Perjantai 22.6.2018

Kuntavaikuttaja huolestui Kossu-tehtaasta: ”Ilmajoen ostettava merkittävä osuus Altiasta”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
23.2.2018 12:27
  • Kuva: Altia / Suomen ilmakuva Oy
    Kuva
    Koskenkorvan tehdas sijaitsee Ilmajoella Etelä-Pohjanmaalla.
|

Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevan Ilmajoen tulee Koskenkorvan tehtaan sijaintikuntana hankkia merkittävä osuus Altiasta, joka listataan pörssiin, katsoo paikallinen keskustavaikuttaja Risto Lahti blogissaan.

Omistajaohjausministeri Mika Lintilä (kesk.) ilmoitti tänään, että valtionyhtiö Altia listataan pörssiin. Listautumisen toteutuessa valtio jää yhtiöön vähintään kolmanneksen omistajaksi. Valtio pitää tärkeänä, että yhtiön omistajiksi tulisivat kotimainen yleisö, kotimaiset ja ulkomaiset instituutiot, yhtiön henkilöstö sekä yhtiön yhteistyöverkosto. Lue tarkemmin: Valtion viinat viedään pörssiin – ”Kaikille suomalaisille mahdollisuus omistaa”

Risto Lahti on Ilmajoen kunnanvaltuuston jäsen ja kunnanhallituksen varapuheenjohtaja sekä maatalous- ja ympäristöministeri Jari Lepän (kesk.) erityisavustaja. Hänen mielestään maakunnan vahva läsnäolo uudessa yhtiössä on osaltaan tae sille, että työpaikat pysyvät alueella. Lahti on hieman pettynyt Altian listaamiseen. 

–Varminta olisi ollut, että hyvään kuntoon nostettu yhtiö olisi pysynyt valtion omistuksessa, tuottamassa tuloja veronmaksajille. Valtion tyhjällä kassalla on kuitenkin vaikea kehittää yhtiötä. Luotan vahvasti tehtaan tulevaisuuteen, koska se on hyvässä iskussa. Tuotantoennätyksiä tehdään joka vuosi ja tehokkuutta on parannettu investoinneilla, Lahti kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan.

Lahden mukaan Altian merkitys Ilmajoelle ja Etelä-Pohjanmaalle on erittäin suuri.

–Se tarjoaa suoria ja välillisiä työpaikkoja, kuluttaa maailman parasta ohraa ja tarjoaa tärkeitä sivuvirtoja maatalouteen. Siksi on Ilmajoen kunnan velvollisuus näyttää esimerkkiä. Altia on kovalla työllä nostettu kannattavaksi yhtiöksi, johon kannattaa sijoittaa.

Lahti katsoo, että tehtaan kanssa tiiviistä yhteistyötä tekevät maatalousyrittäjät ottavat osaa osakeantiin ”sillä voimalla, millä pystyvät”.

–Pitkään jatkuneen heikon kannattavuuden ja vaikean edellisen satokauden johdosta viljelijät eivät kuitenkaan yksin kykene hankkimaan yhtiöstä merkittävää osuutta. Nyt tarvitaankin viljelijöiden rinnalle kotimaista, vastuullista omistajuutta, jotta kotimainen työ ja Koskenkorvan tehdas turvataan pitkällä aikavälillä. Nyt tehdään Altiasta seuraava kansanosake.

Kansanosaketta rummuttaa myös kansanedustaja Matti Vanhanen (kesk.) Twitterissä.

– Kansanosakkeeksi! Carunastakin olisi saanut hyvän ja tuottavan säästökohteen kansanosakkeena, hän twiittaa Altia-uutisesta.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Yritykset: 
Paikat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Harri Tapani

Joku sentään tajuaa jotain:

"Altia maksoi viime vuonna ylimääräisien osinkojen kanssa valtiolle peräti 70 miljoonaa euroa. Liikevoittoprosentitkin ovat normivuosina olleet 6-7 prosenttia, mikä on elintarviketeollisuudessa 350 miljoonan liikevaihdolla varsin hyvä taso.

" Altian myynnissä on toistumassa sama järjetön virhe kuin aikanaan Kemiran ja sähköverkkojen yksityistämisessä: hetkellisen myyntivoiton kiimassa tuhotaan pitkäaikainen valtion tulolähde, "

http://samik2012.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251367-altian-myynti-on-paha-v...