Maanantai 10.12.2018

Yle julkaisi Patrian selvityksen Uganda-jupakasta – ”Tapahtumien kulku on seuraavanlainen”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
19.2.2018 11:37
  • Kuva: Uusi Suomi
    Kuva
|

Ugandassa kuollut suomalaismies tarjosi apuaan valtion Patrialle useaan eri hankkeeseen, ilmenee Ylen haltuunsa saamasta ja julkaisemasta selvityksestä, jonka valtion enemmistöomistama puolustustarvikeyhtiö laati omistajaohjauksesta vastaavalle ministerille Mika Lintilälle (kesk.).

–Patria on tehnyt sisäistä selvitystä liittyen 12.2.2018 alkaneeseen Uganda-uutisointiin ja Patrian osuuteen. Tapahtumien kulku on seuraavanlainen, selvitys alkaa.

Selvityksessä kerrotaan, että Ugandassa menehtynyt liikemies oli yhteydessä Patriaan jo marraskuussa 2016 ja tarjosi ”konsulttipalveluitaan kansainvälisissä hankkeissa”. Liikemies oli itse nostanut esiin, että hän voisi olla avuksi Patrialle Indonesiassa, Pakistanissa ja Qatarissa, missä oli tuohon aikaan ollut eräs hanke käynnissä.

Tammikuussa 2017 Patria oli erääseen Pakistanin-hankkeeseen liittyen aloitellut miehen kanssa yhteistyötä ja käynnistänyt virallisen Business Partner Selection Process -menettelyn (BPS). Työ kuitenkin keskeytyi ennen alkuaan, kun Patria päätti lopettaa markkinoinnin Pakistanissa.

–Patriana emme ole vielä tuoneet julkisuudessa esiin Indonesiaa tai Pakistania.

Afrikan-matkasta suomalaisliikemies kertoi Patrialle ensimmäistä kertaa joulukuussa 2017. Tammikuussa hän ja ”Patrian Land-organisaatioon kuuluva myyntihenkilö” olivat tavanneet asian tiimoilta tarkemmin. Myyntihenkilöä, myyntipäälliköksikin kuvatun Markku Koiviston, varsinainen titteli oli ”vice president”.

LUE MYÖS: Patria selittää: HS:n kirje on aito – tämän takia johtajaa kutsuttiin myyntipäälliköksi

Liikemies oli selvityksen mukaan pyytänyt lupaa näyttää Ugandan lisäksi Mosambikiin suuntautuvalla matkalla ”Patrian julkisia esitteitä valtion johdolle, mikäli siihen tulisi mahdollisuus”. Tähän oli myös annettu lupa, kuten julkisuudessa on käyty läpi, ja miehelle oli toimitettu markkinointimateriaalia. Samalla tammikuussa 2017 käynnistettyä BPS-menettelyä päätettiin jatkaa, mutta prosessia ei kuitenkaan viety loppuun.

Patria kertoo verkkosivuillaan, että se käy kaikkien liikekumppaneidensa kanssa läpi BPS:n epäeettisen toiminnan ehkäisemiseksi. Selvityksessä myönnetään, että omaa ohjeistusta ei noudatettu, kun prosessia ei viety läpi ennen kuin esitteet luovutettiin Ugandaan matkanneelle miehelle.

–Vaikka annettu kirje on sisällöltään ja juridisesti löyhä, eikä se ole toimeksianto eikä sopimus, vaan lupa antaa esitteitä, olisi tällaisen antaminen vaatinut ensin BPS-prosessin loppuunviemisen sekä jonkinasteisen konsulttisopimuksen allekirjoittamisen. Tältä osin Patrian omaa prosessia ei ole noudatettu, Patria toteaa Ylen julkaisemassa selvityksessä.

–Jatkotoimenpiteinä selvitämme, onko vastaavia tapauksia muitakin, tehostamme selkeiden ohjeiden ja toimintatapojen koulutusta. Lisäksi tästä seuraa kurinpidollisia toimenpiteitä, 14. helmikuuta allekirjoitetussa selvityksessä todetaan.

Kaksi päivää myöhemmin Patria kertoi, että kaksi sen keskeistä johtajaa eroaa yhtiön palveluksesta. Yhtiön hallitus päätti kokouksessaan, että Land-liiketoiminnan liiketoimintajohtaja Mika Kari ja myynti- ja markkinointijohtaja Juha Simola jättävät yhtiön.

Lue myös:

Asejärjestelmäasiantuntija Patria-johtajien lähdöstä: ”Korjaus vai hämäys”

Ministeri Patria-potkuista IL:lle: ”Oli tarpeen tilanteen tasapainottamiseksi”

Uganda-virheen seuraus: Kaksi johtajaa lähtee Patriasta välittömästi

Suvi Lindén myöntää YK-pestinsä päättyneen – mutta: ”Sovimme kahden kesken pääsihteerin kanssa…”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Juha Koponen

..kumma juttu ,muuten? Jotenkin tuo uhri ja linden , Patria,ovat rikollisia ? Hei, he ovat joutuneet rikollisten uhriksi. Patriassa jopa annettu potkuja!! ihmisille.
Ugandassa tehty rikos ja kauhea hulabaloo siitä, että miksi he siellä olivat?..

Pohjois Savo

Kuten uutisoinnista on käynyt ilmi, niin Linden oli mukana ns. avaamassa ovia neuvotteluille ja tuskin sitä hyvää hyvyyttään siellä oli tekemässä. Eli se syy, miksi tästä nyt kohistaan on se, että miksi sopeutumiseläkeläinen on siellä töitä tekemässä ja pitäisikö eläke lopettaa, koska on aivan selkeästi sopeutunut takaisin työelämään poliitikkouransa jälkeen. Lindenin ja muidenkin sopeutumiseläkeläisten tilanteet pitäisi käydä järjestelmällisesti jonkun tahon läpi ja evätä tuki niiltä, jotka ovat työelämässä mukana. Ei tavan kansalaisetkaan saa tukia, jos työssäoloehdot täyttyy ja joutuvat vielä maksamaan tukia takaisin, jos ovat aiheetta niitä nostaneet.

Kari Kallio

SJ:ä haastatellut toimittaja kertoi, että SL kertoi tulleensa liikematkalle Ugandaan ja että hän oli tullut myymään turvallisuuteen liittyviä asioita. Hän kertoi, että liikemies oli järjestänyt matkan, Etukuri sanoi Ilta-Sanomille.
Toisaalta SL on on sanonut myyvänsä vain laajakaistaan liittyvää "tuotetta", mikä se sitten liekään, mutta jos se liittyy "turvallisuuteen" ja sitä kaupitellaan turvallisuusviranomaisille, sen täytynee olla jokin seuranta- eli kyttäysjärjestelmä, jolla on mahdollista seurata oman maan kansalaisia ja ennen kaikkea oppositiota ja pitää sitä kyykyssä. Tällaista ei ole tähän asti mielletty oikein ns kehitysmaiden auttamiseksi! Tämä on kai silti sitten ihan tätä päivää?

Kari Kallio

Ehkä murhaaja tiesi (?) matkan tarkoituksesta ja myytävästä tuotteesta enemmän kuin aavistammekaan? Tai ehkä murhaajat ovat vain olettaneet (maan tavan mukaan), että ulkomaalaiset ovat olleet tuomassa taas lahjuksia jollekin ja meinasivat ehtiä apajille ensin?
On mielenkiintoista kuulla, mikä onkaan totuus lopulta koko tässä sopassa.

Sanna Tenkula

Milloin Forsitin toimet tasapainoitetaan Lintilä?
Louhintaräjähteet on myös raakaa bisnestä ja täysin villiä ja valvomatonta.
Kuinka pitkälle TEM aikovat päästää tämän koko Suomessa tapahtuvan laittomuuden räjähteiden valvonnassa?
TEM:n alaisuudessa toimivaTurvallisuus-ja kemikaalivirasto (TUKES) on
räjähderajoituksen hallinto-ja lupaviranomainen. Lainsäädännössä Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluu käsittellä räjähteiden valmistusta ja varastointia koskevia lupia sekä valvoa räjähdevarastoja. MIKSI NÄIN EI TAPAHDU ? Ministeri Mika Lintilä ja Jari LInsdröm vastuu kuuluu teille!

NYT Tukes antaa rikkoa lakeja ja valvonnan, koska Tukesilta pitäisi olla ennakkoon haettu lupa räjäytystoiminnalle, mutta turvamääräykset estävät luvan hakemisen. Lainsäätäjän tahto ei ole ollut, että Tukes valvontaviranomaisena avustaa louhijoita laittomassa toiminnassa, kun laillisesti ei voi saada lupaa.

Jori Heikkinen

Pitäisihän juttu tutkia perinpohjaisesti kun kyseessä on epämääräinen kuolema ja viitteitä jopa murhasta. Jutun vakavuus antaa varmaankin poliisille riittävät ja nimenomaan erityisen tehokkaat pakkokeinot selvittää, mikä asiassa on totta. Pelkästään asianosaisten tai osallisten puheisiin ei tarvitse yksin luottaa.Syyllisyydet kuitenkin ratkaisee aikanaan oikeus, siis aikanaan, jos aihetta ilmenee.