaan itsensä irti. Saadakseen työttömyysturvaa 487e-1200e/kk. Alistua hallituksen ja Kelan kyykytettäväksi vapaaehtoisesti.

Marja-Liisa Kalkela

Höpö ,höpö.
"pitäs viedä Saunantaa"
,"olis kirveellä töitä" ,
"niskalaukaus"
"Meloonien ja Zorpaksien"
Mihin huumorintaju on hävinnyt?
Laatunenkin sanoi IL että politiikassa on kielikuvat köyhtynyt sitten Lipposen "Sokean-Reetan" ja "nahkurinorsien" Syökää silakka, jälkeen. Soninkin viljelemät kielikuvat on vähentynyt hallituksessa olon aikana.
Onko työttömyyden syy jo ratkaistu?

Pasi Anttila

Johtuuko teidän ymmärrys asialle että kyseessä oli demari eli vassari. Muuttuisiko asia jos sen olisi esittänyt esim Orpo tai sipilä tai joku muu ilkeä porvari joka haluaa kyykyttää suomalaista työtöntä halua viedä häneltä viimeisenkin omanarvon rippeen:)

Kiva että Rinne on huolissaan edes kielikuvista, onhan se ihan iso ongelma varmaan, pitäsköhän ihan parlamentaarinen työryhmä perustaa sitä varten-

Marja-Liisa Kalkela

Mielestäni sanoihin takertuminen ja asian esille nostaminen ja sen veivaaminen mediassa on vihapuhetta.
-Asettaa kansa vastakkain.
Me ja te vasemmisto työläiset.
"Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa"
jopa sanoihin takertumisella.

Siitä vain kansan keskuuteen Lähiö -Bubiin kuuntelemaan ruohonjuuritason sananvalintoja porarihallituksen toimista.Joita aktiivitoimet koskee.

Pasi Anttila
Vastaus kommenttiin #67

No joo vai vielä vihapuhetta heh....oliko sekin vihapuhetta kun Rinteen edellinen lapsus ammuttiin alas, tarkoitan näitä lapsentekotalkoita. Siinä tais puolet demareistakin haukkumassa puheenjohtajaansa.

En mä taida hirveesti noista kaljabaareista perusta eikä se viisaus juuri niissä kuki, katkeruus kyllä

Gun-May Arffman

On tämä Simon Elo ja muut hallitusjäsenet melkoisia venkuloita. Nyt kun täältä kentältä kaikuu huuto siitä huolimatta, että ministerit haluaisivat sulkea korvansa. Tämän täydellisen, hallituksen itsensä laatiman lakikatastrofin , niin asetutaan puolustusasemiin ja jorisemaan sanavalinnoista. Tällaiset tyhmyrit saavat lähtöpassit seuraavissa vaaleissa ja väki vaihtuu eduskunnassa yli 50% varmasti.

Tällä hetkellä kansalaisten mielipide asiaan aktiivimallista 112311 tuhatta allekirjoitusta ja lisää tulee koko ajan. Tämä kertoo siitä, että hallitus on täydellisen epäonnistunut. Siitä huolimatta lyövät päätään kiviseinään.

Marja-Liisa Kalkela

Olisiko aika käyttää aikaa johonkin tärkeämpään kuin tarttua "Lillukanvarsiin"?
Esim. miksi niitä työpaikkoja ei auennutkaan Kikyn ja leikkausten jälkeen?

Politikkojen kielikuvat kertoo kai "luottamustehtävän" mielekkyydestä?

Kes­kus­ta­lai­nen ex-mi­nis­te­ri Han­nes Man­ni­nen to­te­si ai­ka­naan haas­tat­te­lus­sa, kun hän oli jät­tä­mäs­sä po­li­tii­kan, et­tä "41 vuot­ta jul­ki­se­na ku­si­tolp­pa­na riit­tää".
-myös Sipilä lainasi ennen vaaleja: "Politikon virka on olla kansan kusitolppana"!
US

06.11.2014
Mst
Pääministeri hämmentyi eilen eduskunnassa oppositiojohtajan käyttämästä DDR-vertauksesta.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kuvasi
- ”Suomea porvarilliseksi DDR:ksi”
-eduskunnan välikysymyskeskustelussa keskiviikkona.

Pasi Anttila

Saikos vasemmisto jotain aikaan edellisessä hallituksessa, niin taisitte leikata lapsilisiä ja sitten kaatelitte aikannekuluksi omia ehdotuksianne eduskunnassa kun ei tainnut olla parempaakaan tekemistä.

Aktiivitoimet onkin vasemmistolle kirosana, sehän on miltei verbi, joutuu tekeen jotain.

Se on vähän ku siinä vanhassa vitsissä missä porvari ja vasemmistolainen istu baarissa (eivät tietenkään ryypänneet vaan käyttivät alkoholia eurooppalaiseen tapaan), heidän pöytäänsä tuli enkeli joka sanoi että voisi parantaa heidän sairautensa, no porvarihan suostui oitis oli iloinen parannuttuaan, no enkeli sanoi vasemmistolaiselle että voisin parantaa teidät niiin vassari huusi, et hitossa paranna mä oon työkyvyttömyyseläkkeellä:)

Marja-Liisa Kalkela
Vastaus kommenttiin #64

"Sai".PM kok,rkp,vihr. melkein toteutettua tekemänsä leikkauslistan Helmikuu-11 seuraavalle halliuskaudelle.Lapsilisiä,eläkkeitä,asumistukia ym.leikataan.ALV 25% (Urpilainen suostui vain 24%)
Lähde:
Sav.sanom."Leikkauslista-11"

Ai niin. Oliko se välivuosi -11-15 valtion taloudessa jolloin ei ollut velkaa eikä alijäämää?

Marja-Liisa Kalkela

Tuota voi vähän miettiä itse kukin tykönään.
29.8.2017
IL
Jos politiikan kieli kuolee Virallisen lehden tasolle, menetetään ihmisten vähäinenkin kiinnostus politiikkaan,
kirjoittaa Lasse Laatunen.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne hairahtui puhumaan "synnytystalkoista" kiinnittäessään huomiota Suomen heikkoon väestökehitykseen. Rinne on vakuuttanut tarkoittaneensa kiinnittää huomiota perhepolitiikkaan.
- Uskon.

-Tuskin hän pariskuntia mihinkään heinäpellon reunoille latoihin oli talkoisiin sijoittamassa tai minnekään muualle yhteiskunnan määräämiin lemmenleikkeihin.

Antti Rinnettä on lyöty häpeäraipalla
- erityisesti oman puolueen ja median toimesta tavalla,
-joka herättää näin porvarissakin jo kysymyksiä.

***
Suomen kieli on rikas ja talkoot ovat ikivanha kyläyhteisöille tyypillinen perinne. Kyläyhteisöissä on ollut vahva ryhmähenki ja monenlainen keskinäinen yhteistoiminta on kukoistanut,
-kuten talkoot.

Talkoot-sanalla on myönteinen kaiku, ja sitä on käytetty paljon perinteisen kyläyhteisön hankkeita laajemmissakin yhteiskunnallisissa ponnistuksissa. Toivottavasti niin politiikassa kuin mediassakin säilyy
- suhteellisuudentaju ja edes ripaus huumoria.

Marja-Liisa Kalkela

Tammikuu-17
VU
– Opimmeko historiasta mitään?
-Suoria vertauskohtia mihinkään menneeseen emme voi tästä päivästä vetää, mutta hälytyskellojen täytyy soida, kun yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistutaan huutelemalla tai suoranaisilla valheilla.
-. Tätä työtä on tehtävä, jotta historian virheet eivät toistu, Sipilä sanoo.
100v-Suomi puhe.

Marja-Liisa Kalkela

Mistä sellaiseen johtopäätökseen tulit? Ei Rinne mitään sellaista ole sanonut.
Mielikuvitusko pääsi valloilleen kuten Elolla? Miksi se juuri nyt tuli mieleen?
Lännenfilmit on täynnä ko.tapauksia. "Muutaman dollarin tähden"! esimerkiksi ja muissa länkkäreissä.

Maarit Korhonen

Kiinnostaisi tietää, mitä titteliä tavoitteli Vartiainen verratessaan aikoinaan työttömiä rikkaruohoihin, kyllä nyt haetaan lillukanvarsia yhdestä metaforasta, missä on arvosteljoiden sivistys, jos ei ymmärretä mikä on metafora?

Sitäpaitsi maassamme on myöskin bändi nimeltään Trio Niskalaukaus, koska aloitetaan siitä suun pieksäminen?

Risto Salonen

Isoissa yritysfuusioissa jotkut työntekijät joutuvat perustelemaan tai jopa hakemaan omaa työpaikkaansa muiden hakijoiden kanssa.
Jos vastaavaa sovellettaisiin vaikkapa viiden vuoden välein yrityksissä toimitusjohtajasta alaspäin, voisi työllisten asenne työttömiä kohtaan muuttua, kun oma työpaikka ei olisikaan enää itsestäänselvyys.
Samaa pitäisi tietysti soveltaa valtiolla ja kunnissa.

Pekka Hovatov

Kokoomus ja Keskustapuolue haluavat luoda Suomeen paarialuokan. Ihmisryhmän, jolla on oikeuksia yhtä paljon kuin 1800-luvun maaorjalla, eli ei yhtään mitään. Nykyinen hallitus ja sen edustajat, pääministerin johdolla ovat luoneet nyt perusteet maaorjuuden palauttamiseksi Suomeen, Suomen 100-vuotis juhlan kunniaksi.Kokoomus on saanut luotua Suomeen halpatyömarkkinat ja nyt he haluavat viimeistellä saavutuksensa orjatyömarkkinoilla.

"Nykyajan orjuus on ihmisarvon paatunutta kieltämistä. Sen poistaminen on äärimmäisen vaikeaa, koska se on juurtunut syvälle taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin, köyhyyteen, syrjintään, piittaamattomuuteen, perinteisiin ja ahneuteen. Uudet orjuuden kaltaiset käytännöt ovat salakavalia, ja ne kohdistuvat yhteiskunnan heikoimpiin ja köyhimpiin ihmisiin. Useat orjuutetut joutuvat tekemään pakkotyötä."

- Edellinen kuulostaa aivan Kokoomuspuolueen vaalimanifestilta, eikö totta, tosin sillä erotuksella että Kokoomuslaiset pyrkivät juuri edistämään orjuutta sen eri muodoissa. Juhana Vartiainen puheineen on tästä hyvä esimerkki.

Euroopan ihmisoikeussopimus 4. artikla Orjuuden ja pakkotyönkielto:
"1.Ketään ei saa pitää orjuudessa tai orjuuden kaltaisessa pakkotyössä.
2.Ketään ei saa vaatia tekemään pakkotyötä tai muuta pakollista työtä."

YK:n ihmisoikeussopimukset

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus
8. artikla

" Ketään ei saa pitää orjuudessa; kaikenlainen orjuus ja orjakauppa ovat kiellettyjä.
Ketään ei saa pitää maaorjuudessa.

a) Ketään ei saa vaatia suorittamaan pakkotyötä tai muuta pakollista työntekoa."

Siinä olisi pari kohtaa kansainvälisistä sopimuksista, jotka Suomi on ratifioinut, mutta rikkoo niitä kuitenkin järjestelmällisesti hallituksen ja nimenomaan Kokoomuksen toimesta.
http://www.ihmisoikeudet.net/…/orjuuden-ja-pakkotyon-kielto/

"Pakkotyö on vahvasti talouteen sitoutunut ilmiö. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimuksissa pakkotyöllä tarkoitetaan kaikkea työtä, joka tehdään pakotettuna ja rangaistuksen uhan alla ja johon työn tekijä ei ole suostunut vapaaehtoisesti. Rangaistus voi tarkoittaa esimerkiksi joidenkin oikeuksien menettämistä."!!!!

Tuomas Sikander

Totta oligarkiahallituksen toimet on syytä viedä kansainväliseen tarkasteluun.
Ensin maa ukrainalaistetaan polvilleen itäisen veljespuolueen tuella, myöhemmin alkavat muut samaan sapluunaan liittyvät jatkotoimet.
Rahalla saa ja hevosella pääsee.
._.

Ilmari Jokinen

Kokoomuksella on nyt jo hätä kädessä. Omat julkaisemattomat mielipidemittaukset taitaa mennä jo punaiselle ja oppositio odottaa.

Rinne johtaa joukkonsa kohti vaalivoittoa. Median kampituskaan ei voi tätä estää.
Rinne, jatka samaan malliin .

Jukka Mikkola

Rinteen puheet ovat levottomia ja täysin vastuuttomia. Sata vuotta sitten sen aikaiset agitaattorit saivat jymäytettyä tavallisia ihmisiä ja uhriluvuksi tuli noin 37 000 ihmistä. Rinne näytti ”karvansa” ja on tätä taustaa vasten täysin sopimaton maan pääministeriksi. Ihme, että tällainen mies voi toimia puolueen puheenjohtajana. Mitähän arvostamani edesmennyt Väinö Tanner ajattelisi näistä puheista.

Marja-Liisa Kalkela

Pankkikriisi-90 luvulla:
-Kansantaloutemme maanjäristyksen aikaansaama hyökyaalto
- vei mennessään yli 50 000 yritystä,
yli 500 000 ihmistä jäi työttömäksi ja
-yli 14 000 ihmistä teki itsemurhan.
Epätoivoon joutuneet ihmiset kun menettivät koko omaisuutensa, elämänhalunsa ja ihmisarvonsa.
MARRASKUUTA 2008

Pekka Hovatov

Vastustakaa Keskustan ja Kokoomuksen ajamaa maaorjuutta Suomessa!!!!
Käykää ihmiset allekirjoittamassa molemmat aloitteet, mikäli ette ole sitä vielä tehnyt.

Työttömien "kyykytyslain" kumoaminen
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

Kansanedustajien sopeutumiseläkkeen poistaminen. Motivoidaan kaikki äänestäjät yhdessä, eduskunnasta pudonneita kansanedustajia hakemaan töitä.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2588

Mikko Toivonen
Vastaus kommenttiin #50

Onnittelut tuonkin nuoren iän saavuttamisesta. On pakko tunnustaa, että itse olin jo 16 lifttessani satamaan ja sieltä laivan kanssa ulkomaille .

En muuten mitenkään halua kehiskella maallmalla ooppimista ja koulutusta, mutta jos esittää selvästi valtavirrasta poikkeavia ajatuksia niin jollain sitä on perusteltava mistä se poikkeus syntyy.. Olin muuten viimeiste noin 20 vuotta työhön liittyneestä elämästäni kauko-ja lähi-idässä. Minäkin hain lähtöopit Jenkkilästä, sitten Euroopan maihin ja sitten... Nyt kirjoittelen eläkeläisenä nimenomaan kokemuspohjalta

Marja-Liisa Kalkela
Vastaus kommenttiin #51

Muistan lukeneeni jostain että eräs puolue koulutti kasvattejaan:
Muistakaa aina :"Ei koskaan ME vaan aina Minä,minä ja vielä kerran MINÄ".

Se "yhdistää" Suomen kansaa .

Yhden kansalaisen työpanos ei heilauta valtion taloudessa.Tarvitaan miljoonia muita palkansaajia siihen.Nyt .2,2 Miljoonaa +9e/pv tekevät työttömät ja vapaaehtoistyötä tekevät päälle.

Kari Laurila

Simon Elon on turha jeesustella. Soini vetäisisi oppositiota lekalla leukaperiin ja sirkkelillä selkärankaan. (Ploki 27. joulukuuta)

Rinne toisti työttömän hänelle kertoman metaforan. Metaforahan (tunnetilaa kuvaava lausahdus) tuo Soininkin vertaus toivottavasti oli, mutta se tuli ihan hänen omasta päästään.

Mikko Toivonen

Rauni Margaretha, Yrsa, Peter, Havskaar, Sydland, Vingaren, nippu Effoan paatteja, Merikapteeniksi, Maihin Nesteeltä, Lontoossa kaupallista kurssia, Teollisuuteen, Kemian inssin kurssit ohituskaistalla, loppu elämä ulkomailla energiateollisuudessa. Ei ole ehtinyt olla työtön. Kaikki sitten omilla töillä ja omasta pussista kustannettuna,. Ei opintolainoja.

Ajattelen, että jos minäkin olen tuon omin avuin pystynyt niin miksi ei sitten kuka tahansa. Eihän se ole kuin omasta halusta kiinni.

Demareista olemme kyllä eri mieltä sillä minä en oikein näe yhdelläkään puolueella oikeutusta voitaa selvästi omalla nykyisellä ideologiallaan. Siksi annan yleensäö nuuskaa kaikille. vaikka olen kuitenkin vastuullisen markkinatalouden yleislinjan kannalla.

Ilmari Jokinen

Satoja omakotitaloja LAn alueella, sahtavaraa Bras, Ausseissa lisää taloja Perth
Nyt eläkkeellä. Huoneisto Singaporessa, talo Espanjassa ja lapset hyvin koulutettuja.
Asiaan:
Laukkakilpailussa panostetaan mahdolliseen voittajaan. Tässä tapauksessa siis SDP on se hevonen joka voi muuttaa tämän alasajopolitiikan.
Vain hölmö panostaa apupuolueisiin. Soini näytti kuinka hillot viedään tolpalta itselle.

Heikki Paananen

Positiivista tässä on se, että siellä on selvästi vielä oikeita duunarityöttömiä, jotka lähettävät hätäviestejä demari-PJ:lle. Ei tuo retorikka istu oikein jakkupuku-suvakeille.

KE Simon "Verokapina" Elolla näyttää jääneet tuo sisällissota jotenkin käsittelemättä, kun siihen niin useasti viittaa.

Timo Hietanen

Mutta Teillä Demareilla on nyt jatkossa näytön paikka. Värvätkää puoluetoimis-
toissanne jatkossa eurooppalaisia arvoja toistavia kansanedustaja- ja kuntavaali-
ehdokkaita jo olemassa olevien lisäksi muslimiveljeskunnista. Niin Suomi pelastuu.
Uskottavaa politiikkaa uskottavien jehdokkaiden siivillä.

Marja-Liisa Kalkela

Riippuu mitä tämä hallitus on aloittanut mutta siirtyy seuraavalle kaudelle.Riippuu mitä käskyjä EU tulee mitä on noudatettava.
Riippuu hallituskumppaneista.
Riippu poliittisista arvovalinnoista suostuuko muut hallituspuolueet jakamaan yhteisestä kakkua tasapuolisemmin myös pienituloisille.

IL tomittajat videolla venkoili:
-Hallitus jätti demareille tyhjän maali. Ei tarvitse kuin laukoa maaleja sisään. Arvostelua herättänyt aktiivimalli ei olisi otollisempaan aikaan voinut osua kuin juuri vaalien alla. Hallitus on leiponut "kakkunsa" ihan itse. Kertoo kokemattomuudesta, pelisilmä puuttuu politiikasta.
Kepun rivit rakoilee ,hallituksen toimet SOTE kesken ym..

Markku Matikainen

Antti Rinteen kannattaisi mietttiä poliittisia "saavutuksiaan" ja tunnustaa "de facto",poliittinen epäonnistuminen.Vastuunsa tunteva polittikko laittaa puolueen oman etunsa edelle eikä vedä puoluettakin teleemäänsä rimpeen! Rinne on sen verran nuori mies,että hän voisi vielä tavallisissa sivilitöissäkin eläkerahansa ansaita.

Ilmari Jokinen

Lipposen pikkupiian, Urpilaisen jälkien paikkaaminen on ollut Rinteelle kova työ. Kapulaa on lyönnyt rattaisiin nämä jugnerismiä kannattavat oikeistodemarit.
Nyt näyttää jo hyvältä.
Sdp nousee ykköseksi halusit sitä tai et. A Y liike tulee ajamaan nukkuvat äänestämään kokoomuksen oppositioon.

Marja-Liisa Kalkela

Olisko ihan noinkaan?
Sipilä tuli politiikkaan mukaan-12 ja toisella kaudella jo on pääministerinä.
Rinne istunut EK/hallituksen kanssa tupopöydissä vuosia.
Tietää tarkkaan valtion talouden ,työllisyyden ja yritysten tarpeet .
Nehän on aina pöydällä kun palkoista tehdään sopimuksia.
Kuntien ,julkisenpuolen,sosiaaliturvan,MTK,EK asiantuntijoide,Ekonoomien,Pankkien näkökulmat valtion talouden tilasta.

Sipilällä ja Orpolla ei ole tuota kokemusta mikä Rinteellä on.

Juha Lehtonen

Kannattaisi Antti ottaa asioihin kantaa silloin, kun niistä ollaan tekemässä päätöksiä. Ette silloin tehneet yhtään mitään! Tämä tietysti johtui siitä, että samaan aikaa olitte tekemässä ihmiskunnan historian suurinta päätöstä, eli uutta sot - eikun sitä saako kaupoissa myydä ihan muutaman prosenttiyksikön kymmenyksen vahvempia alkoholijuomia. Asiaa, jota oltiin hierottu jo kolme vuotta. Ymmärtäähän sen, että silloin ei kaikkiin muihin pikkujuttuihin ehdi keskittyä.

Seppo Simonen

Todella niinkuin Marja-Liisa sanoi 4 olut oli merkittävä saavutus sekä kauppojen vapaat aukiolot. Tämä työttömän aktiivimalli näyttää tapansa vielä tänä vuona. Maaliin tulee ennen eduskuntavaaleja vielä sote/maakuntauudistus ja vielä työttömyysaste menee 72 paremmalle puolelle.
Vuoden päästä on jo alkanut eduskuntavaalitaisto ja hallituksella on meriittejä tältä kaudelta tietenkin ihan kaikki ei ole mennyt putkeen mutta hyvää on ollut kuitenkin.