Maanantai 25.6.2018

Sote-asiantuntijoilta painava ulostulo - HS: ”Tarpeettomalla pitkittämisellä arvaamattomat vaikutukset”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
11.3.2018 09:24
  • Kuva: Pekka Karhunen / Alma Talent arkisto
    Kuva
    Marina Erhola, Heikki Hiilamo ja Katariina Silander sanovat, että sote-uudistuksessa on riskinsä, mutta niin on valmistelun pitkittymisessäkin.
|

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylijohtaja Marina Erhola, Helsingin yliopiston professori Heikki Hiilamo ja Aalto-yliopiston tutkimusjohtaja Katariina Silander ottavat voimakkaasti kantaa sote-uudistuksen puolesta mielipidekirjoituksessaan Helsingin Sanomissa.

Kirjoittajien mukaan viime aikoje sote-kritiikki on ajastaan jäljessä ja toistaa vuosien varrella tutuiksi tulleita uhkakuvia ja osin vääriä näkemyksiä.

Uudistuksen valmistelu ei mielestämme ole ollut viime aikoina niin huolimatonta kuin julkisuudessa on väitetty. Päinvastoin, valmistelu on ollut 3–4 viime vuoden aikana hyvinkin huolellista. Ja asiantuntijoita on nyt kuultu viime kesän jälkeen. Kuuleminen on myös johtanut lukuisiin parannuksiin laki­paketissa, he kirjoittavat.

Viittaukset sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijaryhmän yksimielisen kriittiseen lausuntoon johtavat kirjoittajien mukaan niin ikään harhaan, sillä ryhmä kritisoi viime syksynä lausuntokierroksella ­ollutta esitystä valinnanvapauslaiksi. Hallitus teki esitykseen joulun alla korjauksia, jossa huomioitiin lausuntokierroksella ja asiantuntijaryhmältä saatu kritiikki.

Hallitus ei enää esitä, että ­valinnanvapaus ja asiakassetelit koskisivat myös erikoissairaanhoitoa. Asiantuntijat näkivät sen johtavan hallitsemattomaan tilanteeseen. Valinnanvapauden piirissä ovat nyt pääosin peruspalvelut sosiaali- ja terveydenhuollossa, kirjoittajat toteavat.

–On ymmärrettävä ja luotettava, että jossain vaiheessa monimutkainen ja laaja lainsäädäntökokonaisuus on riittävän hyvä toimeenpantavaksi. Uudistuksessa on riskinsä, mutta niin on valmistelun pitkittymisessäkin, he jatkavat.

Erhola, Hiilamo ja Silander arvioivat, että haasteena tulee olemaan tilaajan ja tuottajan jäykkä erottaminen maakunnissa sekä sosiaalipalvelujen heikko inte­grointi sote-keskuksiin. Näihin kysymyksiin voidaan heidän mukaansa kuitenkin palata eduskunnassa tai myöhemmin uudistusta tarkistettaessa.

–Sen sijaan uudistuksen tarpeettomalla pitkittämisellä on arvaamattomat vaikutukset. Koskettaahan se koko väestöä ja yli 250 000 ammattilaista. Maakunnat ovat suunnitelmissaan pitkällä ja odottavat henkeään pidätellen poliittisia päätöksiä, jotta pääsisivät vihdoinkin rakentamaan omia palvelujärjestelmiään, kirjoittajat korostavat.

He huomauttavat myös, ettei soten arvostelijoilla ole esittää toimeenpanokelpoista vaihtoehtoa vuosia valmis­tellun lakipaketin tilalle.

–Jos uudistus nyt pysähtyisi, palvelujärjestelmämme ei suinkaan pysyisi muuttumattomana. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat dynaamisessa tilassa ja yksityistyvät nopeasti.Sote-uudistuksen lainsäädännöllä rajattu kehitys on parempi kuin palvelujärjestelmän villi kehitys.

Kokoomuksen kansanedustaja, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ben Zyskowicz vaati lauantaina, että hallituksen esittämää sotea vastustavan opposition tulisi päättää, mitä he uudistukselta haluavat. 

–Jos on julkisesti valmis tuomitsemaan koko sote-uudistuksen onnistumisen, on pystyttävä esittämään myös varteenotettava vaihtoehto sille, minkä tuomitsee. Tätä sen enempää SDP, vihreät kuin muutkaan oppositiopuolueet eivät näemmä pysty tekemään.  Tosiasia on, että julkisten tuottajien rinnalle tarvitaan lisävoimaa myös yksityisistä ja kolmannen sektorin tuottajista, hän sanoi.

Lue myös:

Ministeri vastasi Jan Vapaavuorelle Ylellä: ”Olen hämmästellyt pitkin matkaa”

Kuohuttavan sote-laskelman tehnyt johtaja: ”Tämäkään ei ole kauhuskenaario”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Irja Laamanen

Sotehan on jo betonoitu eli sen eteen on tehty jo ennen hyväksymistä työtä kaikkialla. Miten sellaiseen enää voi vaikuttaa? Onko tämä oikea tapa jatkossakin edetä? Ensin tehdään pitkälle työt ja sitten vaan haetaan eduskunnalta vahvistusta. Näinhän Hanhikiven kanssakin edetään. Puoliksi tehtyä on vaikea keskeyttää. Onko näin toimittu aiemminkin?

Mikko Toivonen

Ei sitä tarvitsekaan pitkittää vaan kertakaikkiaan sutena lopettaa ja sitten tehdä tarpeelliset uudistukset oikein puhtaalta pöydältä.

Maakuntahallinto ei ole se oikea tapa, ei liioin kokoomuksen nykyjohdon "pörssivalinta"

Anja Koppinen-Niemi

Edes puhtaalta pöydältä ei tarvitse aloittaa. Meillä on hyviä malleja toimivista, tehokkaista ratkaisuista eri puolilla. Niitä laajentamalla, yhdistämällä ja evoluutiolla saataisiin hyvät ratkaisut laajennettua tehokkaimmin koko Suomen hyväksi. Olen lukemani perusteella kallistunut kannattamaan vahvoja kuntayhtymiä tuleviksi sote-alueiksi (5-12). Aikanaan kehittämistä tehtiin parhaita käytäntöjä etsimällä. Tätä päivää ohjaa hajoita ja hallitse -anarkia, koska keskusta on ilmoittanut jo vuosia sitten, että nämä hyvin toimivat kuntayhtymät tulee lakkauttaa maakuntien tullessa. Mitä järkeä siinä on? Keskusta perustelee maakuntien tarpeen perustuslakivaliokunnalla. Voiko tämä pitää paikkansa?

Kalevi Salonen

Mainitussa painavassa ulostulossa uutta on vain se, että kritiikkiä väitetään vanhentuneeksi. Uskottavuutensa takia kirjoittajien ei olisi nyöskään kannattanut yrittää väittää hallituksen sote-valmistelua huolelliseksi ja perusteelliseksi.

Johannes Sivula

Mitenkähän kävisi, jos lisäisi lääkärien koulutuspaikkoja ?
Senhän takia ei terveyskeskukset toimi, kun lääkärit
ovat ylikuormittuneita eikä yksittäiselle potilaalle ole
aikaa. Siitä seuraa valtava määrä tehottomuutta kun hoitava
lääkäri vaihtuu koko ajan.
Tästä on omaakin kokemusta, ei koskaan samaa lääkäriä.

Vesa Kaitera

Mikko Toivonen kirjoitti eduskunnan käsittelyssä olevasta SoTe-paketista:"Ei sitä tarvitsekaan pitkittää vaan kertakaikkiaan sutena lopettaa ja sitten tehdä tarpeelliset uudistukset oikein puhtaalta pöydältä."

Jos tämä SoTe-paktti kaatuu eduskunnassa, niin silloin useat sadattuhannet SoTe-asioissa toimivat ammattilaiset joutuvat roikkumaan löysässä hirressä vielä Herra tietää kuinka kauan. Uuden SoTe-version tekeminen on nimittäin huomattavan hankalaa ja aikaavievää touhua. Viime vaalikaudella saatiin esitykset kaikkiaan kahdesta SoTe-versiosta, jotka kummatkin kaatuivat perustuslakivaliokunnan kannanottoihin. Sipilän hallitus on tehnyt tavallaan puolitoista esitystä, koska valtaosa paketista sai viime vuonna valiokunnilta vihreää valoa, mutta valinnanvapaus esitetyllä mallilla ei saanut. Jos tämä korjattu esitys menee läpi, niin SoTen valmistelu on vienyt tällä vaalikaudella reilut kolme vuotta. Ja on huomattava, että Sipilän hallituksen kolme puoluetta ovat ideologisesti melko lähellä toisiaan. Seuraavien eduskuntavaalien jälkeen muodostettavan hallituksen osalta tilanne on todennäköisesti suhteessa hajanaisempi. Jos SoTe ensi kesänä kaatuu, niin ei ole suinkaan varmaa, että seuraavalla hallituskaudella kyettäisiin saamaan aikaan kaikkien hallituspuolueiden hyväksymä SoTe-esitys. Paketin ongelmakohtien määrittelystä saattaa vallita lähes konsensus, muttei niistä keinoista, joiden avulla ongelmat pystyttäisiin selvittämään. Jos SoTe lähikuukausina kaatuu, niin on hyvin todennäköistä, että muutaman vuoden sisällä useat pienet kunnat ulkoistavat omat SoTe-palvelunsa yksityisille yrityksille moneksi vuodeksi. Tämä ei ole kokonaisuuden kannalta hyvä ratkaisu. Siksikin SoTe on saatava läpi.

Kalevi Salonen

Jos sote-uudistus toteutuu, ammattilaiset joutuvat löysän hirren sijasta kireään hirteen!

Uutta valmistelua varten tarvittava perusaineisto on jo olemassa ja todella yksinkertainen ja kahden vuoden sisällä toimeenpantavissa oleva ratkaisukin löytyy, joka heti johtaisi 4-7 mrd € säästöihin vuodessa hallituksen malliin verrattuna (http://ahkalevisalonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251468-kansantaloudellis...).

Kaikille tiedoksi, että maakunta- ja sote-uudistuksesta saa ajankohtaista tietoa, kun tilaa sen alla olevasta linkistä omaan sähköpostiinsa:

http://alueuudistus.fi/tilaukset

Näin pysytään kaikki paremmin kärryillä, mitä meille ollaan nyt päättämässä. Havaitsemistaan epäkohdista kannattaisi kertoa eteenpäin sille omalle kansanedustajalle - jos mahdollista - ja kirjoittaa vaikka tänne US:een, jotta voimme yhdessä miettiä, mitä kullekin asialle tulisi tehdä. Maakunta- ja sote-uudistus ei ole vielä kiveen hakattu.

Timo Virtanen

Ei tullut mitään sotesta viime eduskuntakaudella kun sdp oli vastuussa uudistuksesta. Vihreät ja vasemmistoliitto pötkivät hallituksesta käpälämäkeen. Eikä sdp:n ministerit saaneet mitään aikaiseksi. Ei sitä kannata jäädä odottelemaan, että järki olisi lisääntynyt. Ns punapääomakin ( Tradeka) on jo ryhtynyt ostamaan terveysyrityksiä.
Tradekan ylimmässä istuvat Arhinmäki, Pekonen, Heinäluoma, Lindtman ym , joten sielläkin on tajuttu vihdoin, mitä kello on lyönyt. Oikeusministeri taas arvelee vihreitten sote esitysten olevan perustuslain vastaisia. Joten näillä on nyt mentävä, että jotain tapahtusi. Uudistuksia ei ole syytä enää lykätä.