Sunnuntai 27.5.2018

”Erosin tänä aamuna Tehystä” – Liittojohdon hehkuttama sopimus repii hoitoalaa

Jaa artikkeli:
Luotu: 
9.2.2018 10:00
Päivitetty: 
9.2.2018 10:05
  • Kuva: Kimmo Haapala / Alma Talent
    Kuva
    Kunta-alalle syntynyt neuvottelutulos uudesta työehtosopimuksesta ei tyydytä jäsenistöä.
|

Kunta-alalle syntynyt neuvottelutulos uudesta työehtosopimuksesta jakaa mielipiteitä hoitoalalla. Etenkin sopimuksen ensimmäisenä liittona viime yönä hyväksyneen Tehyn jäsenet antavat liiton johdolle raivoisaa palautetta sosiaalisessa mediassa.

– Tein oman ratkaisuni, eli erosin tänä aamuna Tehystä ja liityin erääseen työttömyyskassaan. Konkreettinen säästö itselleni on tästä 400 euroa/VUOSI, se on jo pieni kompensaatio aiemmista menetyksistä, kommentoi eräs tehyläinen järjestön Facebook-sivulla.

Sivun keskustelu on pääosin negatiivista, mutta mukaan mahtuu niitäkin, jotka pitävät sopimusta yleisen linjan mukaisine palkankorotuksineen ja lomarahaleikkauksen kompensaatioineen hyvänä.

Myös Superin jäsenistöstä iso osa tyrmää neuvottelutuloksen Facebook-keskustelun perusteella, raportoi jäsenistön reaktiosta ensin kertonut Iltalehti.

Tehyn johto puolestaan on hehkuttanut saavutettua tulosta estotta.

– Tehyn valtuusto hyväksyi hetki sitten yksimielisesti neuvottelutuloksen. Hei oikeasti, me saadaan se oma sopimus!! Kirjoitti puheenjohtaja Millariikka Rytkönen Twitterissä.

Hänen twiittinsä alta löytyy ihmettelevää kritiikkiä sekä pohdintaa siitä, saiko Tehy todella oman sopimuksensa. Esimerkiksi Helsingin Sanomien mukaan sairaanhoitajat eivät saaneet omaa sopimusta, vaan asian pohdinta siirtyy työryhmään. Tehyn ja Superin tiedotteen mukaan ”nyt ollaan voimakkaasti matkalla kohti omaa sopimusta, jonka valmistelu alkaa heti”.

Rytkösen lisäksi muun muassa tehyläinen pääluottamusmies Juha Honkakoski kirjoittaa, että ”tämä on urani paras kokonaispaketti, huomioiden mikä on tilanne tällä hetkellä ja mihin ollaan menossa”.

– Rahaa tulee prosentteina enemmän, kuin yleinen linja ja pitää huomioida tekstimuutokset, jotka on tärkeitä meille, hän toteaa.

Alla Tehyn puheenjohtajan Millariikka Rytkösen Twitter-reaktioita sopimukseen.

 

Lue lisää:

Työntekijöille 260 € käteen ja bonuksena ”palkallinen hoitovapaa” – Lomarahaleikkaus hyvitetään sittenkin

”Että jollain on pokkaa” – TE: Tehyn sopimusväite hämmästyttää muissa liitoissa

Tehy äimistyi ”saivartelua” sopimuksesta: ”Tämä on järjestösotaa”

Työnantaja ampuu alas Tehy-pomon väitteen: ”Mitään omaa sopimusta ei ole luvattu”

”Erosin tänä aamuna Tehystä” – Liittojohdon hehkuttama sopimus repii hoitoalaa

Jaa artikkeli:

Kommentit

Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
erosin tänä aamuna Tehystä ja liityin erääseen työttömyyskassaan. Konkreettinen säästö itselleni on tästä 400 euroa.

Niinkö? Mites se toinen "kassa" nyt maksaa enemmän kuin mitä kuntapuolen päättäjät lupasi? Onko se edes neuvottelupöydissä mukana?
SAK AY-liittona?

Kun yritykset maksaa 40% ,valtio yli 50% työttömyysturvasta .Niin miksei nuo maksajat ei maksa kaikille ansiosidonnaistapäivärahaa työttömyyden ajalta?
Jokaiseltahan peritään tilistä työttömyysvakuutusmaksu.Nyt 1,9% palkasta-18 lähtien.
Oletko miettinyt sitä että miten hallitus pääsee sanelemaan "liittojen" maksamiin korvauksiin ansioturvan keston leikkaukset ja Aktiivimallin ehdot niihin?
Tulisko ne yrityksiltä ja valtion kirstusta ja "työnantaja" latelee niihin ehdot?

Seppo Viljakainen

Marja-Liisa

"erosin tänä aamuna Tehystä ja liityin erääseen työttömyyskassaan. Konkreettinen säästö itselleni on tästä 400 euroa."

Minulla ei ole mitään mielipidettä ko. asiasta, mutta jos tosissaan ihmettelit tuota yllä olevaa kommenttia, niin käsittääkseni siinä tarkoitetaan vuosimaksujen eroa ammatiyhditys+kassan jädenyyden ja pelkän kassan jäsenyyden välillä.

Marja-Liisa Kalkela

Kyllä niin ymmärsin minäkin. Mutta oliko liitto mihin hän liittyi neuvottelupöydissä? esim.YTK ei ole. Olisiko enemmän liitoilla voimaa jos nuo edm.liiton n.360 000 jäsentä olisi SAK-AY-liittojen jäseniä?
Sitä tarkoitin. Nythän edm.puolesta neuvottelee vain työnantajapuoli.

Lauri Kiiski

Tehyn palkankorotus on muiden veronkorotus. Koska maa velkaantuu edelleen yli 3 miljardin euron vuosivauhdilla, TEHY:n palkankorotukset tulevat maksuun tuleville sukupolville näiden verotaakan kasvaessa.

Kyllähän tämä tästä leviää muillekin aloille, ja taas on yksi Sari Sairaanhoitaja-paketti kortensa kekoon asettanut.

Suomessa on muuten Euroopan suurin ja kallein julkinen sektori. Hoitajien määrässäkin suhteessa asukaslukuun olemme täysin lyömättömiä.

Mikko Raatikainen

No mitä niille hoitajille pitäisi sinun mielestä maksaa palkkaa?....vai pitäisikö edes maksaa?

Millä hoitajien sinun mielestä kuuluisi elää?....kynsiä syömällä?
Onko se hoitajien vika jos päättäjät ovat luoneet paskan julkisen sektorin ja hoitajien täytyisi sen vuoksi tehdä töitä ilmaiseksi sekä työpäivän jälkeen kerjätä ruokarahat sossusta?
Eikö hoitajille kuulu palkkaa, koska se on verorahoista pois....mihin ne verorahat sitten kuuluisi käyttää jos ei esim sairaanhoitajien palkkoihin?

JOS olet sitä mieltä että julkinen sektori on paska ja sairaanhoito kuuluisi yksityistää, niin saisiko hoitajat sitten tienata työstä palkkaakin?
Kuuluisiko julkisella sektorilla työskentelevän tehdä työt ilmaiseksi ettei verorahat menisi hukkaan, mutta yksityisellä saisi tienata jopa pientä palkkaakin?

Mikä olisi sinun mielestä kohtuullinen ratkaisu jolla sinuakin joskus hoitavat sairaanhoitajat pystyisivät elättämään itsensä työllä...vai kuulutko Nallen kanssa samaan porukkaan, joka sanoo että palkalla itsensä elättäminen on jo vanhanaikaista ajattelua?

Lauri Kiiski

Palkankorotusten tulisi olla mahdollisia vasta sitten, kun julkisella sektorilla on pelivaraa eli ns. ylijäämää viimeisen viivan alla. Tällainen touhu on kuin suoraan Kreikasta 2000-luvun alkupuolelta.

Suomessa tulisi pienentää julkista sektoria ja julkisia menoja, keventää byrokratiaa ja keventää verotusta.

Palkankorotukset ilman tuottavuuden kasvua ovat alapäänjuttuja ilman vastuuta.

Markus Vuorivirta
Vastaus kommenttiin #12

Suomalainen yhteiskunta on siitä hassu, kun meni tällä maalla hyvin tai huonosti se itkuvirsi on aina käynnissä... Ei tässä maassa ole koskaan sellaista "pelivaraa". Ne rahat kun käytetään ihan kaikkeen muuhun kuin oman kansan hyvinvointiin tai kehittämiseen. Itse asiassa näistähän täällä koko ajan nipistetään pois. Silti kuitenkin valtion budjetti on suurempi kuin koskaan, niin kuin se niin kutsuttu velkaantuminenkin. Mutta niin. Hyvä kysymys on: mihin ne rahat sitten menevät ja pitäisi pistää jos nyt ei sairaanhoitoon sitten saa pistää.

Niin ja korostan vielä. Sitä hyvää päivää ei tähän maahan koskaan tule! Tällä maalla oli jo tilaisuutensa ja se ryssi sen. Siitä on nyt 10 vuotta... Niin hyviä aikoja ei koskaan enää tule. SILTI kaikesta nipistettiin ja itkuvirsi oli käynnissä...

Mikko Raatikainen
Vastaus kommenttiin #12

Mitä se julkisen puolen sairaanhoitaja voi tuottaa muuta kuin terveyttä?
Pitäisikö sen palkka olla 0 koska se ei todellisuudessa tuota mitään.

Sen palkka maksetaan verovaroista...koko terveydenhuolto kustannetaan verovaroista....ei julkisen terveydenhoiitajan työ ole sitä joka tätä maata elättää, vaan ne on sitä porukkaa jotka yrittää pitää hengissä niitä jotka sitä rahaa yrittävät tehdä.

Pitäisikö heidän tehdä työtä nälkäpalkalla, että verorahat voidaan käyttää "viisaammin" ?????

Pasi Anttila

Mikä leviää? Korotuksethan oli ihan linjassa tämän "suomenmallin" kanssa. Jos tarkoitat kikystä irtaantumista niin en voi olla iloisempi. Se sopimushan oli täysin turha. Kannattaisi kysyä miksi Sipilällä oli niin kiire tämän sopimuksen kanssa. Siksi että hän tiesi jo ennen tätä kiky sopimusta että ne parantuvat. Tämä tuloinsiirto omistajille piti saada tehtyä ennenkuin tilastot kertovat sen minkä hallitus jo tiesi.

Kuten Sak:sta sanottiin että koko sopimusta ei olisi tehty jos talousluvut olisi tiedetty.

Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
Hoitajien määrässäkin

Tulevista palkoista kilahtaa PK-yrityksille 100% eurot kulutuksessa ja verot ja ALV 14%-24%valtion kirstuun.
Ajattelitko sitä ollenkaan?
Vai pitäisikö hoitajien tehdä työtä työttömien tapaan sosiaaliturvaansa vastaan ja Kelasta "palkka"?

Marja-Liisa Kalkela

Vanha "virsi" taas käytössä?

Suomi poikkeaa muista Pohjoismaista suppeammalla
julkisella sektorillaan. Jos Suomi noudattaisi
skandinaavista mallia, julkisen sektorin työllisten
määrän tulisi olla noin 200 000 suurempi.
Suomen suppea julkinen sektori ei kuitenkaan
ole uusi asia eikä laman seuraus, vaan Suomen
julkinen työllisyys on aina ollut muita Pohjoismaita
vähäisempi.
- Viimeksi kuluneiden
25 vuoden aikana julkisen sektorin osuus
työllisyydestä on Suomessa ollut 20–25 prosentin
paikkeilla, Ruotsissa ja Tanskassa 30 prosentin
paikkeilla ja Norjakin liittyi viime vuosikymmenellä
Ruotsin ja Tanskan kerhoon.

Kirj.R.Julkunen
-suomalainen yhteiskuntatieteilijä. Hän on yhteiskuntatieteiden tohtori ja yhteiskuntapolitiikan dosentti sekä lehtori emerita Jyväskylän yliopistossa. Julkusen erityisaloja ovat hyvinvointivaltion ja työelämän tutkimus.

JK.Vai miten luulet että ne jonot synty SOTEA varten? Vietiin kuntien valtionosuuksia ja käsipareihin ei rittänyt rahaa.

Pasi Anttila

Onhan se iso ja koko julkisen sektorin (myös kunnat ym.) menot ovat kasvaneet vuodesta 2010 yli 10 mrd. et jotain tarttis tehdä. Mutta kyllä hoitajat ovat palkkansa ansainneet, eikä tämä muutaman prossan korotus ole juuri mikään kompensaatio siitä raskaasta työstä ja sen työn kuormittavuudesta. Joten katson että tätä julkista sektoria pitäisi "laihduttaa" muulla keinoin. Suomen virkamiehistön määrällä kuulemmaa hoitaisi ainakin 20 miljoonaisen väestön. Jossain on liikaa mutta en usko että se on terveydenhoito.

Marja-Liisa Kalkela

Juuri noin.
Millä kansan sosiaaliturva maksetaan ? Oikein.Kansalta kerätyillä veroilla kuntien ja valtion kautta. Kansa maksaa itse terveyspalvelut veroillaan.Niin sairaalat,terveyskeskukset,laitokset ,neuvolat,koulutetveydenhuolto ym.

Kun vilkaisin lukuja oli sosiaaliturva laskenut -15 jälkeen.
Sairaalat ym. hoivapalvelut kun ei toimi ilman käsipareja.Ei toimi nytkään vanhuspalvelut eikä lastenhuolto ,mielenterveyspuoli.

On aikoihin eletty kun jo palkansaajien työstä saamaa palkkaa kadehditaan.
Vastuu on ihmishengistä sentään .

Pasi Anttila
Vastaus kommenttiin #18

Jos tämä sopismus olisi ollut huono ei työnantajat olisi sitä näin helposti hyväksyneet. Kyllä he olisivat kestäneet näitä työtaistelutoimia pitempäänkin. Nyt jäi tuntu että heillä oli hirveä kiire päästä tämä hyväksymään. Hehän tässä voittivat.

Mitä tulee julkisen sektorin kokoon niin onhan se iso ja kustannukset nousee koko ajan mutta jos hoitajat joutuisivat odottamaan julkisen talouden tervehtymistä saadakseen korotukset olisis se aika epäinhimillistä. Ja kuka sanoo että niitä annettaisiin sittenkään. Kuka luottaa kehenkin. Eikä hoitajat pitäisi olla se ensimmäinen ryhmä jota tässä kurjistetaan. Luulen että julkisella puolella on paljonkin perkaamista ennen terveydenhoitoa.

Lauri Kiiski

Suomen julkiset menot ovat kasvaneet v. 2007 jälkeen 33 miljardia euroa ilman pienintäkään talouskasvua. Julkisen sektorin palkkasumma on kasvanuy samaan aikaaan n. 7 miljardia euroa ja myös ilman pienintäkään talouskasvua.

Suomessa julkisen sektorin palkat ovat 29,4 % kaikista palkoita ja Saksassa vain n. 16 %. Tämä ei ole edes koko totuus, sillä merkittävä osa Suomen julkisesta sektorista toimii nykyisin ns. yksityisellä puolella julkisomisteisissa liikelaitoksissa.

Hyvä ja itseasiassa ainoa käyttökelpoinen mittari on julkiset menot / BKT. Suomessa alkaa nyt olla maailman korkein verotus ja maksulliset julkiset palvelut, joka ei liene se paras sulka inkkaripäähineessä.

Marja-Liisa Kalkela
Vastaus kommenttiin #14

Totta.Saksassa hoitaa julkisenpuolen tehtäviä yksityinenpuoli enemmän.
Siihenhän täälläkin ollaan menossa. Ei nekään ei tee ilmaistyötä vaan tuottoja on saatava osakkeenomistajille.esim.Terv.pal.maksut nousi 27%-16.
Eikä se siihen jää.

Mitä taas veroihin tulee hallitus voisi pistää pääomatuloista maksamaan kunnallisveroa. Kunnat menettään.2-3 mrd/vuodessa.
Lain teki kepu,kok -93.

JK.Jos Attendoo ym.on pörssiyrityksiä ja Pihjalinnakin listautui pörssiin -16
ja kunnat on ulkoistanut palvelut edm.
Niin miten kuntien "vähistä" verovaroista nuo tekevät tuottoa osakkeenomistajille?
Siinä oli hallitukselle oppimista valtion velkoja varten .

Lauri Kiiski
Vastaus kommenttiin #16

Britanniassa on täysin ilmainen ja laadukas terveydenhoito NHS kaikelle kansalle. Perusterveydenhuolto on kokonaan yksityisten asemien ( GP:s ) järjestämä ja huolimatta terveydenhoidon maksuttomuudesta maan veroaste on kuitenkin paljon Suomea alemmalla tasolla.

Suomessa saa toisinaan odottaa aikaa terveyskeskuksiin kuukausien ajan, mikäli ei nyt ole aivan tavaton hätä. Resursseja kuitenkin on. Esimerkiksi meillähän on eniten hoitajia väestöön nähden koko Euroopassa tai koko Maailmassa ja lääkäreitäkin on liki 10.000 enemmän, kuin mitä oli v. 1990.

Tapio Mäkeläinen
Vastaus kommenttiin #16

Olen miettinyt samaa. Terveydenhuolto maksaa sen minkä maksaa eli onko se Arvaustalo vai tk.
Suomi rupeaa olemaan ykkössijalla esimerkiksi syövän hoidossa. Ja jokainen hoidetaan. Trumpin Amerikassa eturauhasleikkaus maksaa 70000 taalaa ja täällä 200.
Ne vakuutusmaksut on karseita. Kuitenkin pieniä verrattuna korkeakoulujen maksuihin. Suomessa ilmaista.
Eli kun yhteen laskee niin matalamman verotuksen USA ei ole keskituloisen paratiisi. Veroilla ei saa kuin tukialuksia ja raajarikkoja, joita nyt on jo 8 sodasta tällä hetkellä.
Kovasti taas tapetilla olevassa Vietnamin sodassa kuoli 60000 jenkkiä 12 vuodessa. Nyt kuolee saman verran opiaattien ja muiden huumeiden käyttöön vuodessa! Suurin osa reseptilääkkeisiin. Systeemi on
Länsimaiden kallein mutta onneksi tehottomin. Forbesin US Top 500 listaa lukiessa ymmärtää miksi. Suurimmat Arvaustalot ovat autojättien tai Boeingin kokoisia tai suurempia.
Eli väitän että meillä saa verojen vastineeksi konkretiaa mutta monissa maissa ei.
Pomotin aikoinaan jenkkilässä ollut hr-yksikköä ja sain perustiedot asiasta. Jos kelkasta putoat niin kusessa olet pahasti.

Marja-Liisa Kalkela
Vastaus kommenttiin #14

Nythän puhutaan terveyspalveluista
(Ei asehankinnoista julkisellepuolelle puolustusvoimille joka myös kuten pelastustoimet,poliisi ym.kuuluu julkiseenpuoleen)

Sosiaaliturva:
Asukasta kohden menot olivat 12 083 euroa.

Sosiaaliturvan menoista suhteellisesti suurin osuus eli 39,1 prosenttia oli vanhuuteen liittyviä menoja.
-Vanhuuteen liittyvät menot kasvoivat reaalisesti 4,5 prosenttia edellisestä vuodesta.
-Myös työttömyysmenot jatkoivat kasvuaan nousten 6,2 prosenttia .

Suomen sosiaaliturva rahoitetaan seuraavasti :

1.työnantajien maksuilla 34,4 prosenttia
2.vakuutetut maksavat 13,3 prosenttia
3.valtion rahoituksesta 26,5 prosenttia
4.kuntien rahoituksella 20,8 prosenttia.
Loput noin 5 prosenttia katetaan sosiaaliturvarahastojen tuotoilla.
2-4 kansa veroista.
Suomessa sosiaalimenotilastoista vastaa Terveyden ja hyvinvoinninlaitos.

Josta sairaalat ja laitokset saa rahat.
Kelan osuus on 27,8%
Työttömien osuus 7%
Eniten Kela maksaa eläkkeitä.

Lauri Kiiski
Vastaus kommenttiin #21

Vuonna 1990 terveydenhoidon ja sosiaaliturvan henkilöstön määrä oli n. 300.000 työntekijää. Tänään tuo määrä on n. 390.00, joten resursseissa kyllä löytyy. Muistaakseni v. 1990 jonot terveyskeskuksiinkin olivat liki tuntemattomia.

Lähde: OECD

Marja-Liisa Kalkela
Vastaus kommenttiin #24

Onko hoidon tarve lisääntynyt kun väki vanhenee? Yli miljoona eläkeläistä.
Vielä osalla vanhemmt elossa.
Hanki oma vakuutus ja käytä pörriäisiä. Tai käy Tallinnassa lääkärissä. Jos hoito täällä ei miellytä.
Rikka rokassa yhden henkilön verot noissa menoissa.

Adam Faro
Vastaus kommenttiin #24

hoitajien vuoronvaihtokielto sai aikaan viivettä hoidon toteutuksessa....totuus on että ilman kyseisen resurssin kykyä joustaa meillä olisi pulaa hoitajista tai hyväksyttäisiin viiveet ja sen seuraukset.
Onko hoitajia siis liikaa vai liian vähän......

Marja-Liisa Kalkela
Vastaus kommenttiin #28

lainaus:
Vuonna 1990 terveydenhoidon ja sosiaaliturvan henkilöstö

Maksoi ja teki isonikäpolven palkansaajat veroillaan.Kuten sosiaaliturvan kaikille. Jota sinäkin sait neuvolassa ja koulutereveydenhuollossa. +julkiseltapuolelta lisäksi ilmaisen koulun ja aterian koulupäivänä.

Pasi Anttila
Vastaus kommenttiin #15

Luulisin, voin toki olla väärässäkin että nämä "kynänpyörittäjät" löytäisivät työtä myös yksityiseltä puolelta, ovathan he korkeesti koulutettua väkeä. Salon ja Tampereen "nokialaiset" työntekijät ainakin ovat työllistyneet hyvin, niin muualle alalle tai perustaneet yrityksiä.

Jonkun hallituksen täytyisi aloittaa julkisen puolen remontti ja aloittaa se täsät "tuottamattomasta" puolesta.

Erkki Malinen

Ostetaanhan me tykkejäkin vaikka ei olis varaa, ei julkinen sektori hoitajien palkankorotuksiin kaadu. Sielä pitäis tehdä suursiivous hallinnossa ja vähentää pyrökratiaa, sillä se korjaantuu mutta paskanmarjat maakunta himmeli tulee vain lisää, ja tykkejäkin ostetaan lisää.

Kaarlo Erjala

Pahimpien marisijoiden näkemykset lisäävät kohtuuttomasti vaatimiamme palveluja. Vaivat pyritään hoitamaan viimeisen päälle, joten elinikämme kasvaa ja kasvaa. Samalla kumuloituu myös muistisairaiden määrä ja hoitohenkilöstön lisätarve. Kunnalliset työntekijät ansaitsevat taistelemansa sopimuksen, mutta onko meillä pitkään mahdollisuuksia säilyttää nykyinen elintasomme ?

Marja-Liisa Kalkela

Sosiaaliturvan menoja lisää myös tulonsiirrot verovaroista.
Samoin sen kymmenet erilaiset uudet etuudet määrätyille kohteille.
Vanheimpainrahat,kotihoidontuet,Takuueläke,luopumistuki,
sopeutumisraha jne..
Isonikäpolven aikana tuloja saavat sai vain 4x vuodessa lapsilisän .Ei muuta koska oli tuloja omaan elantoon.
Nyt kuitataan tulojen päälle 12x vuodessa erilaisia tukia 3v kotihoidontukea,17v lapsilisiä. Eläkettä ei hankita työnteolla vaan kuitataan takuueläkekkin verovaroista.
Ei ihme että verot huitelee pilviä.

Tapio Mäkeläinen

Tarttis ymmärtää, että työmarkkinahommissa pelataan suht pienillä prosenteilla / euroilla mutta todella suurilla kertoimilla.
Samoin selkävoitot eivät kuulu asiaan koska noita hommia tekevillä on on norsun muisti. Ala on sangen konservatiivinen alakaen istumajärjestyksestä ja kättelyvuoroista sovittelijalla.
Minusta noi kertaerät on krapularyyppyjä muutta päässia ettei ylitetty vienyiliittojen yk tasoa.
Kaiken kaikkiaan yleislorotuksista pitää päästä eroon koska siinä palkitaan alisuoriutujat vuodesta toiseen. Välivaihe olisi esim 0,5% minimi ja potti sit suorituksen mukaan. Tasajako kielletty.