Torstai 13.12.2018

Sinisten kansanedustaja ehdottaa: Vihannekset verottomiksi

Jaa artikkeli:
Luotu: 
9.3.2018 13:33
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
Vihannekset pitäisi siirtää omaan nollaveroluokkaan, ehdottaa Sinisen tulevaisuuden varapuheenjohtaja, kansanedustaja Tiina Elovaara blogissaan.
 
Hän perustelee ehdotustaan tavoitteella muuttaa suomalaisten ruokailutottumuksia terveellisemmäksi. Elovaara arvioi, että ehdotus parantaisi etenkin pienituloisten terveyttä.
 
-Hyvä, laadukas ja lähellä tuotettu ruoka on terveellistä ja ravitsevaa, mutta usein kalliimpaa kuin paljon rasvaa, sokeria ja suolaa sisältävät heikoista raaka-aineista tehdyt valmisteet. Tämä ei ole kenenkään kannalta järkevää ja erityisesti pienituloiset kärsivät, Elovaara toteaa.
 
Suomessa ruoan arvonlisävero on alennettu yleisestä 24 prosentin verokannasta 14 prosenttiin. Elovaara pitää tätä korkeana.
 
-Nähdäkseni ruoan arvonlisäveron laskeminen olisi yksi eniten pienituloisia helpottava asia ja se tulee ottaa selkeäksi tavoitteeksi. Omasta mielestäni myös vihannekset voitaisiin vapauttaa verotuksesta kokonaan, Elovaara kirjoittaa.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
 Tiina Elovaara
Tiina Elovaara
Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Marja-Liisa Kalkela

Aikooko Siniset tehdä saman vedätyksen kuin Kepu -10?

Growhow:n myynnin jälkeen norjalaiset alkoivat korottaa reippaasti Suomessa myytävien lannoitteiden hintoja.
-Ruuan hinta jatkoi kallistumistaan, mitä yritettiin padota alentamalla elintarvikkeiden arvonlisäveroa. Se taas leikkasi verotuottoja,
-mitä paikattiin nostamalla kaikkia arvonlisäverokantoja.
TE -11

Eläkeläisten huonot indeksikorotukset
16.3.2011
Indeksikorotuksen pienuus johtuu
-ruuan arvonlisäveron alennuksesta.
-Ruuan arvonlisäveron alennus leikataan hintaindeksin kautta pois eläkeläisiltä,työttömiltä ja kelan etuuksista jotka lasketaan eläkeindeksin mukaan.

Paljonko köyhät "hyötyi?
Ideksikorotukset hävisi,ALV kaikkeen kulutukseen nousi 1%.
Ruuan ALV alennus vei verokirstusta n.860milj/vuodessa. Joka paikattiin ALV nostolla kaikkeen kulutukseen.

JK. Muuten lapsilisiin tuli jopa 40 sentin korotus1.3-11 tuon takia. Kyllä sillä ALV 23% nousun "maksoi" kevyesti kaikesta kulutuksesta.
Kannattaa olla tarkkana noiden vaalilupausten kanssa.

Hannu Rautomäki

Ruoan veroalennuksista on kokemusta.
Jyrki Kataisen ollessa Vanhasen hallituksessa laskemassa ruoan ALV:ia, sen toteuttamiseksi keskusliikkeille myönnettiin lähes vuoden siirtymäaika ennen veroalen voimaantuloa.
Kataisen mukaan keskusliikkeet tarvitsivat näin pitkän ajan hinnoittelun muuttamiseksi.
Seurauksena keskusliikkeet vähitellen nostivat hintoja jo ennen veroalen voimaantuloa.
Näin vähittäismyyntihinnat olivatkin ALV:n alentamisen jälkeen korkeampia kuin olivat alunperin ennen veroalepäätöstä.

Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
-Nähdäkseni ruoan arvonlisäveron laskeminen olisi yksi eniten pienituloisia helpottava asia ja se tulee ottaa selkeäksi tavoitteeksi.

Onko tuo sinisten mielestä tärkein asia tällä hetkellä? Millä siniset korvaisivat ALV tulevat verot takaisin kirstuun? Leikkaamalla Aktiivimallilla työttömien leipärahasta?

Hallituksen puheiden mukaan rahat on vähissä ja siksihän köyhimmiltä ja eläkeläisiltä jo on leikattu -15-18 aikana.
Ei jatkoon -19.

Teemu Terava

Tämäkin on hyvä vaaliavaus, joka pääsee otsikoihin ja saa julkisuutta.
Toisaalta ruuan verotus korottaa Suomen korkeita elinkustannuksia. Se kohdistuu erityisesti pienituloisiin ja vähävaraisiin, mikä välillisesti korottaa sosiaalitukien tarvetta.
Toisaalta hyvinvointivaltiolla ei ole varaa alentaa ruuan tai minkään muunkaan alv’ia, koska hyvinvointivaltio rahoitetaan jo nyt velalla.