Torstai 13.12.2018

Viedäänkö Paavo Väyryseltä titteli? Aloitteita vyöryi – Keskusta alkaa kypsyä

Jaa artikkeli:
Luotu: 
22.3.2018 14:55
  • Kuva: Alma Talent / Petteri Paalasmaa
    Kuva
    Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen on ajautunut riitoihin sekä keskustan että perustamansa kansalaispuolueen kanssa.
|

Keskustan puoluekokoukselle on jätetty useita aloitteita, joissa puoluetta vaaditaan riistämään kunniapuheenjohtajuus europarlamentaarikko Paavo Väyryseltä. Lisäksi on aloitteita, joissa ehdotetaan puolueen jäsenehtojen selkiyttämistä.

Väyrynen on ajautunut ilmiriitaan entisen viiteryhmänsä kanssa ja perustanut oman Kansalaispuolueen, jonka kanssa niin ikään leimahti alkuvuodesta. Väyrynen on hämmentänyt niin keskustaa kuin Kansalaispuoluetta ilmoittautumalla keskustan puheenjohtajakisaan.

Keskustan puoluehallitus linjasi helmikuussa, ettei Väyrynen ole vaalikelpoinen. Yksityisoikeuden asiantuntijat professori Heikki Halila ja ministeri Lauri Tarasti arvioivat keskustan tilaamassa lausunnossa, että puolueen puheenjohtajaksi ei voida nykyisten sääntöjen mukaan valita jäsentä, joka kuuluu samalla muuhun puolueeseen. Asiantuntijat ehdottivat sääntöjen selkiyttämistä vaalikelpoisuuden osalta. Heidän mukaansa säännöissä on porsaanreikä ja puheenjohtajaksi voi pyrkiä, jos eroaa toisen puolueen jäsenyydestä juuri ennen puoluekokousta.

Väyrysen manööveri ei näytä saavan kannatusta keskustalaisten joukossa, päinvastoin. Puoluekokous on saanut useita Väyrysen vastaisia aloitteita.

Ainakin kuusi keskustalaista järjestöä vaatii Väyrysen kunniapuheenjohtajuuden riistämistä: Keski-Suomen piiri, Keuruun kunnallisjärjestö, Kymönkosken paikallisyhdistys, Opiskelijaliitto, Kokkolan Keskustanaiset ja oikeastaan Huttulan paikallisyhdistyskin.

– Puolueen kunniapuheenjohtajaksi valitun henkilön tulee nauttia siitä tulevaa arvostusta, eikä pyrkiä muihin tehtäviin kaivamalla maata toimivan johdon alta, huttulalaiset toteavat lyhyessä aloitteessaan.

Lisäksi Edistykselliset Keskustanaiset vaatii kaikista kunniapuheenjohtajanimityksistä luopumista ja keskittymistä enenevissä määrin kunniajäseniin.

Muutamissa aloitteissa vaaditaan lisäksi keskustan jäsenehtojen selkiyttämistä. Monta keskustan järjestöä yhteen kokoavassa aloitteessa katsotaan, että keskustan jäsen ei voi olla toisen puolueen jäsen ja sääntöjä on muutettava siten, että puoluevaltuustolle, puoluehallitukselle ja/tai puoluejohdolle tulee oikeus ja velvollisuus erottaa jäsen, joka on liittynyt toiseen puolueeseen tai muutoin aiheuttanut merkittävää haittaa puolueelle. Laajan aloitteen takana ovat Konneveden kunnallisjärjestö, Sirkkamäen paikallisyhdistys, Istunmäen paikallisyhdistys, Konneveden kirkonkylän paikallisyhdistys ja Hytölän paikallisyhdistys.

Myös keskustan Keuruun kunnallisjärjestö katsoo samoin ja ehdottaa lisäksi pykälää, joka estäisi tällaisen henkilön takaisin liittymisen kuudeksi vuodeksi, vaikka henkilö olisi jo eronnut uudesta puolueestaan.

Lisäksi keskustan Keski-Suomen piiri vaatii jäsenyyden selkiyttämistä. Piirin mukaan ”kaksoisjäsenyys on vastoin järjestödemokratian ja edustuksellisen demokratian ideaa”.

– Sääntöjä on muutettava niin, että puoluevaltuustolle tai puoluehallitukselle tulee oikeus erottaa sellainen Keskustan jäsen, joka on liittynyt toiseen puolueeseen eikä ole itse eronnut taikka jota hänen paikallisyhdistyksensä taikka pitäjänosasto ei ole erottanut, piiri katsoo.

– Sääntömuutoksessa on mietittävä myös henkilön jäsenyyttä suoraan Suomen Keskusta rp:hen Perussuomalaisten mallin mukaisesti, jolloin osastoilla ja jäsenyydellä kikkailu vähenisi.

Keskustan puoluekokous vastaa 10. kesäkuuta Sotkamossa yhteensä 302 aloitteeseen, joita käsitellään parhaillaan työryhmissä.

Väyrysen vastaisista aloitteista kertoi ensimmäisenä Aamulehti.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Juha Hämäläinen

Tuntuu järkeenkäyvältä, että henkilö voi olla vain yhden puolueen jäsen kerrallaan. Paavon valittava ennenkuin muut valitsevat.

On myös kunkin hyvä muistaa, ettei ole korvaamaton. Ja poliitikon on hyvä tehdä tilaa nuoremmilleen ja opetella olemaan korvattavissa.