Perjantai 22.6.2018

Ministeriltä lopullinen niitti Tampereelle: Ylistetty työllisyyskokeilu loppuu – ”Olemme tästä tiukkana”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
21.2.2018 21:15
  • Kuva: Petteri Paalasmaa
    Kuva
    Työministeri Jari Lindströmiltä (sin.) tuli Tampereelle tiukka ei.
|

Tampereen seutukuntien tänä vuonna päättyvää työkokeilua ei jatketa, linjaa työministeri Jari Lindström (sin.).

–Minun täytyy sanoa tähän, että järjestämisvastuu ei tulevassa maakuntamallissa ole sillä kunnalla. Se on maakunnalla. Siksi me emme voi antaa sellaisten kokeilujen jatkaa, jotka eivät ole tulevaa, Lindström perustelee hallituksen linjaa.

Tampereella ja yhdeksässä muussa Pirkanmaan kunnassa käynnistyi viime syksynä kokeilu, jossa Kelan työmarkkinatukea, peruspäivärahaa tai toimeentulotukea saavat, tavallisesti pitkäaikaiset, työttömät siirrettiin TE-toimistoilta kuntien vastattavaksi. Samalla TE-toimiston resursseja, hallintoa ja tietojärjestelmä tuotiin kuntien käytettäväksi.

Julkisuudessa, Uusi Suomi mukaan lukien, on kerrottu kokeilun hyvistä tuloksista. Pitkäaikaistyöttömiä on työllistetty Tampereella keskimäärin sata viikossa ja lisäksi kokeilun kunnissa on saatettu henkilökohtaisten kohtaamisten kautta aiempaa enemmän työllisiä erilaisten työllistämistoimien piiriin.

Kokeilun päättyminen huolettaa sen ohjelmajohtajaa Regina Saarta. Hän huomauttaa, että kokeilun päättyessä työttömät siirrettäisiin ensin vuodeksi takaisin TE-toimistoille, jonka jälkeen he siirtyisivät vuoden 2020 alussa uusien maakuntien vastuulle.

–Jos me nyt emme käytä kaikkia voimavaroja työllisyyden hoitoon, vaan siirretään asiakkaat vuodeksi TE-toimistoihin ja sitten maakuntaan, niin organisaatioiden valmistelutyö kyllä työllistää meitä [työvoimapalveluissa] 24/7, Saari totesi Uuden Suomen haastattelussa.

Voisiko tätä kokeilua siis jatkaa vuodella?

–Ei, vastaa työministeri Lindström ykskantaan.

Ei?

–Ei, hän toistaa yhtä päättäväisenä.

–Tampereella on tehty erittäin hyvää työtä, siis erinomaista työtä ja olen käynyt tutustumassa siihen henkilökohtaisestikin ja he ovat käyneet esittelemässä sitä täälläkin. Ei toista sanaakaan siitä, etteikö hyvää työtä olisi tehty. Mutta… Lindström toteaa.

Syy miksi kokeilua ei jatketa, on Lindströmin mukaan juuri järjestämisvastuussa. Tampereen seutukuntien kokeilussa vastuu työttömistä on siirretty kaupungeille ja kunnille. Hallituksen ajamien maakunta- ja kasvupalvelu-uudistusten tavoite taas on siirtää vastuu perustettaville maakunnille. Samalla maakuntiin siirrettäisiin nykyisten TE-toimistojen palvelut.

–Nyt jos kokeilussa on siirretty järjestämisvastuu kunnalle, niin se ei ole sitä, mihin me olemme menossa. Siksi me olemme tästä niin tiukkana ja sanoneet, että nämä kokeilut tällaisenaan eivät saa jatkua, Lindström kiteyttää.

Lue Tampereen vastaus Lindströmille: ”Näinhän se ei ole” – Jari Lindströmin perustelulle huutia, TE-kokeilun lopettaminen närästää Tampereella

Kasvupalvelu-uudistus ei ole ollut hallitukselle helppo ja sitä ovat näkyvästi vastustaneet etenkin Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) ja Tampereen pormestari Lauri Lyly (sd.). Uudellemaalle hallitus laati jo vuosi sitten keväällä oman erityisratkaisun, jossa palveluista vastaa pääkaupunkiseudun oma kuntayhtymä. Tampere on toivonut samanlaista mallia.

–En ole voinut välttyä siltä, että sieltä on tullut nyt uutisia. Ei tämä varmaan sattumaa ole, Lindström toteaa viimeaikojen Tampereen kokeilun uutisoinnista.

Yrittääkö Tampere vivuttaa itselleen samanlaista erityisasemaa kuin pääkaupunkiseudulle?

–En minä lähde sitä arvioimaan. Uskon, että tässä on löydettävissä ihan hyvä malli, Lindström vastaa.

Toiseen poikkeukseen ei Lindströmiin mukaan kuitenkaan ole varaa. Jos Tampereelle myönnettäisiin vielä erityisasema, ei hallituksella olisi enää mitään perusteita olla myöntämättä samaa erityisasemaa Turulla ja Oululle, jos ne päättäisivät sitä hakea. Samalla murenisi koko kasvupalvelu-uudistus.

–Jälleen kerran meidän virkavastuulla olevat ihmiset sanoivat, että pääkaupunkiseutu ehkä jollakin tapaa kestää ne perustelut sen takia. Helsinki on pääkaupunki ja kilpailee enemmän eurooppalaisten suurkaupunkien kanssa. Täällä on suuri maahanmuuttajaväestö ja tämä on muutenkin poikkeuksellinen, Lindström kertoo.

Lisäksi kasvupalvelu-uudistukseen tehtiin toinen kompromissi, Lindström ottaa esille. Tämän vuoden alussa hallitus päätti, että kunnat ja maakunnat voisivat jatkossa tehdä yhteistyötä palvelupuolella niin kutsutun allianssimallin puitteissa.

–Se voi tässä tarjota ratkaisun näihin kysymyksiin. Siinä nimenomaan voidaan etsiä ratkaisuja yhdessä pitkäaikaistyöttömille, kotouttamispuolella ja kenelle tahansa. Se varmaan taipuu moneen juttuun, Lindström toteaa.

–Mehän kannustamme vielä tämän vuoden puolella alueita mukaan pilotteihin tähän allianssimalliin: etsimään ratkaisuja lyömällä hynttyitä yhteen, työministeri toteaa vedoten epäsuorasti pormestari Lylyyn.

Samalla Lindström huomauttaa tamperelaispormestarille, että kun tämä on nähnyt kokeilun hyvien tulosten johtuvan juuri kuntavetoisen mallin paremmuudesta, on Uudenmaan TE-toimistossa saavutettu samanlaisia tuloksia.

–Luvut ovat ihan samalla tasolla kuin Tampereella. Eikä siellä ole mitään tällaista kuntakokeilua. Ehkä kannattaisi katsoa Tampereenkin puolelta, että onko kaikki tehty, mitä muuallakin on tehty.

LUE MYÖS:

Tampereen ylistetty työllisyyskokeilu päättyy jo joulukuussa? – ”Siirtää työttömät hallinnosta toiseen”

 

 

Jaa artikkeli:

Kommentit

Marja-Liisa Kalkela

Yksi uusi toimiva järjestelmä on se että pidetään työttömiä ilmaistöissä ,tukien varassa. Niin hyötyy samalla muutkin asumistuista :

Konsulttiyhtiö:
- Ulkomaiset sijoittajat omistavat jo 6 000 vuokra-asuntoa Suomessa – sijoitukset paisuvat lähivuosina
Ulkomaisia kiinteistösijoittajia kiinnostavat Suomen kasvukeskukset.
Julkaistu: 21.2.
IS/TS

Mitä enemmän köyhiä ,sitä enemmän asumistukia,vuokra-asunnoista .

Marja-Liisa Kalkela

äkökulma: Sipilän hallituksen ministerit valehtelevat suomalaisille päin naamaa
Alexander Stubb ei ole ainoa ministeri, joka
- valehtelee suomalaisille päin naamaa, kirjoittaa politiikan toimittaja Tommi Parkkonen.
ILTALEHTI
28-11-15

IL-analyysi: Työllisyystilastot liian ruusuisia - aktiivimalli luo jo valetyöllisiä!
Torstai 22.2.2018
IL
Vain yksi tunti töitä viikossa
-tekee työttömästä työllisen tilastoissa.
-Aktiivimalli kiihdyttää valetyöllisten määrän kasvua.

Jukka Mattsson

Ihan sekopäistä toimintaa. Sininen ja erityisesti Keskustan politiikka menee kansalaisten edun edelle. Maakuntavaalit tulossa ja KesKUSTA rakentaa oikein suuren luokan sekoilua.

Toivottavasti SOTE ja uusi maakuntamalli menee nurin!

Tapio Mäkeläinen

Eli klassinen "väärin sammutettu" tilanne. Uudenmaan te-pomo hehkutti tänään valtavasta aktiviteetin kasvusta. No mitä helkuttia siellä on tähän asti tehty?

Mä olen täysin varma, ettei maakuntahallinto toimi koskaan. Lidnstromin ponteva olemus viittaa tarttumiseen viimeiseen oljenkorteen. viisaat korkeat virkamiehet ja Lintdsrom itse ovat speksanneet voittavan mallin. ei ole. Jälkisuhdanne on.
Lindströmin exit pvm on onneksi näkyvissä nyt käytössä olevien kalentereiden viimeisellä sivulla.

Teemu Terava

NIH, kukapa haluaisi nähdä toisten kehittämien järjestelmien toimivan omia paremmin.
Toisaalta joku on sanonut, että niin pitkään kuin meillä on työvoimahallinto, niin pitkään meillä on työttömiä.
Kukapa oman leipäpuunsa poikki sahaisi.

Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
jossa Kelan työmarkkinatukea, peruspäivärahaa tai toimeentulotukea saavat, tavallisesti pitkäaikaiset, työttömät

Eikö tulisi halvemmaksi maksaa ilman välikäsiä suoraan sosiaaliturvasta toimeentulotuki? Ilman kyttäykseen käytettyä työvoimaa verovaroista,ely -keskuksien,kosulttifirmojen yms. palkkoja?

Aivan kuten esim. kotihoidontuki 12x vuodessa ilman mitään ehtoja työtä vastaan?

Säästyisi isot rahat kun välikädet jäisi pois ja yksinkertaisesti vain yritys ilmoittaa avoimen työpaikan ja sitä voisi itse hakea.
Ihan kuten se oli ennenvanhaankin noin yksinkertaista. Ennen -94 ei työttömiä kyylätty eikä sosiaali -tai työttömyysturvaan ollut ehtoja.

Tapio Mäkeläinen

On se just puuhastelua. Työvoimahallinto on pahasti siiloutunut. Työtön kaverini oli valtiolla mammalomittajana. Esitti jatkoa projektilla jota yksikön esimieskin tuki. Iso Pomo ei korviaan lotkauttanut vaikka kundi sanoi saavansa ansiosidonnaista enemmän kuin mitä ministeriö maksoi liksaa ja sentään tekis alansa työtä.
Kaveri sai lopulta tarpeekseen ja haki silloin tällöin mm professorin hommia, lentäjäksi tai kaupunginjohtajaksi yms. Vetkotti 500 pv ja pääsi lisäpäiviltä 62 v ilman varhennusta täydelle eläkkeelle 17 kk etuajassa. Eläke oli tietysti 35 v työhistorialla hyvä ja työttömyysaikana kertymä 75% siitä mikä olisi työttömyyttä edeltäneen palkan mukainen täyskertymä. Kahdella työttömyysjaksolla ei yhtään yhteydenottoa työkkäristä.
Taitaa nytkin istua torpassaan Kukkiajärvellä kaunista pakkasaamua katselemassa.
Eli ei ihmiset tyhmiä ole. Jossain vaiheessa napanuora katkeaa ja Kakaja Razina - mitä välii?
Koska Ministeri kertoo moniko uusista duuneista on vakituinen ja kokoaikainen?

Jari Kaisla

Suomen kestävyysvaje paikataan vain ja ainoastaan kestävillä työsuhteilla eikä Sipilän hallituksen muutaman tunnin tempputyöllistämismenetelmillä, joissa työntekijöitä kierrätetään muutaman tunnin pätkissä samoihin tehtäviin.

Sipilän hallituksen saavutus yksinkertaistettuna:

Meillä on yksi työpaikka joka ei juuri kiinnosta koska siitä maksetaan liian vähän. Palkataan (pakotetaan) aktiivimallilla tähän työtehtävään työntekijä 18 tunniksi 3kk:ssa. 3kk:n aikana tähän yhteen samaiseen työtehtävään voidaan kierrättää kymmeniä työntekijöitä kun 18 tunnin jaksoja ketjutetaan. Näin nykyhallitus on luonut tilastoihmeen kun yksi työpaikka on jakaantunut kymmeniksi, joten meillä on rajusti kasvanut työllisyys eikö totta?

Markus Vuorivirta

Tämä nykyinen hallitus ministereineen on kyllä kunnostautunut erityisesti tuhoamaan kaiken toimivan tästä maasta. Tilalle tulee sitten pelkkää juosten kusten räpellettyä paskaa...

Toivon totisesti, että kansa muistaa tämän vuoden päästä eduskuntavaaleissa ja pistää näistä kaikki kortistoon. Noh ehkäpä toiveajattelua...

Tapio Mäkeläinen

Näin on ja puoluekin on sama. Sinisten tarinalle tulee ikävä loppu vaikka esim puolustusministeri on paras 2000- luvulla. Herää kysymys millaista väkeä Persut sitten saa liikkeelle. Tuskin löytyy ministeriainesta.
Maakuntahallinto on kepun viritys ja karsea virhe Kokoomukselta.