Lauantai 17.2.2018

Suomi on puolueeton, sanoo 56% – Analyysi: Itsepetoksen vaara vaanii meitä

Jaa artikkeli:
Luotu: 
23.1.2018 10:07
|

Suomea pitää puolueettomana maana 56 prosenttia suomalaisista. Silti vain 35 prosenttia katsoo, että Suomi voisi jättäytyä syrjään, jos lähialueilla syttyy laaja konflikti. Katso kaikki tulokset alta.

Toukokuussa 2016 presidentit Sauli Niinistö ja Toomas Hendrik Ilves vastailivat Viljandissa virolaisten lukiolaisten kysymyksiin.

Turvallisuuspolitiikasta presidentit antoivat rehellisen tuntuiset kuvaukset. He kuulostivat vapautuneilta, kun kyse ei ollut virallisesta tiedotustilaisuudesta, vaan Euroopan nykytilan kuvaamisesta aikuisuutta lähestyville nuorille.

Niinistö sanoi ääneen sen, että jos Venäjän ja Naton välille syttyy aseellinen konflikti, myös Suomi joutuu osaksi sitä.

–Jos Venäjä ja Nato aloittavat oikean aseellisen konfliktin, olemme hyvin lähellä tilannetta, jossa olemme olleet maailmassa kahdesti, ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa. Kukaan ei jää sellaisen pelin ulkopuolelle, Niinistö kertoi arvionsa Suomen asemasta, jos pahin vaihtoehto toteutuu.

Samana vuonna Suomi allekirjoitti kahdenväliset puolustusyhteistyöasiakirjat Yhdysvaltain ja Ison-Britannian kanssa. Tieto salassa valmistelluista asiakirjoista kerrottiin lehtihaastattelussa julkisuuteen sattumalta samana aamuna, jolloin Vladimir Putin oli lentämässä kohti Turkua.

Niinistö kokee, että länsiyhteistyön kirjallisella syventämisellä on vahvaa symboliarvoa.

Presidentti, hallitus ja oppositio ovat samaa mieltä siitä, että Suomi ei pysty pysymään konfliktin ulkopuolella, jos lähialueillamme – eli Baltiassa – leimahtaa.

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalla ei ollut huomautettavaa hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon avainkohtaan. Väliotsikon “Suomen lähialueen tilanne” alla hallitus arvioi, että “Venäjä käyttää etujensa ajamiseen laajaa sotilaallista ja ei-sotilaallista keinovalikoimaa”. Heti perään hallitus liittää Suomen osaksi länttä: “Läntiseen yhteisöön kuuluvan Suomen turvallisuuspoliittinen ympäristö on muuttunut. Turvallisuustilanteen kiristymisellä Euroopassa ja Itämeren alueella on välittömiä vaikutuksia Suomelle. Sotilaallista voimankäyttöä Suomea vastaan tai sillä uhkaamista ei voida sulkea pois.”

Tämän suoremmin valtionjohto tuskin on ääneen lausunut Venäjän muodostamaa uhkaa sen jälkeen, kun aseet jatkosodassa vaikenivat syyskuussa 1944.

Alma-tutkimus vahvistaa, että kansalaisten enemmistö ei nuku Ruususen unta. Vain kolmannes vastaajista uskoo, että Suomi onnistuisi pysymään aseellisen konfliktin ulkopuolella.

Samainen Suomen kansa vierastaa Nato-jäsenyyttä – ja niin tekevät myös vaalimenestyksestään kiinnostuneet presidenttiehdokkaat. On liikuttavaa seurata “muna vai kana” -kinastelua siitä, kumpi vierasti Natoa ensin, äänestäjät vai poliitikot.

Baltiassa, Tanskassa, Norjassa, Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa tai Keski-Euroopassa asuville Nato-maiden kansalaisille on lähes mahdotonta selittää suomalaisen turvallisuusajattelun jakomielitautisuutta: ei uskota ulkopuolisuuteen, mutta ei myöskään yritetä solmia juridisesti sitovia liittosuhteita hyvän sään aikana.

Alma-tutkimus paljastaa, että varttuneempi väki allekirjoittaa yhä fraasin Suomen puolueettomuudesta. Ylimmät vallankäyttäjät edustavat näitä ikäluokkia.

Vaalipaneeleissa on sitten kivaa saivarrella käsitteiden merkityssisällöillä ja väitellä siitä, onko Suomi puolueeton länsimaa vai kenties liittoutunut, mutta sotilasliittoon kuulumaton maa. Jos kansalaiset putoavat kärryiltä, se ei ole ihme. Pikemminkin se lienee välillä puhujien piilotavoitteena.”

Rkp:n presidenttiehdokas Nils Torvalds on helppoa leimata Nato-haukaksi, mutta hän taitaa osua kipeän lähellä totuutta puhuessaan Suomea kahlitsevasta “virtuaalisesta YYA-sopimuksesta”.

Kun Venäjän aiheuttama uhka on tiedossa, presidenttiehdokkaat voisivat luopua YYA-henkisestä hyssyttelystä ja puhua kansalaisille avoimesti.

–On aivan liian myöhäistä ostaa vakuutus, kun talo on jo liekeissä, Torvalds toteaa.

Muut voisivat nyt kertoa, mistä sitä sotilaallista apua saadaan, jos on jääty Naton ulkopuolelle.

Sauli Niinistö ja Toomas Hendrik Ilves antoivat rehellisen tuntuiset kuvaukset turvallisuuspolitiikasta vuonna 2016.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Harri Kovala

Väärin! Talvisodan syttyessä Neuvostoliitto ja Saksa olivat liittolaisia, olihan molempien maiden päämiehet sosialisteja. Saksa ja Neuvostoliitto olivat jakaneet itäisen Euroopan etupiireihinsä, jossa Suomi kuului Neuvostoliiton etupiiriin.

Suomi pyysi materiaali- ja miehistöapua Ranskalta ja Britannialta. Ranskan ja Britannian liittoumalla oli Suomea varten 100 000 miestä ja materiaalista apua aina panssarivaunija ja lentokoneita myöten.

Kuitenkaan tätä apua ei voitu tuoda Suomeen, koska Ruotsi, johtuen läheisistä suhteista Saksaan, ei antanut kauttakulkulupaa. Joten tämä elintärkeä apu jäi saamatta Saksan vaikutuksesta Ruotsin hallitukseen.

Myöhemmät tapahtumat, lähinnä jatkosodan aikana, olivat vain heijastuksia muuttuneista liittoumasuhteista, joille Suomi ei voinut mitään. Neuvostoliiton hyökkäyksestä selviytymisen vuoksi apua oli otettava, vaikka vastenmielisesti, vastaan sieltä mistä sitä saatiin.

Tapio Mäkeläinen
Vastaus kommenttiin #5

Just näin. Ribbentrop-Molotov cocktailin jälkiä siivotaan yhä.
Kekkonen 1941 kirjoitti Saksan menestyessä Ukrainassa että mitä niitä naapurin tappioita itkemään; ryssiähän sielä tapetaan. Oli aika epäuskottava valinta tuo maatamme kurittanut naapuri.

Tapio Mäkeläinen

Ai että oli vaihtoehtoja v1939 ja keväällä 41.
Niin. Stalinillahan oli tila Katynissa n10000 likidoitavalle ja Terijoen hallitus kerättynä vielä teloittamatta jääneistä ex punakaartilaisista.
Jos käytät propagandatermiä natsit niin käytä ryssistä ryssää tai polseviikki.

Kyllä toi yya hybris istuu tiukassa . Parempi odottaa että 80- l ja jälkeen syntyneet on enemmistönä. Tänä vuonna jo ovat aikuisia v 2000 syntyneet.