Torstai 15.11.2018

Laura Huhtasaari vaaliennusteesta: ”Kyllä minä vielä Paavon päihitän”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
22.1.2018 18:17
  • Kuva: Uusi Suomi / Ossi Kurki-Suonio
    Kuva
|

Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari uskoo saavansa sunnuntain presidentinvaalissa suuremman kannatusluvun kuin valitsijayhdistys Paavo Väyrynen.

Iltalehden Accuscorella teettämän vaaliennusteen mukaan Väyrynen olisi saamassa 13,2 prosentin kannatuksen ja Huhtasaari 7,8 prosentin kannatuksen. Ennuste perustuu tehtyihin kannatusmittauksiin sekä aiempien vaalitulosten analyysiin.

–Kyllä minä vielä Paavon päihitän, Huhtasaari uhoaa IL:n tentissä.

–Tässä pitää nyt tehdä selväksi, että minä olen uskottava EU-kriitikko, hän jatkaa viitaten Väyrysen vaaliteemoihin.

Gallup-lukuja kritisoinut Väyrynen arvioi, että hänen kannatuksensa ”suunta alkaa olla oikea”.

–Todennäköisesti se jo tänä päivänä on korkeampi.

Accuscoren ennusteen mukaan istuva presidentti Sauli Niinistö saisi 49,2 prosentin kannatuksen. Toiseksi – ja siis Niinistön kanssa toiselle kierrokselle – pääsisi ennusteen mukaan vihreiden Pekka Haavisto. Toisen kierroksen vaaliasetelma säilyisi siis samana kuin vuonna 2012.

–Toinen kierros on tärkeä. Silloin päästään syvemmin vaalien teemoihin. Toivon, että ennuste pitäisi paikkansa Haavisto toteaa.

Niinistö puolestaan arvioi, että hänen kannaltaan on tärkeintä, että hän tulee valituksi.

Jaa artikkeli:

Kommentit

taisto vanhapelto

Ehdokas Luhtasaaren joistakin kummallisuuksista huolimatta hän vaikuttaa rehelliseltä kamppailijalta; Paavo Väyrynen taas on tunnettu intohimoisenä taktikoijana, asioiden vääristelijänä, itsensä kehujana ja Venäjän mielistelijänä, Venäjä -ässällä pelaajana.
Tieteellisiä ansioita Paavolla ei lainkaan ole, puolueita ja vaalilistoille osallistumisia on vähintään riittämiin, poliittista väyrystelyä on aivan valtavasti, ja kirjalliset sekä teatraaliset saavutukset hakevat narsistuseedessa vertaistaan - mutta onneksi niitä ei arvosteta ammattipiireissä.

Tällaisen kameleontin valinta Suomen tasavallan presidentiksi olisi kauhea onnettomuus.

Marja-Liisa Kalkela

"Suomalaisten" välittämisellä on kaksi isoa estettä
A)EU-tulevat laitjotka ohittaa kansalliset lait.
B) Eduskunnassa on nyt 9 puoluetta ja maan asioista päättää kulloinenkin pääministeri yhdessä hallintoneuvoston ja eduskunnan kanssa.

Kekkosen aika meni jo 2000 ja EU-asioissa päätösvalta vietiin -08 Lissabonnin sopimuksella.ns.Lautanen vietiin presidentiltä EU pöydistä.

Helena Vitikainen

Laura Huhtasaari on ainoa joka ajaa Suomalaisten etua on reilu ja rehti
Hän jopa toivoi jos itse ei tule valituksi Paavon tulevan valituksi .
Eikö tämä kerro mikä kettu Paavo on kun ei toivonut tulleeksi valituksi ketään muuta kuin itsensä ja saman teki Vanhanen

Carl Voigt

Kyllä sitä istuvan presidentin haastajaa onkin odotettu?
Kryptatun kielenkäytön Niinistö antaa lisäksi aavistuksen ylimielisen kuvan itsestään. Vertaus "lumikki ja seitsemän kääpiötä kuuluu silti Huhtasaarelle, onhan hän ainoa joka Väyrysen lisäksi uskaltaa kritisoida liberaaleja arvoja.

Haavisto vaikuttaa aavistuksen epäaidolta ja populistiselta naamioitumiselta "Pekka ja Pätkä puistotäteinä".

Hannu Rautomäki

Presidenttivaalit on eräs keino saada rahvas uskomaan, että he vaikuttavat johonkin.
Presidentin valtaoikeudet on leikattu niin mitättömiksi, että varsin samantekevää, kuka virassa puhelee moraalisaarnojaan ja ympäripyöreyksiäään.

Irja Röntynen

Hannu Rautomäki: Kenen luulet noista kahdeksasta pärjäävän Putinille? Ainoa on Niinistö. Putinin suurin intohimo on päästä historiaan tekemällä Venäjästä yhtä suuri kuin Neuvostoliitto oli kaatuessaan. Krim ja Ukrainan itäosa sen todistaa. Seuraava on Valko-Venäjä ja mahdollisesti Puola. Muita en viitsi mainita. Muistan vielä sen 30.11.1939 ryssän lentokoneen lentävän kotimme ohi rautatien päällä jad merkkaavan rataa Hesaan.
81 v. Evakko

Heikki Mäenpää

Tunnelma tiivistyy: Laura Huhtasaari loi tänä aamuna aivan uuden käsitteen: Suomalainen perus perhe = perhe joka asuu järven rannalla, äiti on opettaja, (niinhän asia on lähes joka perheessä!) Isä on vientipäällikkönä, alalla jossa siivoojallekin maksettiin 6 kertaa enemmän kun kunnan palveluksessa. Muutama vuosi politiikassa ja tämä on tulos...ulkona tosielämästä kuin lumiukko! Vihreiden kannattajille ja miksei muillekin suosittelen että äänestätte Niinistön presidentiksi ekalla kieroksella. Siksi että hän on paras pitkään aikaan, hän voittaa joka tapauksessa, säästyy valtava summa valtion rahaa kun turhaa toista kierrosta ei tarvita ja säästyy luontoa kun ei tarvitse ajella toista kertaa äänestyspaikalle. Tee siis ympäristöteko ja äänestä Saulia. Kattotaan se Paavon asia sitten ensi kerralla :).