Perjantai 22.6.2018

Juha Sipilä: ”Nimilistoja käydään läpi – hallituksen enemmistö on niukka”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
1.3.2018 16:36
Päivitetty: 
1.3.2018 16:53
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    Kuva
    Pääministeri Juha Sipilä myöntää hallituksen niukan enemmistön kutistumisen pakottavan erityistoimiin.
|

Kokoomusedustajan irtiotto pakottaa hallituspuolueet pitämään tarkkaa kirjaa kansanedustajiensa ja ministereidensä menemisistä. Asian vahvisti torstaina pääministeri Juha Sipilä (kesk.) mediatapaamisessaan, Talouselämä kertoo.

Keskustan puheenjohtaja Sipilän mukaan hallitusryhmät käyvät läpi kansanedustajien nimilistoja varmistaakseen, että tärkeät hankkeet saadaan eduskunnassa hyväksyttyä. Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki irtautui keskiviikkona hallituksen sote- ja maakuntauudistuksesta, joten hallituksen 105 edustajan heikko enemmistö pienentyi yhdellä.

– Kyllä sitä varmistusta täytyy tehdä, koska kyllähän tämä meidän enemmistömme on sen verran niukka. Nimilistoja käydään läpi, jotta tiedetään kuka on missäkin, ja pitääkö ministerin matka keskeyttää sen takia että ollaan äänestyksessä, Sipilä sanoi torstaina.

Sipilä kertoi, että nimilistat tarkistetaan jo perjantain luottamuslauseäänestystä varten.

– Totta kai eduskuntaryhmien johdon tehtävä on varmistaa, että siellä on hallituspuolueista tarpeeksi porukkaa paikalla. Jokainen ryhmä tekee sen omalta osaltaan. Pidän itse huolen keskustan listasta, ja se on sataprosenttinen, Sipilä sanoi Politiikan toimittajien lounaalla.

Kokoomusjohto on kuvannut Lepomäen ulostuloa yksityisajatteluksi.

Lue laajempi juttu Talouselämästä.

LUE MYÖS:

Juha Sipilä: Jos sote kaatuu, Plan B on uudet vaalit

Nyt tulee kovaa tekstiä kokoomuksen sisältä: ”Aika kaataa sote ja maakuntauudistus”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Juha Koponen

..Joskus Sipilän tehtävä tuntuu varmasti turhauttavalta!SOTE ja maakuntauudistuskin on sovittu. Sotea vastustaa joku kumma 70-luvun vasemmisto hörhöjen kakara sakki ja itse sieltä politiikkaan tulleet dinosaurukset. NYT kokoomus pellet haluavat heiluttaa venettä ja siirtyä "eiku"-tekoihin! Laitetaan se SOTE päälle, NYT ei saa luopua hyvästä..

Kari Kallio

HS:n jutun mukaan Sote tulee aiheuttamaan Helsingin seudulle 1 miljardin lisälaskun! Jos ST sinä olisit Helsingin pormestari, ohittaisitko asian vain olaksen kohauksella?
Samalla pitää muistaa, että Kuntaliiton julkaisemien laskelmien mukaan ensi vuonna Suomen 300 kunnasta, 30 olisi maksajien joukossa ja loput saajien puolella Valtion osuuksien tasaustalkoissa. Kustannukset ovat keskittyneet pääkaupunkiseudun maksettavaksi. Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen maksavat 84% kaikista tasausjärjestelmän maksuista, KL:n Kiesiläinen kirjoittaa.

Mikko Toivonen

Epäilemättä Kepulla ja Kokoomuksen pörssihuoltosiivellä on nyt hommat kuralla ja ankara hangon heilutus päällä, jotta kaikki moraalisesti ja rehellisesti ajattelevat pakotettaisiin rahastajien ruotuun.

Joka tapaukseesa kansakunnasta ja kansalaisten todellisen ja yhteisen edun ajajien on nyt noustava sanelu ja rahastuspolitiikkaa vastaan ja ihan aluksi saatava estettyä tämä kaavailtu sote ja maakuntahallinto täysin.

Paljon muutakin parannettavaa jää kuten energia-ja asuntopolitiikka mitkä molemmat ovat vastuuttoman kuralla. Tässä tapauksessa tosin ei ainoastaan tämän hallituksen jäljiltä vaan monen edellisenkin jäljiltä. Koko ajan on noissakin asioissa menty pieni edunsaajapiiri edellä eikä yleinen ja yhteinen tarve tai etu, mikä lopulta olisi myös yrittämisen ja teollisuuden etu

Nyt jos koskaan on hallitus haastettava ja haastettava meidän asioita kokeneiden ja tuntevien toimesta. Ei asioita ennemmin pilanneen opposition toimesta. Hallitukseen on saatava vastuuntuntoa ja rehellisyyttä sekä toimintaa kansakunnan kokonaisefun hyväksi. Ei isäntien tai kavereiden massien ylettömäksi paisuttamiseksi muiden kustannuksella. Hallituksen operoijiin on taottava kohtuullisuutta. Sitä me voimme vähän tehdä ilmaisemalla mitä ajattelemme ja se riittävän rautalangasta kirjoitettuna.
Joku aina kuitenkin lukee tai jonkun avustaja ja hyvässä lykyssä viesti jossain muodossa kantautuu jopa päättäjille. Ainakin on kantautunut pinellä viiveellä Lepomäelle.

jyrki tikkakoski

Mitäs eivät ottaneet opposition puheenjohtajia samaan sote pöytään. Asia olisi jo taputeltu jos olisivat käyttäneet järkeä jo silloin kun sitä ensimmäisen kerran ehdotettiin.
Mutta juuri lehmänkauppojen takia se varmasti torjuttiin, tai ei edes otettu kuuleviin korviin.
Kepulaiset haluaa maakuntahallinnot ja kokkareet haluavat yksityistää. Siniset haluavat vain roikkua hallituksessa ja plan b olisikin sinisten loppu.
Mitä kyllä Soinille vilpittömästi toivoisikin.
Jokatapauksessa on selvää, että Suomi-laiva seilaa tuuliajolla. Ei ole uskottavaa johtoa tässä maassa.
Nyt Sipilä uhoaa ettei eu:ssa tarvitse Suomen terveydenhuoltoa käyttää, mutta joka hlvatin lillukanvarsi pitää muuten Merkeliltä kysyä.
Ei ole Saulistakaan nyrkkiä pöytään lyömään, kuka siis ottaa suittet kätehii?