Sunnuntai 27.5.2018

Näkökulma: Ilkka Kanervasta puhemies? Tuli iso este

Jaa artikkeli:
Luotu: 
8.1.2018 17:32
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Ilkka Kanerva on Suomen historian pitkäaikaisin kansanedustaja. Arkistokuva.
|

Kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanerva oli syyskuussa 2017 ylistetty poliitikko. Media oli pullollaan mukavia henkilöjuttuja hänestä, koska hän ohitti keskustalaisen Johannes Virolaisen Suomen pitkäaikaisimpana kansanedustajana.

Tässä kuussa 70 vuotta täyttävä Kanerva on saanut tällä vaalikaudella muutakin myönteistä julkisuutta. Hän on esiintynyt asiantuntevana turvallisuuspoliittisena keskustelijana eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajan roolissa.

Kanerva on ilmoittautunut halukkaaksi johtamaan puhetta eduskunnassa, eli puhemieheksi. Paikka vapautuu vajaan kuukauden kuluttua alkavilla vuoden 2018 valtiopäivillä kokoomukselle sinisten Maria Lohelalta.

Puhemiehen paikka on arvovaltainen ja haluttu. Erityisen halutuksi sen tekee nyt se, että vuonna 2019 on eduskuntavaalit ja näkyvyys niitä ajatellen on taattu.

Moni on ajatellut tuon tehtävän sopivan kuin nakutettu Kanervalle, moninkertaiselle ministerille. Häntä ehdittiin pitää välillä jopa varmana valintana puhemieheksi, kun esimerkiksi Ilta-Sanomat kirjoitti syyskuun lopussa, että ”paikka on menossa Ilkka Kanervalle”.

Loppuvuodesta 2017 alkoivat tuulet muuttua. Esimerkiksi Iltalehti teki joulukuussa jutun, jossa muistutettiin kansanedustajan ”menneisyyden synneistä”. Kanerva aiheutti ministerieroonsa johtaneen tekstiviestikohun vuonna 2008 ja Facebook-viestikohun vuonna 2010. Jälkimmäiseen liittyi mediatietojen mukaan 16-vuotias tyttö, ja sen tapauksen jälkeen Kanerva kertoi hakeutuneensa ammattiauttajalle.

Kanervan tielle kohosi uusi iso este, kun Helsingin Sanomissa ilmestyi viime lauantaina uutinen, jonka mukaan kokoomuksen ”eduskuntaryhmässä on noussut epäilyjä Ilkka Kanervan sopivuudesta puhemieheksi tekstiviestien takia”. Juttuun oli haastateltu useita kokoomuslaisia.

HS nosti esille viime syksynä syntyneen kansainvälisen #metoo-liikkeen, jonka ansiosta naisten kokema seksuaalinen ahdistelu nousi isoon keskusteluun. #Metoo on saavuttanut tämän vuoden puolella yhä suuremmat mittasuhteet.

Yhdysvalloissa tv-tähti Oprah Winfrey julisti eilen Golden Globe -gaalassa, että naisille ja tytöille on koittanut uusi päivä. ”Aivan liian kauan naisia ei kuunneltu tai uskottu, jos he uskalsivat kertoa totuuden noista vaikutusvaltaisista miehistä. Mutta heidän aikansa on lopussa, se on lopussa”, Winfrey sanoi historian epäoikeudenmukaisuuksiin viitaten STT:n jutun mukaan.

Nyt #metoo on saavuttanut myös Ruotsin valtiopäivien puhemiehen Urban Ahlinin. Häntä syytetään seksuaalisesta häirinnästä, jonka hän kiistää.

Kokoomus – ja asiasta käytännössä päättävä puheenjohtaja Petteri Orpo – ottaa riskin, jos puolue valitsisi Kanervan puhemieheksi.

Onko kokoomus valmis tuohon ratkaisuun eduskuntavaaleja edeltävänä vuonna? Vai tekeekö se poliittisesti varmemman valinnan nimittämällä paikalle eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtajan Anne-Mari Virolaisen, eduskunnan toisen varapuhemiehen Arto Satosen tai jonkun muun?

Virolaisen osakkeet ovat puhemiespörssissä nousussa. Eräs kokoomuslainen arvioi, että vaalipiiri (Virolaisella ja Kanervalla sama kuin Orpolla) ei saa tehtävään sopivan henkilön kohdalla muodostua esteeksi.

Kirjoittaja on Uuden Suomen päätoimittaja.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Olli Turtiainen

Ongelmahan ratkeaa sillä , että Maria Lohela loikkaa kokoomukseen ja siten jatkaa puhemiehenä .Hän voittaa ja naiset voittaa .Eikä hallituksellakaan liene asiaan mitään sanomista ; enemmistö säilyy .Metoo-kampanja myös iloitsee !

Marja-Liisa Kalkela

Sit sieltä lentäs pellolle joka toinen kansanedustaja. "Nuhteeton" .Jos pilkkuja viilataan niin textareita lähetteli myös yks PS nykyään
kaksi kepusta jotka nyt on näkyvällä paikalla. Kanervalla kova kokemus eikä esiinny pellenä eduskunnassa kuten jotkut muut.
Touhu on mennyt ihan sirkukseksi nykyään.

Juha Hämäläinen

Kanerva on terve mies pienestä koostaan huolimatta eikä tietääksemme ole mitään seksuaalirikoksia tehnyt.

Ilkka on vaimoni mukaan hänenkin tyttöseuruettaan ahdistellut Kymppikerroksen yökerhossa. Herätti kuulemma lähinnä hilpeyttä.

Pakonomainen korrektius on tylsä piirre ihmisessä. Vähän on jätettävä liikkumatilaa jokaiselle siitä huolimatta, että monilla on nykyään ongelmia jo tunnistaa sukupuolinen suuntautumisensa. Jos jollain ei tätä ongelmaa ole niin ei pidä siitä pillastua.

Ilkka Kanerva on puutteistaan huolimatta pätevä puhemiehen tehtävään. Otetaan sellainen ranskalainen ote tähän asiaan. Elämänmyönteinen lähestyminen neuroottisuuden sijaan.

Per-ole Stenman

Olisiko niin että kokomuksessa ei löytyy yhtäkäs pätevä sielä on paljon rikolisia ja joka rakenta ilman rakennuslupia ym ym kannattais miettiä että kokomus tule häviä vaalit että parempi olisi otta joku muusta puoluesta ei kuitenkaan Soini taikka keskustasta joka keiksi maailman tyhmmimät kiusaus työttömille että kyllä keskusta tule myös kaatumaan vaalie jälkeen.

Eero Pekonen

Kyllä onhyvä, että me too-liike kaivaa esiin vanhatkin asiat. Ihmettelen, että kuningas Salomon on vielä säästynyt. Raamatun mukaan hänellä oli 700 kuninkaallista vaimoa ja lisäksi 300 jalkavaimoa. Vaadinkin, että mokoma häntäheikki poistetaan koko raamatusta!

Marja-Liisa Kalkela

Entä mitä mieltä olet niistä jotka lähetti textareita Diratalle ? Näki "Ruususen-unia" vikitteli opiskelija tyttöjä.
Yks naimisissa oleva lähetteli useammalle naiselle sexuaalisia viestejä.
Muijat tekikin kimpassa diilin ja paljasti medialle textarit.
Pojat on poikia joidenka aika kuluu suuremmaksi osaksi kuulemma .......ajattelemiseen. Kerto isotpojat bupien baaritiskillä.

Jani Pulkki

Pertti Salolainen olisi hyvä. Naisia en osaa ehdottaa mutta esillä ollut lienee ihan hyväksyttävissä oleva, eipä sitä nykyiselläkään liikaa kokemusta ollut.
Kanerva tavallaan ansaitsi paikan mutta maine on mikä on.. Tosin eiköhän tuo homman klaaraisi.

Markku Lehto

Missä laissa on kielletty tekstareiden lähettäminen ?

Mutta se, että demarikansanedustaja ja puolueen eduskuntaryhmän johtaja jakelee puhemiehille listoja niistä kansanedustajista, jotka saavat puhua ja jotka eivät saa puhua, on rikkomus Suomen perustuslaissa turvattua kansanedustajan puheoikeutta vastaan. Ja hänet vielä puolueensa palkitsee tästä.

Marja-Liisa Kalkela

Just.Löyty puhemies keskusteluunkin taas demari syyksi?
Entä Pekkarinen joka heitti listan roskikseen? Kaikki mitä eduskunnassa tapahtuu pitää arkistoida.
Entä kun eduskunnan vieraslistan on KO todennut julkisiksi asiakirjoiksi?
Nyky puhemiehet pistää ne silppuriin eikä anna niitä toimittajille.
Kepu,kok,sin."Hovi" päätti toisin kuin ylin oikeusaste?

Pauli Smolander

Juu kyllähän Pekkarinen teki virheen. Olisihan se pitänyt arkistoida listat esimerkkinä demareiden yhden miehen demokratiasta. Taisivat olla enemmän kuin tyytyväisiä, et listat tuhottiin, ei jäänyt todistusaineistoo. Ilmeisesti Pekkariselle oli ihan uusi demokratian muoto ja häkeltyi.

Marja-Liisa Kalkela
Vastaus kommenttiin #21

Puhevuorojen pyyntö kyselytunnilla ei maksanut mitään veronmaksajille.
Kepu ,kok lehmäkaupat ja kepun siltarumpu Pekkarointi tulee yhä vieläkin kansalle kalliiksi.
Kok Kelamaksunpoisto-kepulle Takuueläke-10
Kok valinnanvapaus-Kepulle maakuntaherruus SOTE .Kummankin maksaa veronmaksajat.
Niin "pörriäisten" tuotot kuin maakuntien tulevan virkamiesarmeijan.

Markku Matikainen

Ilkka Kanervan harteilla lepää varmaankin ikuisesti "Tuksu ja tekstiviesti-sekoilut"Määrätyissä piireissä luottamuksen menetys on lopullista ja se rajaa ilmeisesti Kanervan tiedonsaantia erittäin luottamuksellisissa ja turvallisuudelle tärkeissä asioissa.Sama juttu saattaa ollaa este puhemiehenpallille,huolimatta pitkästä puurtamisesta politiikassa.