Maanantai 16.7.2018

Suomenmaa analysoi ministerivalintoja: Keskustalaista työ- tai opetusministeriä ei ole nähty 35 vuoteen

Jaa artikkeli:
Luotu: 
17.3.2018 09:13
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Suomenmaan mukaan vuodesta 1983 alkaen keskustalla on ollut maa- ja metsätalousministerin salkku 20 vuotta, kun esimerkiksi keskustalaista työ- tai opetusministeriä ei 35 vuoteen ole nähty lainkaan.
|

Puolueet päätyvät usein hallitusneuvotteluissa valitsemaan samoja ministerisalkkuja, vaikka "poliittinen työkierto" voisi joskus kannattaa. Näin arvioi keskustalaisen Suomenmaa-lehden toimittaja Pekka Pohjolainen analyysissään.

Pohjolainen kävi läpi etenkin keskustan valitsemia ministerisalkkuja viime vuosikymmeniltä. Kävi ilmi, että vuodesta 1983 alkaen keskustalla on ollut maa- ja metsätalousministerin salkku 20 vuotta, kun esimerkiksi keskustalaista työ- tai opetusministeriä ei 35 vuoteen ole nähty lainkaan.

-Opetusministerin paikka on strategisesti tärkeä, sillä koulutuskysymykset koskevat jokaista suomalaista. Erityisen tärkeitä ne ovat nuorille ja isojen kaupunkien koulutetulle väestölle. Monet lähtevät politiikkaan juuri koulutusasioita kehittämään ja edistämään. […] Koulutuspolitiikan jääminen mopen osille haittaa luultavasti osaltaan keskustan etenemistä isoissa kaupungeissa, Pohjolainen toteaa kirjoituksessaan Suomenmaassa.

Kun puolueet valitsevat aina vain samoja ministerisalkkuja uhkana on Pohjolaisen mukaan poliittisen valikoiman köyhtyminen. Se tarjoaa myös paikkoja poliittisille kilpailijoille. Pohjolainen muistuttaa, että ympäristöministeriö perustettiin SDP-johtoisen hallituksen aikana, ja demarit olivat tuolloin Suomen merkittävin ympäristöpuolue.

-Sittemmin SDP jätti tontin kuitenkin ruohottumaan ja muiden hoitoon. Puolue hukkasi otteensa ja aloitteellisuutensa ympäristöpolitiikassa täysin. Se ei ole jäänyt ympäristötietoisilta äänestäjiltäkään huomaamatta.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
keskustalla on ollut maa- ja metsätalousministerin salkku 20 vuotta

Ja Kelan tontti läänitetty Kepulle -56 lähtien putkeen aina näihin päiviin asti.
Myös sosiaali ja terveysministerit on pääsääntöisesti ollut porvaripuolue kepu,kok.
Ja se on näkynyt köyhyyden kasvussa ja leipäjonojen pituudessa-93 lähtien.

Marja-Liisa Kalkela

Riippuu näköjään puolueesta ja pääministeristä.
Jos pääministeri on kepu,kok vastuu on aina valtionvarainministerin jos se on sdp.
Mutta muuten pääministeri vastaa yksin kaikesta kuten -95-03 ei valtionvaraiministeri.
Etenkin jos pääministeri on Lipponen ja VM Kok Viinanen/Niinistö.
Nyt hallitusta johtaa ilmeisesti Orpo,ei PM Sipilä kepu.

Se miten se vastuu muuttuu noin onkin yhä minulle epäselvä.

Per-ole Stenman

Ja Sipilän jälken keskustalaisilla ei ole yhtäkän ministri seurava 40 vuotta se puolue on kieroitunut kuin korkkiruuvi oikealle ja ei enä aja ihmisten asioita vaan rahajako mene vaan omalle hyvälle velille ja serkkuille ja oma lompakolle eivät he voi uskoa että ihmiset äänestävät nämä paskat enä koskaan enä.

Marja-Liisa Kalkela

– Tämä ei ole mikään kepulaisten riemumarssi tämä tuleva maakuntavaali, Orpo sanoi.
– Vaalit ovat vastaus siihen, jos kepu kuvittelee olevansa maakuntien kuningas, sisäministeri Kai Mykkänen lisäsi.
IS 17.3

Totta .Veikkaan että kuntien värikartta muuttuu rajusti apilanlehdenvihreästä
enemmän puna-siniseksi.
Minkä taakseen jättää sen eestään löytää.

Risto Salonen

Kepulla ei ole ollut opetusministerin salkkua 35 vuoteen.
Olisiko Kepu pelästynyt sitä, että Virolaisen elämäkerran kirjoittaneen Kati Katajiston mukaan Juha Sipilä kuului ensimmäiseen ikäluokkaan, joka aloitti peruskoulun Puolangalla. Johannes Virolaisen ollessa opetusministeri aloitettiin peruskoulu-uudistus.
Jälhet peloittavat?