Tiistai 25.9.2018

Suvi Lindén myöntää YK-pestinsä päättyneen – mutta: ”Sovimme kahden kesken pääsihteerin kanssa…”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
16.2.2018 11:53
Päivitetty: 
16.2.2018 16:07
|

Erikoislaatuiseen Uganda-vyyhtiin sotkeentunut ex-ministeri Suvi Lindén on selventänyt sosiaalisen median päivityksessään rooliaan YK:n alaisessa laajakaistakomissiossa.

Lindén kuului ugandalaisesta hotellista kuolleena löydetyn suomalaisen liikemiehen seurueeseen. Lindén antoi aiemmin ymmärtää, että hän oli matkalla YK:n laajakaistakomission edustajana. Hän kirjoitti aiemmassa päivityksessään, että ”tietoyhteiskunnan edistäminen köyhissä maissa on kuulunut luottamustehtävääni YK:n laajakaistakomission erityislähettiläänä vuodesta 2011”.

YK:n alainen kansainvälinen televiestintäliitto ITU, jonka alaisuudessa laajakaistakomissio toimii, kuitenkin ilmoitti torstaina, ettei se ole ollut tietoinen Lindénin matkasta. ITU myös korosti, että Lindénillä ei enää ole virallista roolia liitossa eikä hän toimi sen edustajan.

Lindén myöntää nyt, että hänen tehtävänsä komission jäsenenä päättyi 2015.

– Sovimme uuden ITU:n pääsihteeri [Houlin] Zhaon kanssa, että voin jatkossakin kertoa erilaisissa tapahtumissa komission työstä, tavoitteista ja hyvistä käytänteistä nimikkeellä Advocator for the Broadband Commission. Syksyllä 2017 kävimme kahdenkeskisen keskustelun pääsihteeri Zhaon kanssa, jossa yhteydessä sovimme, että Advocatorin sijaan voin käyttää aikaisempaa Special Envoy nimikettä, Lindén kirjoittaa.

ITU:n viestintäosastolla ei ollut tällaisesta muutoksesta tietoa torstaina. Järjestön mukaan Lindén olisi yhä vain vapaaehtoinen advocate, puolestapuhuja.

PÄIVITYS klo 16.07: Televiestintäliitto ITU:sta vahvistetaan Uudelle Suomelle, että Suvi Lindén ja pääsihteeri Zhao ovat äskettäin käyneet epävirallisen keskustelun Lindenin roolista ITU:n alaisessa laajakaistakomissiossa. Zhao antoi keskustelussa tukensa Lindénin vapaaehtoiselle työlle komission advokaattina eli puolestapuhujana. Järjestön tiedottajan mukaan tämä on eräänlainen lähettilään (envoy) rooli, mutta Lindénin titteli on ”advocate” eikä hän edusta komissiota tai esitä sen kantoja. Lindénin matkasta Ugandaan komissio ei ollut tietoinen, ITU:n tiedottaja toistaa. Myöskään ITU:ssa itsessään Lindénillä ei enää ole roolia, sillä hänen pestinsä liiton erityislähettiläänä päättyi 2015.

– Lähdin Ugandaan kartoittamaan maan eri ministeriöiden valmiutta laittaa liikkeelle hankkeita, joissa edullisella älypuhelimella autetaan kansalaisia arjessa. En ole postauksessani väittänyt, että tämä olisi tapahtunut laajakaistakomission toimeksiannosta, Lindén puolustautuu perjantain päivityksessään.

– Tehtäväni laajakaistakomissiossa on ollut koko ajan luottamustehtävä ja vapaaehtoinen ja perustunut ITU:n pääsihteerin henkilökohtaiseen kutsuun. Siitä ei ole maksettu korvausta. Tehtäväni on ollut kertoa erilaisissa tilaisuuksissa hyvän tietoliikenneinfrastruktuurin ja älypuhelimien merkityksestä kehittyvissä maissa, hän jatkaa.

Lindénin mukaan hänen Ugandan-matkansa tavoitteena oli ”paremmin ymmärtää tämän hetkistä tietoyhteiskunnan tasoa Ugandassa”.

– Olen ollut mukana mm. hankkeessa, jossa on ollut tavoitteena luoda älypuhelimeen ekosysteemi, jonka avulla puhelimen hinta saada pudotettua hyvin alhaiseksi erilaisten tulovirtojen kuten esim. mainosten myötä. Olen ollut vauhdittamassa Ugandan naapurimaassa Ruandassa mm. projektia ”Mum´s Phone”, jossa raskaana oleville naisille annetaan älypuhelin käyttöön raskauden ajaksi ja Pakistanissa hanketta, jossa valtio antaa maanviljelijöille käyttöön edulliset älypuhelimet, jotta he saavat tietoja markkinoista tuotteilleen ja esimerkiksi sääennusteista. Tällaiset hankkeet parhaimmillaan tukevat tietoyhteiskunnan kehitystä ja antavat kansalaisille mahdollisuuksia saada erilaista tietoa ja palveluja kännykän kautta, entinen viestintäministeri kertoo.

Lindén kertoo matkustaneensa nyt Egyptin Kairoon yhä tietoyhteiskuntaan liittyvissä asioissa.

LUE LISÄÄ:

YK kiistää Suvi Lindénin väitteen: ”Ei ollut komission matkalla” Ugandassa

IL: Suvi Lindén löysi liikemiehen ruumiin hotellihuoneesta – kommentoi viimein Ugandan matkaansa

Patria selittää: HS:n kirje on aito – tämän takia johtajaa kutsuttiin myyntipäälliköksi

Uganda-vyyhti: Ministeri vaatii Patrialta selvityksen

Ugandalaiseversti IL:lle: Kuollutta suomalaismiestä huijattiin – ”Kysykää Suvi Lindéniltä”

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Kari Kallio

"Lähdin Ugandaan kartoittamaan maan eri ministeriöiden valmiutta laittaa liikkeelle hankkeita, joissa edullisella älypuhelimella autetaan kansalaisia arjessa. En ole postauksessani väittänyt, että tämä olisi tapahtunut laajakaistakomission toimeksiannosta, Lindén puolustautuu."
Edelleenkään ei käy selville se olennainen tieto, kenen toimeksiannosta SL matkustaa maailmalla julistaen laajakaistan autuutta? Onko kysymyksessä oikeasti Suomenkin ns. kehitysmaastrategia hyvin köyhissä maista, joiden kansalaisilla ei todellakaan ole varaa ostella esim. ns. älypuhelimia käyttöönsä.
Viittaan tässä mm. HS:n terhistymiseen siitä, mitä oikein tiedämme köyhistä maista! https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005568936.html
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005568601.html
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005568620.html

Kari Kallio

http://vpleivo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250995-patria-ja-suvi-linden-val...
Olen toisaalla yrittänyt nostaa ylös kysymyksen siitä, mikä tekniikka sopii minnekin ja miksi. Kysymyksessä on vanha konsti (parempi kuin pussillinen uusia) - radio. Laaja tiedonvälitysongelma on jo kauan aikaa sitten ratkaistu ja jopa kustannustehokkaasti. Miksi sitä ei hyödynnetä! Perustelen sen myös tyhjentävästi ja olettaisin, että "laajakaistaa köyhille" -projektit pitää oikeasti nostaa pöydille keskusteluun, miten me voimme pienilläkin panoksilla tehdä suuria asioita, toisin!

Kari Kallio

"Lindén sanoo, että hänen tehtävänsä komissiossa on ollut koko ajan luottamustehtävä, vapaaehtoinen ja perustunut ITUn pääsihteerin henkilökohtaiseen kutsuun. Lindén kertoo olleensa laajakaistakomission varsinainen jäsen vuosina 2010–2015. Vuonna 2015 tehtävä pääsihteerin vaihdoksen myötä päättyi. Lindén kertoo kuitenkin sopineensa uuden pääsihteerin kanssa, että hän voi jatkossakin kertoa komission työstä advocator-nimikkeellä."
Ei kukaan matkusta minnekään lobbaamaan mitään, jollei siitä kukaan palkkaa maksa! Ei ainakaan Afrikkaan!
Väte: .."hän voi jatkossakin kertoa komission työstä advocator-nimikkeellä" kuulostaa lähetysaarnaajan pestiltä, mutta hekin saavaat järjestöltään jonkinlaista palkkaa! Varsinainen aktiivimalli tämä SL:n soppari!

Seppo Simonen

Se on nyt äärimmäisen tärkeätä julistaa js spekuloida median taholta pilkulleen mitä on luultavasti tapahtunut ugandassa. Muka Suvi Linden on sotkeutunut tämä on outo väitös. Jos minä olen ryhmä matkalla ja joku ryhmän jäsen kuolee omassa hotelihuoneessaan miten voidaan väittää minä olisin sotkeutunut johonkin. Olisiko syytä odotella faktoja ja jättää sotkeutumis spekulaatiot unholaan.

Kari Kallio

Yo. artikkelissa sanotaan matkan tarkoitus: " Lähdin Ugandaan kartoittamaan maan eri ministeriöiden valmiutta laittaa liikkeelle hankkeita, joissa edullisella älypuhelimella autetaan kansalaisia arjessa. En ole postauksessani väittänyt, että tämä olisi tapahtunut laajakaistakomission toimeksiannosta, Lindén puolustautuu."
Ei SL kiistä olleensa mukana ryhmässä, joka on ollut lobbamassa jotakin! Ei häntä nyt olla missään syytetty mitenkään yhden ryhmän jäsenen kuolemasta kuitenkaan...

Johannes Hissa

Älypuhelimilla Afrikassa tekee enemmän kuin täällä Euroopassa, sillä esim. Keniassa kännykällä maksettiin ostoksia ja siirrettiin rahaa jo vuosituhannen alussa ns. M-Pesa -sovelluksen avulla. Myöskin kauppias huolehtii maksuliikenteestä kännykän avulla eli erillistä maksupäätettä ei tarvita. Täällä Suomessa mobiilimaksaminen on yleistynyt vasta muutamia vuosia sitten, joten Afrikassa nämä palvelut toimivat myöskin vanhoilla kännyköillä.

Jari Kaisla

"Olen ollut mukana mm. hankkeessa, jossa on ollut tavoitteena luoda älypuhelimeen ekosysteemi, jonka avulla puhelimen hinta saada pudotettua hyvin alhaiseksi erilaisten tulovirtojen kuten esim. mainosten myötä."

Vai ihan luomassa älypuhelimeen ekosysteemiä, jossa olisi mainoksia. Nyt ihan oikeasti... mainoksia on ollut älypuhelimissa jo alusta saakka aivan samaan tapaan kuin internetissä ja TV:ssä. Jos on taustalla akateeminen tietojenkäsittelytieteiden koulutus niin ei pitäisi kyllä enää tällaista höpöhöpöä koittaa enää satuilla matkan syyksi. Sama kuin selittäisi, että meni MTV3:lle luomaan uutta ekosysteemiä jossa julkaistaan mainoksia TV:ssä.

Jukka Mattsson

Ei nyt vielä mutta selvitettävä on kenen rahoilla, miksi ja mikä oli tarve hyödyntää YK:n mainetta asekauppiaan völjyssä? Miksi Ugandan poliisi pyytää Suomen poliisilta virka-apua ja onpa eliitillä kiire julistaa ruumiinavaustiedot 40 vuodeksi salaisiksi !

Jotain mätää asiasta ei haluta kertoa!

Pohjois Savo

Näinpä, kyllä kaikkia muita verovaroin ylläpidettäviä tukia nostavia tarkkaillaan ja tukien määrää piennenetään tai ne lopetetaan jos ehdot ei täyty. Nyt pitäisi jonkun tahon puuttua tähän ja käydä systemaattisesti kaikki sopeuttamiseläkkeen saajat läpi, jotta perusteettomasti tukea nostavilta se poistettaisiin. Kaikki jotka heistä työtä tekevät, vaikkat tulot piilotetaankin jonkun yrityksen taakse, niin heiltä tämä eläke pitää evätä.
Aivan uskomatonta, miten moraalitonta porukkaa he ovat.

Marja-Liisa Kalkela

Miksi opposition se pitäisi selvittää? Eikö hallitus johdakkaan maata?

No ei tietenkään .Vasurithan on johtanut maata -03-19 Kepu,kok hallituskausilla.
Vihreät on yhä yhtä porvareita-07-11 kuin PS/Sinisetkin -15-19 kepun porvari-hallituksessa.
Patria/ Valtionyhtiöt: Kesk. miisteri Lintilä.

Harri Tapani

Suomalaiset eivät ole johtaneet Suomea enään 90-luvun alun jälkeen, vaan ihan muut tahot...jotkut ovat puhuneet jopa 80-luvun puolen välin ajasta, jolloin Suomi itsekin alkoi puuttumaan mm. kehitysmaiden sisäisiin asioihin vaatien maita IMF:n ohjeiden mukaisesti mm. yksityistämään julkisia palveluitaan (mm. vesi) jne.

Risto Nikander

Seppo Simonen. En ole nähnyt kommenttia, jossa sanottaisiin Linden'in sekaantuneen murhaan. Mutta ilmeisesti on kerännyt jatkoa ja edes jonkinlaista titteliä Zhaolta. Voisin kuvitella, että syytetty ovat olleet itsekkäitä. Matkojen maksua, esim että voi edistää omia busineksiaan? Ehkä korvauksia? Ehjä myös pitää luksus elämästä, hotelli sinäkin oli sellainen. Tuskin matkustaskaan turistiluokassa ainakaan jos joku muu maksaa. Linden'in on ominaisuutensa ministerinä, kansanedustajana ja "eläkeläisenä" näyttänyt.

Risto Nikander

SuviLlinden on myös yritteliäs. PearlCon Oy, Provien Oy, Selicon Oy ja NxtVn Finland O. Kansainvälistä väriä tuo NxthVn Oy:n toimitusjohtaja Khaled Naguib Zaky Sedrak,ja perheyritysrypästä edustaa (ilmeisesti) Seppo Linden. Suvi Linden’in CV on merkittävä.
Titteleistä on apua. Kukahan lienee maksanut yritysryppään kuluja, myös tämän matkan osalta.

Kari Kallio

Myös murhatulla turvallisuusalan konsultilla oli useitakin omia yrityksiä - ns. monta rautaa tulessa.
Sattumoisin toisessa hotellissa Kampalassa samaan aikaan murhattiin muuan ruotsalainen, myös turvallisuusalan konsultti. Ruotsissa ei pidetä mahdottomana ajatusta, että asioilla on jokin mystinen yhteys toisiinsa.

Don Pennanen

Suvi Lindenille pitäisi asentaa tekoäly päähän , joka osaisi olla valehtelematta. Tällä naisella ei voi olla kaikki kotona, kun ei ymmärrä, että ei nykyään voi julkisuudessa valehdella mitä vaan ja pitää muita tyhminä. Kaikki sanomiset on helposti tarkistettavissa. Veronmaksajien maksama sopeutumiseläke ilmeisesti vain lisää ylimielisyyttä.

Juhani Vinberg

seliseli, tällä liikematkalla paljastui karusti se, että suvi linden ei toimi rehellisesti, kun yktittelin, kansanedustajan ja ministerin titteleiden avulla haluaa puheisiin afrikassa valltionjohtajan kanssa. käyttikö vielä lahjonyaa kuysun saadakseenm oaljonko carol sauväärennetyn kutsukirjeen tuomisesta.pimeää bisnistä arabien rahoilla, voi sada pian kynsillleen, mkitä lie koraaani sano velallisen epärehelisyydestä...