Maanantai 18.6.2018

Tutkija lyttää Sipilän hallituksen maahanmuutto-ohjelman: ”Tyly totuus”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
8.1.2018 11:14
  • Kuva: Linda Pelkonen / Uusi Suomi
    Kuva
    Maahanmuuttoon erikoistuneen tutkijan mukaan Suomi ei ole saanut oikeastaan mitään aikaiseksi kansainvälisessä rekrytoinnissa. Arkistokuvassa Maahanmuuttovirasto.
|

Maahanmuuttoon tutkimuksissaan perehtynyt politiikan tutkija Pasi Saukkonen pitää Juha Sipilän (kesk.) hallituksen viime viikolla julkaiseman maahanmuuttopoliittisen ohjelman lukemista ”turhauttavana kokemuksena”.

Helsingin kaupungin tietokeskuksessa erikoistutkijana työskentelevä Saukkonen kirjoittaa aiheesta blogissaan.

– Kuten aikaisemminkin, maahanmuuttopolitiikasta päättävien eväät tuntuvat loppuvan, kun pitäisi siirtyä tarpeiden, tavoitteiden ja toteutuksen konkretisointiin. Tarkoitan tällä sellaisia kysymyksiä kuten: mistä ilmansuunnasta ulkomaista työvoimaa pyritään hankkimaan, kuinka paljon ja millä aikataululla minkälaisia ihmisiä Suomeen tarvittaisiin ja millä keinoin heitä voitaisiin tänne saada, lyhytaikaisesti ja pysyvästi, Saukkonen kritisoi.

Hänen mukaansa tyly totuus on, ettei Suomi ole missään vaiheessa ollut kansainvälisesti liikkuvan työvoiman merkittävä kohde.

– Oikeastaan maamme on saanut työperusteista maahanmuuttoa suuremmassa määrin ainoastaan Virosta, kaikki muu on mittakaavaltaan vähäpätöistä… Pystyäkseen todella kilpailemaan globaalista työvoimasta Suomen pitäisi – kilpailijamaidensa tavoin – harjoittaa kansainvälistä rekrytointia. Se tarkoittaa paikan päällä olemista, laajamittaista ja pitkäkestoista tiedottamista ja markkinointia ja suoraa värväämistäkin, Saukkonen kirjoittaa.

Maahanmuuttoon erikoistuneen tutkijan mukaan on vaikea nähdä, että Suomi olisi tähän asti saanut oikeastaan mitään aikaiseksi kansainvälisessä rekrytoinnissa.

Lue lisää:

Hallitus haluaa edistää työperäistä maahanmuuttoa – 3 uutta linjausta

Näkökulma: Maahanmuuttajia lisää Suomeen, kiitos

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Risto Salonen

Olisiko järkevämpää, jos "paikan päällä olemista, laajamittaista ja pitkäkestoista tiedottamista ja markkinointia ja suoraa värväämistä" tehtäisiin suomalaisten 300 000 työttömän keskellä Suomessa. Olisi halvempaa ja voitaisiin käyttää suomen kieltä tönkköenglannin sijaan. Yhteiskuntakin hyötyisi.

Jaakko Aalto

Tuossa jutussa on kyse ammattitaitoisen porukan rekrytoinnista Suomeen. Onko tuo kommenttisi ymmärrettävä niin, että työnantajat eivät suostu rekrytoimaan tarvitsemiaan ammattilaisia niiden 300 000 työttömän joukosta tai olevat ammattilaiset eivät suostu ottamaan vastaan tarjottuja työpaikkoja? Epäilen, että kumpikaan ei pidä paikkaansa, vaan tuossa on kyse sellaisista ammattilaisia, joita ei Suomesta ole enää palkattavissa.

Risto Salonen

Uskoisin, että 300 000+ joukossa on liian paljon ammattilaisia, jotka syystä tai toisesta eivät ole saaneet töitä tai pudonneet kelkasta.
Heihin kohdistettu markkinointi, uudelleenkoulutus ja vaikka muuttoavustaminen ja asuntojen järjestäminen olisi järkevämpää kuin ulkomaisiin ammattilaisiin kohdistettu markkinointi.
Tietysti huippuammattilaiset ovat eri asia.

Risto Salonen

No oikeasti tarkoitin satiiria tutkijan sanoihin laajamittainen, pitkäkestoinen tiedottaminen, markkinointi ja suora värvääminen. Ihanko tutkija todella tarkoitti sitä.
Mutta kyllä kotimaiseen reserviin kannattaisi nämä kohdistaa ensin. Suomalaiset tuntevat jo valniiksi rännän, pimeän ja kielen. Ja monet ovat saaneet kohtuullisen koulutuksen ja pienellä lisäpanostuksella voisi saada tuloksia.

Helena Siira

Lisäksihän meillä on jo maassa - joukossa korkeastikin koulutettuja - ulkomaalaisia. Heidät pitäisi myös muuntokouluttaa, samoin osatyökykyiset. En vastusta tietenkään myöskään sitä, että työmarkkinoita avattaisiin hiukkasen enemmän myös ulkomaiselle työvoimalle.

Juha Hämäläinen

Tutkija ei näytä ymmärtävän miten ammattilaiset tulevat töihin Suomeen. Virkamiehet tai hallitus eivät liity asiaan mitenkään.

Osaavia ihmisiä palkkaavat yritykset. Niiden rekrytointi on globaalia kiitos netin. Nokia oli suurin rekrytoija ja sen sivuilla kävi tuhansittain hakijoita päivittäin ympäri maailman. Näin oli, koska Nokialla oli maailmanluokan tehtäviä tarjolla.

Nyt ei sellaisia firmoja montaa ole. Eikä erikoistutkija tai Sipilä voi tälle mitään.

Juha Hämäläinen

Rekrytointitarve perustuu yrityksen liiketoiminnan kasvuun, määrään ja laatuun. Kerro millä tavoin poliittiset päätökset ovat tuottaneet merkittäviä menestyviä ja työllistäviä yrityksiä Suomeen. Sellaista ei ole tapahtunut koskaan.

Kirjoituksen tekijän osaamattomuutta kuvaa sanavalinta "Suomi rekrytoi". Suomi ei rekrytoi mitään vaan työnantajat.

Ulkomaille mennään työskentelemään parempien etujen ja uran kannalta hyvien kehitysmahdollisuuksien takia. Lisäksi asuinmaalta odotetaan jotain hyvää kokemusta.

Suomella ei ole tarjota korkeita palkkoja tai ostovoimaa. Myöskään urakehityksen näkymät eivät ole hyvät muutoin kuin suurimmissa vientiyrityksissä. Yleensä arvostetaan mahdollisuutta kehittyä globaalisti toimivassa yrityksessä eli vaihtaa tehtävää yrityksen sisällä.

Kielitaidon parantaminen ja laajentaminen on useimmille etu. Suomessa työskentely ei kehitä laajemmin hyödyllistä kielitaitoa tulijalla eikä hänen perheellään.

Suomessa pidetään hyvänä puhtautta, turvallisuutta ja ilmaista koulutusta. Jälkimmäinen ei vaikuta sinkkuihin työntekijöihin suuremmin.

On tullut näistä keskusteltua mm alaisten ja kolleegoiden kanssa, joita ollut viittäkymmentä kansalaisuutta. Kukaan ei ole koskaan maininnut hyötyneensä Suomen poliittisista päätöksistä vaan kaikki kiroilevat päätöntä verotusta ja heikkoa ostovoimaa.

Kai Lähteenmäki

meillä verovaroja kylvetään huonosti tuottaviin kohteisiin:
- pienyritysvaltainen maatalous kaikkine liitännäisineen vie 3-6 mrd/v? Tosin viime vuosien biotaloussatsaus luo oikeaa itsekannattavaakin yritystoimintaa maakuntiin.
- toisin kuin nuo vihreiden himoamat tuulimyllyt ja aurinkopaneelit, jotka ei kannata ilman satojen mrd tukia.
- palkkataso valtiolla ja kunnissa on maan parasta- ja on kasvanut kohisten samalla kun yksityispuoli sopeutui maailmanmarkkinoihin supistamalla 30% palkkakustannuksiaan.
Lisäksi julkishallinnossa ei pystytä järkeistämään töitä- vaaditaan aina vaan lisää rahaa vanhan päälle...

Nämäkin turhakkeiden ja haitakkeiden n 10 mrd palkkatulot pitäisi käyttää Tulevaisuusinvestointeihin, T&K, relevanttiin koulutukseen, kv huippuosaajien palkkaamiseen korkeakouluihin, jne- jotta meille syntyis niitä oikeita töitä...
Muistetaan ett Kiinassa, Intiassa ,..kasvaa miljoonia nälkäisiä lahjakkuuksia...

Gun-May Arffman

Juha Sipilän maahanmuutto politiikka pohjaa hänen vahvasti uskonnolliseen näkemykseensä, joka on vaarallinen maamme kannalta. Juha Sipilän maahanmuuttopolitiikan ymmärrys on täysi katastrofi kantaväen kannalta, jonka tulokset ovat jokaisen nähtävillä. Kahdessa vuodessa 2miljardin panostus sosiaalisiirtolaisiin ja tämä huoltosuhde tulee vain jatkumaan.

Kahdessa vuodessa suomalaisia nuoria on lähtenyt kymmeniä tuhansia muualle maailmaan rakentamaan tulevaisuuttaan. Valmiiksi koulutettua omaa väkeä. Miksi hallitus ei halua luoda mahdollisuuksia omille kantaväen nuorille? Tämä viimeisin akiivimallilaki on viimeinen niitti monille. Ne viimeisetkin epäröivät lähtevät, nämä nuoret lähtevät todellakin muuttamaan työn perässä, mutta Suomen ulkopuolelle.

Antti Salonen

Palkkatasoon nähden Euroopan heikoimpiin kuuluva ostovoima! Palkkoihin nähden massiivinen verotus tekee Suomesta kannattavan ainoastaan tulonsiirtoja haluaville maahanmuuttajille, ei työtä hakeville. Lisäksi pääkaupunkiseudulle kierotutuneella asuntopolitiikalla luotu asuntopula ja korkea vuokrataso estää tehokkaasti perheellisten matalapalkkatyöntekijöiden siirtymisen alueelle.

Harri Kovala

Palkkatasomme on jo itsessään läntisen Euroopan heikoimpia, Nokian ja Alcatel-Lucentin yhdistyessä todettiin, että Ranskassa palkkataso 30-40 % korkeampi kuin Suomessa, ja kuitenkin läntisessä Euroopassa työvuosi on 2-5 viikkoa lyhyempi kuin meillä.

Pekka Hovatov

Harri Kovala: ...Ja terveydenhuolto ja muut julkiset palvelut on 100% parempaa kuin meillä. Ranskassa lääkäritkin puhuu Ranskaa, toisin kuin meillä. Meillä ei terveyskeskuksen lääkärit, ainakaan Helsingissä osaa Suomenkieltä edes välttävästi. Heille on pitänyt palkata jokaiselle omahoitaja tulkiksi, joten ei tarvitse ihmetellä miksi suomessa on terveydenhuolto kallista. Kun pitää olla kaksi henkilöä tekemässä yhden henkilön työt. Elinkustannukset on murto osa siitä mitä meillä.

Juha Hämäläinen

Tämä on pääongelma. Todelliset osaajat tienaavat yleensä 8.000€ ja siitä ylöspäin. Heille ei palkasta jää käteen kuin puolet. Sillä ei tänne ketään houkutella loskaan ja pimeään. Yleensä tulija menee ensin vuokralle ja päättää myöhemmin ehkä vuosien päästä ostaako asunnon. Kunnon perheasunto on vähintään 2.500€ kuussa. Muuttaja ei tule tänne asuakseen Korsossa halvalla.

Ilmari Jokinen

Ei edes EUn huippupalkoilla virastoväki tulisi Suomeen. Siksi niitä virastoja ei tänne siiretä.
Joulupukki kiinnostaa vaan ei rekikoirana oleminen. Moskiitot haukkaavat palan ja lentävät oksalle syömään kertoi Thaimaan prinssi, nykyinen kuningas.

Kalevi Salonen

Minunkaan kokemuspiirini perusteella ei Suomi ole sillä tavalla houkutteleva, että tänne saataisiin merkittävässä määrin todellisia huippuasiantuntijoita. Koko maahanmuuttovouhotuksen täytyykin liittyä muun tyyppisten maahanmuuttajien sisäänoton saamiseen jollakin tavalla perustelluksi.

Laaja korkeasti koulutettujen maahanmuutto merkitsisi käytännössä samalla suomalaisten kykyjen mahdollisuuksien leikkaamista. Eli suomalainen yläluokka haluttaisiin vaihtaa ulkomaiseen ja samaan aikaan alaluokka halpatyövoimaan. Mikä järki tässä voi olla? Mihin suomalaiset sijoittuvat? Siperiaanko viimeinkin ja tällä kertaa omasta tahdosta?

Jonne Peto

Ainoastaan huippuosaajat ja firmojen palkkaamina ovat tervetulleita. Paradta olisi jos oman maan koulutetut löytäisivär työpaikan. Pelkään että Sipilän reformi tarkoittaa bongorumpaleja, pitsanpaistajia ja kameliratsastajia muslimimaista. Jos pitsanpaistaja tienaa tonnin, kaikki muu tuki kuten asuminen tuleekin sitten veronmaksajilta.

Timo Hietanen

Mutta Kokoomus ainakin on saanut osaavaa työvoimaa, tosin orientin
mausteen värittämänä. Ja koko ajan tulee lisää, vaikka tätä ei korosteta.
Jyrki Kataisen 2008 toiveuni noin 1,8 maahanmuuttajasta 11 vuodessa
on tietty vielä vaiheessa, Mutta kohta levitetään punainen matto kohti
Libyaa, koska EU pakottaa unohtamaan "omat lapset". Miksi tänne
Suomeen tulisi liioin huippuosaajia ? Pienet liksat ja pienet liikkeet.

Lauri Alku

Joskus näitä ohjelmia lukessa alkaa tosiaan ihmetyttää tietävätkö poliitikot edes, mitä tarkoittaa "työperäinen maahanmuutto". Se tarkoittaa muuttoa johonkin maahan siksi että on saanut sieltä töitä.
Se ei tarkoita esim sitä että muutetaan johonkin maahan työvoimareserviksi siksi että siellä ei ole töitä.
Suomessa ei ole töitä edes oman maan kansalaisille. Siksi työperäistä maahanmuuttoa ei juuri ole, muutamia harvoja asiantuntijapaikkoja lukuun ottamatta. Eikä tietysti edes tule ennen kun yleinen työllisyystilanne paranee ratkaisevasti.