Maanantai 21.5.2018

Tiedustelulait nytkähtämässä torstaina – Pekka Haavisto jakaisi paketin kahtia

Jaa artikkeli:
Luotu: 
24.1.2018 10:23
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
|

Vihreiden presidenttiehdokas, kansanedustaja Pekka Haavisto katsoo Puheenvuoron blogissaan, että uudet tiedustelulait pitäisi käsitellä kahdessa osassa. Hallituksen on määrä vahvistaa esityksensä uusiksi tiedustelulaeiksi huomenna.

Uusien tiedustelulakien hyväksyminen vaatii muutoksia myös perustuslakiin. Perustuslain muutokset tehdään tavallisesti kahden vaalikauden aikana, mutta Sipilän hallitus haluaisi kiirehtiä lakeja ja hyväksyä ne vielä ennen kevään 2019 eduskuntavaaleja. Poikkeusmenettely tosin vaatii viiden kuudesosan enemmistön eduskunnassa, eli myös oppositiopuolueista tukea.

Asiantuntijat ovat pitäneet poikkeusmenettelyä ongelmallisena. Haavisto korostaa, että tiedustelu ja etenkin lakipaketin siviilitiedustelua koskeva osa ”kajoaa kansalaisten perusoikeuksiin”. Vihreiden presidenttiehdokas on jo aiemmin esittänyt, että juuri siviilitiedustelua koskevat lait tulisi käsitellä tavallisessa järjestyksessä eli kahden vaalikauden aikana.

Hänen mukaansa uudet lait tuovat viranomaisille toimivaltuuksia, jotka vaativat laajempaa kansalaiskeskustelua.

–Tiedustelun piiri laajenisi postilähetyksiin, verkon seuraamiseen, salasanojen murtamiseen ja oikeuteen tekeytyä toiseksi henkilöksi. Oikeusvaltiossa nämä ovat hyvin suuria oikeuksia viranomaiselle, ja vaikka toimet tarvitsevat joko käräjäoikeuden päätöksen tai viranomaisen sisäisen luvan, ei oikeusturvaa ole helppoa järjestää. Perättömiä ilmiantoja on käytetty ennenkin, ja tällaistenkin kautta voi viranomaisten valvontaverkkoon vaikuttaa, Haavisto selventää nyt kantaansa.

Sen sijaan sotilastiedustelun ja maakauppojen rajoitusten osalta lakipaketti ei Haaviston mukaan ole yhtä ongelmallinen. Pikemminkin sotilastiedustelun nykytila on ongelmallinen ja siksi Haaviston mukaan tarvitaankin ”selkeää lainsäädäntöä”.

Siksi sotilastiedustelulait ja maakauppojen rajoitukset kriittisten kohteiden läheisyydessä voitaisiin Haaviston mielestä hyväksyä vielä tämän eduskunnan aikana

–Sotilastiedustelu ei koske niinkään maan omia kansalaisia, vaan maan rajojen ulkopuolella tapahtuvaa eri organisaatioiden toimintaa. Siinä ei sen vuoksi ole niin paljon kysymys Suomen kansalaisten omasta oikeusturvasta. Olisin pitänyt viisaana, että sotilastiedustelu olisi tässä lakipaketissa erotettu omaksi kokonaisuudekseen, ja se olisi voinut edetä rivakammin, toteaa Haavisto.

Puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) erityisavustaja Petteri Leino vastaa Haavistolle Twitterissä, ettei siviili- ja sotilastiedustelulakeja ole niputettu yhteen.

 

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Pasi Mattila

Mielestäni koko uusi laki tarttis hylätä, syistä et vuoti sattui aivan liian sopivasti ennen tämän lain käsittelyä ja kuitenkaan todellista vuotoa ei oo kiinni saatu. Haiskahtaa että takan on tahot ketkä haluaa valtaa lisää tän tiedustelu lain kera. Ja oikeastaan toinen mielipide on se että perustuslakiin ei mielestäni saisi tehdä muutoksia ilman kansan enemmistöä. Tässä asiassa mielestäni poliittisesti päättävä eduskunta ei ole demokraattinen

Pertti Lindeman

Samalla kannalla olen, sillä kansalaisiin kohdistuvaa rajoittamatonta tiedustelua voidaan käyttää väärin, myös silloin kuin halutaan vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon ja ohjata sitä. Kansalaisista kerättyjä tietoja voi ns "vahingossa" päätyä julkisuuteen sopivan paikan tullen ja sopivassa muodossa, kun halutaan kammeta poliittinen vastustaja pois häiritsemästä. Se, jolla on tieto, hänellä on myös valta, eli kulloinkin vallassa olevat voivat estää omien ikävien tietojen etenemisen.

Gun-May Arffman

Pertti Lindeman, olen samaa mieltä. Jo nyt halutaan tukkia ihmisten suita ja syyttää toisenmielisiä, niitä jotka eivät kirjoittele yleisen "konseksuksen" mukaisesti vedoten vihapuheeseen some alustoilla. Tämä tahti on vain kiihtynyt viimeisen vuoden aikana. Kirjoituksia poistellaan, niitä asiallisiakin aina mielivaltaisesti silloin kun eivät edusta median tai poliittisesti vallalla olevan ideologian suuntaa. Se on tosiasia, että ihmisiä vainotaan jo nyt mielipiteidensä takia ja se alkoi tämän hallituksen aikana. Kuulusteluihin on kutsuttu niin tavallisia ihmisiä sekä nimekkäitäkin henkilöitä. Ei Stasia Suomeen. Sananvapaus on oikeusvaltion mitta.

Vallalla olevia epäkohtia täytyy saada kritisoida jatkossakin ja sellaista ei ole olemassakaan kuin vihapuhe. On vain vihaista puhetta, joka kumpuaa koetusta epäoikeudenmukaisuudesta. Mistä tämä kiire tiedustelulain voimaan saattamiseen? Mikä motiivi on oikeasti taustalla? Tämä kaipaa ehdottomasti enemmän avointa kansalaiskeskustelua, nyt sitä ei ole ollut ollenkaan.

Juha Hämäläinen

Kun vain kansa laajemmin tajuaisi hankkeen merkityksen. Luottamus virkavaltaan tuntuu olevan rajatonta ja täysin lapsenuskoista. Historia läheltä ja kaukaa kertoo, että urkintaa käytetään aina lopulta väärin, jos sitä valvovat urkkijat itse.

Ensio Jauhiainen

lisää monikulttuuria ei vaan minun naapuriin
Humanitaarista maahanmuuttopolitiikkaa pitäisi alkaa verottamaan erikseen, kuten kirkollisveroa.
Eli ainoastaan he, jotka kannattavat humanitaarisen maahanmuuton jatkamista, maksaisivat siitä, ja humanitaariseen maahanmuuttoon käytettäisiin vain sen verran rahaa kuin tuolla erillisellä verotuksella tienattaisiin, joten humanitaaristen syiden vuoksi maahan tulleiden määrä olisi verrannollinen siihen, paljonko resursseja on heitä kotouttaa ja elättää täällä. Humanitaarinen maahanmuutto vähenisi jo sillä, että iso osa suomalaisista ei olisi valmis maksamaan erikseen siitä, että tänne tulee muslimimiehiä hillumaan, mutta uskoakseni tämä systeemi lopulta johtaisi siihen, että humanitaarinen maahanmuutto loppuisi kokonaan, jos tähän toisi vielä yhden aspektin lisää.

Verotuksen lisäksi tulisi pitää kirjaa siitä, millä paikkakunnilla on eniten tämän erillisen veron maksajia, ja kaikki humanitaarisin syin maahan tulleet sijoitettaisiin näihin paikkakuntiin ilman mahdollisuutta muuttaa yhteiskunnan tuella näiltä alueilta pois. (Omalla rahalla, kuten palkalla toki voisi muuttaa minne haluavat.)

Eli tästä eteenpäin ns. suvaitsevaiset ihmiset sekä maksaisi humanitaarisen maahanmuuton kustannukset, että kärsisivät itse humanitaarisen maahanmuuton sosiaaliset ongelmat. Tätä he eivät jaksaisi kauaa tehdä.

Ympäri Eurooppaa on havaittu, että juuri ns. suvaitsevaiset ovat ensimmäisiä, jotka muuttavat maahanmuuton pilaamilta alueilta pois. On ylipäänsä tutkittu, että kun vasta 3% asuinalueen asukkaista on maahanmuuttajia, alkaa monet muuttamaan alueelta pois. Näistä muuttajista iso osa on ns. suvaitsevaisia. Ympäri Eurooppaa kaikkein valkoisimmilla alueilla asuu eniten humanitaarisen maahanmuuton lujimmat kannattajat. Ruotsissa on esimerkiksi alueita, joissa valtaosa asukkaista on maahanmuuttajia, ja ainoat kantaruotsalaiset lähinnä vanhuksia, joilla ei ole resursseja muuttaa pois. Miksi suvaitsevaiset eivät muuta Ruotsissa noille alueille, kun kuitenkin kannatavat tuollaisten alueiden syntymistä? No eivät tietenkään muuta, koska he haluavat monikulttuuria kaikkialle muualle paitsi omaan naapuriinsa.

Tästä on olemassa myös suomalainen esimerkki: Kauniainen. On tutkittu, että kaikkein avointa ja löysintä maahanmuuttopolitiikkaa kannatetaan juuri Kauniaisissa. Siellä asuu koko Suomen ns. suvaitsevaisin väki. Sitten kun sinne meinattiin sijoittaa muutama turvapaikanhakija. (Kyse alle kymmenestä turviksesta.) Niin Kauniaisista lähti hirveä vastarinta ja älämölö, että heidän kaunis kaupunkinsa pilataan. Että niin. Tyypit siis henkeen ja vereen kannattaa löysää maahanmuuttopolitiikkaa, mutta vain niin kauan, kun maahanmuuttajia ei näy naapurissa.

Tästä syystä tämä uusi verotusmalli ja maahanmuuttajien sijoitustapa muutaman vuoden tähtäimellä lopettaisi humanitaarisen maahanmuuton kokonaan. Toki porukka ensin maksaisi sitä erillistä veroa ja kiillottaisi sädekehäänsä, mutta sitten kun naapuristoon alkaisi tulemaan sosiaalisia ongelmia, monet muuttaisi toiselle alueelle, ja koska eivät haluaisi samojen ongelmien pilaavan uuden kodin naapuristoa, he lopettaisivat tämän erillisen veron maksamisen. Voisi sanoa, että joku 10 vuotta menisi ja tuolla erillisellä verotuksella saadut tulot putoaisi lähes nollaan. Sitten humanitaarinen maahanmuutto olisi pakko lopettaa kokonaan, kun siitä ei olisi kukaan valmis maksamaan.

Ja mikä parasta: Suvaitsevaiset eivät voisi syyttää tästä halllitusta, rasismia tai mitään muutakaan instituutiota, ilmiötä tai politiikkoa, vaan pelkästään sitä kaveria, joka näkyy, kun aamulla katsoo peiliin.

terveisin, enska