Lauantai 24.2.2018

SDP-vaikuttaja sinisten ja Tanskan demarien linjoilla turvapaikkahakemuksissa: ”Tilanne olisi koko ajan hallittavissa”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
10.2.2018 11:20
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Valtteri Aaltosen mukaan turvapaikkajärjestelmän tulisi perustua Euroopan ulkopuolella oleviin pakolaisleireihin yhdistettynä kiintiöpakolaisjärjestelmään. Arkistokuvassa turvapaikanhakijoita Slovenian ja Itävallan rajalla.
|

SDP:n eduskuntaryhmän lakimies ja SDP:n Helsingin piirihallituksen jäsen Valtteri Aaltonen uskoo, että toimiva turvapaikkajärjestelmä voi rakentua vain EU:n yhteisen pakolaispolitiikan varaan ja sen tulisi perustua Euroopan ulkopuolella oleviin pakolaisleireihin yhdistettynä kiintiöpakolaisjärjestelmään.

–Suuri enemmistö pakolaisista on jo nyt pakolaisleireillä ja näin tulee joka tapauksessa myös tulevaisuudessa olemaan. Nykyisillään pakolaisleirit ovat kuitenkin surkeasti aliresurssoituja ja suuriman taakan niistä kantavat maat, jotka eivät itsekkään ole kovin rikkaita. EU:n ja länsimaiden pitäisi ottaa selkeästi suurempi vastuu järjestelmän rahoittamisesta, Aaltonen kommentoi Puheenvuoron blogissaan.

Hän arvioi, että jos länsimaat käyttäisivät leireillä oleviin pakolaisiin edes kohtuullisen osan nykyisin humanitäärisen maahanmuuton kustannuksiin laitettavasta rahasta, se moninkertaistaisi pakolaisleirien rahoituksen.

–Näin kaikille niiden asukkaille voitaisiin tarjota elämän edellytykset. Paremmilla resursseilla leireistä pitäisi kehittää kaupunkeja, joiden rakentamiseen myös asukkaat osallistuisivat ja joissa tarjolla olisi myös työtä ja koulutusta. En väitä, että noista mitään unelmien asuinpaikkoja tulisi, mutta taatusti parempaa, kuin mitä nykyään on tarjolla pakolaisten suurelle enemmistölle, Aaltonen kommentoi.

Jotta tällainen leirijärjestelmä toimisi, sen rahoituksen pitäisi Aaltosen mukaan tulla EU:n yhteisten sopimusten kautta, ei yksittäisiltä jäsenvaltioilta.  Näin torjuttaisiin hänen mukaansa se ilmeinen mahdollisuus, että jäsenmaat ryhtyisivät poliittisen käänteiden mukaan kansallisilla päätöksillä leikkaamaan rahoitusosuuttaan ja leirit jäisivät tyhjän päälle.

–Leireiltä sitten otettaisiin kiintiöpakolaisjärjestelmän (ja selkeästi nykyistä suurempien kiintiöiden) kautta pakolaisia Eurooppaan kiireellisyysjärjestyksessä, eli niitä joiden edellytykset pärjätä leireillä ovat huonoimmat. Siis orpolapsia, yksinhuoltajia, sairaita, yksin jääneitä vanhuksia, kokonaisia perheitä jne. Fiksua olisi, että EU-maiden rahoitusosuus systeemissä kytkettäisiin pakolaiskiintiöiden kokoon. Eli jos otat vähemmän, maksat enemmän, Aaltonen sanoo.

Tämän kaltainen järjestelmä olisi hänen mukaansa ”liki millä tahansa mittapuulla” nykyistä parempi.

–Euroja käytettäisiin enemmän siellä, missä niillä saadaan aikaan eniten. Eurooppaan asti ei toki tässäkään järjestelmässä pääsisi kuin pienehkö osa pakolaisista, mutta ne pääsevät valikoituisivat paljon järkevämmin kuin tähän asti. Siis ensisijaisesti pääsisivät ne, jotka tarvitsevat eniten apua ja joille juuri länsimaihin asti pääseminen voi olla selviämisen edellytys. Kun turvapaikkaa voisi hakea jo leiriltä ja toisaalta Euroopaan asti tulemisesta ei saisi etua, vähenisivät myös motiivit lähteä yrittämään hengenvaarallista Välimeren ylitystä, mikä säästäisi ihmishenkiä.

Hän korostaa, että tällaisessa mallissa esimerkiksi Suomeen otetut pakolaiset pääsisivät heti aloittamaan kotoutumisprosessin ja etsimään paikkaansa yhteiskunnassa sen sijaan, että viettäisivät jopa vuosia epävarmuudessa vastaanottokeskuksissa.

–Myöskin elintasoperusteinen turvapaikanhaku luultavasti loppuisi varsin tehokkaasti ja vapauttaisi voimavaroja oikeasti hädänalaisimpien auttamiseen. Ylipäänsä tilanne olisi koko ajan hallittavissa, mikä todennäköisesti vahvistaisi pakolaisjärjestelmän hyväksyttävyyttä kansalaisten silmissä, hän toteaa.

Tanskan sosialidemokraattinen puolue ehdotti viikolla vastaavanlaista mallia. Puolueen suunnitelman mukaan Tanska siirtäisi jatkossa niin sanotut ”spontaanit” turvapaikanhakijat tanskalaisten pyörittämään vastaanottokeskukseen, joka sijaitsisi jossakin kolmannessa maassa – todennäköisimmin pohjoisessa Afrikassa.

Suomessa hallituspuolue Sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja, Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho viittasi keskiviikkona Tanskasta tulleeseen ehdotukseen ja toisti puolueensa vaatimuksen turvapaikkahakemusten käsittelyn siirtämisestä Euroopan ulkopuolelle.

Lue myös:

Vaatimus hallituksesta: ”Turvapaikkahakemusten käsittely siirrettävä EU:n ulkopuolelle”

Tanskan demaripuolue: Rajat kiinni turvapaikanhakijoilta – vastaanottokeskukset Afrikkaan

Mykkänen nosti heti sisäministerin akuutin haasteen: ”Meillä on 10000 kielteisen päätöksen saanutta turvapaikanhakijaa”

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Eero Pekonen

Niin, olen jo ajat sitten kommentoinut, että jos demarit olisivat harjoittaneet vähänkin tolkullista maahanmuuttopolitiikkaa, niin puolueen kannatus olis noin 30 prosenttia. Nyt taitaa olla jo liian myöhäistä muuttaa linjaa. Ei vaikuta kovin uskottavalta. Se Haatainenki kielsi jopa edes puhumasta...

Marja-Liisa Kalkela

Käys lukemassa mikä on tämän hallituksen maahanmuutto politiikkaa .
Elinkeinoelämä ja hallitus ."Työvoimapula" n.1,8 milj. työvoimapulanpoistajaa jo Vanhasen ajoilta.
Sitähän Vartiainenkin on hokenut koko aika.
Mut ku ne demarit vaikka eduskunnassa on 9 eri puoluetta ja 200 kansanedustajaa joista demareita on nyt vain 34 .
Niiden äänillä ei päätetä mitään vaikka olisi Lipponenkin mukana.

Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
jos demarit olisivat harjoittaneet vähänkin tolkullista maahanmuuttopolitiikkaa

-Kokoomuksen hallituksessako? Sdp 42-158 muut kansanedustajat.
Maahanmuutto Sisäministeri P.Räsänen kok-hallitus.

-Vai oppositiosta sdp Vanhasen ,Sipilän hallituksen aikana?
Maahanmuutto: Kok Holmlund,Astriid T. rkp-07-11
Sipilän hallituksessa Orpo,Risikko kok.-15-19

Oppositio ei käy EU sopimassa sopimuksia pakolaisista.Vaan hallituksen pääministerit.+ sisäministeri.

SDP pääministeri viimeeksi -99-03
Sisäministeri Rajamäki -03-07

Timo Kaurala

Järjen ääni alkaa voittaa demareissakin... Tai sitten vain lähestyvien vaalien alla hiipuva kannatus alkaa pelottamaan...
Samanlaisen ehdotuksen tekijöitä vielä vuonna 2015 demarit olivat suu vaahdossa haukkumassa natseiksi ja rasisteiksi.

Kimmo Tallqvist

Eikä pelkästään demarit.
2015 kun kirjoitin valtamediaan lue;valhe mediaan lähes identtisen ehdotuksen hotspot keskuksista pohjois-afrikkaan ja elintasoperusteisesta laittomasta maahantunkeutumisesta ihmissalakuljettajien ja dollarien avulla niin kirjoitukset sensuroitiin vihapuheena.
2018 ne ovat vihdoin järkipuhetta.
EU on Suomi mukaanlukien haaskannut miljardeja täysin toimimattomaan elintasosiirtolaisten eliitti sosiaaliturvaan ja vastaanottoon.
Tuolla rahalla olisi tuhatkertaisesti autettu niitä ihan oikeita pakolaisia leireillä kolmansissa maissa.
Toki niitä ihan oikeitakin pakolaisia on ollut joukossa mukana mutta niitä valtamedian tunteisiin vetoavia sotaa aidosti pakenevia pikkulapsia perheineen Syyriasta on Suomeenkin tullut vain kovin ja harvinaisen vähän.

Timo-Pekka Mustakallio

No hyvä, ainakin raportit leireiltä puhuvat kurjista oloista, joita toki pitäisi kohentaa.

Ensimmäinen askel olisi kuitenkin länsimaiden ja etenkin USA:n lopettaa sekaantumiset ja sotilasseikkailut esimerkiksi Lähi-Idän alueella. Mutta nähtäisiinkö se ihme, että USA nyt vastaisi seuraamuksista laittomasta sodastaan Irakissa, ja yhtä rikollisista yrityksistä kaataa Syyrian Assad-hallinto sijaistaistelijoiden avulla? Eipä tietenkään, velkaantunut valtakuntahan pikemminkin on uhkaillut vähentää avustustaan YK:n pakolaisjärjestölle, eli asiat sotkettuaan maasilmanhäirikkö USA luikkii vastuutaan pakoon. Entä missä ovat vaikkapa Iso-Britannian ja Ranskan lisäpanostukset - maina, jotka YK-valtuutensa ylittäen pommittivat Libyaa 2011 (mikä avasi portit pakolaistulvalle Afrikasta), ja Syyriaa 2015 (mikä käynnisti vuolaan pakolaisvirran Lähi-Idästä Eurooppaan)?

Kyseisissä maissa perus-Jimmuh, perus-James ja perus-Jean ovat varmaan aivan yhtä ihmeissään mitä heidän johtajiensa päissä oikein liikkui heidän kylväessä sekasortoa, ja miten heikko onkaan heidän vastauksensa, kun satona on pakolaisaalto kotikonnuillekin.

Erkki Malinen

Nämä yltiö suvakit on pilanneet koko pakolaispolitiikan. Nyt tulee järkeviä ehdotuksia, ei mikään järjestelmä kestä sitä että sinä voit tulla rajan yli sanomalla että olet pakolainen. Ja tämä pitäis näitten suvakkien tajuta, niin pakolaisten asema korjaantuu. Nämä suvakit ajaa vain omaa asiaa, luulevat olevansa muita parempia.

Pasi Anttila

Itseasiassa Suomen ei pitäisi ottaa yhtään pakolaista, ilmatopoliittisista syistä.
Suomi on vihdoin päässyt sille urale missä syntyvyys laskee ja ilman maahanmuuttoa väkiluku pienenisi kuten pitääkin.

Näitä ihmisiä tulee auttaa sinne paikanpäälle kehitysavulla jossa pääpaino on tietenkin ilmastopolitiikassa.

Ilkka Tikkanen

Nyt viimeistään pitäis katsoa totuutta silmiin, ei mitään järkeä tällä aaltoilevalla,sekavalla ja jopa rikollisuutta suosivalla pakolaispoliitikalla. Ainoa oikea tapa on yk.n haltuun alue pohjois-afrikasta ja sijoittaa ko. Henkilöt sinne. Turvajoukot sinne rajoille. Näin saadaan tuo jonniijoutava pakolaiskeskustelu ja politikointi laimenemaan, vaan loppuisko tuo siihenkään. Paljon on mennyt rahaa tähän nykyiseen hallisemattomaan tilanteeseen.en ymmärrä tuota poliittista eripuraa asian ympärillä. Tämä jallitus pitää saada loppumaan . Tämä ei ole politiikka vaan tosiasoiden tunnustamista.

Ilari Kivi

Suurin osa tulijoista on erittäin lähellä, jopa naapureita rikkaista arabimaista (saudit, kuwait, uae, jne. Ihan SIKARIKKAISTA).

Olisi suorastaan nerokasta, jos joku poliitikko kysyisi, miksi he eivät ota tai auta KETÄÄN...

Kari Helstamo

Pakolaiskaupunkien perustaminen tarkoittaa myös sen hyväksymistä, ettei pakolaisia tuottavien alueiden perseilyt lopu ikinä.Pakolaisuus ja siirtolaisuus jatkuu niin kauan, kuin meillä on asiat paremmin lähtömaihin verrattuna. Sinänsä on hienoa, että toisin kuin nyt pelastettaviksi valitaan ne, joilla on heikoimmat selviytymis mahdolisuudet.
Tämä tietysti lisää yhteiskunnan rasitusta, eikä nyt vaahdotuista työvoima pulan paikkaajista tai huoltosuhteen korjaajista tarvitse puhua soopaa. Kannatan tätä heikkojen auttamista.

Kari Helstamo

Aivan. Afrikan kuppaaminen saisi loppua, mutta turhan usein siellä on vallassa "elin-ikäinen presidentti", joka on helppo lahjoa. Esim.Zimbabwessa ja Etelä-Afrikassa on ollut pitkään mustat vallassa ja molempien talous on kuralla ja molemmissa rehottaa rasismi uusien vallanpitäjien toimesta. Arabi maiden ja Afrikkalaisten vientiin suuntautuva kulutustavara tuotanto taitaa olla melko olematonta tai en minä ainakaan muista yhtään heidän tekemäänsä tuotetta, joten talouden nousu taitaa olla aika vaikeaa.

Ainahan kaikki vaikeudet ovat muiden syytä isossa ja pienessä mittakaavassa. Täällä' hallitus riistää köyhiä ja kehitysmaita U.S.A ja ilkeät korporaatiot.Ei koskaan vikana ole se, että rauhanomainen elo ja duunin teko ei vaan huvita.