Maanantai 22.10.2018

Myös presidentti Sauli Niinistön Twitter-tili oli hyökkäyksen kohteena: ”Ensimmäinen selitys oli perin outo”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
10.1.2018 13:42
  • Kuva: Alma Talent / Petteri Paalasmaa
    Kuva
|

Myös presidentti Sauli Niinistön Twitter-tili on joutunut niin sanotun bottihyökkäyksen kohteeksi samaan tapaan kuin Pekka Haaviston (vihr.) tili. Asia nousi esille Ylen ja Kalevan järjestämässä vaalitentissä.

Presidenttiehdokkailta kysyttiin, ovatko ulkopuoliset yrittäneet vaikuttaa heihin. Ainoastaan Haavisto vastasi heti kyllä. Niinistö jäi epäröimään ja valitsi sitten ei-kortin. Kaikki muut vastasivat kieltävästi.

Haavisto viittasi vastauksessaan joulun alla tapahtuneeseen välikohtaukseen somessa. Haaviston mukaan hänen Twitter-tililleen tuli yhteensä noin 1500 niin sanottua bottia, joka on lyhenne sanasta robotti. Sillä tarkoitetaan automaattia, joka jakaa esimerkiksi automaattisia tykkäyksiä ja pyrkii näin vaikuttamaan.

Haaviston tiimi otti yhteyttä Twitterin amerikkalaiseen hallintoon ja asiaa selvitettiin. Hänen mukaansa asia pystyttiin jäljittämään niin, että tässä tapauksessa botit olivat Venäjä-myönteisiä toimijoita Suomen ulkopuolelta.

–Tätä tapahtuu Baltiassa esimerkiksi paljon. On kiinnostava asia, että sitä tapahtuu myös Suomessa, Haavisto sanoi vaalitentissä.

Niinistö kertoi olleensa ”ilmeisesti suunnilleen saman prosessin kohteena ennen joulua”. Niinistön mukaan hänen Twitter-tililleen tuli saman verran epämääräisiä seuraajia.

Niinistö ei kuitenkaan vaikuttanut olevan välikohtauksesta yhtä huolissaan kuin Haavisto. Hän sanoi Haavistolle, että asiaa selvitettäessä alkoi vaikuttaa siltä, että ”meidän seuraajistamme puolet on muita kuin aitoja” ja naurahti päälle.

–Jääköön se meidän keskeiseksemme, hän vitsaili.

Sauli Niinistöllä on yhteensä 121 000 Twitter-seuraajaa ja Pekka Haavistolla 118 000 seuraajaa. Muut presidenttiehdokkaat eivät yllä lukemissaan lähellekään heitä.

Haaviston mukaan botit on ohjelmoitu tykkäämään mielipiteistä, jotka ovat suosittuja. Niinistö ei kuitenkaan uskonut, että tällaisilla tykkäyksillä on ”järin suurta vaikutusta”. Hän myös paljasti hassuksi kutsumansa jutun, jonka mukaan välikohtauksen ”ensimmäinen selitys oli perin outo”.

–Joku lasten peli on päättynyt ja ne siirtyvät sieltä sitten bottaamaan meitä. Muistatko tämän? Niinistö muisteli ensimmäistä selitystä Haavistolle.

–Tämä nyt hiukan kertoo siitä alueesta, että taitaa olla vähän noin ilmassa väreilevä se totuus, mutta tarkkana pitää olla, Niinistö sanoi.

Haavisto oli varma siitä, että hänen Twitter-tilinsä häirinnän takana oli Venäjä-myönteisiä tahoja, mutta Niinistön mukaan hänen tapauksessaan tekijätaho jäi hämärän peittoon.

Haaviston tapausta käsiteltiin julkisuudessa jo joulun alla. Haaviston Twitter-tilille alkoi ilmaantua epämääräisiä seuraajia MTV:n vaalitenttipäivänä. Iltalehden mukaan asiasta ilmoitettiin myös Suojelupoliisille.

Jaa artikkeli:

Kommentit