Perjantai 22.6.2018

Maakuntavaalien kiire hämmästyttää: ”Tämä on suorastaan edesvastuutonta”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
20.2.2018 09:15
  • Kuva: Kimmo Penttinen
    Kuva
    RKP:n kansanedustajan Anders Adlercreuzin mukaan maakuntavaalit tulisi yhdistää ensi vuonna pidettäviin eduskuntavaaleihin.
|

Maakuntavaalien aikataulu ihmetyttää monia. Yle kertoi maanantaina, että hallituksen linjauksen mukaan maakuntavaalit järjestetään 28. lokakuuta, vaikka maakuntahallintoa koskevaa lakia ole vielä olemassakaan, eikä vaalilakia ole muutettu. Hallituksen tavoitteena on, että koko sote- ja maakuntalakien paketti on hyväksytty alkukesästä.

Oppositiopuolue RKP:n kansanedustajan Anders Adlercreuzin mukaan Suomi toimii tässä vastoin niitä Euroopan neuvoston suosituksia, joiden mukaan lainsäädännön tulisi olla valmiina vähintään vuotta ennen vaaleja.

–Ehdokkaat tulee nimetä ennen kuin tiedämme maakuntien lopulliset tehtävät. Lakipaketti valmistuu reilu kolme kuukautta ennen vaaleja, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan – ja harvoin näin tapahtuu, hän kommentoi tiedotteessaan.

Adlercreuzin mukaan maakuntavaalit tulisi yhdistää ensi vuonna pidettäviin eduskuntavaaleihin.

–Keskusta vaikuttaa olevan yksin sitä mieltä, että Suomeen tarvitaan uusi hallintotaso. He ovat tästä tietoisia, ja sen takia juuri keskusta haluaa väkisin vääntää vaaliaikataulun tiukaksi. Pelätään yksinkertaisesti sitä, että seuraava hallitus ei jatkaisi maakuntauudistuksen läpiviemistä. Tämä on äärimmäisen kyyninen suhtautuminen itsenäisen Suomen suurimpaan uudistukseen, hän lataa.

Adlercreuzin mukaan uudistuksella on suuri vaikutus paikallisdemokratiaan, paikallisten palveluiden saatavuuteen, kaupunkien elinvoimaan ja koko julkisen sektorin kustannusrakenteeseen. 

− Ei ole kestävää lainsäädäntöä ajaa läpi näin huonosti valmisteltua uudistusta, jolla on näin heikko tuki. Tämän lisäksi vaalit halutaan järjestää ennenaikaisesti omien suosituksiemme vastaisesti. Tämä on suorastaan edesvastuutonta.

Adlercreuz muistuttaa, esimerkiksi Uudellamaalla maakunnan tulisi uudistuksen vuoksi tehdä leikkauksia 300 miljoonan euron edestä.

− Tässä on kyse isoista kysymyksistä, jotka ansaitsevat huolellisen prosessin ja kohtuullisen aikataulun vaalien järjestämiseksi.

Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas puolestaan huomauttaa, että vaalit eivät ole olennainen asia, koska jo nyt tiedetään melkoisella tarkkuudella puolueiden maakuntavaltuustojen paikkaluku. 

Suokas korostaa, että maakuntavaltuutetut pääsevät päättämään miljardeista euroista veronmaksajien rahoja.

–Suuri riski on, että joidenkin kohdalla toteutuu vanha sanonta. Lähinnä pussinsuuta on oma suu, hän varoittaa blogissaan.

Myös Suokas muistuttaa, että maakuntauudistuksen lainsäädäntö ”on levällään”.

–Pitäisin kaikkein tärkeimpinä sellaisia pykäliä, joilla tehokkaasti estetään poliittisesti valittuja edustajia suosimasta joitakin yrityksiä toisten kustannuksella. Koko maakuntauudistus on turha ja herättää paljon epäilyjä sen tarkoitusperistä. Synkimpien ennustusten ei pidä antaa käydä toteen.

Myös hallituspuolue kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa Sarkomaan on muistuttanut, että  perustuslakivaliokunta on vaatinut muutoksia myös maakuntauudistukseen.

–Pääkysymys on, kyetäänkö 18 maakunnan mallilla turvaamaan yhdenvertaiset palvelut kaikkialla Suomessa. Useissa asiantuntija-arvioissa 18 maakuntaa on pidetty liian suurena määränä suhteessa uudistuksen kunnianhimoisiin tavoitteisiin, Sarkomaa sanoi noin kuukausi sitten.

Maakuntauudistus on osa hallituksen valmistelemaa sote-uudistusta. Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy maakuntauudistuksen myötä maakuntien harteille.

Lue myös: Kokoomuksen sote-kansanedustaja: ”Vakava riski – maakuntauudistus livahtaa voimaan”

 

Jaa artikkeli:

Kommentit

Raimo Ilaskivi

Ajetaan kuin käärmettä pyssyyn. Miksi ihmeessä? Ettäkö perääntyminen hankkeesta olisi sitä vaikeampaa mitä useampi luottamushenkilö olisi ehtinyt istahtaa vihreälle maakuntaoksalle! Näin keskusta pyrkii tavoitteeseensa, maksoi mitä maksoi. Ja veronmaksaja maksaa!

Harri Kota-aho

Samaa mieltä. En tajua edes missä tässä uudistuksessa on kyse. Sotesta en ymmärrä mitään,saatikka mistä pitää äänestää. Mihin me edes tarvitaan tämä maakunta himmeliä. Jos on tarkoitus lisätä byrokratiaa, niin siinä keskusta näköjään onnistuu. Näin tuntuu siltä,että mennään veronmaksajien piikkiin oman edun vuoksi.

Harri Tapani

Sote-ja kuntauudistus, siitä erään blogistin kuvaus, lähes selkokielellä, sieltä lyhyesti siivu:

"Hallituksen väkisin ajamat kunta- ja sote-uudistukset sekä vielä pidemmälle menevät pakkoliitoslaki ja pääkaupunkiseudun metropolialueen ylikunnallisen yhteishallinnon edistämishanke ovat amerikkalaisen konsulttiyritys McKinsey&Co:n tekemiä. Samoin kuin Vanhasen hallituksen PARAS-lakikin.

Hallitusohjelman kunta- ja soteuudistus on vain välivaihe maakuntamalliin siirryttäessä.

Kuntademokratia katoaa, jolloin tilalle tulee näennäisdemokratia, joka tarkoittaa ulkomaalaisten palveluidentarjoajien (lue: saalistajien) sote-laskujen kumileimasinta.

Sitähän se on jo, pitää löytää lisää säästökohteita, jotta kasvaneet sote-menot voidaan maksaa..."

http://jormajaakkola.fi/kunta-%20ja%20sote-uudistus

Mikko Toivonen

Ei maakuntavaaleja tarvitse mihinkään yhdistää. Ne on yksinkertaisesti peruttava kuten koko mieletön Kepu hanke.
Tärkeintä on että sekä Sote susi, että Maakuntahallinto heti perutaan täysin.

Sen jälkeen voimme hiukan hitaammin perua koko energiapolitiikan ja laittaa sen uusiksi sekä luoda sivussa maan ja kansalaisten tarpeiden ja maksukyvyn mukainen asuntopolitiikka eli vihoviimein massatuottaa ne sopivan kokoiset vastuullisen hintaiset vuokra asunnot PK seudulle ja muihin kasvukeskuksiin.

ASiinä sitä kärkihankkeita hallituksille.

Mikko Toivonen

Tiedämme tietenkin, että Kepu Juha ja Pörssi Orpo viis veisaavat meidän ajatuksistamme tai kansalaisten todellisista tarpeista.

Valitettavasti tiedämme myös että oppositio söisi jo nytkin olemassaolevan siedettävän mutta helposti parannettavan tilan joka tasolla.