Keskiviikko 19.6.2019

Orpo: Hallitus koolle jo tiistaina? – Tasa-arvonäkökulma ”hyvin relevantti” uuden ministerin valinnassa

Luotu: 
5.2.2018 12:44
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Paula Risikko siirtyy sisäministerin tehtävästä eduskunnan puhemieheksi, joten kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo tarvitsee Risikolle korvaajan hallitukseen. Arkistokuva.
|

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo myöntää, että hänellä on jo ajatuksia uudesta sisäministeristä.

–Paljon on ajatuksia aiheeseen liittyen, Orpo toteaa.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä päätti esittää nykyistä sisäministeriä Paula Risikkoa (kok.) eduskunnan puhemieheksi.

Puhemiehen valinnan tekee lopullisesti vasta eduskunnan kaikki kansanedustajat, eikä kokoomuksessa vielä maanantaina tehty päätöstä Risikon seuraajasta tai mahdollisesta ministerikierrätyksessä. Lisäksi kokoomuksessa puoluehallitus osallistuu ministerivalintoihin.

Mahdolliseen ministerikierrätykseen Orpo ei halunnut ottaa kantaa.

Puheenjohtaja Orpo kertoo, että hallitus voitaisiin mahdollisesti kutsua koolle jo huomiselle tiistaille valtiopäivien avajaisten jälkeen.

–Tämä menee käytännössä niin, että jos ja kun ministeri Risikko valitaan eduskunnan puhemieheksi, niin tehtävä alkaa käytännössä siitä hetkestä. Siitä hetkestä päättyy myös ministerin tehtävä, Orpo selventää.

Risikko on sisäministerinä toiminut myös osana sote-uudistusta ratkonutta niin kutsuttua reformiministerien ryhmää. Orpo ei vielä maanantaina osannut sanoa, jatkaako Risikon tilalle valittava sisäministeri myös tässä tehtävässä.

–Ratkomme ministeriryhmän sisäiset työnjaot sitten kun ministerivalinta tehty.

Puhemiesvalinnassa esiin nousi myös keskustelu sukupuolesta ja tasa-arvosta. Ennen joulua poliittiset naisjohtajat yli puoluerajojen ottivat yhdessä kantaa, että puhemiehistöön avautuviin tehtäviin olisi syytä esittää naisia.

Orpo myöntää, että puhemiesvalinnan kohdalla oli ”tasa-arvoteon paikka”.

–Mutta haluan korostaa, että emme valinneet ensisijaisesti naista vaan Paula Risikon, Orpo aloitti.

–Joka vastaa miestä, Risikko näpäytti.

–Ja on niin kokenut ja osaava, että kun sattui täyttymään nämä molemmat kriteerit kerralla, niin silloin oli aika selvä.

Samalla Orpo vihjasi, että Risikon tilalle kokoomuksen ministeriryhmään nousisi myös nainen. Tällä hetkellä kokoomuksen viidestä ministeristä kolme on miehiä ja kaksi Risikko mukaan lukien naisia.

–Minusta tasa-arvonäkökulma on hyvin relevantti. Mutta päätökset tehdään puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän kanssa, sanoo Orpo.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Mikko Toivonen

Orpolla on omat relevanssinsa kuten maahanmuuttoasioissa: Ktsaotaan ensin mitä Ruotsi tekee ja tehdään siitä huono kopi. Ministeriasiassa sukupuoli.

Minä valitsisin ministerin vain osoitetun pätevyyden, enkä lainkaan sukupuolen pohjalta.
Ruotsi taas en mallina muutenkaan köyttäöisi vaan ajattelisin joko itse tai hakisin ajatteluapua laajalti ja objektiivisesti koko maailmasta

Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
Tasa-arvonäkökulma
Sisältääkö se myös tasa-arvon työttömen oikeuksista muihiin nähden?
esim:
Yhdenvertaisuuslaissa Aktiivitoimissa ,työelämässä?
TES mukaiset palkat työttömille ,työstä?
Kelan maksamassa Kansan sosiaaliturvassa samat etuudet ilman vasteekkeelisuutta ja leikkauksia?

Kansalaisten pitäisi perustulain mukaan olla tasa-arvoisia lakien edessä ja tehdyissä sopimuksissa . Laithan tekee eduskunta.
Miten on laki-ministeri kok. ja kok rahaministeri?

Antti Harkila

Kertokaa höpöttäjät kuka olisi paras uusi ministeri! Ainakin kolmissa edellisissä eduskuntvaaleissa on nettihhöpöttäjien kommenteista päätellen valittu huonot edustajat! Miksi? Paljastatte taas tietämättömyytenne ja kouluakäymättömyytenne! Toistuu taas 2019!

Marja-Liisa Kalkela

1)Jos eduskuntaan pääsyä käytetään ponnahduslautana "pörriäisten" virkoihin tai häipymistä kesken kauden EU virkoihin.
2) Tai jos kansa ei enää antanut valtakirjaa ja pudotti eduskunnasta.Mutta palataankin takaisin erityisavustajana jolloin valtaa on enemmän .
3)Tai äänestät puoluetta ja sen ehdokasta,kesken kauden ehdokkaasi hyppääkin vastakkaiseen puolueeseen .
4) Ensin olet vienyt Suomea EU .Sitten vastustat Eu. Palaat hallitukseen ministeriksi ajamaan EU politiikka.Vastustat taas EU mutta olet valmis taas ministeriksi ajamaan Suomen valtion sopimaa EU politiikkaa.

-Niin mitä pitäisi äänestäjän ajatella "sirkusmäen" touhuista ja edustajista?
a)Koko vaalikausi pysytään siinä tehtävässä mihin on itse pyrkinyt vaaleissa ,eduskunnassa.
b) Elinkeinoelämän virkoihin vasta karenssiajan jälkeen.
c) Sipilän lupaamat poliittiset palkkiovirat pois ja virkoihin yleinen haku.
(eduskunnassa istuminen ei tuo pätevyyttä mihinkään virkaan)