Keskiviikko 17.10.2018

Ay-pomon tyly ulostulo työttömyysturvasta: ”Järjestelmä on perverssi”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
3.2.2018 16:40
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Rakennusliiton varapuheenjohtaja kuvailee nykyistä työttömyysturvajärjestelmää sekasotkuksi.
|

Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas arvostelee nykyistä työttömyysturvajärjestelmää kovin sanoin ja kuvailee sitä sekasotkuksi. Hän sanoo suoraan, että hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen pitäisi alkaa kehitellä uutta mallia työttömyysturvaan.  

–Vuosi vuodelta homma on vaikeutunut. Yli ihmisen käsityskyvyn päästiin sovitellulla päivärahalla. Vain ammattitaitoisilla etuuskäsittelijöillä, siis työttömyyskassojen työntekijöillä, on kyky kertoa työttömälle työttömyyspäivärahan suuruus. Maksupäivästä hekin esittävät valistuneen arvion. Lappuruletissa voi olla yllättäviä hankaluuksia, Suokas kirjoittaa blogissaan.

Hän moittii nykyistä järjestelmää siitä, että se aiheuttaa liikaa epävarmuutta ja epätietoisuutta.

–Järjestelmä on perverssi. Työtön ei tiedä, jääkö pätkätyöstä käteen muuta kuin työn ilo. Vielä pahempaa on epätietoisuus työttömyysturvan seuraavasta maksupäivästä. Jos kädestä suuhun elävällä ei ole varmuutta, milloin satunnaisen työpäivänä jälkeen seuraavaksi rahaa saa, on ymmärrettävää pelata varman päälle. Lapset kun tuppaavat syömään joka päivä. 

Suokkaan mukaan rakentajille ja muille kokoaikatyötä tekeville työttömyysturvasta voi tehdä selkeän.

–Vain työttömyyspäiviltä maksettaisiin korvaus ymmärrettävän laskukaavan mukaan ja näin yksittäisten työpäivien määrä ei vaikuttaisi maksuaikatauluun. Tämä houkuttaisi poimimaan marjatkin maasta, tekemään jokaisen työn, joka saatavissa on. Työhaluja rakentajilla ainakin löytyy, Suokas sanoo.

Pätkätyöläisille, osa-aikatyöläisille ja freelancereille tarvitaan hänen mukaansa toisenlainen malli.

–Nykyistä parempi syntyisi tällekin porukalle varmasti. Sekavampaa ei pysty keksimälläkään keksimään. 

Palkansaajapuolikaan ei Suokkaan mukaan voi välttää vastuutaan asiassa.

–Tuporatkaisujen yhteydessä ei ole koskaan uskallettu suututtaa ketään. Paikkaa on lyöty paikan päälle, hän kuvailee.

Aktiivimallin Suokas tyrmää työttömien epäreiluna kurittamisena. Aktiivimalli 2 pitää hänen mukaansa torjua, ”vaati se sitten mitä vaati”.

Työ- ja elinkeinoministeriössä valmistellaan parasta aikaa lakiesitystä omatoimisesta työnhaun mallista. Tätä suunnitelmaa on kutsuttu julkisuudessa toiseksi aktiivimalliksi.

–Parasta aktivointia ei saa kepillä eikä porkkanalla. Sen saa yksinkertaistamalla järjestelmää niin, että peruskoulun käynyt voi sen ymmärtää. Vuoden 2019 alusta käyttöön tuleva tulorekisteri antaa tähän hyvät eväät. Homma ei ole rakettitiedettä ja se voidaan tehdä mitään ryhmää murjomatta. Ilman lisäkustannuksia, Suokas kommentoi.

Lisää aiheesta:

TE: Virkailijalta karu kirje – ”Työskentelen 500 työnhakijalle, en valitettavasti pysty vastaamaan joka kysymykseen”

Juha Sipilän kova ulostulo: SAK ”todella suuri pettymys” – Aktiivimalli-riitelyssä on kyse tästä

Kysely: Aktiivimallia ja työn perässä muuttamista kannattaa yli 30% suomalaisista

”Suomen työmarkkinat eivät toimi – työttömiä enemmän kuin talvisodan aikana miehiä rintamalla”

Ay-pomolta murskatuomio seuraavalle aktivointimallille: ”Ihmisjärjelle käsittämätön, turha ja kallis työnhakuruletti”

Akava: Toista aktiivimallia ei pidä toteuttaa – liittäkää työnhaku nykyiseen aktiivimalliin

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Tapio Mäkeläinen

Olen Suokkaan kanssa ihan sama mieltä. Olen ollut itsekin työttömänä yhden pitkän jakson ja yritin opetella täyä jargonia. Vaikka yli 3o vuotta meni hr- ja työmarkkinahommissa ja vuosi alan virkamiehenä niin totesin että hukkaan menee oppineen aika jos kuuskymppisenä tätä veivaan.
Sama koskee eräiden alojen tessien lisäviidakkoa.
Mieleni rauhoittui kuitenkin erittäin merkittävästi kun opin että ansiosidonnaisen aikana eläke kertyy työpalkasta -25% eikä ansiosidonnaisesta.
Tästä yleisestä kuohunnasta huolimatta ei kukaan edelleenkään ole ihmetellyt suomalaiste jopa 4 vuotta aikaisempaa eläköitymisikää versus muut pohjoismaat. Kai se tilanne olisi helvetin paljon parempi jos ihmiset olisivat omissa töissään eikä jossain kursseilla tai yrittämässä myydä Seiska lehden tilauksia.
Ikäsyrjintä on kyllä ihan hirveä vitsaus Suomessa. Senioriteettia ei arvosteta yhtään. Rahat syydetään hp: kan startuppeihin, joista 1 tuhannesta luonaa. Kirjastoissa istuu ihmisiä lukemassa Tekniikan maailmaa, jotka alta minuutin voisi kertoa että onnaako ehkäehkäehkä tai älä unta näe.

Harri Kota-aho

Sak on jo yritys itsessään. Toki käyttää kasvotonta rahaa, jotka ovat kerätty työntekijöiltä. Eipä ne enää välitä siitä. Kyllä niillä on varallisuutta. Vaan ovat nyt keskittyneet pitämään omat paikkansa. Näin ulkopuolisen silmin,kun ole koskaan kuullut muuta,kuin avioliitton. Mutta miten tyhmiä ovat jotka maksavat tästä edusta, ja vielä uskovat Sak:n tekemiseen. Nehän vain jakavat rahat toisilleen.

Pertti Aaltonen

"–Vain työttömyyspäiviltä maksettaisiin korvaus ymmärrettävän laskukaavan mukaan ja näin yksittäisten työpäivien määrä ei vaikuttaisi maksuaikatauluun. Tämä houkuttaisi poimimaan marjatkin maasta, tekemään jokaisen työn, joka saatavissa on. Työhaluja rakentajilla ainakin löytyy, Suokas sanoo".

Tuo oli se malli joka oli voimassa vuoden 1993 loppuun. Rakennusliitto on yrittänyt ajaa tuota mallia palautettavaksi. Tästä olen Suokkaan kanssa samaa mieltä, yksinkertainen ja selkeä. Aina yksikin päivä pois päivärahoilta palkkatuloille on asiassa eteenpäin.

Jukka Mattsson

Irma menee nyt vaan nukkumaan että muutkin potilaan saavat nukkua rauhassa.
Minusta tuo edellisen kirjoittajan mietteet tulivat sydämestä! Tätähän se todellisuus on nykypäivänä... toisin kuin näillä sodan jälkeiseisiltä jotka eivät työttömyyttä ole koskaan nähneetkään.

Irma Asikainen

Nyt olisi syytä kuljettaa kaikki työttömät lääkärintarkastuksen kautta ja kasia sillä tavalla työkykyiset työkyvyttömistä ja vapauttaa heidät tästä paskamaisesta sorrosta. Sen jälkeen pitäisi karsinoida ne, jotka edes jollain tavalla täyttävät muut työhän osallistumisen kriteerit, minkä jälkeen nämä aktivointitoimet voisikin sittenkeskittyneesti kohdistaa tähän jäljelle jääneeseen, potentiaaliseen ryhmään. Tälle väliin jäävälle "roskasakille", niin kuin tässä eräs päättäjä totesi, pitäisi järjestääjotain kuntouttavaa harrastetoimintaa, sekä pitää heitä silmällä ja katsoa, josko heistä vielä saisi kalua, jollloin heidätkin voisi siirtää sinne ykköskaartiin, jossa työllistämistoimet olisivat tehokkimmillaan. tämä on tietysti karkea jaottelu, mutta laku sekin olisi. Näiden ryhmien sisällä voisi sitten tietysti toimia pienempiä ryhmiä (resurssien puitteissa), mutt tällöin vältyttäisi ainakin siltä, että ei kurmootettaisi ssellaisia ihmisiä, joilla ei ole mitään mahdollisuuksia työelämässä ja samala säästettäisi resursseja työkuntoisten ohjaukseen.

Harri Tapani

Onhan tuota selvitetty, mutta kun se vapaaehtoisten työttömien määrä oli oikeasti niin pieni, että sen pompottelukin oli oikeasti aika turhaa:

"varsinaista vapaaehtoista työttömyyttä löytyy niin vähän, että sellaista termiä ei välttämättä kannatta edes käyttää... yhteiskunta ampuu käytännössä ruutia taivaalle."

https://www.uusisuomi.fi/comment/769165#comment-769165

Kyse on ihan muusta kuin työttömien työllistämisestä.

Irma Asikainen

"Kyse on ihan muusta kuin työttömien työllistämisestä." Olen samaa mieltä ja nekin vähät resurssit, joita siihen tarkoitukseen on käytössä on suunnattu ihan väärin. ainakin 2/3 työttömistä voisi jättää aktiivisten toimenpiteiden ulkopuolelle ja keksittää ne esurssit näiden työhaluisten auttamiseen. Se,mitä tälle väliin jäävälle osalle tehdää, on jo vaikeampaa sillä siihen joukkoon sisältyy jos jonkimmoista sukan kuluttajaa, eikä heille kaikille voi yksilöllistäohjausta järjestää, eikä kannatakaan, koska se ei tulisi johtamaanmihinkään.

Marja-Liisa Kalkela

Sekavaa on. Kun työttömyysturvasta on sovittu ja rahat kerätään palkansaajilta.Niin miten Hallitus voi määrätä ehdot niihin jos kerta liitot niistä päättää?
Taitaa ollakkin niin että rahat kiertääkin valtion kirstusta kaikkiin töttömyysturvaan ?
Eihän se muuten voisi puuttua ansisosidonnaisiin ja sen ehtoihin.
Eikä se voisi määrätä Aktiivitoimiin eikä tehdä ehtoja työttömyysturvan saamisiin.

Työttömyysturvajärjestelmää koordinoi pääasiassa Kansaneläkelaitos Kela ja rahoittaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan osalta Työttömyysvakuutusrahasto TVR.

https://blog.kauppalehti.fi/viivan-alla/ansiosidonnainen-tyottomyysturva...
(Eikö Maksajat olleet valmiita maksamaan tuota kaikille palkansaajille? Siis Työnantajapuoli ja Valtio?) ja siksi kai hallitus voikin ladella ehtoja tuohon

https://www.tyj.fi/fin/ansiopaivaraha/yrittajan_ansiopaivaraha/yrittajan...
Miksi vain palkansaajien työttömyysturvasta on iso meteli?
Samaa tukea ,turvaa elantoa myös Luopumistuki ja vielä ilman ehtoja pidemmän aikaa vielä.Ilman velvoitteita.

Mutta vain palkansaajat on nostettu tikunnokkaan vaikka kustantavat itse oman sosiaali ja työttömyysturvansa.

Marraskuussa 2015 toimeentulotukea saaneista työttömien osuus oli 56,2
prosenttia

Ja tämä on se "Toisaikainen" tuki ollut työttömillä osalla -94-18 "toisaikaisesti" jossa on ehdot tehty jo-94 .Joka vähentää muita tukia ja nyt tehty siitä vastiikkeellinen.
Ns.köyhyysloukku. Kun ansaitse jotain Kela vähentää sen tuesta ja elantosi ei parane yhtään vaikka tekisit työtä ja työkeikkoja.
Perustulo 560e vähennetään toimeentulotuesta työttömältä.
Tiilikaisen lupaama 300e vähennetään toimeentulotuesta.
Jos saa toimeentulotukea .
Näin saadaan nöyriä ex-palkansaajia jotka on pudonnut ansiosidonnaiselta työmarkkinatuelle/toimeentulotuelle , ilmaistyöntekijöitä Hurstin leipäjonoon.

Jos työttömyysturvan on tarkoitus turvata elanto kun säännölliset tulot loppuu irtisanomisella,on se myös turvattava sitä elantoa ilman mitään ehtoja.
Ei voi olla niin että osa saa rahaa verovaroista tekemättä mitään sen eteen ja osalta vaaditaan vastinetta sosiaali ja työttömyysturvaa vastaan.