Keskiviikko 26.9.2018

Euroopassa vaaditaan sanktioita ”Putin-lobbari” Gerhard Schröderille – NS2-hankkeessa on mukana myös Paavo Lipponen

Jaa artikkeli:
Luotu: 
19.3.2018 14:35
Päivitetty: 
19.3.2018 14:43
  • Kuva: All Over Press / EPA
    Kuva
    Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schröder ja Venäjän presidentti Vladimir Putin vuonna 2012.
|

Saksan entisen liittokanslerin Gerhard Schröderin rooli venäläissaksalaisessa Nord Stream 2 -hankkeessa kuohuttaa tunteita Euroopassa. Schröder toimii Nord Stream -yhtiön hallintoneuvoston puheenjohtajana ja on saanut roolinsa vuoksi liikanimen ”Putinin tärkein oligarkki”, Saksan yleisradion Deutsche Welle kertoo.

Euroopassa vaaditaan jopa, että Schröderille tulisi asettaa sanktioita toiminnastaan Venäjän etujen hyväksi, onhan Euroopan unioni asettanut erilaisia sanktioita myös Venäjälle ja venäläisille henkilöille Putinin lähipiirissä. Ukrainan ulkoministeri Pavlo Klimkin vaatii EU:ta miettimään, kuinka reagoida Schröderin asemaan ”maailman tärkeimpänä Putin-lobbarina”.

– On tärkeää, että sanktiot eivät koske vain Venäjän hallintoa ja Venäjän valtion omistamia yhtiöitä vaan myös niitä, jotka edistävät Putinin hankkeita ulkomailla, Deutsche Welle kertoo Klimkinin sanoneen.

Schröderin lisäksi NS2-hankkeessa vaikuttaa monia muitakin entisiä eurooppalaisen politiikan johtohahmoja, kuten Suomen ex-pääministeri Paavo Lipponen. Hän on toiminut yhtiön konsulttina jo ensimmäisestä putkihankkeesta lähtien. Lipposen nimi nousikin viime viikolla esiin Yhdysvalloissa järjestetyssä konferenssissa, jossa käytin läpi Putinin eurooppalaisia liittolaisia. Lue lisää: Paavo Lipponen nimettiin Putinin liittolaiseksi USA:ssa – ”Eurooppalaisen ja venäläisen rahan liitto”

Schröderin suhteet valtiolliseen Venäjään ovat vahvat. Nord Streamin pääomistaja on Venäjän valtion omistama Gazprom, ja lisäksi Schröder istuu Venäjän valtion energiajätti Rosneftin hallituksessa. Rosneftille ovat asettaneet talouspakotteita sekä EU että USA.

– Tässä on kyse minun elämästäni ja minä päätän – ei Saksan lehdistö, Schröder on kommentoinut kritiikkiä.

Nykyisen liittokansleri Angela Merkelin puolueen ulkopoliittinen erityisosaaja, europarlamentaarikko Elmar Brok on ollut eri mieltä. Hänen mukaansa on skandaali, että ”entinen liittokansleri edustaa nyt Putinia”. Vihreä poliitikko Cem Özdemir puolestaan katsoo, että tilanne on vain pahentunut Schröderin mutatoiduttua täysveriseksi ”Putinin propagandistiksi”. Myös Merkel kommentoi aiemmin, että Schröderin liittyminen Rosneftin johtoon ei ole ”okei”.

Nord Stream AG on venäläisen Gazpromin, saksalaisten Wintershallin ja E.ON:n, alankomaalaisen N.V. Nederlandse Gasunien sekä ranskalaisen GDF:n yhteisyritys. Gazprom on pääomistaja 51 prosentin osuudella.

Merkelin Saksa tukee kaasuputkihanketta, mutta monissa Euroopan maissa se herättää kiivastakin vastustusta sekä Venäjän-riippuvuuden kasvun että turvallisuuspoliittisen ulottuvuutensa vuoksi. Suomen hallitus näkee hankkeen vain ympäristökysymyksenä toisin kuin naapurimaat pohjoisessa tai Baltiassa.

Paikat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Erkki Malinen

Kyllä on Länsi sekasin Venäjän kaasuputkesta tulee vihreitä miehiä ja miehittää Euroopan. Kaikki jotka on Puuttinin tavannu pitää laittaa koti arestiin meillä olis Salesta lähtien liuta ukkoja. Turkki tappaa Kurdeja Syyriassa, Kiinassa on ihmisoikeudet miten sattuu, nämä ei ole mitään, mutta kun Puuttin kun pierasee länteen päin niin se on sodanjulistus. En ole Puuttinin ihailia mutta väkisinkin tunnen myötätuntoa. Täältä länsimaista ei löydy yhtään johtajaa joka pärjää Puuttumille, ne on täysiä ajopuita mitä kuka tahansa voi ohjata, kunhan se on vain Venäjänvastaista.

Harri Tapani

Heh, vähän on kuin sotaa valmisteltaisiin ja siihen kansojen hyväksyntää manipuloitaisiin, ehkä valmistellaankin, aivan yhdysvaltojen mallin mukaan...

"Bushin hallinto ujuttaa tv-kanaville tekaistuja uutisia

- kymmenet tv-asemat ovat välittäneet katsojille uutisjuttuja, joiden tekijänä ei ole ollut toimitus, vaan joko hallitus tai sitten joku omaa tuotettaan ylistävä suuryhtiö.

Yhdessä tällaisessa "uutisessa" nähtiin irakilaissyntyinen amerikkalaismies ylistämässä Bagdadin valtausta vuonna 2003.

- Kiitos sinulle Bush, kiitos USA, mies kiitti Bushin Irak-sotaa.

Todellisuudessa miehen lausunto oli kuitenkin peräisin Yhdysvaltain ulkoministeriön tehtailemasta propagandamateriaalista.

Brittilehti Independentin tietojen mukaan ainakin 20 eri liittovaltion virastoa on valmistanut samantyyppisiä tekaistuja uutisia useille tv-asemille tarkoituksenaan muokata mielipiteitä myönteisiksi hallinnon toimille."

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000185627.html

Eli tuolta löytyi jo tuolloin ainakin parikymmentä trollipajaa ja niiden uutiset totta kai silloinkin tulivat Suomeenkin ja menivät tällä lähes kritiikittä läpi, media ei kyseenalaistanut eikä tutkinut lähteitä ollenkaan.

Harri Tapani

En muuten edes usko, että Pietarissa mitään trollipajaa edes on, veikkaus on, että sekin on edellä kuvatun kaltaista propagandaa koko Pietarin trollipaja tarina ja sen taustalla ovat samat tahot kuin tuossa edellä on kuvattu Ilta-Sanomien uutisessa.

Harri Tapani
Vastaus kommenttiin #6

Jos meikäläistä jostain kumman syystä tarkoitat, niin et ole ymmärtänyt lukemaasi, johan tuolla edellä sanoin, että _trollipajoja on_ ja että niitä on jopa parikymmentä ollut jo tuolloin, kuten Ilta-sanomien uutinen kertoo, se vaan on eri asia, missä niitä trollipajoja on.

Kari Kallio
Vastaus kommenttiin #7

Olen nähnyt parikin haastattelua, jossa Pietarin pajan takojia puhutettiin jo vuosia sitten. Se on jo niin vanha uutinen, että tuskin edes löytyy hakemalla. Se, mihin sinä asiassa uskot, ei ole ymmärtääkseni tiedon väärti.
Pietarin pajan omistaja-oligarkkikin tiedetään. Ei se ole edes salaisuus.

Harri Tapani
Vastaus kommenttiin #12

Heh, just Kioski ja YLE, se joka sai huomatuksen Julkisen sanan neuvostolta uutistrollistaan sotahirvistä, elä jaksa naurattaa. Aiheesta enemmänkin keskustelua tuolla uutisen jäljessä, josta linkitän yhteen kommenttiin... Uutisen aihehan oli tämä:

"Presidentti Niinistö avasi keskustelun: Miljoonien sakot vihapuheen levittäjille?"

https://www.uusisuomi.fi/comment/762978#comment-762978

Leo Löppönen

Hienoa jos vihdoinkin alkaa paljastua tuon kolmikon Putin, Schröder,Lipponen suhmuroinnit linjalla KGB,DDR.Lipp....anteeksi Tiitisen lista. Kaveripiiri toivottavasti alkaa enemmänkin kiinnostaa tutkijoita! "Hakusanoina" Euroopan liittovaltiosuunnitelmat, Schröder, Pääministeri Lipposen vierailu Saksassa, Nizzan huippukokous, Lipposen takinkäännöspuhe siellä, EU:n presidenttiys kaavailut ja lupaukset ja vaalit, Lohdutuspalkkio 3 koplassa konsulttina.., Paavon pettymys kotimaan vaaleissa ,Panama paperit... sieltä suunnilta voi taatusti löytyä tutkivan journalismin guruille kiinnostavaa aihepiiriä...

Harri Tapani

"Hakusanoina" Euroopan liittovaltiosuunnitelma"

Kuten Stubb jo aika sitten kertoi ja kuvasi, EU on osaltaan amerikkalaisten luomus ja vaatimuskin, ilman amerikkalaisia EU:ta ei välttämättä olisi ollenkaan.

Amerikkalainen tutkija Christopher Layne kuvasi asian vielä paremmin:

"Tutkija Christopher Layne, Cato 2003: "Yhdysvalloille niin Nato kuin hiili- ja teräsyhteisö sekä yhteismarkkinat olivat välineitä länsieurooppalaisten kurissa pitämiseen."

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/05/05/stubb-ei-euta-ilman-usata

Marja-Liisa Kalkela

24.7-15
Helsingin Sanomien mukaan elinkeinoministeri Olli Rehn kertoi torstaina, että lähipäivinä selviää, miten neuvottelut venäläisten valtionyhtiöiden Rosatomin ja Gazpromin kanssa etenevät.

Rosatom on Fennovoiman ydinvoimahankkeen laitostoimittaja ja Fennovoiman vähemmistöomistaja. Gazprom on puolestaan suuri omistaja TGC-1-yhtiössä, jota Fortum havittelee.

Tutkijan mukaan Rehnin vierailu Venäjälle kertoo siitä, että Suomi on suorastaan epätoivoinen energianeuvotteluissa.

– Kun Rehn Venäjälle lähetään, varmasti toivotaan, että Putinin hallinto ja ministerit setvisivät voimakkaammin neuvottelujen solmua, sanoo Tynkkynen.
STT

Marja-Liisa Kalkela

Ja Kepu Oikea käsi (kuten Kekkosen aikana?)

Myös kokoomuksella tiiviit välit Yhtenäiseen Venäjään !
16.12.2014
IL
Keskustan lisäksi myös kokoomus on viime vuosiin saakka tehnyt yhteistyötä Yhtenäinen Venäjä -puolueen kanssa.
Keskustan edustajien lisäksi myös kokoomuslaiset ovat vierailleet presidentti Vladimir Putinia tukevan Yhtenäinen Venäjä -valtapuolueen puoluekokouksissa.

Erkki Malinen

Turhanhan täälä Venäjää pelätään kun sielä on niin paljon Suomalaisia neuvonantajia ja vaikuttajia. IT alan asiatuntemuskin on Suomalainen miljonääri Venäjän hallituksessa, savolainen vielä ilmankos ne taitavasti trollaa vastuu on kuulijalla.

Veijo Murtomäki

On se kyllä outoa, että Venäjän kanssa ei saa käydä kauppaa eikä energiayhteistyötä. Ja näin määrää juuri erotettu USAn ulkoministeri Tillerson. EUroopan ja Venäjän edut ovat yhteiset ja meillä on vuosisatainen yhteinen historia.

USA jätti Naton tukikohdat moneen Euroopan maahan sodan jälkeen, eikä niistä tykätä. KYlmän sodan purkamisen jälkeen 1990-luvulla Naton olisi pitänyt purkaa verkostonsa, mutta nyt sitä ruvettiin käyttämään kiihtyvän Venäjän lähestymisen ja piirittämisen tarkoituksiin sekä Euroopan kaupalliseen kolonialisointiin ja Venäjän uhalla pelotteluun.

Kyllä oksettaa, miten Eurooppa ei ole oppinut mitään WW2:sta ja on USA/Naton ajamana valmis uuteen konfliktiin Venäjän kanssa. Mutta lännen mediamylly pyörii, ja Suomen historiaa tuntemattomat, USA-ohjauksessa olevat poliitikot tekevät kaikkensa myydäkseen maamme tuhoisalle ryhmittymälle.

Suomihan on ollut jo mukana Afganistanissa, nyt Jemenissä, seuraavaksi varmaan missä vaan, minne Naton esikunta viheltää meidät mukaan. Lopulta täällä on USA/Nato-joukkoja eduskunnalta lähes salaa tehtyjen rauhankumppanuus- ja isäntämaasopimusten vuoksi, ne kun osaavat myös kutsua itse itsensä meidän itärajallemme, kuten tässä taannoin tapahtui.

Rauhannobelisti Ahtisaarelta palkinto pois; Jarmo Lindberg sekä molemmat Niinistöt hävetkööt Suomen viemistä osaksi Natoa de facto!

Kari Kallio

"On se kyllä outoa, että Venäjän kanssa ei saa käydä kauppaa.." -- ei se nyt niin kovin outoa ole. Ajatushan siinä on mitä selkein, vihollisen kanssa ei pidäkään kauppaa käydä ja pitää sitä vielä jaloillaan.
"Kylmän sodan purkamisen jälkeen 1990-luvulla Naton olisi pitänyt purkaa verkostonsa.." onneksi sitä koskaan ehditty tehdä. Venäjä nousi tuhkasta kuin Feenix-lintu uuten uhoon! NL:n hajoamisen jälkeen kaikki NL:n satelliitit oma-aloitteisesti ja omasta halusta halusivat heti liittyä Natoon - pakottamatta! Poikkeus oli vain Suomi, ja sitä se Karkkinen nyt katuu! Venäjälle ei ole mitään muuta vastavoimaa kuin Nato. Venäjä ei heikkoja kunnioita vaan vain vahvoja; se on sen suoraan useaan kertaan sanonut ja todennut, ettei se koskaan tule mihinkään Nato-maahan hyökkäämään!!! Miksi Suomi ei ottanut siitä koppia?