Keskiviikko 19.12.2018

Yle: 25 kokoomuslaista vahvisti äänestävänsä soten puolesta – ainakin 5 epävarmaa: ”En voi ottaa sikaa säkissä”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
8.3.2018 08:19
  • Kuva: Petteri Paalasmaa
    Kuva
    Arkistokuvassa kokoomuksen eduskuntaryhmän ja puolueen johtoa.
|

Valtaosa kokoomuksen kansanedustajista seisoo sote-uudistuksen takana, mutta epävarmuuksiakin on, kertoo Ylen eduskuntaryhmään tekemä soittokierros.

Yle tavoitti kokoomuksen 38:sta kansanedustajasta 33. Heistä 25 kertoi äänestävänsä valinnanvapauslakiesityksen puolesta.

Vain yksi vastaaja, sote-kapinallinen Elina Lepomäki, ilmoitti äänestävänsä hallituksen esitystä vastaan. Kuitenkin viisi tavoitettua kokoomuslaista kansanedustajaa ei halunnut ottaa asiaan kantaa. Kaksi kertoi, etteivät osaa vielä sanoa kantaansa suuntaan tai toiseen.

– Tähän [uudistukseen] on hallituksessa sitouduttu, mutta en voi ottaa sikaa säkissä. Jokainen fakta ja myöskin maakuntamalli täytyy pystyä perustelemaan, jos me teemme ikäviä kysymyksiä, sanoo Harri Jaskari.

Osa vastaajista kertoi kantansa äänestyspäätösten suhteen olevan vielä ehdollinen, koska viimeisintä hallituksen esitystä eduskunnalle ei vielä kyselyn tekohetkellä ollut annettu. Hallitus antaa torstaina iltapäivällä esityksensä valinnanvapauslaista sekä maakuntauudistuksen toimeenpanosta.

Kokoomusedustajien sote-kantoja vahdataan tarkasti, koska hallituksella on eduskunnassa vain niukka 105 kansanedustajan enemmistö.

LUE LISÄÄ:

Kaatuuko hallitus soteen? Kapinan laukaissut Lepomäki: ”En pidä mitenkään annettuna, että tämä laki tulee eduskunnasta ulos”

 Jo kolmas repesi kokoomuksen riveistä – vaatii sotea EU:n syyniin: ”Riskit ovat liian suuria”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Reijo Vuoriheimo

Kansa valittaa, ettei tiedä tarpeeksi tai ei mitään sotesta. Se on ymmärrettävää. Sen sijaan sitä ei voi ymmärtää, että muutamat Kokoomuksen kansanedustajat eivät kannata sotea, koska eivät voi ottaa sotea "sikaa säkissä". Se ei ole enää ymmärrettävää. Heillähän on ministeri Orpo, joka on ollut kehittämässä sotea ja voisi kertoa kaiken sotesta näille ymmärtämättömille. Eikö näitä "ymmärtämättömiä" kiinnosta ottaa asioista selvää?

Harri Kovala

Kun SoTea virkatyönään tekevät virkahenkilötkäät eivät tiedä mitä SoTe on tai tuo tullessaan, niin miten kansanedustaja voi ottaa selvää asiasta?

Juurihan SoTe-työryhmän virkahenkilöt totesivat, että ei ole tietoa minkälainen lopputulos on mutta korjaillaan sitä sitten ajallaan.

Reijo Vuoriheimo

Kyllä soten virkamiehet asiantuntijoineen tietävät mitä tekevät. Kaikissa asioissa ilmenee matkan varrella yllättäviä seikkoja, niin tulee tässäkin tapauksessa olemaan. Se ei ole yllätys. Tämä ei ole ainutlaatuinen tapaus Suomen historiassa. Kaikki tietävät, että korjattavaa tulee myöhemmin. Jos kansanedustajat viitsisivät jo tässä vaiheessa kysellä asiantuntijoilta, asiat selviäisivät monelta osin. Ei tarvitsisi olla niin pöhkönä. Ehkä on oman edun kannalta hyväkin, kun esittää tyhmää ja saa huomiota seuraavia vaaleja ajatellen.

Reijo Vuoriheimo
Vastaus kommenttiin #18

Mistä tietää, että toisen puolen (opposition) asiantuntijat ovat viisaampia kuin toisen puolen? Ei mistään. On vain eri puolueet ja politiikkahan voi kääntää asiat miten tahansa. Siinä ei ole järjen kanssa paljoakaan tekemistä. Ei siis tiedä kumpikaan puoli. Miksi sitten pitää hirveää meteliä?

Tapio Mäkeläinen

Lepomäkeä on mm kepun lehdistössä pilkattu alatyylisesti ja sehän lisää suomalaisen surkean keskustelukulttuurin tasoa. Eikös tämä ole taas sananvapaa demokratia vuodesta 1982 kun demokratian 26 v alennustila vihdoin loppui Manun valintaan.

Mutta, muutos on välttämätön. Valitettavasti tässä on kamalat fixaatiot sekä Kepulla että Kokoomuksella.
Vertaan tätä uuden mallisen laivan vesillelaskuun. Runko on hitsattu ja runnottu kasaan mutta varustelusta on sitten hyvin monta eri näkemystä. Kokoomukselle tärkeintä on kempparit, baarin malt valikoima, spa-osasto ja disko.
Kepulle bingosali, moottorit ja cafeteria, johon savunharmaissa Pomarfineissa lampsivat mänöö mätölle.
Miehistöstä ei tiedä kukaan ja navigointi ja reitti on kokonaan auki.
Oli vertaus ontuva tai ei niin tämä hyvin pääty. Kokoomukselle jää baarin tiskirätti käteen kun kepu juhlii maakunnissa. Todella huono kok diili, taas kerran.
Hirveä hinta Arvaustalojen ja Pörriäisten eduksi. SDP meni ohi jo.

( ps . japsit on yrittäneet tehdä loistoristeilijää Mitsun telakalla kohta 10 v)

Sakari Lehto

Valinnan vapaus säilyy entisellään. Uutta on, että voit valita maakunnan ylläpitämän tai yksityisen terveyskeskuksen välillä. Jos olet todella sairas valitset edelleen yksityisen lääkäriaseman.
Kustannukset kasvavat, koska todellista kilpailua ei ole, koska markkinat jakaa oligopolit. Asiakas on edelleen organisaation hyvinvoinnille taakka eikä palvelun keskipiste.
Kokoomuksen kansanedustajat eivät tajua, että todellista valinnan vapautta ei näillä esityksillä tule.
Olisi korkea aika kaataa maakunta- ja soteuudistus.