Perjantai 19.10.2018

Puoluesihteeri selvitti: Näin ankara Ruotsi on sosiaaliturvan saajille – Suomessa lapsiperheelle 500 €/kk enemmän

Jaa artikkeli:
Luotu: 
19.1.2018 10:38
Päivitetty: 
23.1.2018 14:54
  • Kuva: Asmo Maanselkä: Kannustava perusturva
    Kuva
    Vantaalainen lapsiperhe voi saada selvästi enemmän toimeentulotukea kuin vastaava perhe Ruotsin Malmössä. Taulukko on Asmo Maanselän kirjasta. Erotus kertoo, kuinka paljon enemmän tukea on mahdollista Suomessa saada eri perhetyypeissä.
|

Suomen sosiaaliturvajärjestelmä on paitsi hakijalle sekava ja hankala, myös valtion menojen kannalta turhan höveli ja etuuksien saajia passivoiva. Tämän suuntaisesti arvioi tuoreessa pamflettikirjassaan kristillisdemokraattien puoluesihteeri Asmo Maanselkä, joka on vertaillut Suomen tukia ja etuusjärjestelmää etenkin Ruotsiin.

Maanselkä on jäsen valtioneuvoston asettamassa perusturvan ja toimeliaisuuden kokonaisuudistuksen parlamentaarisessa seurantaryhmässä. Kauppatieteiden ja yhteiskuntatieteiden maisteri on aiemminkin esittänyt vaihtoehtoja nykyiselle tukijärjestelmälle ja myös nykymallin korvaajaksi esitetylle perustulolle.

Sosiaaliturvaa on mahdotonta verrata aukottomasti kahden eri maan välillä, Maanselkä huomioi, mutta yrittää silti Suomi-Ruotsi-vertailua. Siihen antaa mahdollisuuden maiden samankaltainen tilanne. Ruotsissa asuu 10 miljoonaa, Suomessa 5,6 miljoonaa henkilöä. Maiden hintataso on sama, mutta Ruotsin bruttokansantuote Suomea korkeampi ja valtiontalous reilusti ylijäämäinen, Maanselkä kuvaa tilannetta.

Maanselän selvityksen mukaan Ruotsin parempi tilanne ei näy tukien tasossa: Ruotsissa lähes kaikkien tukien ehdot ja vaatimukset ovat tiukemmat kuin Suomessa. Käsitys Ruotsista kansalaisiaan paapovana yhteiskuntana karisee vertailua tehdessä, Maanselkä kuvaa.

Ruotsissa sosiaaliviranomainen voi Maanselän mukaan keskeyttää esimerkiksi viimesijaisen tuen eli toimeentulotuen maksun henkilöiltä, joilla on päihdeongelma. Jos henkilöllä havaitaan jatkuvaa päihteiden väärinkäyttöä, hän ei voi olla työmarkkinoiden käytettävissä, ja tuki voidaan tällä logiikalla evätä, mikäli ei suostu parantamaan työmarkkina-asemaansa menemällä hoitoon.

– Toimeentulotuki ei siis ole Suomen kaltainen etuus, jota ei voida elämäntapojen vuoksi evätä. Toimeentulotukea voi Suomessa alentaa 20 %, jos kieltäytyy tarjotusta työstä, Maanselkä kertoo.

Lisäksi toimeentulotuen saamisen ehtona on realisoitava kaikki irtain arvo-omaisuus kuten keräilyesineet, auto tai vene, Maanselkä kertoo.

Asumistukea Ruotsissa ei makseta lainkaan lapsettomille aikuisille. Sitä saavat vain 18–29-vuotiaat, lapsiperheet ja eläkeläiset. Yksin elävä alle 30-vuotias voi saada asumistukea enintään noin 130 euroa kuukaudessa. Toimeentulotuessa, jonka kriteerit ovat saajalle tiukemmat, kuitenkin on erillinen asumisosa (tämä näkyy yllä olevassa taulukossa).

Lisäksi Ruotsissa kaikki tulot, pääomatulot tai ansiotulot, pienentävät asumistukea – samoin varallisuus ja arvo-omaisuus kuten autot tai veneet 10 000 euron varallisuuden ylittävältä osalta. Päivitys 23.1.: Tässä jutussa väitettiin aiemmin, että varallisuus ei Suomessa vaikuta asumistukeen. Tämä ei aivan pidä paikkaansa, sillä asumistukeen vaikuttavat omaisuuden kuten sijoitusten tuottamat tulot ja eläkkeensaajan asumistukeen myös talletukset, osakeomistukset, metsäomaisuus ja asuntovarallisuus 16 400 euron rajan jälkeen.

Entä työttömyysturva? Ruotsin työttömyysturva on Maanselän mukaan kolmiosainen: ansiosidonnainen, peruspäiväraha ja viimesijaisena tukena toimeentulotuki.

Maanselän mukaan Ruotsin ansiosidonnainen turva pienentyy nopeasti. Ruotsi voittaa Suomen aluksi ansioturvan tasossa keskipalkoilla, mutta ansiosidonnaisen taso laskee jo kolmen kuukauden päästä ja loppuu 300 päivän päästä, jonka jälkeen putoaa kuntien järjestämälle toimeentulotuelle.

Suomen työmarkkinatuen kaltaista tukimuotoa ei ole. Vain 20 prosenttia yli vuoden työttömänä olleista ruotsalaisista saa työttömyysturvaetuutta, Suomessa jopa yli 90 prosenttia. Suomessa sen enempää ansiosidonnaisen tasolla kuin työttömyysturvan kestollakaan – siis ansiosidonnaisen jälkeisellä työmarkkinatuella – ei ole kattorajaa.

Lisäksi Ruotsin päivähoitomaksut ovat Suomea matalammat. 

– Ehkä Ruotsin korkeampi työllisyys ja hyvinvointi perustuvatkin sille, että työtä on Suomea kannattavampaa ottaa vastaan, Maanselkä pohtii kirjassa.

Ehtojen tiukkuus näkyy

Maanselän mukaan Ruotsin tukiehtojen tiukkuus näkyy: Ruotsin valtion kustannukset asumistuesta olivat 4,7 miljardia kruunua eli 0,47 miljardia euroa vuonna 2016. Asumistukea sai 179 000 ruotsalaistaloutta, missä ovat mukana myös opiskelijat. Suomessa opintotuen asumislisää maksettiin 148 952 opiskelijalle ja yleistä asumistukea 267 356 kotitaloudelle, minkä kustannus oli yhteensä 1,35 miljardia euroa samana vuonna.

Toimeentulotukea sai vuonna 2015 Ruotsissa 257 000 henkilöä, joista puolet työttömyyden vuoksi. Suomessa toimeentulotukea sai 400 000 henkilöä vuonna 2016, vaikka asukkaita Ruotsissa on siis lähes tuplasti. Toisaalta Ruotsissa myös työttömyys on alhaisempaa, mikä vähentää tukimenoja.

Toimeentulotuki: 500 €/kk eroa lapsiperheillä

Maanselkä vertaa myös toimeentulotuen tasoa erilaisten kotitalouksien tapauksessa Malmössä ja Vantaalla. Maanselän tarkkailema ”keskivertoperhe”, kaksi toimeentulotuen varassa elävää aikuista ja kaksi alle 10-vuotiasta lasta, saa Vantaalla tukia maksimissaan 2 532 euroa kuussa verottomana, kun lasketaan yhteen toimeentulon perusosa ja asumisosa.

Vastaava summa jää Malmössä 1978 euroon kuussa, Maanselkä laskee. Toimeentulotuen perusosa on Malmössä noin 19 prosenttia alempi ja koko toimeentulotuki 26 prosenttia alempi kuin Vantaalla.

– Ruotsin Malmöön Vantaalta muuttanut vadelmavenepakolaisperhe menettää 554 €/kk. Lisäksi Malmön kaupunki teettää toimeentulotukea saavilla erilaisia siivous- ja hyvinvointitöitä, hän huomauttaa.

Maanselän ratkaisu: Otetaan mallia Isosta-Britanniasta

Asmo Maanselkä korostaa kirjassaan, että hän on tarkkaillut vain työkykyisten ja työikäisten sosiaaliturvajärjestelmää. Sen hän katsoo tulleen Suomessa tiensä päähän.

– Mallia sosiaaliturvan uudistukseen pitäisi hakea Isosta-Britanniasta. Sen aikaisempi tukijärjestelmä oli hyvin Suomen kaltainen. Maassa oli paljon tukimuotoja ja hakumenettelyitä, eikä työnteko juurikaan kannattanut. Nyt tutkimusten mukaan uuden tuen piirissä olevat työllistyvät aiempaa nopeammin ja ansaitsevat aiempaa paremmin.

Vuonna 2019 Suomeen saadaan tulorekisteri, jolloin olisi kuukausittaisen tuloseurannan avulla Maanselän mukaan mahdollista ottaa käyttöön yhden yleistuen malli Ison-Britannian tapaan.

– Yhdistetään yleistukeen nykyiset tuet: ansiosidonnainen päiväraha, peruspäiväraha, työmarkkinatuki, asumistuki ja toimeentulotuki. Muokataan sitä nykyisiä tukimuotojen yhdistelmiä kannattavammaksi. Kuukausittaista tuloseurantaa käyttämällä päästään eroon takaisinperinnästä ja tulojen vyörytyksestä tuleville kuukausille. Matalapalkkaisen osa-aikatyön vastaanottamisesta tulee silloin kannattavaa, hän kaavailee.

Ruotsin mallin mukaisesti kaikkien pitäisi työskennellä omilla kyvyillään ja osaamisellaan yhteiskunnan hyväksi. Kaikilla työikäisillä ja kykyisillä tuensaajilla pitää olla velvollisuus hakea työtä, sekä olla mukana kuntouttavassa työtoiminnassa tai tehdä TE-toimiston osoittamaa hyvinvointityötä. Samalla on merkittävästi parannettava TE-toimistojen resursseja ja lisättävä henkilökohtaista neuvontaa, Maanselkä kirjoittaa.

Yleistukea haettaisiin TE-toimistojen nettipalvelusta ”yhdellä kaavakkeella, johon täytetään kaikki elämäntilanteeseen vaikuttavat seikat”. Asumista tuettaisiin yksilökohtaisesti, samoin päivähoitomaksut olisivat huoltajakohtaisia – molemmat toimenpiteet purkaisivat esimerkiksi asunnonvaihdon kannustinloukkuja.

Maanselän hahmottelema järjestelmä vaatisi tukien saajilta aktiivisuutta. Esimerkiksi harkinnanvaraisen tukiosan kriteerit tiukkenisivat sen mukaan, kuinka kauan hakija on ollut tuesta riippuvainen, ja harkinnanvaraisesta tuesta tehtäisiin myös menoselvitys. Toisaalta sosiaalitukeen asetettavat varallisuusrajat estäisivät tuen valumisen hyvävaraisille.

Lue myös:

Palkka 2500 €/kk, työ ei kannata: ”Tällaista järjestelmää ei saisi olla olemassa”

Kelan pääjohtaja jakoi kuvan – palkka 2500 €/kk, työ ei kannata

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Jorma Nordlin

Toinen tutkija sanoo, että Suomessa on Espanjaa huonompi sosiaaliturva (alla on lähde). Siis Espanjassa on parempi sosiaaliturva kuin myös Ruotsissa? :-D

Tutkijat tilastoinen ja numerisin otoksineen taitavat olla vähän sellaisia, että aina löytyy sopiva jokaise näkökannan tueksi ja jokaiseen makuun. Kehen uskoa ja millä perusteella sitten niitä päätöksiä tehdään? Oma poliittinen linja saa aina sitä ns. faktoilla tukevan tutkijan tuekseen.

"Suomen sosiaaliturva on Espanjaakin huonompi – Tutkija: Muut maat ovat ottaneet kiinni"
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/suomen-sosiaaliturva-on-espanjaakin-huo...

Petri Muinonen

Sosialistin sopiikin toivoa, että ihmiset ajattelevat noin. Ei varmasti tule motivaatiota (eikä tarvettakaan) olla täissä, kaikille sama ylöspito verojen jälkeen... JA MAAILMA PELASTUU! :)

Toki tämä velaksi, koska noin tehden työntekijäitä ei koskaan saa tarpeeksi lorvailijoihin suhteutettuna, ja jälleen yksi sosialismi-kokeilu kaatuu aikanaa, kun velkahanat menee kiinni

Marja-Liisa Kalkela
Vastaus kommenttiin #34

Niinkö on?
Tiesitkö että KANSAN-sosiaaliturva maksetaan kansalta kerätyistä veroista?
Verot palkoista,eläkkeistä,työttömyysturvasta
ALV 14%-24%
Kunnallisveroilla
Veroluonteisilla maksuilla.
Tiesitkö että rikkaat ei maksa pääomatuloista edes kunnallisveroa? Muut maksavat heidän puolesta kunnan palvelut.

Ajattelitko että ne kerätyt verot voisi käyttää "Pörriäisten" ja Attendojen tuottoihin SOTESSA?

JK. Suomessa EI ole kuin Suomen kansalaisia jolle sosiaaliturva on tehty.
Perustuslaki ei eroittele edm.mihinkään eri ryhmiin vaan sosiaaliturva on Kehdosta-hautaan Kelasta kaikille.

Teitkö 9e/pv aktiivitoimia kun nostit lapsilisiä,Kela-vähennyksiä ,sairaspäivärahoja tms.Kelasta? Kaikki Kelasta maksetut etuudet eläkkeistä-työttömyyskorvauksiin ja siltä väliltä on samaa sosiaaliturvaa ,
jota sinäkin nostat tulojesi päälle.
Saa miljonääristä-köyhiin asti .

Marja-Liisa Kalkela

Maksaakohan Ruotsi sosiaaliturvassa näitäkin?
(Kaikki Eläkkeethän on suurin osa joka maksetaan sosiaaliturvasta)
Sairaalat,laitokset ym.n 38%
Kelan osuus 27,8% koko summasta
Työttömien osuus 7%
Lähde:
THL-asiakirja-15

Tämä joukko maksaa muita vähemmän eläkkeistään !
Julkaistu: 31.8.2015
TS/IS
Valtion tuen takia maatalousyrittäjät maksavat matalampia eläkemaksuja kuin muut yrittäjät.
- Lähes miljardin laskun menoista kuittasi valtio, joten maanviljelijöiden eläkkeet ovat pitkälti verorahojen varassa.

Valtio tukee toki muidenkin yrittäjien eläkkeitä. Yrittäjien maksamat eläkemaksut eivät riitä maksussa olevien eläkkeiden maksamiseen, joten valtio hoitaa niistä .
-tänä vuonna noin kymmenyksen eli reilut 100 miljoonaa euroa.

Lisäksi muut eläkkeet:
+takuueläkkeet,luopumiseläkeet,kansaneläkeet,leskeneläkeet.

Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
Vuonna 2019 Suomeen saadaan tulorekisteri, jolloin olisi kuukausittaisen tuloseurannan avulla
esim:
Tietoa onko tulot
miljoonatuloja
pääomatuloja
osinkotuloja
lisäeläkkeitä
tms.
Ja tehdä Kelan etuuksiin tulorajat? Nythän joka optiomiljonääri ja Lotto-voittajaa saa kaikki Kelan-etuudet omaisuuden ja tulojen päälle.
Vain toimeentulotuessa on todistettava tiliotteella,verotiedoilla että varmasti olet köyhä. Sama on todistettava säännöllisin väliajoin Kelalle asumistuessa ettei tulot ole noussut.
Köyhimpien tuet on hyvin kontrolloitu ollut aina . Siitä Hallitukset ja Kela on pitänyt kyllä huolen.

Asmo Maanselkä

Eri maiden tilanteiden arviointi yleisillä mittareilla kuten köyhyysmittarilla on ongelmallista. Näiden mittareiden mukaan Tsekissä on Luxemburgia vähemmän köyhiä. Ruotsin ansiosidonnaisissa on Suomea korkeampi verotus, lyhempi kesto ja katto. Kriteerit ovat tiukemmat. Tanskan ansiopäivärahaa verotetaan jopa 37 %. Aina pitäisi puhua netoista, eikä brutoista.

http://maanselka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249422-koyhyysriski-ja-sosiaal...

Marja-Liisa Kalkela

28.10.2016
VU
- Tanskassa työttömyysturva onkin korkea. Taso on 90 % työttömyyttä edeltävästä palkasta, mutta sillä on katto, joka on noin 2300 €,
-ja se saavutetaan yli 2500 € palkkatasolla.
Suomessa tuolla palkalla työttömyysturva on noin 1400 €.

Marja-Liisa Kalkela
Vastaus kommenttiin #42

JK.
Suomi
ALV
24 %
10 %, 14 %

Tanska
ALV 25 %

JK.ALV menee myös työttömiltä kaupan kassalla ja hinnat on samat kuin miljonääreillekkin.
Ei halpuutettuja hintoja K eikä S -kassoilla vaikka työttömien "palkat" on halpuutettu 9e/pv+sosiaaliturva 487e/kk.

Asmo Maanselkä
Vastaus kommenttiin #42

Tanskan ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa pidetään tasoltaan erittäin hyvänä. Se korvaa jopa 90 % entisestä palkasta. Tanskan ansiosidonnaisessa on katto 18 403 kr/kk eli 2 392 €/kk. Taso vaikuttaa korkealta, mutta myös verotus on korkea. Suojaosan 3 750 kr/kk jälkeen työttömyysetuudesta maksetaan 37 % verot, jolloin käteen jää maksimissaan 14 583 kr/kk eli 1 895 €/kk.

Marja-Liisa Kalkela
Vastaus kommenttiin #46

23.02.2015
KL
Ansiosidonnainen työttömyysturva kuuluu kaikille!
Monelta saattoi jäädä huomaamatta julkinen keskustelu siitä,
-että kaikki palkansaajat saisivat ansiosidonnaisen työttömyysturvan.
Ansiosidonnaisen työttömyysturvan maksajina ovat työnantajat 40 prosentilla ja valtio yli 50 prosentilla.
(Verovaroista jota kerätään kunnilta ja valtiolta)
- Kaikki palkansaajat osallistuvat myös ansiosidonnaisen maksuun: työnantaja pidättää sen palkasta ja tilittää eteenpäin.

JK.Kaikki työttömyyskorvaukset maksetaan Kelasta ,ehdot niihin tekee eduskunta.
Niin ansiosidonnaisiin,peruspäivärahaan,työmarkkinatukeen ja toimeentulotukeen.Jota enemmistö työttömistä saa.
Mihin maksetut työttömyysvakuutusmaksut joka tilistä pidätetyt (nyt 1,9%-18)
häviää?

Marja-Liisa Kalkela
Vastaus kommenttiin #50

Niinpä. Miksi sitä ei toteuteta? Jos niin olisiToimeentulotukea ja asumistukea tarvittaisiin huomattavasti vähemmän.Jolloin ko.tuki olisi se toisaikainentuki mihin se on tarkoitettukkin.
Ansiosidonnaisella näet pystyisi maksamaan vuokran ja kk elannon kevyesti eikä "toisaikaista" tarvittaisi kuten nyt työmarkkinatuella oleville.
"Tienaisko" Kela enemmän Toimeentulotuen ja asumistuen ehtojen takia?

Marja-Liisa Kalkela

Pieni vinkki.
Kannattaisi tutustua Kelan asiantuntijoiden tutkimuksiin köyhyydestä.Syistä siihen ja miten se vaikuttaa koko yhteiskuntaan.Esim. terveydenhoitopuolen tuleviin maksuihin. Huostaanoton laskut,Koulukiusaamisen vaikutukset syrjäytymiseen ym.
esim.Köyhyystutkimus-10
"Sosiaaliturvan välistä putoavat"
Työttömät,eläkeläiset,lapsiperheet. Joiden tukia on leikattu -92 lähtien.
-08 leikkausinto yhä kohdistu edm.ryhmään. Puhumattakaan nyt-15-18.
Taalankuva silmissä ei aina ole se parhain vaihtoehto yhteiskunnan kannalta.
Ellei halua rahastaa köyhien kustannuksella.
"Asumistuet valuu rikkaille"!
MST-15
Huostaanotossa maksetaan jopa 100 000e/v yhdestä lapsesta .
TS-12

Marja-Liisa Kalkela

# 40
Kun lähdetään puhumaan köyhimpien aioasta tuesta kuukauden elantoon
kannattaisi kiinnittää huomiota lukuihin ja verrata niitä muiden saamien tukiin jotka maksetaan myös verovaroista:

Viime kuussa lähes 150 000 sai perustoimeentulotukea!
Toimeentulotuki19.10.2017
-Kaikkiaan menojen arvioidaan olevan tänä vuonna
noin 850 miljoonaa euroa.

Suomen sosiaali ja terveys ry:n pääsihteerin Vertti Kiukkaan mukaan kertoo ennen kaikkea siitä, että ihmisten perusturva ei ole riittävällä tasolla.

Lähes miljardin laskun menoista
-kuittasi valtio, joten maanviljelijöiden eläkkeet ovat pitkälti verorahojen varassa.
TS/IS
31.8.2015

Lapsilisiä maksetaan n. 1 miljardin verran vuodessa.
(Toimeentulotukeehan niitä ei makseta)

Jari Kaisla

Ehkä Ruotsin korkeampi työllisyysaste perustuu kuitenkin oman valuuttaan jolla saavutetaan joustava kilpailuetu globaaleilla markkinoilla. Tässä on herra Maanselkä ottanut esiin yhden tilaston ja luonut sillä spekulatiivisen yhteyden työllisyyteen perustuen omaan agendaansa eli ajaa työttömyysturva alas. Jokainen taloustieteestä ja tilastoista aidosti perillä oleva tietää kyllä, että Ruotsin parempi työllisyystilanne johtuu omasta valuutasta, jolla yksikköhintoja saadaan kilpailukykyisemmiksi. Heti Ruotsin eteläpuolella on maita jotka maksavat paljon avokätisemmin tukia ja ovat taloudellisesti vielä Ruotsiakin vahvempia. Suomi on eräänlainen väliinputoaja entisten "hyvinvointivaltioiden" joukossa, sillä katastrofaalinen hallituksemme tuhoaa talouden kasvuedellytykset missä tahansa taloustilanteessa tehden toinen toistaan typerämpiä päätöksiä. Usein täällä apinoidaan toisten maiden politiikkaa ja koitetaan keräillä vähän kuin rusinat pullasta tutkimatta ollenkaan syitä mihin ja miksi asiat johtavat päätösten jälkeen. Meillähän johtajat esimerkiksi vertaavat ansiotasoaan maailman vauraimpien maiden johtajien tulotasoon vaikkemme ole koskaan kuulunetkaan sellaisten joukkoon kansana. Tätä käytetään perusteena nostaa johtajien palkkoja jatkuvasti, tai muuten he lähtevät ulkomaille. Kaikkihan tiedämme kuitenkin totuuden, ettei Suomalaisille johtajille riittäisi ulkomailla töitä siinä määrin kuin pelotellaan.

Harri Kovala

Ruotsin kruunu ja sen kurssimuutokset eivät kategorisesti selitä Ruotsin parempaa menestystä taloudellisesti. Ruotsissa palkkataso on 25-35 % korkeampi kuin Suomessa ja sen lisäksi palkan sivukulut sekä yhteisävero ovat Suomea korkeammat. Näiden lisäksi Ruotsissa työvuosi on 2 viikkoa lyhyempi kuin Suomessa.

Ruotsin kruunun kurssietu on olut suurimmillaan 10 %. Yksikköhintoihin eniten vaikuttava tekijä on investoinnit ja investointitaso on Ruotsissa huomattavasti korkeampi kuin Suomessa. Vaikka Ruotsissa on kaksi kertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa, on Ruotsin liike-elämä ja teollisuus kolme kertaa suurempi kuin Suomessa, myös tämä takaa hyvän työllisyyden.

Jaan Johanson

10% kurssietu! Viennissä tuollainen on jo kohtalokas, kun nykymaailmassa taistellaan prosentin osista! Tuollaisella kurssiedulla Suomessa ei olisi todennäköisesti lopetettu yhtään paperitehdasta ja saattaisi olla 10 lisää. Telakoita olisi rakennettu 10 lisää, tilauksia olisi varmaankin 10 -kertainen määrä. Ihan vain vuorenhuippua arvioiden. Olisimme kilpailukykyisiä useimmilla valmistuksen, sekä teknologia-aloilla, jopa kännyköiden, vaatteiden, ym. ns. halpatuontituotteiden osalta. Investoinnit lisääntyisivät todennäköisesti moninkertaisesti, kenties 10-kertaisesti. Osakkeenomistajat rikastuisivat ja valtiolla olisi rahaa kuin kroisoksella. Saudi-Arabia olisi rahoistamme kateudesta vihreänä.

Harri Kovala
Vastaus kommenttiin #28

Luetun ymmärtäminen auttaa. Siis kruunun kurssietu on ollut suurimmillaan 10 %, tämä oli vuosien 2009 ja 2010 vaihteessa muutaman kuukauden ajan. Viimeisten vuosien aikana Ruotsilla ei ole ollut kurssietua. Kuitenkin työn kustannukset ovat olleet Ruotsissa huomattavan paljon korkeammat, niin korkeat, että kurssietu huomioiden suomalainen työ on ollut halpaa.

Jari Kaisla
Vastaus kommenttiin #33

Asia ei ole tietysti aivan niin yksinkertainen kuin pelkkä kruunun kurssietu. On kuitenkin hyvä muistaa, että tämä kurssietu mahdollistaa korkeamman palkkatason josta taas seuraa korkeampi kulutuksen aste yhteiskunnassa. joka lisää työpaikkoja valtavasti eri aloilla. Kruunun kurssi onkin laittanut liikkeelle "kierteen" joka vaikuttaa positiivisesti koko maan talouteen. Näitä syy-seuraus-suhteita meillä Suomessa ei hallinnon tasolla pohdita lainkaan ja se on suuri heikkoutemme. Meillä luetaan vain tilastotietoa ymmärtämättä mistä asiat syntyvät ja miten ne vaikuttavat. Suomen hallitus osaa kyllä lukea, mutta ei ymmärrä lukemaansa. Tässä tämä sisältö yksinkertaisuudessaan mitä ajan takaa.

Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
Tämän VIP-statuksen ominaisuuksiin kuuluu
Kuten joku jo totesikin Krst.tuli "pikku-kokoomus"-03.
Aina jää kertomatta se että Kelan etuuksia on myös ansiosidonnaisena tulojen mukaan.
Mitähän ne olisi köyhillä ja tulottomilla työttömillä jos verrataan miljonääriin tai hyvätuloisiin?
esim.
5000e ansaitseva saa ansiosidonnaista vanheimpainrahaa 3500e-4500e/kk+lapsilisät ja lapsiperheen muut tuet päälle
Pienituloinen kaupan kassa saa n.1200e/kk
Toimeetulotukea saava 28e/pv.Joka lasketaan tuloksi ja vähennetään toimeentulotuesta.Ei myöskään lapsilisiä.

100 hyvätuloista saa leskeneläkettä 7 500e/kk.
Keskiverto l.eläke 550e/kk
pienin 120e/kk
Toimeentulotuesta ja takuueläkkeestä vähennetään ko.eläke.

Mihin muuten työssä käyvä tavitsee sotaleskille tarkoitettua eläkettä tulojensa päälle?
Jokaisella on jo nykyään työeläke ja takuueläke kattaa kyllä elannon vanhuuden aikana jos työeläkettä ei ole.
Nämä on näitä samoja tukia kuin sopeutumiseläke johon ei tikullakaan kosketa kun köyhimmiltä leikataan.

Jorma Nordlin

Eli siis tämän Uuden Suomen jutun perusteella me tiedämme, että Romaniassa on parempi sosiaaliturva kuin Ruotsissa ja Suomessa. Siitä sitten voidaan vetää se johtopäätös, että bruttokansantuote ei vaikuta sosiaaliturvan tasoon. :-D :-D

Jorma Nordlin

"Ruotsissa lähes kaikkien tukien ehdot ja vaatimukset ovat tiukemmat kuin Suomessa."

Suomessa toimeentulotukea ei saa ellei kykene todistamaan menonsa, eli kuitit liput ja laput pitää toimittaa joka kuukausi. Sitten on käsittelyaika. Tyypillisesti tuen saa ihan miten sattuu, se ei ole säännölliseen työttömyysturvaan verrattavissa oleva tulo. Toimeentulotuen ehdot ovat aika tiukat. Tuen saamisen viivästyminen on tyypillistä.

"Ruotsissa sosiaaliviranomainen voi Maanselän mukaan keskeyttää esimerkiksi viimesijaisen tuen eli toimeentulotuen maksun henkilöiltä, joilla on päihdeongelma."

Sitä ei kerrota putoaako alkoholisti kaiken toimeentulon ulkopuolelle. Tyypillisesti näissä jutuissa, joilla puolustellaan hallituksen linjaa kerrotaan valikoiden. Ettei nyt vaan pääsisi käymään, että Ruotsissa onkin alkoholisteille joku toinen tukimuoto, jonka piirin joutuvat? Ehkä sellaista ei ole, mutta en luota yhtään näihin juttuihin, joiden päämotivaatio on myydä hallituksen politiikkaa.

Näissä ollaan selvästi "myyntimoodissa".

Marja-Liisa Kalkela
Vastaus kommenttiin #32

Totta tuokin ja kepu,kok sopimana.Suomi maksaa ulkomaille n.5 milj.lapsilisiä.
Suomi maksaa myös Viron keikkamiehille ,Viroon perheelle lapsilisät,kotihoidontuet.
Suomi maksaa vielä ½ v. työttömyystukea jos Viron keikkamies jää täältä työttömäksi.
Suomi maksaa myös sosiaaliturvaa Sengelmaista tuleville,mamuille ,Virolaisille .
Ja miksi? Mehän ollaan EU -maa kepu,kok toimesta oltu 1.1-95
EU-yhtenevä sosiaaliturva .
Kaikissa Pohjoismaissa jotka on hyvinvointivaltioita on aina ollut kansan sosiaaliturva .
Vain täällä on leipäjonot köyhille 100v Suomessa ollut jo-93-18.

Marja-Liisa Kalkela

Lisäksi Suomen toimeentulotukimalli jo vuodelta -94
-lisää valtion tuloja.
Siinähän on vähennetty jo kaikki muut kelan-etuudet pois.
Tuloiksi lasketaan työmarkkinatuki,asumistuki jopa perustulo,veronpalautukset .Kaikki mikä menee yli 50e kuukauden elantoon lasketun 487e yhdelle. Isovanhempien lapsille antama raha,itse toimeentulotuesta säästetty hätävara esim.1000e.
-Vähennetään toimeentulotuesta.
-Työttömille työvelvoite tuen ehtona.
Tämä "toisaikainen" tuki,väliaikaiseksi tarkoitettu on ollut työttömillä
jo-94-18 "väliaikaisena" esim.pitkäaikaistyöttömillä.
Kelan tutkimuksen mukaan suurin osa työtömistä saa juuri perustuloa/toimeentulotukea. Joka on jäänyt huomattavasti muita tukia matalammaksi.
Ei ihme ettei tukea haluta muuttaa.
Nälkä tekee nöyräksi,
-20% pois 487e vielä nöyremmäksi ottaa vastaan 9e/pv töitä sosiaaliturvaa vastaan.

JK.
Köyhät ei saa lapsilisiä toimeentulotukeen -94 jälkeen"!
Toimeentulotuki pysyi 20vuotta samana -90-11.
lähde:
HE/Stvm-94
YLE-11,
Sav.san-11
US -15

Ilmari Jokinen

Hyvä kohde tehdä vertailu! Malmö!
Kunnalla ei yksinkertaisesti ole enää varaa ruokkia jo lähes ulkomaalaisten asuttamaa kuntaa.
Tämä on edessä pian Suomessakin.
Joku voisi tehdä vertailun kunnista Ruotsissa, joissa ei pakolaistulva ole upottanut kuntaa .

Artikkeli on tarkoitushakuisuudessaan vailla vertaa. Seuravaksi kai tehdään tutkimus Rinkebystä. Ylioppilastutkinnot ovat turhia kun ei kukaan niitä läpäise.

Marja-Liisa Kalkela

On hyvä vertailla Ruotsiin.
Kas kun köyhimpien ja työttömien toimeentulotukiin ehdot teki
Ahon hallitus-94 Kepu,kok,rkp ja Kristilliset.

Silti yhä useamassa kelan -etuudessa tuloja saavilla:Omaisuus ja pääomatulot ei vähennä esm.Takuueläkettä.
Köyhän eläkettä vähentää se sama laki-94 asumistuki ja mahd. toimeentulotuki.
Veronpalautukset ei vaikuta tuloja saavien Kelan etuuksiin.Vain toimeentulotukea saavien tukeen.
Tulojen mukaan lasketut etuudet ansiosidonnaisenakaan ei vähennä muita etuuksia tuloja saavilla.
Olisiko aika leikata "löysät" pois tuloja saavien sosiaalisesta avustamisesta verovaroista?
Keskittää tuet niitä eniten tarvitseville? Esim.kun irtisanomisen myötä loppuu perheeltä säännölliset palkkatulot?

Jari Liedes

Kirjoitus on järjetön, tarkoituksenhakuinen. Kirjoittaja yrittää sanoa, Suomi ja Ruotsi ovat yhtä kalliita asua, mutta Ruotsalainen lapsiperhe tulee toimeen 500e/kk pienemmällä, kuin Suomalainen lapsiperhe. Osmo on kauppatieteiden maisteri, eli "sosiaalipolitikiikan asiantuntia" ?

Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
mikä on harkinnanvarainen tuki!

Olisiko se ohje tukien käsittelijöille Stvm -10:
"Aina tukea laskiessa lasketaan vähentävästi"!
Osa käsittelijöistä kertoi ettei nodata ohjetta.Suurin osa kertoi noudattavansa sitä.
Ehkäpä siksi toimeensiirto Kelaan oli "parempi" ratkaisu kun valvonta pelaa "paremmin" kuin kuntien sossuissa.
Täys fiasko kelaan siirto työttömien kohdalla.
Joulukuun-16 jälkeen ainutta leipärahaa joutui odottamaan tammi-huhtikuun ajan.
Nyt Aktiivitoimilla pienikin pätkätyö voi viedä tuen saannin kuukausilla eteenpän jolloin tuloja ei saamistään vuokraan ym.
lähde:
YLE-tammikuu
Miten vain vaikeammaksi saadaan työttömille elantoa varten saama tuki saadaan sen parempi.(Myös työttömien lapsiperheet kärsii siitä)
Mutta tuloja saavien etuudet on taattu perustuslain/yhdenvetaisuuslailla.
Se ei koske työttömiä eikä köyhiä.

Olisi mukaa nähdä jos lapsilisät 12xvuodessa,17v /per lapsi ,lakkaisikin tulemasta Nordean seinään esim.3 kk ajan mikä möly syntyisi tuloja saavilla ja rikkailla.
Toimeentulotukeenhan niitä ei ole tullut 24 vuoteen -94-18.

Jan Stenvall

Ruotsissa irtisanominen on pitkä prosessi. Yritykset joutuvat maksamaan pitkiä irtisanomisajan palkkoja. Lisäksi ovat yt neuvottelut pitkiä prosesseja. Lisäksi on viranomaiset palveluhaluisia ja henkisiä. Viranomaiset yrittävät löytää asiakkaalle oikean ratkaisun.

Taisto Pihlajamaa

Maksetaan jos jaksetaan. Mutta jos koko tämä souvi pitää rahoittaa lisää velkaa ottamalla, niin silloin rakennelman pohja ei ole terve.

Ja että muka yksinkertaistettaisiin systeemiä. Ei tule tapahtumaan. Johan sen estää pelkästään jo olevien virastojen sisäinen tarve kasvattautua ja haalia lisää keinotyöläisiä sisään. Tämä malli näyttää ainoalta, jolla tässä maassa työllistetään.

Mistä löytyisi lisää Iiro Viinasia sanomaan joskus jotakin tervettäkin.

Ilona Oksanen

Aivan.Ja samalla myös niiltä politiikassa pyöriviltä jotka "tietämättään"nostavat vuosikausia lapsilisiä Norjasta ja ne kaikki sopeutumiseläkettä nostavat firmojen pyörittäjät ynm.veronmaksajien rahoilla loisivat .Koskee myös eu päämajassa majailevia ja muuta sakkia jolle jaetaan etuja ja bonuksia vuosikymmeniä ja sen jälkeen.

Daniel Malinen

Suomessa sosiaaliturva on lähes sadankertainen siihen millaista sosiaaliturvaa Bangladeshissa jaetaan, mutta totuus ei selviä pelkkiä tukisummia tuijottamalla. Pitää ottaa ennemmin huomiioon myös maakohtainen elinkustannukset (hintataso) ja asuinkustannukset (vuokrataso).

Tuomas Pöllänen

"Lisäksi Ruotsissa kaikki tulot, pääomatulot tai ansiotulot, pienentävät asumistukea – samoin varallisuus ja arvo-omaisuus kuten autot tai veneet 10 000 euron varallisuuden ylittävältä osalta. Suomessa varallisuus ei vaikuta asumistukeen." Tässähän tämän moniongelmaisen valtion ehkä suurin vääryys on! Tukea nostaa ihmiset ketkä pärjäisivät vallan mainiosti ilmankin. Tuet pitää kohdistaa niille ketkä TUKEA tarvitsee!

Ilona Oksanen

No.Onneksi Ruotsissa nousi lapsilisä ja asumisen tuet asumislisä(joita on jokaiselle sopivia)Hammashoitokin on ilmaista aina 23 vuotiaaksi asti ja 2018 muutokset toivat myös lisää rahallista tukea aktiivimallissa oleville jne.jne.Ruotsissa on ilmainen julkinen terveydenhoito joten sekin auttaa tietysti ja minimi tuissa jonka alle ie tarvits ekenenkään jäädä sos.turvassa ,eikä eläkkeissä.Täysi alaarvoinen koko sepustus ja vastenmielinen kun ajattelee ketä kirjoittaja edustaa.Ruotsissa koulukirjat ovat ilmaisia ja hintataso suhteessa palkkaan eri .Parasta tilata Ruotsista suomeen kokoomusta edustamaan tilattu lettipää ja vartiainen "asinatuntijoiksi"kirjoitus on sitä samaa tasoa kuin työttömien "aktiivimalli"joka vaatii taas kokoomuksen erityisluvalla perustuslain muuttamista ,jotta lainvastaiset toimet saadaan näyttämään laillisilta.

Kennett Ylitalo

Ruotsin kruunu on tasan 0.1 euroa. Taulokon tekijä ei ole halunnu kääntää valuuttaa ja syy on selkeä:

Jos malmössä maksaa asunto 500 euroa ja vantaalla 750, tulee siihen 250 euroa eroa. Sama toistuu läpi koko jutun, missään välissä ei puhuta korkeista asuinkustannuksista jotka ovat se todelllinen syy meidän korkeille tuille ja suurimpia syitä kannustusloukun syntymiseen: meidän vuokrat on pompsahtanu 30% yli sen mihin meillä on varaa. Kukaan ei puhu tästä. Kattokaa mitä meidän poliitikot omistaa, "follow the money". Missään keskustelussa tämä ei tule esille vaikka on tosiaan suurimpia syitä koko saatanan sotkuun; vuokrat ovat nousseet koko maassa muutaman vuoden sisällä.

Ilona Oksanen

Perusosa vantaalla on 491,21 .Suomessa käytössä oleva ASUMISTUKI ei Ruotsin asumislisä vuokran ollessa es.730,12 euroa kuukaudessa(halvalla menee mutta on esimerkki) on silloin yksin asuvalle 393,60 MAHDOLLINEN toimeentulotuen perusosa olisi silloin n.270 euroa Eli vuokran osuus -730,12 jää yksinelävälle perusosan verran eli 491,21 josta hän maksaa mahdolliset puhelin ,netti,harrastus ,lehdet,hygienia jne.jne.kulunsa Aivan hyvin siis pärjää jos ei ole muita laskuja maksettavana es.ei kuulu siihen 400 000 joukkoon jolla on velkaa ulosotossa tai muualla koronkiskontafirmoissa.Lääkärikuluista saa julkisen mukaan ja lääkkeistä korvataan reseptilääkkeitä ,sähkölaskuista,kotivakuutukset Mitään YKSITYISEN PUOLEN palveluksia ei korvata.Kaikki korvataan HALVIMMAN palvelun mukaan,eli julkisen puolen taksojen.

Tiina Arlin

Vantaalla (Suomessa) ei ole asumislisää. Yleinen asumistuki on 80 % hyväksyttävien asumismenojen ja perusomavastuun erotuksesta.
Vantaalla asumismenoina hyväksytään yhden hengen taloudessa vuonna 2018 enintään 492,-.

http://www.kela.fi/asunto-ja-asumismenot

Ja jos esim työtön on joskus töissä ollessaan ostanut velaksi asunnon niin lainanlyhennykset eivät ole missään Kelan /sos.tston laskelmissa meno.
Ja ei ei se ole sijoitusasunto vaan koti.

Onko työttömäksi jäävän luovuttava myös omasta pienestä kodista vaikka sen asumiskustannukset on edullisemmat kuin vastaavan vuokra-asunnon...

Jos haluaa asua tulojen tiputtua edelleen omassa velkaisessa kodissaan on lainanlyhennys maksettava siitä toimeentulotuen perusosasta (491,21). Sikäli mikäli toimeentulotukea edes myönnetään.

Ilona Oksanen

Siksi toimeentulotuki asiakkaan pitääkin realisoida omaisuutensa es.auto,talo ,säästöt,niin lasten kuin omatkin jne.jne.ja ilmoittaa kaikki lahjaksi saadut rahat ja kummien pankkitileille antamat tai säästämät varat lapsen tulevaisuuteen tarkoitetut.Pankkisalaisuutta ei tunneta toimeentulotukiasiakkaiden kohdalla,eikä muutakaan yksityisyys suojaa ole,jos joutuu kelan lähettämänä(sossut halusivat mahdollisuuden puuttua kelan toimeentulotukiasioiden hoitoon muuten ei olisi sopimusta syntynyt)sosiaaliviraston hampaisiin .Ennen ainakin tehtailivat selän lastensuojelun asiakkuuksia ja huostaanottohakemuksia mm.perheistä joissa isä tai äiti haki harrastuksiin tukea ,eli ennaltaehkäisevää jo lastensuojeluunkin kuuluvaa lainmukaista toimenpidettä jolla autetaan vähävaraisia perheitä JO ennenkuin ongelmia tulee.KELA taipui siis siihen että sosiaaliviranomaiset saavat edelleen kytätä ja saalistaa asiakaskuntaa kelan kautta.Kukaan ei usko siihen etteikö perheistä ja muista edelleen selän takana vaihdeta tietoja ja tehdä analyysejä,se on aivan varma.Siksi es.TE toimistoonkin tuli sosiaaliviranomaisten lauma "arvioimaan"lomautetuksi ,työttömäksi jne.potkittuja 700 000 työtöntä.60 v.sekatyömies onkin otettava huostaan ja nopeaan tahtiin sieltä löytyy nitä mainostettuja "moniongelmaisia" ja juoppoja joita suomen kokoomus-keskusta hallitus julkisuudessa mainostaa.Saakin isä tai äiti olla tarkkana ettei huostahaukat väijy oven takana kun TE tston toimenpiteisiin joutuu.Perustuslainmukainen perustoimeentulo kuuluu jokaiselle suomalaiselle sitä ei voida evätä naamakertoimen mukaan,ja sosiaaliviranomaisia ja kelan veronmaksajien rahoilla palkattuja suomalaisten palvelijoita koskevat kaikkia SAMAT LAIT ,riippumatta siitä missä päin suomea ollaan.Toimeentulotukilait(uudistettu sekin) ovat olemassa ,kuten lastensuojelulakikin.Se,että suomessa niitä rikotaan jatkuvasti ja käytetään mielivaltaa,on aivan eri asia.Silloin on kyseessä lain rikkominne josta pitää tehdä valitus ,kantelu jne.jne.Kuten niistä lasten lasten laittomista huostaamisistakin mm.köyhyyden takia tehdyistä ,suomessa yli 40% ,kun sosiaaliviranomaiset eivät ole antaneet perheille LAINMUKAISIA TUKIA kuten monessa suomen kunnassa/kaupungissa on menetelty vuosikausia.Varaa on laittaa veronmaksjaien rahaa yli miljardi huostabisneksen tukemiseen,muttei antaa lainmukaisia tukia perheille.Että kyllä kehdataan,kun ihmiset eivät tunne lakeja ja oikeuksiaan.Yli 50% sosiaaliviranomaisista amattitaidottomia ,epäpäteviä ja silti he ovat tehneet päätöksiä huostata lapsia ja hajoittaa perheitä.