Sunnuntai 21.10.2018

Aku Louhimieheltä synkkä kommentti urastaan Jari Sarasvuolle: ”Ehkä tämä oli tässä”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
26.3.2018 11:43
Päivitetty: 
26.3.2018 12:22
  • Kuva: Alma Media arkisto / Jenni Gästgivar
    Kuva
    Aku Louhimies sanoo juontaja-yrittäjä Jari Sarasvuon ohjelmassa, että hän ei välttämättä enää tee elokuvia.

Elokuvaohjaaja Aku Louhimies on harkinnut uransa lopettamista itseään ympäröivän kohun vuoksi, ilmenee mediaesiintyjä Jari Sarasvuon Aamulenkki-podcastista.

Sarasvuo on Louhimiehen pitkäaikainen ystävä. Hän käy pitkässä lähetyksessään läpi Louhimiehen työmetodeihin liittyviä väitteitä ja syytöksiä. Sarasvuo korostaa ohjelmassa, että hänen mielestään Ylen jutusta alkanut keskustelu tuli käydä, mutta hänen mukaansa sekä Ylen jutussa että muussa keskustelussa on esitetty Louhimiehestä myös paikkansapitämättömiä asioita.

Sarasvuo on vakuuttunut muun muassa siitä, että väitteet lapsinäyttelijän pelottelusta tämän vanhempien kuolemalla sekä oksennuksen syöttäminen näyttelijälle ovat perättömiä. Toisaalta Sarasvuo katsoo, että Louhimiehen joitain työtapoja on voinut perustellusti arvostella.

Louhimies kommentoi itsekin tilannetta Sarasvuon nauhoitteella. Sarasvuon mukaan ohjaaja on liikkunut vaarallisilla vesillä kuohunnan vuoksi. Hän on kuitenkin Sarasvuon mukaan saanut apua.

– Toki, jos tämä olisi Disney-elokuva, niin tämä päättyisi hyvin, eheytymisen hetkeen. Ja tragedia vaatisi sitä, että menisin lavalle, ottaisin pistoolin ja ampuisin itseni kaikkien nähden, Louhimies sanoo ennen perjantain Jussi-gaalaa nauhoitetussa keskustelussa.

Louhimies piti Jussi-gaalassa puheen, jossa hän pyysi anteeksi vallankäytössä tekemiään virheitä ja kiitti asiasta puhuneita näyttelijöitä keskustelun aloittamisesta. Samalla hän kiisti joitakin esitettyjä väitteitä.

Sarasvuo arvelee nauhoitteella Louhimiehen vielä tekevän elokuvia, mutta tämä itse ei ole asiasta varma.

– En osaa sanoa. Ehkä tää oli tässä, Louhimies sanoo synkkänä.

Louhimiehen kanssa pitkiä keskusteluja käynyt Sarasvuo sanoo halunneensa auttaa ohjaaja, koska silloin kun hän itse on ollut ”sosiaalisen mestauksen kohteena, mulla ei ollut ketään puolustamassa mua”.

Sarasvuon podcastista uutisoi ensin Ilta-Sanomat.

Lue myös:

Aku Louhimieheltä tunteikas puhe Jussi-gaalassa: ”Ymmärrän, että olen aiheuttanut ahdistusta ja loukannut”

Professori tyrmäsi Louhimiehen perustelun radiossa: ”Ei se ole metodi vaan alistamista”

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Kari Kallio

Elokuvassa ollaan herkällä alueella. Näyttelijät joutuvat tekemään asioita, joita voidaan pitää joskus arveluttavina. Toki - vastakritiikki sanoo, että "näyttelijän" työnkuvaan se kuuluu - monenlainen ihmisen elämisen kirjo. Moni silti sanoo, että rajansa kaikella. Maailmassa on ollut aina lukuisa joukko naisnäyttelijöitä, jotka eivät suostu tekemään esim. ns alastonkohtauksia, mikä on heille suotava. Toinen kriittinen raja on monelle yhdyntä. Olisiko siitäkin jo aika luopua kokonaan, sehän ei lisää itse asiassa tarinan tasoon mitään uutta todellista extraa; tehdään samoin kuin ennenkin eli klimaxin kohdalla höyryjuna puskee täysillä Pönttövuoren tunneliin ja kaikki ymmärsivät, mitä tapahtui ja sillä niin siisti.

Hannu Mononen

Toivottavasti tämä ei ole tässä.

Kokemuksista on mahdollista ottaa oppia, eikä menneisyyden virheitä ole pakko toistaa. Heinäkuussa 50 vuotta täyttävä Louhimies on parhaillaan elokuvauransa huipulla, eikä se ole sattuman tulosta. Hänen osaamisensa ja kokemuksensa eivät ole kadonneet minnekään, luovaa uraa voi jatkaa tuotteliaasti vielä huomattavan pitkään.

Parasta on antaa nyt pölyn laskeutua ja kohun laantua – eiköhän enimmät jo ole pian aiheesta julkisuuteen revitty mitä skandaaleihin tulee. Sitten kun sopiva aika tulee, voi taas jatkaa menestyselokuvien tekemistä, siitä eteenpäin näyttelijöiden arvoa kunnioittavia ohjaustyön menetelmiä käyttäen. Aku Louhimiehellä on edelleen paljon annettavaa suomalaiselle elokuvalle.

Kari Kallio

Hyvä elokuvahan se oli. Leikkaus usein ratkaisee tuleeko elokuvasta hyvä vain oikein hyvä. Edvin Laineen ohjaamasta versiosta oli leikattu Donnerin mukaan jopa 30-60 minuuttia; nyk. versio 181 minuttia.
Ruotsissa muistaakseni näytettiin Louhimiehen versiosta myös ns lyhyempi kopio.

Arto Nurmi

On myös niin että hänellä on projekteja joissa ei ole ollut kellään mitään valitettavaa. Tapahtumia on niputettu yhteen lähes 20 vuoden ajalta.

Tässä asiassa, kuin nyt yleisestikin näissä "some-rovioissa" unohtuu tyystiin ja täysin ns. Tapahtuneen tutkinta ja pohdiskelu sekä esimerkiksi minkäännäköinen syyttömyysolettaman mahdollisuus.

Ilmiössä tarkoitus on rummuttaa syyllisyys mahdollisimman suurena ja saattaa syytettty tuomiolle sekä ikävään valoon.

Käydään suoraan julkisesti henkilöön kiinni, hänestä alkaa leviämään mitä ihmeellisempiä "kaiken maailman tietäjien" huhuja ja moni taitaa olla liikkeellä silkkaa ilkeämielisyyttään.

Käsittääkseni näitä tapahtumia ei ole missään palavereissa käsitelty ja ylipäänsä selvitetty asianmukaisesti. Käsittely on lähinnä tapahtunut somessa ja jossain a-studiossa. Saattaisikin olla aihetta tutkia esimerkiksi mahdolliset kunnialoukkausasiat ja tutkituttaa virallisesti mitä on tapahtunut ja tarvittaessa käsitellä asia oikeusistuimessa. Julkisuushan on ollut niin mittava, että yleinen oikeustaju vaatisi jo asian perinpohjaista selvittämistä.

Jarkko Palmgren

Erinomaisia kommentteja yllä!

A. Louhimies näytti valinneen täydellisen alistumisen. A-Louhimies olisi voinut yhtä hyvin todeta ,että on vissiin tullut tehtyä " paskoja" elokuvia, eihän niillä ole kuin miljoona yleisöt. -Ehkä olen valinnut vääriä näyttelijöitä ? -Pitää kenties valita tarkemmin jatkossa?

No, jokainen vaastaa teoistaan ja sanoistaan. Kuitenkin ns. mahdollisuus että Louhimies olisi yrittänyt laittaa "diivaa ojennukseen" on jäänyt kokonaan analysoimatta. Kun tuossa pyskologiassa ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa on kaiketi sellainenkin mahdollisuus, että käämit on ohjaajalta palaneet liian diivailun ja niskoittelun takia? ja ihan oikeasti on haluttu filmille hämmästynyt naama paidan repimisen kautta ?

-Ja siitä mahdollisen diivan nujertamisesta ei kenellekään hyvää seuraa, jos alkaa kostamisen kierre. Kuten mahdollisesti on käynyt. Oliko Levettomat-elokuvan käsikirjoitus täysi yllätys siinä näytelleille? On ko liian pieneltä tuntuneet palkkiot verrattuna Louhimiehen itselleen pidätäämään osaan saaneet # metoo -projektin myötä asian esiin.

Voi hyvinkin olla, että Louhimiehen menstykseen nostamat naisnäyttelijät ovat turhautuneita,kun " namu on jo näytetty " ja nyt sitten olisi jossain Kouvolan teatterissa noita Täti -Monican lastenteatteri tmv rooleja enää iänkään puolesta tarjolla.

Toki kummallinen viime kuukausien havainto ,että Suomessa ei ole kuin kaksi miesnäyttelijää ilmeisesti? Alvariinsa roolitetut : H-P Björkman ja Tommi Korpela.

Varmaan on perusteita autaritaarisuuden arvostelulle, mutta hieman yksipuoleinen kuva kieltämätä jää. Asiaan suhtautumisessa Louhimies on valintansa tehnyt.

Unnukka Kekkonen

En ota kantaa siihen, mitä on tapahtunut. Joka tapauksessa on syytä itse kunkin tarkastella omaa käytöstään ja kun huomaa siinä korjattavaa, muuttaa suuntaa... mennyttä se ei kuitenkaan saa enää tekemättömäksi, ainoa mitä voi tehdä, on tulevaisuudessa valita parempia tapoja toimia.
Minusta kuitenkin tässä tilanteessa on asiat menneet liian pitkälle. Ei ole oikein lakata ketään, varsinkaan kun hän on pahoillaan tapahtuneesta ja on pyytänyt anteeksi käytöstään, jota ei ole ilmeisesti itse ymmärtänyt loukkaavaksi tai satuttavaksi...
Väärinkäytöksiin ja epäkohtiin tulee ehdottomasti puuttua! Mutta siihen on olemassa rakentavia tapoja... mutta ei lytistämällä ja täysin lynkkamalla lahjakasta ohjaajaa lopettamaan työnsä...
Tsemppiä näyttelijät, jotka koette, että teitä on väärinkohdeltu! Toivottavasti nyt pystytte käsittelemään asiat sekä itse, että Louhimiehen kanssa... Toivon myös että pystytte antamaan anteeksi, tämä kaikkein eniten itsenne takia...
Mutta myös tsemppiä Aku, lahjakas ohjaaja, älä lopeta kokonaan ohjaamista! Tässä on itsetutkiskelun paikka, se ei ole helppoa, mutta uskon, että se tekee sinusta jatkossa entistä paremman työssäsi...