Keskiviikko 21.11.2018

Ay-ekonomisti laski: Duunari sai 33 päivässä saman minkä pörssijohtaja päivässä

Jaa artikkeli:
Luotu: 
14.2.2018 10:40
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva

Keskimääräinen palkansaaja on ystävänpäivään mennessä tienannut yhtä paljon kuin pörssilistatun yhtiön toimitusjohtaja päivässä, laskee STTK:n ekonomisti Antti Koskela.

Hänen mukaansa toimitusjohtajan keskimääräisen päiväansio oli vuonna 2016, 5 234 euroa. Tämän ansaitsemiseen kesti suomalaisella keskipalkalla 33 työpäivää. Koskela huomauttaa, että vuonna 2015 toimitusjohtajan palkan ansaitseminen kesti 26 päivää.

– Vaikka Suomessa on kansainvälisesti tarkasteltuna suhteellisen pienet tuloerot, niiden kasvu nousukauden aikana on hyvin todennäköistä. Tuloerot ovat jatkuvasti yhteiskunnallisen keskustelun aihe ja niiden kasvusta ovat huolissaan myös useat kansainväliset talouden ja politiikan tutkijat, Koskela sanoo.

STTK:n laskelmien perustana ovat yhtiöiden julkiset vuosikertomukset ja tilastokeskuksen tiedot. Helsingin pörssin listattujen suurten yhtiöiden toimitusjohtajien kokonaiskompensaatioiden mediaani oli vuonna 2016 yhteensä 1 591 206 euroa. Yksityisen sektorin palkansaajien kokonaisansioiden mediaani oli samana vuonna 39 913 euroa.

Laskelmassa oletettiin, että toimitusjohtajat työskentelivät vuodessa 50 työpäivää enemmän kuin palkansaajat. Näin haluttiin huomioida toimitusjohtajien pidemmät työajat. Näillä oletusarvoilla toimitusjohtajan päiväkohtaiseksi mediaanipalkaksi muodostui 5 234 euroa, ja yksityisen sektorin palkansaajan vastaava luku oli 158 euroa päivässä.

Koskelan mukaan johtajien ansioiden nousu johtui erityisesti bonusten ja lisäansioiden rivakasta kasvusta.

– Siinä missä työntekijöiden tasokorotukset vuonna 2016 olivat 0,4 prosenttia ja vuonna 2017 ne olivat 0,0 prosenttia, johdon ansiot ovat nousseet 23,5 prosenttia. Tämä osoittaa, että palkitsemisen oikeudenmukaisesta jakautumista tulisi huolehtia selvästi nykyistä laajemmin. Välineitä siihen löytyy, mutta tahtoa tarvitaan lisää, Koskela arvioi.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK kertoo aikovansa seurata myös jatkossa, miten suurten pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien ja palkansaajien ansioiden välinen suhde kehittyy.

– Pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien ja palkansaajien tuloerojen kasvu kuvaa osaltaan erittäin suurituloisten ja tavallista palkkaa ansaitsevien välillä olevaa kuilua, Koskela sanoo STTK:n tiedotteessa.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Jukka Suominen

Ferrarin F1 joukkueessa renkaanvaihtaja tienaa n. 30 000 puntaa vuodessa.
Kimi Räikkösen palkaksi 2017 arvioitiin 7 000 000dollaria + bonukset n. 13 000 000. Yhteensä 20 000 000 dollaria.
Räikkösen palkka siis 54 800/ päivä, renkaanvaihtajan 82 puntaa.

Kimi siis tienasi päivässä sen, mihin renkaanvaihtajalta menee 668 päivää.
Huutava vääryys, nyt kaikki toverit Senaatintorille ulvomaan?

Risto Salonen

Bruttovertailu näyttää hyvältä.
Johtaja maksaa tuosta tulostaan kuitenkin lähes sata kertaa enemmän veroja. Jos vertaa nettotuloja niin päiväansiot ovat noin 2 900 (veroaste n 45%) ja 130 (18%). Eli päivämäärä tippuu 22:een 33:n sijaan.

Marja-Liisa Kalkela

Suurituloisten verovapaa vyöhyke!
29.11.2010
YLE/Areena-MOT
Moni uskoo, että Suomessa on progressiivinen tuloverotus. Ja näin onkin suurimalle osalle suomalaisia. Kun tulot nousevat, niin veroprosentti nousee.
-Mutta kaikkein suurituloisimpia veroprogressio ei koske.

Kun mukaan otetaan sekä ansio- että pääomatulot, niin ankarammin verotettuja ovat ne tulonsaajat, joiden bruttotulot ovat 200 000 euroa keskimäärin. Tämän tulotason yli veroprosentti yksittäisissä tapauksissa vielä nousee,
-mutta keskimääräinen veroprosentti ei enää nouse, vaan laskee.

Kaikkein suurituloisimmat, miljoonan tai yli saavat suomalaiset maksavat veroja keskimäärin noin 29 % eli saman verran kuin ne suomalaiset,
-joiden keskimääräinen tulo on noin 45 000 euroa vuodessa.

Tulohuipun matalat verot eivät ole sattumaa, vaan tehtyjen poliittisten päätösten suora seuraus.
-Pääomatuloja verotetaan huomattavasti lievemmin kuin ansiotuloja, koska Ahon hallitus päätti vuonna 1993 eriytetystä tuloverotuksesta.

Pääomatuloista ei makseta kunnallisveroa.
IS-16

Henri Toivonen

Aivan. Pieni ja keskituloiset vaativat veron alennuksia ja lopulta se onnistuu tietenkin myös ylintä marginaaliverotusta laskemalla. Jotkut yhtiöt maksavat johtajilleen tuloksen mukaan, mutta epäonnistuessaankin kuitenkin peruspalkkaa miljoonia. Lehtimyyjä ja taksinkuljettaja eivät saa mitään, elleivät saa kyytejä tai lehtiä myydyksi.
Kyllä tosivarakkaita naurattaa kun pikkuvauraat vaativat perintöveron poistoa. He maksavat veroa muutamia tonneja, toiset miljoonia. Perintöveron poistolla saadaan aikaiseksi ansiottomia, yhteiskuntaa kehittämättömiä, pelkkiä ikuisia törkykuluttajia sukupolvesta toiseen.
Jos joku idiootti yhtiö maksaa jollekin miljoonan kuussa, siitä pitää veroittaa 95%. Edes teräsmiehen tai batmanin kyvyt omaavan suku ei ansaitse ikuista ansaitsematonta vaurautta.
Palaammeko jälleen aikaan jolloin Egypissä ”iloiset työmiehet” rakensivat ”täydellisyydelle” oman pyramidin?

Harri Jäntti

On han nämäkin "oikeen " tutkimuksia. Sehän nyt on ihan sama mitä joku päällikkö tienaa ja työntekijä tienaa.Ei siitä palkasta jää käteen paljonkaan, koska tämä meidän typerä verotus suosii vain ja ainoastaan optioita ja muita pääomatuloja.Kuoria vaan veroparatiiseihin niin kyllä jää käteen "puhdasta" valuuttaa.Aikoinaan kun minullakin oli "kohtuullinen" palkka, niin maksoin veroja ja muita kuluja n.50% palkastani. Nyt kun ikä tänä vuonna on 60 niin tää nykynen porukka haluaa , että mun tarttee elää alle tonnilla/kk.