Sunnuntai 21.10.2018

Väyrynen syytti maksetusta lausunnosta, keskusta ei tiedä summaa: ”Mielellään maksaa – Ehkä säännöt menevät perille nyt”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
8.2.2018 18:32
  • Kuva: Alma Media arkisto / Lauri Nurmi
    Kuva
    Juha Rehula (vas.) ja Jouni Ovaska (oik.) keskustan puoluekokouksessa Seinäjoella 11.6.2016. Puolueen seuraava puheenjohtajavaali käydään Sotkamon puoluekokouksessa tänä kesänä.
|

Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska ei tiedä, millainen lasku puolueen käyttämästä konsulttipalvelusta rapsahtaa. Puolue tilasi asiantuntijalausunnon siitä, miten puolueen sääntöjä pitäisi tulkita Paavo Väyrysen kohdalla.

Väyrynen pyrkii keskustan puheenjohtajaksi, vaikka hän on perustanut oman Kansalaispuolueen ajauduttuaan ristiriitoihin vanhassa viiteryhmässään.

Arvion tilanteesta laativat yksityisoikeuden asiantuntijat professori Heikki Halila ja ministeri Lauri Tarasti keskustan pyytämässä lausunnossa. Pitkän uran virkamiehenä tehnyt Tarasti veti aikoinaan vaalirahoituksen avoimuutta edistänyttä työryhmää. Halila on Helsingin yliopiston professori.

Keskustan kuulemien asiantuntijoiden mukaan puolueen puheenjohtajaksi ei voida nykyisten sääntöjen mukaan valita jäsentä, joka kuuluu samalla muuhun puolueeseen. Väyrysen pitäisi siis erota perustamastaan Kansalaispuolueesta, jos hän mielii keskustan johtoon. Keskustan puoluehallitus linjasi tänään yhtyvänsä asiantuntijalausuntoon ja katsoi, ettei Väyrynen ole vaalikelpoinen.

Lue tarkemmin: Keskusta linjasi Paavo Väyrysen ulos: ”Ei ole vaalikelpoinen”

Väyrynen lyttäsi linjauksen heti. Väyrysen mukaan asiantuntijoiden lausunto osoittaa sääntöjen olevan tulkinnanvaraiset.

–Tästä syystä he ehdottavatkin sääntöjen muuttamista. Lausunnon mukaan vaalikelpoisuuden ratkaisee puoluekokous.

–Keskustan puoluehallitus on kahdelta yhdistysoikeuden asiantuntijalta hankitun maksetun lausunnon perusteella omaksunut tulkinnan, jonka mukaan en voisi olla vaalikelpoinen Sotkamon puoluekokouksessa toimeenpantavassa puolueen puheenjohtajan vaalissa.

Puoluesihteeri Ovaska kertoo Uudelle Suomelle, ettei asiantuntijoiden tekemästä työstä ole tullut vielä laskua. Hän ei suostu arvioimaan summaa millään tavalla tässä vaiheessa.

–Tärkeintä on, että tällainen selvitys nyt tehtiin, Ovaska sanoo uudelle Suomelle.

–Mielellään myöskin maksaa siitä, että säännöt tulevat selväksi kaikille. Jos ne eivät sanotulla ja todetulla tavalla mene perille, ehkä ne menevät sitten, kun Suomen huippuasiantuntijat sen sanovat ääneen, että samat pelisäännöt koskevat kaikkia.

Et siis käytännössä tiedä summaa tällä hetkellä?

–En tiedä vielä. En osaa sanoa, kuinka paljon tähän on työtunteja käytetty.

Kerrotteko summan julkisuuteen, kun se tulee tietoon?

–En osaa sanoa, mitä Halila ja Tarasti haluavat laskutuksestaan sanoa, että haluavatko he kertoa, mutta mikäli se heille on mahdollista, niin eihän siinä sitten (mitään).

Miksi valittiin juuri Heikki Halila ja Lauri Tarasti asiantuntijoiksi?

–He ovat ykkösiä tässä maassa yhdistysoikeusasioissa.

Ovaskan mielestä tilattu lausunto palvelee erittäin hyvin tarkoitustaan eli sitä, että pystyään osoittamaan säännöt ja periaatteet ”tällaiselle henkilölle, joka yrittää loikkia eri puolueiden välillä”. Lausunto tilattiin, koska sääntöjen tulkinnassa oli epäselvyyttä.

–Silloin kannattaa pyytää sellaisten ihmisten asiantuntemusta, jotka ovat tässä Suomessa yhdistyslaissa huippuja, eli ettei lähdetä myöskään kukaan meistä maallikkotuomarina toteamaan, että mikä se tulos on.

Eli siinä mielessä tässä yhteydessä on ok käyttää konsulttipalvelua?

–Tällä varmistetaan ennen kaikkea se, että toimitaan sääntöjen ja lain mukaisella tavalla.

Lue myös:

Ulos rajattu Väyrynen ärähti keskustalle: ”Maksettu lausunto – Vältellään keskustelua”

IL: Juha Sipilä toivottaa Väyrysen yhä pj-kisaan keskustan ehdoilla

Asiantuntijat keskustalle: Säännöissä Väyrysen mentävä porsaanreikä

USU: 34 vastustaa – keskustan kansanedustajilta tyrmäys Paavo Väyrysen pelille

Näkökulma: Pääministeri Juha Sipilän puolue sutii

Jaa artikkeli:

Kommentit

Harri Tapani

Keskusta käyttänyt ennenkin kosultteja jokus itten on maksanut:

"McKinseyn I hallitus yksityisti yliopistot, McKinseyn II hallitus tekee selvää Suomen terveydenhuollosta

McKinsey ehdotti vuonna 2007:

- tilaaja-tuottajamallit ja liikelaitostaminen kunnallisissa palveluissa
- työnantajamaksujen pienentäminen
- julkisen terveydenhuollon maksujen korotus
- työttömyysturvan ehtojen tiukentaminen
- yritysten aseman vahvistaminen yliopistojen hallinnossa
- korkeakoulupaikkojen kohdentaminen yritysten tarpeiden mukaan
- opetuksen maksullisuus muualta tuleville
- kansainvälisille yrityksille suunnatun markkinoinnin lisääminen..."

http://turjalainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/43266-mckinseyn-i-hallitus-y...

Tuula Koksu

Että Paavo jaksaakin.. itse on hajottamassa Keskustaa ja yrittää hyödyntää hallituspuolueena toimivan puolueen normi kannatuksen laskua. Siis hajoita ja hallitse-periaatteella omat tarpeet ensin , rakkaan puolueensa yhtenäisyydestä viis!. Kova on Paavolla pyrky olla esillä :-D .. oikein naurattaa tuo Eu vastaisuuskin, kun kumminkin sieltä saatu palkka ja edut on Paavolle maistuneet oikein hyvin..