Lauantai 21.4.2018

Juha Sipilä: Yli 600 000 suomalaiselle valmistellaan erityistoimenpiteitä

Jaa artikkeli:
Luotu: 
21.3.2018 18:17
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
|

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan hallitus valmistelee kehysriiheen toimenpiteitä, jotka on suunnattu yli 600 000 suomalaisen muodostamalle erityisryhmälle.

Tältä ryhmältä puuttuu toisen asteen tutkinto ja sen työllisyysaste on vain 43 prosenttia.

Sipilä kertoo toimenpiteistä kirjoituksessaan, joka käsittelee professori Juho Saaren eriarvoisuustyöryhmän tuoretta raporttia.

– Työryhmän raportissa todetaankin mm., että julkisen vallan tulee tukea ihmisten itsensä pyrkimyksiä hyvinvointinsa ja terveytensä edistämiseen aikaisempaa voimakkaammin ja vähentää näin tulonsiirtojen ja palvelujen pitkäaikaista käyttöä. Työttömyysturvan aktiivimalli ja osallistavan sosiaaliturvan kokeilu vievät jo nyt tähän suuntaan ja tukevat ihmisten aktiivisuutta, Sipilä sanoo.

– Keskustelussa eriarvoisuudesta keskitytään helposti vain etuuksien tasoon. Liian usein unohdetaan se, että palveluilla on erityisen suuri merkitys juuri silloin, kun elämä koettelee kovimmin.

Ensi vaalikauden keskeisimpiä isoja uudistuksia on Sipilän mukaan perusturvan ja työn yhteensovittaminen.

– Tällä vaalikaudella asiaa työstetään parlamentaarisen valmistelun kautta siten, että uusi hallitus pääsee uudistustyössään heti kunnolla liikkeelle.

Sipilän mukaan hallitus on jo laittanut alulle uudistuksia, joihin Saaren työryhmä kiinnittää huomiota. Sosiaali- ja terveysministeriöllä sekä opetus- ja kulttuuriministeriöllä on kaksi yhteistä hanketta, Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa (LAPE) ja STM:n Osatyökykyisille tie työelämään (OTE). Lisäksi suunnitelmat asunnottomuuden puolittamiseksi ovat Sipilän mukaan pitkällä ympäristöministeriössä.

– Hallitus on ottanut ja ottaa kysymyksen tuloeroista ja eriarvoisuudesta tosissaan. Tähän työhön meillä on nyt pian kaksi uutta työvälinettä; Juho Saaren eriarvoisuustyöryhmän esitykset ja myöhemmin ensi viikolla julkistettava selvitys hallituksen talouspolitiikan vaikutuksista työllisyyteen ja tuloeroihin.

LUE MYÖS: Työttömälle ehdotetaan 697 €/kk: Kaikki tuet yhteen perusturvalakiin?

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Jukka Laine

Perusturvan ja työn yhteensovittaminen tarkoittaa sitä että ihminen ei saa tarpeeksi palkkaa jolla eläisi. Loput maksaa valtio.

Lopputulos on se, että ihminen saa perusturvaa vastaavan tulon yhteensä. Eli tekee töitä mutta ei saa mitään perusturvan päälle. Jos tekee toista työtä, sekin vähennetään ja lopputulos tulojen suhteen on sama.

Ehdotan että lähdetään siitä, että palkalla elää. Tiedän että se ei käy porvareille. Siksi ei porvareita enää ensi vuonna pidä olla vallassa.

Harri Tapani

Heh, jotenkin tuo Sipilän selittely kuulostaa aktivoinnin lisäämiseltä ja ehkä jopa jo Unkarin aktivointimallilta. Suomi Balkanisoituu.

"Suomi näyttäisi kopiovan tosiaan tuota Unkarin mallia, enää vain leirit puuttuu. " Siellä työttömyyskorvausta saa työttömäksi jäädessään ruhtinaalliset 3 kuukautta, sen jälkeen etuuksia saa vain lähtemällä näille työleireille..."

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/237717-monelle-ainoa-keino-valttaa-rang...

Harri Salonen

Melkein vastasin tähänkin, että noita ihmisiä saakin "aktivoida". Nyt joudun olemaan Harrin kanssa samaa mieltä: Unkarin mallia ei tule kopioida.
Pitkän tähtäimen suunnitelmana tulee olla, että kouluttamattomat ihmiset saavat töitä, joista maksetaan kohtuullista palkkaa. Työleirit ja tilapäinen aktivointi vaan siivoavat tilastoja, eivätkä auta juurisyyn ratkaisemiseen.
Itse laskisin työttömyysturvan pysyvästi opintotuen tasolle (ja nostaisin opintotukea), ja kiusaisin ihmisiä niin kauan, että käyvät vaikka iltalukion tai parhaassa tapauksessa ammattikoulun oppisopimuskoulutuksena. Jos sitten lisääntyneellä ammattitaidolla ei saa töitä, niin ei ole ainakaan heidän vikansa.
Nyt tuommoisilla pikkutoimenpiteillä siivotaan tilastoja, ja ei niistä hyödy kuin kyykyttäjäkurssien pitäjät ja orjatyövoiman hyväksikäyttäjät. Pitäisi ajatella sitä isompaa kuvaa ja muovata tästä massasta yhteiskunnan hyödyllisiä työntekijöitä. Ja heidän pitäisi saada siitä kontribuutiosta asianmukainen palkka.
Omasta mielestäni tämä käy parhaiten opintojen kautta (jotka edelleen on luokkaa 3 vuotta) ja kaikki muu on tehotonta tilastojen siivontaa. "Hei, meillä on työttömyysaste 5%, kun ne on kaikki jossain lemmikkieläinhalimiskoulutuksissa ja ilmaisessa orjaty--- harjoittelussa".

Harri Tapani
Vastaus kommenttiin #7

Noin sen voi myös nähdä, joskin tuo opintotuki näyttäisi menevän aika reippaasti alle Euroopan neuvoston määrittelemän köyhyysrajan...

Oppiminen, tai siis opiskelu, tietyn asteen ylittävä on muuten aika lailla ollut se asia joka on ollut työttömyyskorvauksia saavien kieltolistalla, eli sitä ei ole saanut tehdä menettämättä työttömyyskorvauksia. Monelle taas opintolaina ei ollut realistinen mahdollisuus.

Tässä jokusen vuoden vanha ketju aiheesta:

"Mitä kaikkea työtön ei saa tehdä"

http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/206782-mita-kaikkea-tyoton-ei-saa...

Harri Salonen
Vastaus kommenttiin #9

Kannatan 100% työttömyystuella opiskelua. Jos tippuu vielä pois ansiosidonnaisesta, pitäisi itse asiassa saada bonus, että aktivoituu ja menee opiskelemaan -> eli suurempi työttömyystuki (ja muut työttömän avustukset).

Loppupeleissä minä haluan ratkaisun, jossa työttömät omalla toiminnallaan parantavat työllistymismahdollisuuksiaan ja omaa tulevaisuuttaan. Siihen kuuluu myös, että palkka nousee kokemuksen karttuessa ja ketään ei pakoteta ilmaiseksi harjoittelijaksi, että "pääsee työn makuun". Työllistävien toimenpiteiden pitäisi edistää pysyvän, kohtuupalkkaisen työpaikan hankkimista.

Itse lähtisin siitä, että ammattikoulutuksella saisi osaavaa työvoimaa perusduuneihin. Siksi itse olen näin vahvasti koulutuksen kannalla. Eli minä haluaisin ajaa työttömät kouluihin, enkä palkattomiin harjoitteluihin tai työllistymiskoulutuksiin, jotka ei pidemmällä aikavälillä auta suuresti heidän työllistymisessään, eikä palkkakehityksessäkään. Jos yritykset saavat jatkuvasti näitä ilmaisia harjoittelijoita , niin palkatkin jäävät jälkeen ja ei ole hirveästi järkeä vakinaistaa ketään, kun ilmaista työvoimaa on tarjolla oven takana.

--

Enkä todellakaan syytä ketään siitä, että ei halua ottaa opintolainaa. Tuossa vaiheessa , varsinkin jos on jo perhettä, voi miettiä, haluaako/onko varaa ottaa lisää velkaa ja oman osaamisen parantamisen EI PITÄISI MAKSAA KENELLEKÄÄN.

Marja-Liisa Kalkela

Mitenkän Sipilän "uudistus" muuttaa rikkaiden ja hyvätuloisten sosiaaliturvaa?

-Veronalaisista sosiaalietuuksista 10 prosenttia menee rikkaimmalle desiilille suomalaisista ja köyhin desiili suomalaisista saa vain 9,4 prosenttia veronalaisista sosiaalietuuksista.

– Se tarkoittaa sitä, että myös rikkaat saavat tässä maassa paljon sosiaalietuuksia ja että leikkauksia, jos niitä haluaa tehdä, olisi voinut kohdistaa myös toisin kuin niihin perusturvaetuuksiin, joita kaikkein köyhimmät saavat. Myös tämä oli valinta, ei suinkaan matemaattinen välttämättömyys.

Eduskunnasta löytyvä kaavio kertoo myös tuon.
Sipilä väitti että hyvätuloiset ei saa sosiaaliturvaa? Juu ei saa toimeentulotukea,työttömyystukia eikä asumistukia.
Mutta saa kaikki muut Kelan etuudet tulojensa päälle mihin on kulloinkin oikeutettu.
Kansan sosiaaliturvasta.

Ilkka Vuori
Vastaus kommenttiin #35

Tuohon "rikkaimpaan" pariin desiin kuuluu käytännössä kaikki 3.000€/kk tienaavat. Siksi luullaan, että töillä oikeasti pärjäisi hyvin. Joka ei pidä paikkansa. Suomalaista työtätekevää keskiluokkaa on vain tilastoharhalla (uskotellaan että: "Katso, tilaston mukaan olet rikas"!) köyhdytetty vuosikymmenet. Todellisuudessa tässä maassa ei rahoissaan ole enää kuin hädin tuskin 5% porukasta.

Harri Salonen

Vielä erikseen palkkakysymykseen: kouluttautumalla saisit sen paremman palkan. Mielestäni on aika turha valitella palkan pienuudesta, kun se ei vaadi minkään sortin ammattitaitoa.

Kyllä silti palkalla pitäisi voida elää, mutta jos nostetaan tukia, sitten markkinat laskevat palkkoja. Tässä pitäisi löytää se ratkaisu, jossa markkinat maksavat enemmän, eikä valtio sitten täydennä palkkaa tuilla.

Yksi suurimmista ongelmista on, että oletat tuen olevan itsestäänselvyys, ts. rahaa taikaseinästä - ja olet kateellinen, kun toiset saavat tukia tekemällä vähemmän. Ei asioiden pitäisi missään tapauksessa mennä niin. Tuen tulisi olla toissijainen vaihtoehto aina ja työnteon ensimmäinen.

Nyt näyttää käyneen niin, että täälläkin esim. sinä pyrkii maksimoimaan saadun rahamäärän minimaalisella työllä. Ja tämä luo ongelman, johon ei auta kuin tukien laskeminen ja tuo täysin typerä aktivointimalli, jossa kiusataan ihmisiä. Vai mitä itse ehdotat ratkaisuksi siihen, että tuet kiinnostaa vähemmän kuin oikea työnteko?

Harri Tapani

"Tässä pitäisi löytää se ratkaisu, jossa markkinat maksavat enemmän, eikä valtio sitten täydennä palkkaa tuilla."

Tuollainen malli oli kai aika lähellä joskus 1970-luvulla, sittemmin kehitys on ollut väärän suuntaista pienissä tuloluokissa, ne alkoivat vajota tukien tasolle jopa sen alle samalla kun tukia pyrittiin pitämään edes kohtuudella toimeentulon antavina, 90-luvulla sitten alettiin tukien jäädyttely ja leikkelyt, ei niistäkään ole tässä ollut hyötyä. Niistä kuvausta:

https://www.uusisuomi.fi/comment/779582#comment-779582

Harri Salonen
Vastaus kommenttiin #11

..ja taas olet oikeassa (vaikka lähteestä löytyi vain pamfletti). Nyt on vaan vaikea ongelma. Siitä tekee vaikeamman se, että ei ole enää rahaa, jota jakaa. Ei voida nostaa tukia kautta linjan ja kuitata nuo ottamalla lisää velkaa.

Toivottavasti ratkaisu ei ole yhtä tyhjän kanssa, niinkuin aktiivimalli näyttäisi olevan.

Harri Tapani
Vastaus kommenttiin #15

Pamfletti, tai jotain, siellä kuitenkin on lähteet aika hyvin esillä joskin alun pilapiirros ehkä kärjistää hieman, toki silloin syntyneet leipäjonot huomioiden, mutta itse kyseinen pdf on koottu suoraan uutisista ja muistan itse ne myös vallan hyvin ko.uutiset.

"että ei ole enää rahaa"

Se on totta, vaikka onkin puhuttu, että Suomi on rikkaampi kuin koskaan...

Tapio Mäkeläinen

Tämä on kaiken a ja å . Koko sosiaali- ja työehtopolitiikan merkittävä vaikutin meillä oli metsätyöntekijöiden surkea elintaso. Tultiin päätelmään että palkalla pitää pystyä elämään. Näin ei nyt ole. Ja huonommaksi voi mennä silpputyön ja digitalisaation takia.

Matti Karnaattu

Porvariajattelussa palkkaa maksetaan sen mukaan mitä tuottaa. Eli voit hyvin nostaa vaikka 10000€/kk palkkaa jos tuot firmaan 20000€/kk. Eikö kuullosta reilulta?

Mutta jos tuollainen duunarin rooli ei kiinnosta niin sinulla on toki täysi vapaus alkaa yrittäjäksi niin saat nostaa niin isoa palkkaa kuin pystyt.

Harri Salonen

Jos on peruskoulun jälkeen suoraan jättäytynyt työttömäksi, kyllä ansaitsee tämän potkun takamukselle. Ennemminkin porvarit (tai normaalit ihmiset) eivät halua maksaa, että olet yhteiskunnan elätettävänä ja et edes jaksa 3 vuoden toisen asteen koulutusta käydä, kun rahaa tulee kuitenkin.
Minun näkökulmastani voisit itse edistää omaa työllistymistä, mutta et tee niin, niin ihan syystä nyt suunnitellaan "toimenpiteitä".

Harri Salonen

En ollenkaan vastusta, jos tämä kohdistuu noihin työttömiin.

Onhan se ikävää kun elintaso laskee ja mussun mussun, mutta käykää nyt koulut loppuun.

Ei ole kivaa, että olette itse pedanneet itsenne yhteiskunnan elätettäviksi.

Harri Salonen

Tarkistin. Niitä on 40% vähemmän kuin pelkän peruskoulun käyneitä työttömänä ihan lukumäärällisesti, eli Akavan uusimman tilaston mukaan 40 077.

Jätän tämän tutkimuksen löytämisen harjoitustyöksi sinulle, jos vaikka kiinnostuisit vähän sivistämään itseäsi.

Harri Tapani
Vastaus kommenttiin #19

Noinkin, tosin länsimaissa se veroja maksava keskiluokka kutistuu koko ajan ja koulutetuilla on vaikeaa saada toitä, Yhdysvallat on tästä esimerkkinä, siellä puhutaan valkokalusköyhälistöstä ja koulutetujen työnsaantiongelmista, on puhuttu jo pitkään.

"Kaikki tietävät että kouluttamattomilla amerikkalaisilla on kohtuuttomia toimeentulo- ongelmia. Harva tietää myös heidän koulutettujen maanmiestensä kärsivän niistä. Koulutus ei nyky-Amerikassa – niin kuin ei välttämättä Euroopassakaan – enää takaa hyvää palkkaa tai pysyvää työsuhdetta."

http://ylioppilaslehti.fi/2006/11/nalkapalkalla-taas/

Koulutettujen ongelma on myös se, että heitä ei juuri huolita alemman koulutustason työpaikkoihin, sillä työnantajat tietävät, että koulutettu lähtee heti kun jos vain löytää itselleen sen oman koulutuksen työpaikan.

Harri Tapani
Vastaus kommenttiin #51

Edeltä lainaten:

"Koulutettujen ongelma on myös se, että heitä ei juuri huolita alemman koulutustason työpaikkoihin, sillä työnantajat tietävät, että koulutettu lähtee heti kun jos vain löytää itselleen sen oman koulutuksen työpaikan."

Jarmo Makkonen

"Ei Sipilän ideoihin tukien syytäminen ole kuulunut."

Mitä muuta Sipilän hallitus on tehnyt kuin tukenut, asumista, työntekoa, vakavaraisia yrityksiä, tappiollista kaivostoimintaa, velkaantumista ja humanitaarista maahanmuuttoa täysihoidoin? Positiiviseksi voidaan sanoa Sipilän hallituksen luopuminen parkkikiekkojen muotoilusta.

Kari Keto

Yhteiskunnan rappeutuminen, aivan.
Tulee mieleen teos Rooman valtakunnan nousu ja tuho,
aika paljon löytyy yhtenäisyyksiä. Loppujen lopuksi maailma ympärillämme
muuttuu, mutta ihminen ei tavat ja toiminnat säilyy puettuna uuteen muotiin.

Marja-Liisa Kalkela

Sanotaanko että yhteiskunnan rappeutumisen aloitti -90 luvulla Kepu,kok. Osa kansasta ei ole enää sen jälkeen ollut lakien edessä yhdenvertaisia. Ei myöskään kansan sosiaaliturvassa joka rahoitetaan kansan omista varoista.

"Työn ja sosiaaliturvan yhteensovittaminen"? Osalle kansasta se kuuluu automaattisesti yhdenvertaisuuslailla? Pääomatuloilla,lottovoitolla yms. elelevä saa kaikki tuet ja etuudet ilman ehtoja?
Samoin jokainen joka ei ole työelämässä ja elää (esim.perinnöllä tms ) ilman toimeentulotukea eikä tarvitse hakea työttömäksi.

Kansan sosiaaliturvasta on tehty hyvätuloisten tukiautomaatti.
Riittää kun vertaa tuen saajien määriä ja summia. esim.Toimeentulotuessa ja (eräiden jotka on "luopunut" työnteosta ) saajien lukumäärä ja sumia.

Sosiaalista tukea saa jotkut Bemarin verran tulojensa päälle.Köyhimmät potkulaudan verran ja niistäkin toinen tuki vähentää muita tukia.

Kun pankit ilmoittaa vähentävänsä tuhansia,SOTE myötä kunnat myös vähentää tuhansia.Työelämä muuttuu täysin . Löytyisikö perustelut miksi työttömäksi joutuneelta viedään oikeus kansan sosiaaliturvaan (jonka pitäisi turvata työttömän perheen ja lasten elanto) Mihin työssä ollessa maksetut verot häviää ?

Tietoinen valinta on myös tämä kepu,kok .Edes 9e/pv työtä vastaan tehnyt työtön lapsiperhe ei saa lapsilisiä,elatusmaksuja,kotihoidontukia. Eikä voi valita jääkö kotiin jos saa työttömyys ja toimeentulotukea.

Alkaa olla Banaanivaltion viidakon lait "oikeusvaltio" 100v Suomessa.
Se "yhteenhiileen" puhaltamisen aika on ohi jolloin ennen tämä maa on aina selvinnyt.
"Pidetään kaikki kyydissä=Ilmaistyöllä yrityksille? Mitä ME veronmaksajat siitä hyödymme kun "palkat"maksetaan Kelasta verovaroista?

https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000001700297.html

Marja-Liisa Kalkela

JK.
Pitäisikö nyt ajatella niin että porvarihallitus "ajattelee" veronmaksajien etua? Ei yritysten,yleishyödyllisten järjestöjen etua jotka kerää hyödyn ammattitaitoisten työpanoksesta?

Eli tulossa on Saksan malli "työn ja sosiaaliturvan yhteensovittaminen"? Sosiaaliturvan maksaa yritykset ei veronmaksat.

20.9.2013 07:09
Suomeen suunnitellussa työttömyysturvan suojaosassa on samoja piirteitä kuin Saksassa vuonna 2003 käyttöön otetussa minijob-järjestelmässä.
-Työsuhteen sosiaaliturvamaksuista vastaa työnantaja.
lähde:
SKL

JK. Nimittäin kun se työttömien elannon tukeminen Tiilikaisen 300e,Perustulolla 560e
ei koskekkaan suurinta osaa työttömiä ,eli niitä jotka saa toimeentulotukea.
Nuo otetaan tulona huomioon ja vähennetään toimeentulotuesta.Työstä kieltäytyminen leikkaa tukea 40% ja 3kk karensi.
(Paljonko karenseilla on jo kerätty varoja työttömien leipärahasta?)
Näkyy toimeentulotuki,asumistuen saajien määrän lisääntymisessä ja leipäjonossa.

Jyrki Saari

Juho Saaren hallitukselle luovuttamassa esityksessä epäilyttää viitteet saksassa epäonnistuneen yhteiskuntamallin suuntaan.

Edustamani järjestö pyrkii edistämään työhyvinvointia. Työhyvinvoinnin kautta saavutettu kiky perustuu terveyskulujen laskuun professori Guy Ahosen tiimin tutkimuksissa, jotka täsmentyivät lopuksi tiedeyhteisössä. Sillä saavutettaisiin jopa 20 % kiky. Maailmalta sen toimivuudesta on paljonkin näyttöä.

Juho Saarta tuon esille tuominen jostain syystä innostanut. Vedin siitä johtopäätöksen, että työhyvinvointi ei sovi Kepulaisten sosiaaliturvan uudistukselle. Kepulaisten agendan taustalla piilee mahdollisesti saksan malli. Tanskan mallista löpinä on silkkaa propagandaa. Huomatkaa, että Kataisen ja Stubbin hallitukset sisäistivät työhyvinvointia kiky agendana, mutta se loppui kuin seinään Juha Sipilän hallituksessa.

Saksan malli on tiivistettynä: Otetaan paljon muukalaisia halpatyövoiman edistäjiksi hyväntekeväisyydeksi naamioituna, niin saadaan suuret voitot. Halpatyövoima on ikävästi läheisessä yhteydessä ihmiskaupan omaiseen toimintaan. Ihmiskauppatermi johtaa usein harhaan: monet kuvittelevat, että ollakseen ihmiskauppaa uhrin vapaus on täytynyt fyysisesti riistää ja hänet on täytynyt saattaa hyväksikäytön kohteeksi pahoinpitelemällä tätä tai erehdyttämällä työn luonteen suhteen. Kansainvälisen määritelmän mukaan riittää, että tekijä on käyttänyt hyväkseen uhrinsa haavoittuvaa asemaa tai omaa valta-asemaansa suhteessa uhriin.

Saksan mallista onkin jo paljastunut useita isoja yhteiskuntaongelmia. Suomi on kaiken lisäksi suurelta osalta vientiteollisuudessa B2B alihankkijana. Alihankkijatyövoimalle maksetaan alikorvaukset työstä, U:kin autotehdas muistuttaakin kuulemma keskitysleirien tunnelmista ennemmin kuin työhyvinvoinnin. Nähtäväksi jää saako EU parannusta aikaan puuttuessaan halpatyövoiman ongelmiin.

Marja-Liisa Kalkela

Aivan. Nyt kysymys kuuluukin :Onko pienellä Suomella varaa tuohon ?
Teettää työt sosiaaliturvaa vastaan jolloin palkoista jää verot saamatta. Silläkö sitä huoltosuhdetta korjataan? Jos Saksan n.80 milj.asukkaan maassa on varaa tehdä noin onko 5,5 milj.asukkaan Suomessa?

Järkeen menisi se että maahanmuuttajat tekisivät työtä sosiaaliturvaansa vastaan koska ei ole veroja niihin vielä maksaneet.
Mutta työtön on . Joka tilistä työssä ollessaan .
Verojan.30%,ALV24%,kunnallisvero,veroluonteiset maksut + työttömyysvakuutusmaksut joka tilistä.
Mihin ne rahat häviää kun ei niitä löydy enää irtisanomisen jälkeen työttömän sosiaaliturvaan?
Putoaako hän automaattisesti pois kansan sosiaaliturvasta?
Yhdenvertaisuuslailla on näköjään eri tulkinnat kepu,kok ollut jo -94 lähtien.

Matti Karnaattu

Höpöhöpö.

Tosiasia on, että suomeen tuli lama 90-luvulla, joka ei ole oikeastaan koskaan loppunut.

Se miten siitä on toivuttu on se, että köyhimmän 1/10 väestön tulot jäädytettiin. Saman aikaisesti rahan arvo laskenut, palkat noussut ja kustannukset nousee.

Suomessa menee tällä tavoin paremmin kuin koskaan aikasemmin melkein joka mittarilla. Sitä vaan pudotettiin osa väestöä kelkasta.

Harri Tapani

Mitähän hourit, vain hallituspuolueet tällä hetkellä ajavat tänne Venäjän mallia tasaveroineen ja olemattomine sosiaaliturvineen. Että saataisiin tännekin paljon katulapsia Venäjän malliin, heilläkin kun tehdään jo bisnestä Suomessa, ns. huostabisnestä josta ylikansalliset firmat kiinnostuivat jo vuosia sitten, kyseessä on n. miljardin bisnes vuodessa.

Raimo Ilaskivi

"Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä". Tähän nämä erilaiset tukitoimet tähtäävät. Saapa nähdä, koska veronmaksajan selkä katkeaa! Ei meillä tulisi kuuloonkaan toimia kuten siellä rapakon toisella puolella: He is a hard working man! Ja kunnioittavalla sävyllä naapurista lausuttu! Meillä vaan rakennetaan sitä huoltovaltiota, jonka perusperiaatteena on opettaa, kuinka parhaiten julkisiin tukieuroihin pääsee käsiksi.

Harri Tapani

" rapakon toisella puolella"

Siellä rapakon takana on "Working poor" tuttu käsite, sitähän kokoomus on tänne ilmeisesti kovasti kaipaillut ja siniset nykyään avustaa. Toki EU myös on kaipaillut vastaavaa:

"Jotta Amerikan malli toimisi, Eurooppaan tarvittaisiin 40–50 miljoonaa köyhää, jotka suostuisivat työskentelemään ruokapalkalla.

Useilla heistä pitäisi olla kaksi työpaikkaa niin, että he esimerkiksi ajavat päivät pakettiautoa ja ovat illalla nurisematta kaupan kassalla tai vartijoina."

https://www.uusisuomi.fi/comment/781642#comment-781642

Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
kuinka parhaiten julkisiin tukieuroihin pääsee käsiksi.
Totta . Nythän sen huomasi kun suurimmat maataloustukien saajat julkaistiin.
Eikä siinä kaikki. Muut EU-tuet ja kansalliset tuet päälle. Kelasta kuitataan joka etuus mihin on oikeutettu edm.päälle. On sopeutumisrahaa,kulukorvausta,ansiosidonnaisia kela-etuuksia tulojen mukaan.Omaisuus ja pääomatulot ei vähennä etuuksia.
On verovaroista Takuueläkettä ,yrittäjille eläkkeitä n.1,1 Mrd/v.
On johtajien lisäeläkkeitä aina -60 asti.
Kepu ja kokoomushan sen tietää -94 mikä kansanosa on ollut sosiaaliturvan välistä putoavia .
Siitä löytyy seikkaperäinen selvitys -92-10 ajalta Kelan köyhyystutkimuksesta.

Teppo Oikari

Nyt kun varallisuus ja tulonmuodostuskyky on kähvelletty, niin monopolipelin lautaa yritetään pyörittää ryöstettyjen pelaajien vaihtoehdottomuudella. Juokse tai kuole! Silläaikaa sikakerho nauttii saavutetuista eduista ja lyö kilvan vetoa siitä, kuka onnistuu vielä nappaamaan sen viimeiden trofeen ilman vastiketta, työväen työpanoksen.

Aika velikultia.

Harri Tapani

Suomelaisetko äänestäisi järkevästi, elä naurata :) Eikä oliken sellaista mahdollisuutta ole näköpiirissä, suuret puolueet ovat käytännössä yhtä ja samaa, pienin vivahde-eroin, eduskunnassa olevat pienemmät puolueet eivät juuroikaan tarjoa vaihtoehtoja kuin ehkä jopa huonompaan suuntaan joissain asioissa, meillä siis on ollut jo vuosia lähes yksipuoluejärjestelmä. Kuten Maggie Thatcher sanoi, "Ei ole vaihtoehtoja" (Paitsi nyt briteillä jotka ymmärsivät lähteä EU:sta).

Ilkka Vuori

Hyvä! Voisi ostarin penkit tyhjentyä ja metrosta/junista häiriköt keskipäivällä vähentyä... Se miten se käytännössä tehdään - on sitten jo näkemisen arvoista..
Mutta todella kannusta Sipilää tässä asiassa. Hienoa!

Jukka Lehti

Poistetaan tasa-arvo kouhotus, poistetaan kaikki tuet. valtion ja kuntien suojatyöpaikoista (turhista kynäpyörittäjistä) 50% pois (ei tekijätasolta). Reilu verojen alennus, vanhojen asuntojen arvon reilu pudotus. Jos Suomi meinaa jatkossa kuulua EU niin mallia on katsottava myös Eestistä.

Olli Tiilikainen

Kommenteissa aika herkkään syyllistetään joko työttömiä laiskuudesta tai työnantajia ahneudesta kun suuri osa ihmisistä ei työllisty tai tule palkallaan toimeen. Vaikka toki voi olla työhaluttomia ihmisiä ja ilmaista tai ainakin halpa työvoimaa hyödyntäviä työnantajia, ongelma on paljon syvempi. Maailma on muuttunut. Samalla kun työntuottavuus on parantunut on se johtanut siihen ettei tarjolla olevien tehtävien suorittamiseen enää tarvita yhtä paljon tekijöitä, koska erilaisten koneiden osuus tuotannosta on kasvanut. Samalla ihmistyön tuottama arvo tuotteiden valmistuksessa on laskenut. Eli niin työn tarve kuin sen yrityksille tuottama hyötykin on laskenut. Ja laskee kiihtyvällä vauhdilla edelleen. Ja tämä koskee entistä useampia ammatteja. Olemme tekemässä itsestämme hyödyttömiä talouden kannalta ja siitä alkaisi olla korkea aika keskustella.

Matti Karnaattu

Mielestäni on turha syyttää yrittäjiä koska jokainen saa vapaasti itse alkaa yrittäjäksi ja saa vapaasti alkaa työnanatajaksi.

Suomessa on myös työvoimapula samanaikaisesti kuin on suurtyöttömyys. Ei vaan ole niitä biotekniikan tutkijoita ja tekoälyohjelmoijia hakemassa töihin vaan jotain semmoista sakkia mikä esim. kiipeili tolppiin 15v sitten tai jotain turhapäiväisiä töitä mitä voidaan automatisoida roboteilla.

Nähdäkseni kyse on siitä, että suomessa on paljon ylimääräisiä ihmisiä joille koitetaan keksiä jotain halpatyötä. Jotain semmoista minkä tekeminen kävisi ihmisillä vielä halvemmalla kuin robotilla.

Heikki Pulkkinen

Sipilän kaatamistalkoista tulee yhtä ikimuistoiset kuin tyranni Paavo Lipposen (sd) suistaminen vallasta vuonna 2003. Kepuun luotettiin vielä kuluvalla kaudella sosiaalisemman politiikan toivossa, mutta Sipilä toi tilastokikkailun ja tempputyöllistysten päälle vielä pampputyöllistämisen.