Tiistai 20.2.2018

Sisäministeri väläytti 10 000 pakolaisen kiintiötä – sinisiltä täystyrmäys: ”Pakolaiskeskuksia tarvitaan Euroopan ulkopuolelle”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
12.2.2018 13:48
Päivitetty: 
12.2.2018 14:20
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo haluaa Suomeenkin keskustelun pakolaiskeskusten perustamisesta Euroopan ulkopuolelle. Arkistokuva.
|

Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo tyrmää täysin tuoreen sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.) avauksen pakolaiskiintiön nostosta jopa 10 000 pakolaiseen.

Mykkänen sanoi viikonloppuna Uutissuomalaiselle, että Suomi voisi kymmenkertaistaa pakolaiskiintiönsä, jos EU:n yhteinen pakolaispolitiikka saadaan kuntoon. Suomen nykyinen kiintiö on 750, kun se vuosina 2013–2014 oli 1050.

Mykkänen tarkentaa somessa, ettei lisäisi kiintiöpakolaisia nykytilanteen päälle. Hänen mielestään nykyinen hallitsemattomampi turvapaikanhaku pitäisi korvata hallitummalla pakolaiskiintiöprosessilla. Kyse on Mykkäsen mukaan siitä, miten Euroopan ideaalisti olisi paras toimia, ei siitä, miten Suomen tulisi nykytilanteessa toimia.

–En siis puhu mistään tänä vuonna tehtävästä päätöksestä. Herätän keskustelua siitä, voisiko Eurooppa ennen pitkää hoitaa pakolaisasioita fiksummin kuin nykysysteemillä, joka perustuu ihmisten salakuljettamiseen ja johtaa siihen, että Euroopassa on satoja tuhansia kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita, joita on vaikea palauttaa, Mykkänen kirjoittaa Facebookissa.

Mykkänen myös tarkentaa, ettei ole itse puhunut luvusta 10 000, mutta halunnut kuvata mittaluokkaa.

–En myöskään tarkoita, että kiintiöpakolaisten määrä voisi välttämättä missään systeemissä olla jatkuvasti kymmenkertainen nykyiseen nähden. Kuvaan sitä mittaluokkaa, että vaikka kymmenkertaistaisimme kiintiöpakolaisten määrän tämän vuoden tasosta, se olisi silti vain noin viidesosa siitä ihmismäärästä, joka Suomeen on viimeisen kolmen vuoden aikana saapunut turvapaikanhakijoina.

Elo puolestaan vakuuttaa, että Sininen tulevaisuus haluaa auttaa hädänalaisia, mutta ”Suomi on pieni maa ja kaikella on rajansa”.

–Siniset velvoittavat hallitusta pitämään kiinni sovitusta. Hallitusohjelman mukaisesti pakolaiskiintiö on 750 ihmistä vuodessa, Elo linjaa tiedotteessa.

Tanskan sosialidemokraatit ja Ruotsin kokoomus ovat viime aikoina vaatineet turvapaikkakäsittelyn siirtämistä EU:n ulkopuolelle. Tanskan demarit perustaisi tanskalaisia vastaanottokeskuksia lähemmäs tulijoiden lähtömaita. Elo toivoo aiheesta laajaa keskustelua myös Suomeen.

Lue lisää: Tanskan demaripuolue: Rajat kiinni turvapaikanhakijoilta – vastaanottokeskukset Afrikkaan

–Suomen demarit ja kokoomus voisivat keskustella syvällisesti pakolaiskysymyksestä ja esittää toimivia pidemmän aikavälin ratkaisuja. Ministeri Mykkänen esittikin nyt henkilökohtaisen visionsa, joka ei ole hallituksen linja. Odotan puolueiden avauksia.

Tanskan demarit linjasi avauksessaan, että maan pakolaiskiintiötä voitaisiin hieman kasvattaa, jos turvapaikkakäsittely saataisiin siirrettyä lähtömaihin. SDP:n eduskuntaryhmän lakimies Valtteri Aaltonen antoi viime viikolla blogissaan kannatusta Tanskan tyyppiselle mallille.

Myös Sininen tulevaisuus kannattaa EU:n turvapaikkakäsittelyjen siirtämistä Euroopan ulkopuolelle perustettaviin pakolaiskeskuksiin. Keskusten rahoittajina toimisivat esimerkiksi YK ja EU. Myös sinisten puheenjohtaja Sampo Terho vaati viime viikolla hakemusten käsittelyä Euroopan ulkopuolella.

Ajatus 10 000 kiintiöpakolaisesta ei ole uusi. Esimerkiksi Keskustanuoret ja Keskustan Opiskelijaliitto vaativat pamfletissa pakolaiskiintiön nostamista peräti 10 000:een viime kesänä. Lue tarkemmin: ”Täysin epäinhimillistä” – Suomeen vaaditaan 10 000 pakolaisen kiintiötä nykyisen 750:n sijaan

Lue myös:

SDP-vaikuttaja sinisten ja Tanskan demarien linjoilla turvapaikkahakemuksissa: ”Tilanne olisi koko ajan hallittavissa”

Vaatimus hallituksesta: ”Turvapaikkahakemusten käsittely siirrettävä EU:n ulkopuolelle”

Migri Suomesta käännytetyn irakilaisen kuolemasta: ”Inhimillisesti äärimmäisen valitettava tapaus”

Yle: ”Lahjomaton poliisi” ei saanut turvapaikkaa Suomesta – ammuttiin heti kadulle Irakissa

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Hannu Rautomäki

"Uusi sisäministeri Mykkänen valmis ottamaan jopa 10 000 kiintiöpakolaista"

Mykkäsen motiivi on se perinteinen kokoomuslainen.
Lisäämällä maahanmuuttoa suurtyöttömyyden maahan samalla lisätään kilpailua vähistä työpaikoista, jolloin palkkatasoa voidaan alentaa yrityksien omistajien tulojen kasvattamiseksi.
Samalla lisääntyvät kaikki sosiaali- ja työttömyyskustannukset, mutta se on valtion ja kuntien, eli veronmaksajien vastuulla.

Jaakko Karki

Mykkänen, hyvä ja tarpeellinen aloitus Sisäministerin toimeesi on järjestää nyt tehokas laittomasti maassa olevien maasta poistaminen, ja veronmaksajien kustantaman valitusrumban lopettaminen.
Ei ainoatakaan kiintiöpakolaista lisää ennenkuin kaikki edellisen satsin haittamaahanmuuttajat ja laittomasti maassa olevat on saatu poistettua maasta. Ei pienellä Suomella ole varaa olla koko maailman sosiaalitoimisto ja elintaso shoppailijoiden El Dorado. Oman maan vanhuksissa, sairaissa ja työttömissä on aivan tarpeeksi huolehdittavaa myös Kokoomukselle.
Tanskan sosialidemokraatit, Ruotsin kokoomus ja nyt myös Suomen Elo-Siniset ja harkitsevammat Demarit ovat oikealla asialla, heitä pitää nyt tukea.

Milli Maja

Se että Euroopan rajat saataisiin pitäväksi Afrikasta tuleville pakolaisaalloille, on utopistinen ajatus. Välimeri pitäisi kuivattaa ja laittaa välille "meksikon muuri". Tai toinen mahdollisuus olisi ottaa kaikki pakolaiset kiinni merellä ja palauttaa kylmästi Libyaan tai Tunisiaan mistä lienevät tulleet. Tämäkin on utopistinen ajatus, koska EU:n vellihousut eivät saa mitään päätöksiä aikaan liittyen pakolaisiin....Mykkäsen ajatus on pähkähullu, ei että 10000/v , yksi maksaa vuodessa noin 20 000 e + kulut tietäisi, mikä tekee n. 219 miljoonaa entisten lisäksi eli kymmenessä vuodessa noin 2 miljardia lisää tuohon nykyiseen jo miljardiin....Mykkäsen kannattaisi käyttää laskinta ennnen kuin päästää suustaan sammakoita...

Mikko Toivonen

Vaikka olen toistaiseksi pitänyt Mykkästä mielessöäni koeajalla niin puheet 10000 kiintiöpakolaisesta lopettavat koeajan välittömästi ja samalla "Työsuhteen"
Tuo lausunto, jos se hänen on valitettavasti kuvaa henkilön olevan ihan pihalla koko maahanmuuttoasiasta.
Myös EU on varsin pihalla maahanmuutossa ja pakolaisten vastaanotossa sekä ulkorajojensa valvonnassa.'Malli voidaan hakea Australiasta, Uudesta Seelannista, Kanadasta, USA'sta, Singaporesta, GCC maista (Persianlahden arabimaat), jopa Malesiasta ja Thaimaasta.

Maahanmuuttajia kyllä tarvitaan työperäisenä tulona, mutta sekin on kontrolloitava esimerkkimaiden mukaisesti.

Pasi Anttila

Aivan oikein. Ei yhtään pakolaista, ilmastosyistä johtuen. Ei myöskään työperäistä maahanmuuttoa koska nämä maat tarvitsevat osaavat ihmiset oman maansa rakentamiseen.

Myöskään syntyvyyden laskua mikä on saatu suomessa alkamaan todenteolla ei pidä yrittää saada muutosta aikaan.

Jaakko Karki

Samaa mieltä, ja lisäisin vielä että Suomessa pitäisi lähteä nyt samalle tielle kuin Tanskan sosialidemokraatit ja Ruotsin kokoomus jotka ovat ovat viime aikoina vaatineet turvapaikkakäsittelyn siirtämistä EU:n ulkopuolelle. Tanskan demarit jopa perustaisivat tanskalaisia vastaanottokeskuksia lähemmäs tulijoiden lähtömaita. Miksi Suomen Kokoomus (ja osittain Keskusta) sooloilevat merkillisesti Orpon ja Sipilän heikkouden tiellä, joka on johtamassa kansalliseen taloudelliseen ja kulttuurelliseen katastrofiin ajan oloon jos ei järkevämpää ratkaisua hyväksytä.

Timo Hietanen

Taloussanomissa jo 27.5.2008 Jyrki Katainen ( KOK ) väläytti, että Suomi
tarvitsee 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa vuoteen 2020 mennessä...

Petteri alias "Tornion avoimet asylum-ovet" Orpo päästi hallitsemattomasti
monen turvallisen maan läpi tulleen yli 30 000 itämaiden tietäjien invaasion..

Nyt Kai Mykkänen ( Petteri Orvon oppipoika ) haluaisi kiintiöpakolaisia lisää,
vaikka entisistäkin tuhansista ellei kymmenistä tuhansista ei kyetä pääsemään
eroon millään. Osoittautuivat pääosin turisteiksi ja tuhannen ja yhden yön
satujen kertojiksi. Tuhansilla vuohipaimenilla ja unikkovainioiden kylväjillä
ei ole oikeasti täällä vääräuskoisten onnelassa vaan sattumalta kysyntää
edes halpatyömarkkinoilla ja tässä mielessä huoltosuhteen parannus karahti
heti alkuunsa kiville.

Jo vuonna 2010 Angela Merkel lausui, että monikulttuurinen Saksa on täysin
epäonnistunut, myös Ranskan Emmanuel Macron ja Brittien ex-pääministeri David Cameron ja Saksan valtionvarainministeri Wolfgang Schäuble samat tiukat linjat.

Eikö EU:n todellisten Isojen Johtajien kommentit ole menneet Suomen poliittisen
eliitin suojatyöpaikkoja miehittävien ministerien tajuntaan vieläkään ?

Jari Kaisla

Eikös Nergin mukaan kaikki nämä 30 000 maahan saapunutta pakolaista ollutkaan tarkasti viranomaistemme kirjoilla ja tiedossa? Paitsi ne 8000+, joita ei kuulemma löydykään enää mistään. Yksittäistapauksia tietysti kaikki nämä muutamat tuhannet kuten virkamies vastaisi.

Meillähän on naapurimaassa onnistunut myös erinomaisesti pakolaispolitiikka jos unohdetaan ne 55 aluetta jonne ei voi oikein kansaruotsalainen jalallaan astua saati virkavalta. Yksittäistapauksia nämäkin jos meidän virkamiehiltä kysyttäisiin.

Henri Toivonen

Tällä kerralla, asia on käsiteltävä perusteellisesti ennenkuin otetaan ketään, viemällä se ensin kansan äänestykseen. Kerrotaan asiat miten ne ovat ja mitä maksavat, sekä keneltä (taas) otetaan. Kuinka paljon valtiomme ottaa velkaa juuri niistä maista, joista on tulijoita. Tässä on ollut jo sodan aineksia mukana, sillä median lukutaitoiset ovat huomanneet maahanmuutto asioissa outoa uutisointia, jolla on yritetty kääntää yleistä näkemystä ja jopa suoraan valehtelemalla. Mm. alkuperäinen ranskalainen uutinen oli käynyt ”pesussa” Pohjois-Korean tyyliin. Tuttua -30 luvulta, sitä kutsuttiin silloin sotapropagandaksi. Voimme kyllä perustella helposti, miksi emme voi täyttää kansainvälistä turvapaikka velvollisuuttamme.

Harri Tapani

"ennenkuin otetaan ketään, viemällä se ensin kansan äänestykseen."

Että ihan kansanäänestyksiä maahanmuutosta EU:ssa :P Miten kävi Sveitsin kun se kansanäänesteli maahanmuutosta, miten EU siihen?

"pompotti EU:hun kuulumatonta Sveitsiäkin joka ei hyväksynyt kansanäänestyksensä tulosta koska äänestyksen tulos oli erilainen kuin mitä EU halusi. Siellä kansanäänestyksessä haluttiin rajoituksia maahanmuuttoon, EU ei sellaisestä tykännyt vaan alkoi painostaa Sveitsiä joka antoi periksi lähes kaikessa."

https://www.uusisuomi.fi/comment/778052#comment-778052

Marja-Liisa Kalkela

Eiköhän se ole jo neuvoteltu EU.Pääimisteri Sipilä ja Ex-Sisäministeri Risikko.
Mikäli esuskunnan asiakirjat pitää paikkansa.
Sinisten Elolla on taas galluppilukujen nostamista samoilla keinoilla kuin Persuaikanakin. Vastustetaan.
Kyllä se hyvin sujuu taas yhdessä kepu,kok sopimana EU-valtio Suomen puolesta.Kuten Kreikan III-tukipaketin maksaminenkin 86 Mrd-15.
Äänestätte vaan hallituspuolueena Kyllä.
Muuten on oppositio edessä ennen -19 vaaleja.

Marja-Liisa Kalkela

Sisäministeri Risikko ehdottaa pakolaiskiintiön nostamista!
13.4-17
YLE
Faktat
Suomi on vastaanottanut kiintiöpakolaisia 1970-luvulta alkaen. Suomen ja Euroopan unionin tavoitteena on laajentaa kiintiöpakolaisjärjestelmää aktivoimalla yhä useampia EU-maita mukaan toimintaan.

Kansainvälisten järjestöjen, kuten YK:n, mukaan maailmassa on käynnissä pahin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan.

Jaakko Karki

Mykkänen, olisi paljon parempi ajatella ensin mitä sanoo ja sanoa se sitten selvästi - muutoin voi käydä niin että sanoo mitä ajattelee, kertoo todellisen aikomuksensa ja puolivillaisen ajattelun puoli vahingossa ja joutuu sitten perumaan harkitsemattomat puheensa ja ainakin muttamaan sitä. Tällä sekoilu- ja soutamis-huopaamis tavalla nuori ministeri ei kannuksiaan saa ja ansaitse, menettää vain kansalaisten luottamuksen sekä henkilöön että myös (sekoomus)puolueeseen.

Jarkko Palmgren

Aivan käsittämätöntä on tämä Kokoomuksen ja näköjään Kepu-nuorten ulostulot näissä afrikkalaisten ja lähi-itäläisten maahamme lappaamisessa??? Oppositio ( Vas,SDP ja Vihr+ RKP ) on vieläkin pahempaa naivia maahanmuuton kannattaja porukkaa.

-Mitä hyvää siitä seuraa Suomelle valtiona ? Häh? Miksi ihmeessä tuommoista politiikkaa yritetään harjoiteteaan? Saako sillä siis ääniä? Keneltä? Kenelle Mykkänen suuntaa Suomen islamilaistamis ideansa? Uusia verhokankaisiin ja kauhtanoihin sekä joka päivä " pyhä vaatteissa" kulkevia uusia integroitumattomia romanivähemmistöjäkö tänne tarvitaan ? Onko meillä pohjaton runsauden sarvi?