Lauantai 21.7.2018

Ekonomisti pöyristyi 400 €:n sähköpyörätuesta: ”Järki käyttöön – Hallituksen ajatus huonompi kuin kykenin kuvittelemaan”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
19.3.2018 18:35
  • Kuva: Alma Media arkisto / Jenni Gästgivar
    Kuva
    Hallituksen esitysluonnoksessa ehdotetaan kiinteää 400 euron ostotukea, kun esimerkiksi Ruotsissa korvausta saa 25 prosenttia sähköpyörän ostohinnasta.

Sähköpyörien hankintaan ehdotetaan 400 euron hankintatukea vuosille 2018–2021, kertoo liikenne- ja viestintäministeriö. Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus tyrmää hallituksen esitysluonnoksen täysin.

Ehdotuksen mukaan yksityishenkilöt voisivat saada tukea uuden sähköpyörän hankintaan kerran kalenterivuodessa. Tukea voisi hakea jo heinäkuun alusta ja saada takautuvasti pyörästä, joka on hankittu aikaisintaan 1. huhtikuuta.

Sähköpyörän hankintatuen käyttöönotto edellyttää muutosta lakiin vähäpäästöisten autojen hankintatuesta. Lakimuutos on osa kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman toimenpiteitä, jotka on määrä julkistaa perjantaina.

Ministeriö viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan sähköavusteinen pyöräily pidentää keskimääräisiä pyöräilymatkoja ja korvaa automatkoja. Kansallisten ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi on linjattu tavoite lisätä kävelyn ja pyöräilyn kulkutapaosuutta 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Kaikki halukkaat voivat jättää lakimuutoksesta lausuntoja netissä 3. huhtikuuta saakka. Lausuntokierroksen päätyttyä varsinainen hallituksen esitys muokataan kevään aikana.

Ehdotuksen mukaan sähköpyörätukeen olisi käytettävissä arviolta 16,3 miljoonaa euroa kolmessa vuodessa ja tukea voitaisiin myöntää yhteensä 40 615 sähköpyörään.

Brotherus tyrmää sähköpyörätuen Twitterissä ja sanoo vastustavansa sitä kiivaasti, vaikka ”uusi tukiautomaatti” hyödyttäisi häntä henkilökohtaisestikin.

– Olen innokas pyöräilijä, mutta nyt järki käyttöön. Yritetään mieluummin päästä tehottomista tuista eroon (yritys-, sähköauto-, maataloustuet)!

Brotherus toteaa vastustavansa järjettömyyksiä.

– Autojen hankintatuet kallis tapa tavoitteiden saavuttamiseen. Ei tehdä heti samaa virhettä sähköpyörien kohdalla, hän twiittaa.

Brotheruksen mukaan sähköpyörän hankintatuki on poikkeuksellisen suuri, eikä hän keksi toista vastaavaa. Verkkouutisille hän tarkentaa, että kyseessä olisi ennennäkemätön tuki yksittäisen kulutustuotteen hankintaan. Hän on varma, että markkinaehtoisesti toiminut pyöräkauppa saadaan uudistuksella sekaisin. Twitterissäkin hän pohtii, romahtaako tavallisten pyörien kauppa.

Brotherus huomauttaa, että ”muut veronmaksajat kustantavat jopa yli puolet sähköpyöräilijän uudesta menopelistä”.

– Hallituksen ajatus sähköpyörien ostotuelle huonompi kuin kykenin kuvittelemaan. Sähköpyöriä saa alle 400€ – kaikkien kannattaa ottaa ilmainen pyörä, valtio kuittaa. Kiva, kun leikattiin koulutuksesta, Brotherus puuskahtaa Twitterissä.

Aivan näin halpoja sähköpyöriä ei kuitenkaan ainakaan verkkokaupoista näytä äkkiseltään löytyvän. Halvimmillaan hinnat pyörivät reilussa 500 eurossa.

Sähköpyöräyrittäjä Jani Jokinen huomauttaa Helsingin Sanomille, että varsinkaan halvat mallit eivät täytä tuen ehtoja ja kriteerien mukaisia pyöriä saa nyt alle tonnilla. Pyörän pitää olla varustettu enintään 250 watin tehoisella sähkömoottorilla, joka toimii vain poljettaessa ja kytkeytyy toiminnasta viimeistään nopeuden saavuttaessa 25 kilometriä tunnissa. Esitysluonnosta kritisoivan Jokisen mukaan usein halvoissa malleissa sähkömoottori on koko ajan päällä. Jokisen mielestä parempi vaihtoehto olisi ollut prosenttipohjainen tuki, joka on käytössä Ruotsissa. Siellä tukea voi saada neljänneksen ostohinnasta.

 

 

 

 

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Risto Salonen

Uhkaako ne Helsingin uudet pyörätiet Hämeentiellä ja kaupunkibulevardeilla jäädä tyhjiksi, kun niillä pyöräilyä pitää oikein valtion taholta tukea.
Helsinki ei ole vieläkään Kööpenhamina tai Amsterdam, eikä ilmaston puolesta koskaan olekaan.
Liikenneviraston ihmiset käykää joskus ihan ulkona ja vielä kehä III:n susipuolella.

Raimo Ilaskivi

Ei se järkeään ole menettänyt, mutta kun ei ole tulosvastuuta ja vvm hankkii rahat veronmaksajilta, niin ei olla köyhiä eikä kipeitä. Tallinnan tunneli, Jäämeren rata, sähköpolkupyörätuki jne jne; Kelalta jo 14 mrd vuodessa ja elinkeinoelämälle, mataloudelle jne lisää - kyllä siinä savijalkoja suomalaiselle elämänmuodolle rakennetaan. Ja sitten kun savi kuivuu, niin .....

Kari Aaltonen

Rahallinen tukeminen on muuten hieno asia, mutta kun ne rahat on jostain hankittava ja kaikilla tuilla on tapana nostaa tuoteen tai palvelun hintaa, joten tuilla vääristetään kilpailua ja pissitään veronmaksajien muroihin. Keskusta kyllä mielellään tukisi kaikkea, koska ovat tukiin tottuneet, eivätkä ymmärrä että jostain ne tukirahatkin on hankittava.

Juha-Petri Jantunen

Tässä tapauksessa taitaa sähköpyörien hinta laskea. 500e pyörän saa 75% valtion laskuun ja 800e pyörän 50% valtion laskuun. Ei ole vaikea arvata kumman myynti räjähtää, jolloin volyymit mahdollistavat hinnan laskua entisestään. Ennustan 450e pyöriä myytävän niin paljon, että valtion on peräännyttävä tarjouksesta kahdesta syystä: Satojen miljoonien hintalappu nousee mahdottomaksi. Kaikki paikat täyttyvät pyöränraadoista. Hyvää on, että varkaiden varastamille 450e sähköpyörille ei ole mitään markkinoita.

Matti Mustonen

No Suomessa elätetään vieläkin tyhmemmillä perusteilla, mutta tämä on jo sairasta. Siitäkin huolimatta, että aion ostaa sähköpyörän tänä keväänä. Näin autoilijana voi toisaalta olla tyytyväinen kun saa edes jotain takaisin. Kaikesta huolimatta joltakin on "säästösyistä" yläkerrrasta valot sammutettu.

Mikko Räsänen

No ei ole asiallinen. Sovitaanko niin, että jokainen ostaa itse omat kenkänsä, fillarinsa ja veneensä. Siis ihan omilla rahoillaan. Minä en näe mitään syytä rahoittaa naapurin polkupyörää. Ja sitä paitsi ihan perinteinen polkupyörä on kansanterveyden kannalta paljon parempi vaihtoehto. Moottoripyörä eli sähköllä kulkeva polkupyörä laiskistaa. Ja lopuksi: miksi minun oikean moottoripyörän ostamista ei tueta? Sekin vähentää autoilua.

Harri Tapani

Ensin pitäsi purkaa ne älyttömät sähköpyöriä rajoittavat lait ja sallia sellaisia Sveitsin mallisia sähköpyöriä, selaisia joita ei ole pakko polkea ja vauhtiakin saa olla, sama juttu USA:ssa, vai Suomessa ja EU-alueella on ihmeellisiä pyörän käyttömahdollisuuksia huonontavia lakeja ja älyttömän kalliit ajakortit Suomessa, moottoripyörän ajokoetta vieläpä muutetaan niinkin typeräksi, että asiantuntijoiden mukaan heikompivoimaisten naisten on hankalaa saada mp-korrtia.

Sitten vielä että pyörän käyttö olisi kokonaisvaltaista, niin talvelle pitäsi tehdä jotain, ehkä kattaa koko maa lasikaton alle:P. No jos edes saataisiin talvella kulkuväylät edes auttavasti ajokuntoon niin, että pyörääkin oikeasti voisi käyttä esim. työmatkoihin, nyt kulkuväylät on niin huonosti hoidettu jopa isoissa kaupungeissa, että ei homma toimi.

Kari Helstamo

Minulla on 500 watin sähköpyörä. Koska se on 500 wattinen, niin siihen piti ottaa vakuutus. Oli muuten vaivan takana, kun millään yhtiöllä ei ollut valmista.
No kuitenkin sillä on samat rajoitukset, kuin 250 wattisella, johon ei vakuutusta tarvita, kuten ei tietenkään tavalliseen mankeliinkaan.

Sitä oli varmaan oikein mietitty, että "täytyyhän tähän joku rangaistus/hankaloittaminen tehdä, kun tehorajaa nostettiin. Ei sillä, etteikö se vakuutus olisi hyvä olla, mutta noin periaatteessa.

Itse hankintatuesta en oikein tiedä, mutta jos ei tueta, niin ei niitä vähäpäästöisiä autojakaan sitten tarvitse tukea.

Nita Hillner

Ei, nyt minulla menee hermo, onko hallitus menettänyt järkensä. Ensin kelvoton sote-malli ja nyt tämä. Lisää tukia, jotka veronmaksajat kustantavat. Entäs ihmiset, jolla ei ole autoa eikä pyörää vaan kävelevät. Näitäkin on. Eikö kävelijöiden tuon logiikan mukaan pitäisi saada vielä enemmän tukea?

Jaakko Aalto

Follow the money on tässä hyvä ohje. Ja liikenneministeriöstä näitä korruptiolta haisevia ideoita tulee virtanaan. Milloin kaupataan satelliittipaiikannusta, milloin kaikkiin ajoneuvoihin pakollisia alkolukkoja, milloin yksityistetään tiestöä, milloin upotetaan rahaa Tallinnan tunneliin, milloin .....

Pertti Ikonen

Aivan varmasti pyöräteilä ajaminen tulee vaarallisemmaksi kun kamikatze-pyöräilijät pääsevät polkemaan n. 20km/h. Perinteisen polkupyörän runko kun ei ole tehty ja tasapainoitettu noin suurille nopeuksille. Painopiste on liian korkealla. Veikkaankin, että onnettomuudet lisääntyvät kun liian suurta nopeutta etenevät polkupyörät "horjahtavat" vastaantulevan kaistalle.

Juha Koponen

..hyvä asia joka ei ole ihmisille tehty. Vihreät mm.pyrkivät poistamaan autoilun siten, että ei rakenneta enää parkkipaikkoja ja teitä. Vaikka auto,on tulossa uudestaan, erilaiset sähköautot ja pyörät, penet mönkiät keskustoissa.
Maataloustuki on tätä samaa DDR toimintaa. 7 miljardia vuodessa.
Autoverot taas ovat merkittävän korkeita, estävät parhaiden tavallisten autojen ostamista alle 10 tuhatta /kk tienaavilta.
Sähköpyörä tuki on varmasti viimeinen jonossa. Alvin pienentämistä voitaisiin harkita. Energia ystävällisten autojen tuleminen pitäisi sallia poistamalla verotusta, kaasulle ja sähkölle verottomuus jne.
Ja miksi ei samantien koko suomen kansalle 100e polkupyörän hankintaan? myös lenkkitossut hyvä idea, kunnon lenkkarit ja siihen 50 e. seteli valtiolta! myös uimahousuille ja uimapuvuille sama ale, koripalloille jne,jne. suomi nousuun...

Mikko Räsänen

Lähtökohta on se, että kaikki yhteiskunnan antamat tuet vääristävät. Tässä tuessa on kyse siitä, että joku hallituksen piirissä tai lähipiirissä on laittanut sähköpyöräbusineksen pystyyn ja nyt pitää saada fillarit kaupaksi. Sähköpyörä saastuttaa ja se tukee automaattisesti jotain Afrikan sydänmailla tapahtuvaa hämäräpuuhaa akkuteollisuuden kautta. Miksi ei vain voitaisi siirtyä Suomessakin hiljalleen markkinatalouden piiriin ja lopettaa tämä sosialismi?

Matti Säisä

Olisiko tätä hanketta mahdoton ajatella ja laskeskella panos tuotos pohjalta. Helppoa se ei varmaan ole mutta kyllä pyöräilyn edistämisellä valtion menojen suhteen varmasti on positiivisiakin vaikutuksia yksilöstä nyt puhumattakaan. Provosoiden ajatellen ja sanoen esimerkiksi että (sähkö)pyöräilyyn hurahtaneiden pienetyneillä sairastelumenoilla tuettaisiin sohvaperunoiden ja ylipainoisten autoilijoiden terveydenhoitoa.

Eero Saastamoinen

Sähköautoja eikä sähköpyöriä tule tukea millään lailla yksityiskäyttöön.
Tässä Ministeri Anne Berner kalastelee vuoden päähän vaaleihin suosiota.
Teslalle ei pitäisi myöskään jakaa rahaa.
Sähkökäyttöiset kulkuneuvot sotkevat ihmissuhteet taloyhtiöissä, sekä yhteisomistustaloissa, joissa ei laskutusta voida ohjata suoraan sähkökulkuneuvonsa lataajalle.
Meillä Suomessa ei pidä lisätä sähkökäyttöisiä henkilöautoja ym. pienempiä kulkuvälineitä yksityiskäyttöön.
Sähköiset kulkuvälineet sopivat vain joukkokuljetukseen liikeennöintiyhtiöiden toimesta, sillä latauskeskukset on heilläkin oltava valtavan tehokkaita, eivätkä kenenkään lataukset saa aiheuttaa mitään kuluja ulkopuolisille ihmisille!
Kerrankin pitää ottaa heti järki käteen eikä lisätä tätä jatkuvaa disinformaatiota!

Juha Vesamäki

Taas tätä negatiivista ajattelua hallituksen ideoista.

Tämä hallitus on nostanut Suomen taloutta, ja siinä sivussa koko maailman.

Työllistänyt suomalaisia loistavalla aktiivimallillaan

Poistanut byrokratiaa, eikö yksi tavoite ollut "normien purku" tjsp.

etc.

Ja nyt itse aiheeseen eli sähköpyörätukeen, minulle se sopisi vallan mainiosti, tosin en omista autoa joten ilmastonmuutos tuskin osaltani korjautuisi, paremminkin päinvastoin. Kuljen ne kauppareissut nykyään ihan tavallisella mankelilla mutta jospa ensi suvena sitten ostaisin sähkömankelin , kun tarjotaan 10-20 %:n tukea.

Marina Äimä

Pyöräily on kannatettava liikkumismuoto, mutta nyt menee kyllä liiallisuuksiin. 400,-/pyörä ja oikeus samaan tukeen jo seuraavanakin vuonna, jos ostaa uuden pyörän. Mitkä jälkimarkkinat valtion tuella avattaisiinkaan. Kyllä pyörän pitää kestää enemmän kuin 1 vuotta - akkuja voi tarvittaessa vaihtaa, jos lataaminen vanhaan ei jostakin syystä enää onnistu. Lisäksi tuen määrä on hankintahinnasta aivan poikkeavan suuri osuus verrattuna kaikkiin muihin valtion tukiin, esim nyt as oy:t voivat anoa syksyllä tukea sähköautojen latauksen mahdollistamiseksi tontillaan, ja tähän kertaluontoisena myönnettävään tukeen on varattu koko maahan yhteensä vain 1,5 milj, eur. Onko tämä suunnitelma todella suhteessa muihin hankkeisiin ja miten estetään tuplatuki sillä, että myy seuraavana vuonna pyöränsä, ostaja ostaa sen ja saa siitä 400,- tuen ja alkuperäinen pyörän hankkija ostaa uuden pyörän ja saa taas uuden 400,- tuen, - vai onko tämäkin kertaantuva tuki oikein tarkoitettu. Mikään muu valtiontukisäännös ei tällaista sallisi.

Samy Arling

Voihan viherpiperrys ! Oi katsokaa ylväänä taivaalle tupruavaa hiilivoimalaitoisten savu- vanaa ja sitä mustan noen määrää, sillä on Metron sähkö tuotettu ! Ja että vielä varaisiirto sähköpyöräbusinekseen,Kongolaisia pikkulapsia koboltti luolastoihin kuolemaan...Joko voitaisiin tunnustaa että auto on myös tulevaisuuden kulkuneuvo, saastuttamisessa koiraa vähäpätöisämpi.Auto on huomattavasti julkista puhtaampi, kun otetaan huomioon että julkinen liikkuu tyhjänä pääsääntöisesti toiseen suuntaan ja lopetetaan tekemästä 5v. elinkaaren autoja ! Meillä on parkkitilaa, meillä on tilaa rakentaa taivaalle pilvenpiirtäjiä maailman parhaaseen kallioperään, lopetetaan hölmöily! Sitäpaitsi ilmastomuutos busineskin on peruutettu,oletteko huomanneet, siitä kirjoittaa enään n.3000 tutkijaa jotka elävät lentelemällä kokouksiinsa pelkoa vajakeille luomaan !

Risto Salonen

Miten h-vetin huonokuntoisia nämä kondomiin pukeutuneet suihkarit ovat, kun pitää liikkumiseen antaa tukea sähköllä. Mitenköhön normaalikunnolla olen jaksanut pyöräillä juna-asemalle vuodet ympäri yli 30 vuotta. Ai niin mullahan on ollut apuna vaihteet eikä esteenä ole vauhtia hidastaneita nastoja.

Lauri Kiiski

Onhan tämä nyt hulvatonta. Samaan aikaan jo vuodesta 2005 myydyt saksalaiset dieselautot ( VW, BMW ja MB ) tupruttavat 5 - 6 kertaa NOx yhdisteitä ilmaan autoissa olevien huijausohjemien ansiosta Saksan hallinnon tietäessä tämän ja suojellen autoteollisuutta.

Omaan talouteen ei tule enää ikinä saksalaista autoa.

Asiasta löytyy mainioita dokumentteja ja parhaana niistä Hard NOx.

Kristian Minks

Sietämätöntä tyhmyyttä!
Siis keinotekoinen tuki koskisi ainoastaan sähköpyöriä ei normaaleita polkupyöriä jotka ovat huomattavasti vähemmän luontoa kuormittavia ja kansaterveydellisesti parempia kuin sähköpyörät akkuineen.