Tiistai 25.9.2018

Lehti: Hiippakuntavaltuusto kääntyi Johanna Korhosta vastaan – Teemu Laajasalosta ”tehty vääriä johtopäätöksiä”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
16.2.2018 13:44
  • Kuva: Petteri Paalasmaa
    Kuva
    Johanna Korhonen. Arkistokuva.

Helsingin hiippakuntavaltuuston jäsenten enemmistö irtisanoutuu valtuuston puheenjohtajan Johanna Korhosen toiminnasta Helsingin piispan Teemu Laajasalon tapauksessa. Asiasta kertoo Kirkko ja kaupunki -lehti.

Lehden mukaan 13 valtuuston jäsentä ja kaksi varajäsentä on allekirjoittanut julkilausuman, joka arvostelee toimittajataustaisen Korhosen toimia Laajasalon talousasioiden selvittelyssä. Valtuustossa on kaikkiaan 21 jäsentä.

Julkilausuman mukaan keskustelu kirkon rahankäytöstä on tarpeellista. Laajasalon tapauksessa on lausuman mukaan kuitenkin tehty hätäisiä johtopäätöksiä sen seurauksena, että piispan luottokortin käyttöön kohdistuvat syytökset ovat tulleet julkisuuteen.

– Julkisessa keskustelussa on tehty johtopäätöksiä, että Laajasalo käyttelisi kirkon luottokorttia miten sattuu ja ostelisi työhön kuulumattomia asioita. Sellaista johtopäätöstä ei faktojen perusteella voi tehdä, hiippakuntavaltuuston varapuheenjohtaja Wiking Vuori sanoo Kirkko ja kaupungille.

– Viittaan esimerkiksi samppanjaostoksiin, Flow-lippuihin ja sen sellaisiin. Niitä selvitetään parhaillaan, mutta sille on esitetty jo ihan järkeenkäypiä selityksiä, miten ne liittyvät Laajasalon viranhoitoon.

Laajasalo on itse todennut tehneensä virheitä luottokorttikuittiensa säilytyksen ja selvittämisen sekä toisaalta tiettyjen majoituspaikkojensa tason suhteen. Hän on ilmoittanut palauttavansa liialliseksi katsomiaan majoituskuluja. Hänen tapaukseensa liittyen on selvityksiä vireillä sekä seurakunnassa että poliisissa, johon asiasta on tehty tutkintapyyntö.

Hiippakuntavaltuuston julkilausuman mukaan "julkisuudessa olleiden tietojen perusteella yhtään Teemu Laajasalon tositetta ei ole todettu viranhoitoon kuulumattomaksi", Kirkko ja kaupunki kertoo. Wiking Vuoren mukaan osa valuutetuista kokee nyt, että he eivät voi luottaa Johanna Korhosen toimintaan hiippakuntavaltuuston puheenjohtajana. Hänen puheenjohtajuutensa jatkunee kuitenkin vuoteen 2020, lehdelle arvioidaan.

LUE MYÖS:

Teemu Laajasalonkin rahankäyttö perataan – Seurakunnat teettää selvityksen ”pohjamutia myöten”

”Kuninkaan sviitti, samppanjaa, kadonneita kuitteja” – Helsingin piispa palauttaa ökykuluja kirkolle

Teemu Laajasalon yrityksellä 380 000 €:n velat – Kirkollisvaikuttaja: ”Piispan taloudessa on selvitettävää”

Teemu Laajasalon luottokorttikohu: Professori suivaantui nyt Johanna Korhoseen – ”Likaista jälkipeliä”

Kirkon työntekijä avautuu Teemu Laajasalon luottokortista HS:ssa – ”Koskeeko piispaa samat lait?”

Piispa Laajasalo kommentoi poliisin ja kirkon selvityksiä: ”Olen tehnyt arviointivirheitä ja ollut huolimaton”

Jaa artikkeli:

Kommentit